Mies vaatii, että tulostan yliopiston ”lukujärjestyksen” jääkaapin oveen
Aloitan nyt syksyllä yliopisto-opinnot välivuoden jälkeen. Tapasimme pari vuotta sitten, yhteenmuutosta on vuosi. Mies on minua hieman vanhempi yrittäjä; hän siis tulee ja menee vähän miten sattuu, joskus menee myöhempään, joskus on kotona puoliltapäivin.
Kerroin, että huomenna pääsen ilmoittautumaan kursseille, jotka alkavat syyskuussa. Mies suhtautuu jotakuinkin nihkeästi opintoihini, ei siis halua keskustella asiasta vaikka se on minulle tärkeää.
Nyt vain tiuskaisi, että tulostanhan sitten lukujärjestykseni jääkaapin oveen.
Selitin, että tuo ”lukujärjestys” on hyvinkin liukuva ja muuttuva viikosta toiseen, ja ettei siitä olisi miehelle mitään iloa. Mies ei välittänyt, vaan vaatii nähdä lukujärjestyksen, että tietää milloin olen kotona.
Ehdotin, että annan hänelle tunnukset, että hän voi katsoa kurssejani netistä. Mies suostui ilomielin. Minulle jäi kuitenkin tästä vähän paha maku suuhun. Haluaako mies kytätä minua? Entä jos joskus meneekin myöhempään esimerkiksi ryhmätöiden merkeissä, joudunko selittelemään miksi en ole ajoissa kotona?
Seurustelenko mustasukkaisen friikin kanssa?
Kommentit (79)
Jos ei ole lapsia, joiden hoidon takia pitää tietää toisen aikataulut, niin en kyllä ihan ymmärrä.
En tiedä missä yliopistossa opiskelet, mutta meillä ainakin on kurssiaikataulut todella hankalasti netissä, eikä siellä todellakaan ole mitään "lukujärjestystä" mistä voisi katsoa mitä on missäkin ja milloinkin, et tuskin miehesi kovin paljoa hyötyy tunnareista :D
Ja muutenkin, ne on henkilökohtaiset tunnarit, joten ihmettelen, että miksi ne pitäisi miehelle antaa?!?!
Itse olen "lukujärjestykseni" miehelleni kertonut, koska tosiaan on tärkeää, että hän tietää koska olen koulussa kiinni eikä tuossa ole mielestäni mitään ihmeellistä.
Koska kyllähän yliopistossa (ainakin meillä) on selkeät luentoaikataulut (jotka tietää jo joululle asti) ja jotka voit näkyville tulostaa, mikä salaisuus siinä on? Onhan se miehellekin kivampi, että tietää milloin olet kiinni koulussa.
Itsellä muutoksia aiheuttaa lähinnä se, että en käy kuin vain pakollisilla luennoilla, eli todellisuudessa olen huomattavan paljon vähemmän koululla, mitä lukujärjestys näyttää. Silti saa kyllä tehdä ihan riittävästi töitä sen lukujärjestyksen ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole lapsia, joiden hoidon takia pitää tietää toisen aikataulut, niin en kyllä ihan ymmärrä.
Meillä ei ole vielä lapsia, joten tämä on mielestäni puhdasta kyttäystä.
Ap
Mulla on hieman samantyyppinen tilanne mun entisen poikaystävän kanssa. Häntä huolettaa mun liikkuminen iltaisin kampusalueelta asunnolleni, joten olen antanut hänelle tarkat tiedot mun kursseista, jotta hän tietää tulla mua oikeaan aikaan vastaan. Tätä on siis jatkunut jo muutaman vuoden ajan. Ehkäpä sun kannattaisi kysyä, mihin hän sun tarkkaa "lukujärjestystä" oikein tarvitsee:)
Mitä jos sanot, että et tulosta, piste, tuleeko turpaan? Kamalaa jos joku kontrolloi noin.
Et voi antaa miehelle tunnuksiasi, ne on yliopiston systeemissä yhtä tärkeät kuin pankkitunnukset.
Sen sijaan ehdotan, että laitatte seinälle tai jääkaapin oveen viikko/kuukausi kalenterin, johon voit merkitä kullekin päivälle sen päivän ohjelmasi. Muista merkitä myös itsenäiseen opiskeluun ja rylhmätyötapaamisiin varattava aika. Sen voi tehdä joko painetulle ”oikealle kalenterille, tai ruutupaperille tehdylle omatekoiselle, pääasia, että joka oäivälle on oma tilansa. Samalla voit pyytää miestäsi laittamaan kalenteriin näkyviin kaiken, mitä hänen menoistaan pitää ottaa huomioon.
Tämmöisellä systeemillä meillä on pysytty selvillä toisten perheenjäsenten vaihtuvista ja tiheistä menoista ja systeemi on oikeasti hyvä. Etenkin silloin kun mitään säännöllistä lukujärjestystä ei ole ja kun osa menoista on iltaisin.
Jos miehellä ei ole mitää käsitystä yliopisto-opinnoista, niin miksi ihmeessä et tulostanut mitä tahansa koodisykkyrää siihen jääkaapin oveen? Alku aina klo 8 ja päättyminen klo 20 ja omituisia kirjainyhdistelmiä tyyliin valinnR, RT, PRT/2 jne. ja sitten sanot miehelle, että katso siitä lukujärjestyksestä, jos se kyselee perään.
Voithan antaa tunnukset hänelle ja sitten vaihtaa itse tunnussanasi toiseksi. Myöhemmin jos tulee puheeksi sano, ettei osaa käyttää tunnuksia! Oikeita tunnuksia ei pidä antaa; se mahdollistaa kiusanteon!
Kyttäystä tuo on. Ryhmätöitä tehdään sen "lukujärjestyksen" ulkopuolella. Vai onko alallasi vain naisia opiskelemassa?
Tietenki on mahdollista, että hän huolissaan sun turvallisuudesta. Mutta eikö känny voisi kilahdella "ok" tms.?
Tässä on kaksi vaihtoehtoa: mies on omistushaluinen kyttääjä tai sitten hän itse puuhaa selkäsi takana jotain sellaista, jonka vuoksi hän haluaa tietää tarkkaan, milloin olet kotona.
Vierailija kirjoitti:
Et voi antaa miehelle tunnuksiasi, ne on yliopiston systeemissä yhtä tärkeät kuin pankkitunnukset.
Sen sijaan ehdotan, että laitatte seinälle tai jääkaapin oveen viikko/kuukausi kalenterin, johon voit merkitä kullekin päivälle sen päivän ohjelmasi. Muista merkitä myös itsenäiseen opiskeluun ja rylhmätyötapaamisiin varattava aika. Sen voi tehdä joko painetulle ”oikealle kalenterille, tai ruutupaperille tehdylle omatekoiselle, pääasia, että joka oäivälle on oma tilansa. Samalla voit pyytää miestäsi laittamaan kalenteriin näkyviin kaiken, mitä hänen menoistaan pitää ottaa huomioon.
Tämmöisellä systeemillä meillä on pysytty selvillä toisten perheenjäsenten vaihtuvista ja tiheistä menoista ja systeemi on oikeasti hyvä. Etenkin silloin kun mitään säännöllistä lukujärjestystä ei ole ja kun osa menoista on iltaisin.
Meillä muuten sama, mutta ei jääkaapin ovessa vaan jaettuna google-kalenterina. Kumpikin merkitsee omaan kalenteriinsa menonsa, ja toisella on katseluoikeus niihin. Muutokset voi tehdä lennosta puhelimessa, toisen (ja omatkin) aikataulut voi tarkistaa muuallakin kuin jääkaapin vieressä päivystäessa jne jne. Kumpikin ymmärtää, että joskus voi töissä/opiskeluissa/harrastuksissa mennä vähän pidempään tms.
Emme pidä tätä kyttäyksenä, vaan ihan arjenhallintana.
En antaisi omia henkilökohtaisia tunnuksiani kenellekään mihinkään.
Mitä jos mies osoittautuukin jonkin sortin hulluksi ja suutuspäissään sanoo sinut irti yliopistosta/peruu kaikki kurssisi/tekee nimissäsi kaikkea hullua (en tiedä miten paljon voi tehdä yliopiston oppilasjärjestelmässä, mutta ymmärrät pointin jos hän haluaa tehdä kiusaa).
Voithan kysellä mihin mies tarvitsee ”lukujärjestystäsi”. Muistathan vaatia myös mieheltä vastaavan ”lukujärjestyksen”, niin katsotaan miten käy. Miksi sinun pitää toimittaa lukujärjestys jos miehen ei pidä jne.
Älä suostu tuollaisiin ”lukujärjestyksiin” ja muihin seuraamisiin, jos ne tuntuvat sinusta kyttäämiseltä, koska silloin ne todennäköisesti ovat sitä.
Siis annoit hänelle tunnuksesi käyttöön ennemmin kuin printtaat lukujärjestyksen!? En ymmärrä logiikkaasi, onko sitä edes. Itse suhtauduin yliopiston tunnuksiin samalla huolellisuudella kuin verkkopankkitunnuksiin. Niillä pääsee nollailemaan tuloksiasi, ilmoittautumisiasi ja tekemään ties mitä ilkivaltaa jos haluaa.
Se haluu vaan tietää milloin voi tuoda hoitojaan kotiin.
Minkälaisella tulostimella voi tulostaa jääkaapin oveen?
Laita joku ala-asteen lukkari jääkaapin oveen. Ei tuollainen dille tajua mikä se on. Ja ala katsella omaa asuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisella tulostimella voi tulostaa jääkaapin oveen?
:D Repesin :D
AP, meilla ainakin halutaan tietaa suurin piirtein, milloin toinen on kotona. Ihan ruokailuja ja yhteisia kauppareissuja ja yhteista aikaa ajatellen, vaikka meillakaan ei ole lapsia.
Ex.n kiristys vaihtui lennosta friikkiin kyttääjään? Lässähti, kun provoksi tiedettiin ja joku ehdotti kaveria mukaan yöksi. Oikeesti, mitä saat näistä provoista?
Vaihtoehtoja on useita mitä tässä voi olla taustalla:
-Mies on sairaalloinen mustasukkainen kyttääjä ja kontrollinhaluinen
-Mies pettää, ja vieläpä teidän yhteisessä asunnossa
-Mies puuhaa jotain arkaluontoista, ehkä laitonta mikä ei kestä päivänvaloa
-Mies on kateellinen tai katkera opiskeluistasi ja yrittää sabotoida niitä
Nämä tuli ensimmäisinä mieleen. Joka tapauksessa, alkaisin katsella omaa asuntoa jotta saan rauhassa keskittyä opintoihin. Opiskelu on sijoitus omaan tulevaisuuteen. Ja ei, en itse ikinä luopuisi omasta yksityisyydestä noin halvalla. Ja ne opiskelutunnukset, mene nyt äkkiä vaihtamaan ne. Jos joku saa tietää että olet levitellyt tunnuksiasi siitä tulee varmasti sanktio.
Nyt äkkiä vaihtamaan tunnusten salasana. Niillä voi saada aikaan paljon vahinkoa eikä niitä missään nimessä ole tarkoitettu kuin henkilökohtaiseen käyttöön.
1/5. Kuitenkin vähän uusi tulokulma.