Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen itsesääli
30.07.2019 |
Luin äskettäin tosi mielenkiintoisen kirjan, jossa ollut kuvaus toi ihan mieleen pari tuntemaani ammattivalittajaa. Siis tällaisia ihmisiä, jotka omasta mielestään ovat kärsineet valtavasti elämässään ja jotka märehtivät vuosia ja jopa vuosikymmeniä vanhoja vääryyksiä ihan päivätöikseen ja tuttavista, työkavereista ja sukulaisista ei yleensä ole mitään mukavaa kerrottavaa. Molemmat ovat myös omasta mielestään todella sairaita, vaikka mitään todellista vikaa ei löydy. Heidän tapansa saada huomiota muilta on tuo jatkuva kriisi ja draama, minkä takia jäävät yksin. Kukaan ei yksinkertaisesti jaksa heitä ja terapiaan ovat omasta mielestään liian älykkäitä ja ongelma on vain siinä, että heitä aina syrjitään. Siis muissa vika, ei heissä koskaan.
No joka tapauksessa tuossa kirjassa oli kuvaus, josta todellakin tuli mieleen tämä ihmistyyppi. Sitä nimitetään narsistiseksi itsesääliksi. Ihminen on katkera ja kiinni menneisyydessä, ei pysty uudistumaan ja elämään tätä päivää ja takana on ajatus, että mihinkään ei voi vaikuttaa. Ystäviä ei ole, tai heitä on vain tämän ammattivalittajan ehdoilla. Katkeruus ja kostonhalu ovat päälimmäisenä mielessä. Kirjoittaja sanoi heitä myrkyllisiksi ihmisiksi ja myrkky on narsistista vihaa.
Kirja käsitteli traumoja, joten varmaan tuollainen käytös on traumasta lähtöisin alun perin. Tuotiin ilmi, että joidenkin kohdalla aika pienetkin asiat voivat aiheuttaa trauman. Omien onnettomuuksien suurentelu ja kun ei oikein voi tietää, mikä on totuus näiden ammattivalittajien jutuissa ei oikeastaan ole itselleni tuonut mieleen, että olisivat traumatisoituneita. Enemmän olen pitänyt tuota ihmistyyppinä. Ja kirjankin mukaan suurin osa lapsista kokee vakavamman trauman, mutta suurimmalle osalle ei kehity traumapersoonaa. Se kirja oli Trauma ja rakkaus, jos joku haluaa lukea. Ihan mielenkiintoinen.
Kommentit (30)
Vaikuttaa todella tyhmältä kirjalta, joka on tehty pönkitämään tyhmien ja mitään ymmärtämättömien ihmisten minäkuvaa. Se, että suurin osa kokee jonkun trauman ei liity mitenkään siihen, miksi toiset haavoittuvat pahemmin ja se ei VARSINKAAN oikeuta syyttelemään heitä yhtään. Jos ihmisellä on paha mieli, etkäkestä sitä, etkä osaa auttaa, niin osta ennemmin kirjoja omien rajojen ymmärtämisestä, ei kukaan mielipahaa tunteva kaipaa sinun tuomitsemistasi, mikä selkeästi kumpua tyhmyydestäsi ja ymmärtämättömyydestäsi. Sinun ei olemikn pakko ymmärtää haavoittuneita, mutta sinulla ei olemitään ookeutta haukkua jatuomita heitä, vain koska olet liian tyhmä auttaaksesi heitä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa todella tyhmältä kirjalta, joka on tehty pönkitämään tyhmien ja mitään ymmärtämättömien ihmisten minäkuvaa. Se, että suurin osa kokee jonkun trauman ei liity mitenkään siihen, miksi toiset haavoittuvat pahemmin ja se ei VARSINKAAN oikeuta syyttelemään heitä yhtään. Jos ihmisellä on paha mieli, etkäkestä sitä, etkä osaa auttaa, niin osta ennemmin kirjoja omien rajojen ymmärtämisestä, ei kukaan mielipahaa tunteva kaipaa sinun tuomitsemistasi, mikä selkeästi kumpua tyhmyydestäsi ja ymmärtämättömyydestäsi. Sinun ei olemikn pakko ymmärtää haavoittuneita, mutta sinulla ei olemitään ookeutta haukkua jatuomita heitä, vain koska olet liian tyhmä auttaaksesi heitä eteenpäin.
Niinpä. Kaikki muut ovat tyhmiä ja ymmärtämättömiä, terapeutit ja ihan kaikki :D En ole koskaan heitä syytellyt, vaan he ovat syytelleet minua ja auttamisen huomasin turhaksi, koska juurikin olen niin tyhmä, enkä ymmärrä heitä lainkaan. Totesin, että on parempi olla erossa niin hyvin kuin pystyy, koska näin tyhmä ja noin viisas ei sovellu yhteen mitenkään.
Nooh, katsotaan asia uudestaan ap kun sinua on ki dutettu yli vuosikymmen ja itket tuskissasi. Sitten luet tukuittain tällaisia kirjoituksia ja saat muura pskaa niskaasi eikä kukaan joudu koskaan vastuuseen noista vääryyksistä. Palataan sitten uudestaan asiaan. Halveksittava olet etkä tiedä nyt lainkaan mistä puhut.
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Eikö sitä voi aikuisena käsitellä? Tuossa kirjassa ei ollut niinkään neuvoja tai luonnehdintoja, miten tällaiseen saisi apua, vaan enemmän kuvattiin trauman vaikutuksia. Tälläisen ihmisen, jota kuvattiin asenne on sellainen, että kaikki terapeutit ovat huonoja, ei siis hakeudu hoitoon. Terveydenhuollossa voi ollakin paljon vikaa, mutta eivät nyt kaikki ole ihan ammattitaidottomia kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Esimerkki omasta elämästä, ajoin ojaan. Se aiheutti hyvin voimakkaan kehollisen reaktion jonka jouduin tukahduttamaan niin kauan että sain hinauksen tilattua korjaamolle ja kyydityksen kotiin järjestettyä. Sitten kun pääsin kotiin ja istuin sohvaan, minulle tuli yhtäkkiä hirveän kylmä ja istuin hetken aikaa huopien alla tärisemässä. Keho poisti sen valtavan energialatauksen joka oli varattu pelottavassa tilanteessa taistelemiseen tai pakenemiseen eikä minulle jäänyt mitään pelkoja. Samoin lataus poistuu myös jos oikeasti taistelee tai pakenee. Näin käy myös lapselle joka itkee vanhempansa sylissä järkytyksen pois ja saa tukea ja apua. Mutta entä jos energia on lamaantumalla tukahdutettu myöhempää käsittelyä varten mutta sitä käsittelyä ei koskaan tule? Entä jos lapsi nieleisee kaiken ja lohduttaa itkevää ja tärisevää äitiään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Mun äitini aiheutti juurikin omalla tyhmyydellään ja sillä, ettei ymmärrä koskaan yhtään mitään ja siksi oikeuttaa ilkeytensä mun elämäni pilalle menemisen. Mutta mä olen tehnyt kovan työn kootakseni itseni hänen jäljiltään ja yksi minun tavoitteistani on tuhota hänen loppuelämänsä. Hän kidutti ja kiusasi säälimättä minua, koska oli ymmärryksessä vikaa, hän luuli minun tekevän kaikkea pahaa ja että minussa on vikaa, koska hänen oma ymmärryksensä puute esti nöyrtymästä ja myöntämästä, että HÄN ON VÄÄRÄSSÄ!
Sen aion kostaa hänelle. Vai että oli minussa vikoja. Hän tulee näkemään, että kun mä osoitan hänelle nyt, millaisia vikoja HÄNESSÄ on, ja että kuinka en hyväksy niitä hänessä laisinkaan, että miten mukavaa sellaisenn opettamisen kohteena oleminen oikein on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Eikö sitä voi aikuisena käsitellä? Tuossa kirjassa ei ollut niinkään neuvoja tai luonnehdintoja, miten tällaiseen saisi apua, vaan enemmän kuvattiin trauman vaikutuksia. Tälläisen ihmisen, jota kuvattiin asenne on sellainen, että kaikki terapeutit ovat huonoja, ei siis hakeudu hoitoon. Terveydenhuollossa voi ollakin paljon vikaa, mutta eivät nyt kaikki ole ihan ammattitaidottomia kuitenkaan.
Jos ihminen sanoo kaipaavansa apua ei hän mikään narsisti ole. Se että ei saa terveydenhuollosta terapioista apua ei tee uhrista narsistia, vaan se osoittaa taas kerran niin ikään sen, että terapeuttikaan ei ole ymmärtänyt autettavaansa, eikä osaa edes terapoida tätä avaamaan traumojaan. Ne eivät olisi traumoja, jos niistä osaisi noin vain puhua.
Sellainen taas ennemminkin on narsismia, ettei koe tarvitsevansa apua, mutta syyttää koko ajan muita omasta pahoinvoinnistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Eikö sitä voi aikuisena käsitellä? Tuossa kirjassa ei ollut niinkään neuvoja tai luonnehdintoja, miten tällaiseen saisi apua, vaan enemmän kuvattiin trauman vaikutuksia. Tälläisen ihmisen, jota kuvattiin asenne on sellainen, että kaikki terapeutit ovat huonoja, ei siis hakeudu hoitoon. Terveydenhuollossa voi ollakin paljon vikaa, mutta eivät nyt kaikki ole ihan ammattitaidottomia kuitenkaan.
Voi, mutta sitä ei osata, psykiatria on niin lapsen kengissään vielä oikeasti. Toivottavasti traumatetapiassa osataan, siitä ei minulla ole kokemusta. Olen kuitenkin saanut omia traumojani jonkun verran purettua tietoisen läsnäolon avulla ja se on ihan hirveää. Se sama kauhu odottaa joka lapsena lohkottiin pois tietoisuudesta sietämättömänä. Ja sitä se just on, sietämätöntä, apua tulenko hulluksi, en pysty enää. Ei sitä muuten olisi lohkottukaan pois tietoisuudesta. Ei ihmiset osaa tätä prosessia, eivät luota itseensä ja psyykeensä, että en tule hulluksi vaikka siltä tuntuu. Kipu on niin kovaa että osa tekee itselleen haavoja yrittäessään välttää sitä. Ota veitsi käteen ja laita iholle ja mieti mitä vaatisi että painat siitä itsellesi vertavuotavan haavan. Se on mukavampaa kuin trauman purku.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.
Ei nyt vaikuta siltä, että ainakaan tässä asiassa ymmärtäisit monenlaisia ihmisiä kovinkaan hyvin. Ammattivalittajia kuunnellaan, mutta koska ne jutut eivät välttämättä olekaan ihan totta, niin uskottavuus karisee vähitellen. Sen perusteella, että joku on kokenut lapsena trauman ei voi oikein ajatella, että oikeuttaa kaikenlaiseen käytökseen muita kohtaan nyt aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta vaikka joku olisikin avun kieltäjä mutta hänestä näkee, että hän voi pahoin, niin kyllä minä kuitenkin olen taipuvainen ennemmin säälimään sellaista ihmistä, kuin hänestä triggeröitymään ja häntä tuomitsemaan. Osaan olla käyttämättä energiaani sellaisen ihmisen tukemiseen, sen takia minun ei tarvitse heitä tuomitakaan, kun yhyyy hyvyyttäni ei arvostettu. Arvostan itse omaa hyvyyttäni, enkä kaipaa sille pönkitystä ihmisiltä, joilla on paha olla :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.Ei nyt vaikuta siltä, että ainakaan tässä asiassa ymmärtäisit monenlaisia ihmisiä kovinkaan hyvin. Ammattivalittajia kuunnellaan, mutta koska ne jutut eivät välttämättä olekaan ihan totta, niin uskottavuus karisee vähitellen. Sen perusteella, että joku on kokenut lapsena trauman ei voi oikein ajatella, että oikeuttaa kaikenlaiseen käytökseen muita kohtaan nyt aikuisena.
Ymmärrän kyllä. Sinä et sen sijaan ymmärrä. Sinä luulet, että muut ovat täällä sinua miellytämässä. Eivät he ole. Traumatisoituneillaei olemitään velvollisuuksia käyttäytyä tietyllä tavalla, vaikka miten haluaisit. Ymmärrän kyllä, ettet osaa suojella itseäsi heiltä eli osaa oitää huolta omista rajoistasi, mutta se ei ole traumatisoituneiden vastuulla. Se on sinun vastuullasi. Kukaan ei aiheuta sulle pahaa oloa, ellet jtse salli. Tietenkään pieni lapsi ei pääse vanhempaa pakoon, mutta muuten. Asioita on mahdollista käsitellä aikuisena ja antaa traumatisoituneille heidän vapautensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Eikö sitä voi aikuisena käsitellä? Tuossa kirjassa ei ollut niinkään neuvoja tai luonnehdintoja, miten tällaiseen saisi apua, vaan enemmän kuvattiin trauman vaikutuksia. Tälläisen ihmisen, jota kuvattiin asenne on sellainen, että kaikki terapeutit ovat huonoja, ei siis hakeudu hoitoon. Terveydenhuollossa voi ollakin paljon vikaa, mutta eivät nyt kaikki ole ihan ammattitaidottomia kuitenkaan.
Jos ihminen sanoo kaipaavansa apua ei hän mikään narsisti ole. Se että ei saa terveydenhuollosta terapioista apua ei tee uhrista narsistia, vaan se osoittaa taas kerran niin ikään sen, että terapeuttikaan ei ole ymmärtänyt autettavaansa, eikä osaa edes terapoida tätä avaamaan traumojaan. Ne eivät olisi traumoja, jos niistä osaisi noin vain puhua.
Sellainen taas ennemminkin on narsismia, ettei koe tarvitsevansa apua, mutta syyttää koko ajan muita omasta pahoinvoinnistaan.
Tuossa kirjassa ei sanottu, että ovat narsisteja.
Tämä ihmistyyppi on sellainen, joka juuri syyttää muita omasta pahoinvoinnistaan, mikään ei ole hyvä. Ja terapeutit ovat täysin ammattitaidottomia, joten ei sinne kannata mennä. Muut ovat täysin tyhmiä, eivät ymmärrä mistään mitään. Tämä siis näistä omista kokemuksista tuosta ihmistyypistä, mitä ei lukenut tuossa kirjassa.
On tärkeää muistaa, että kaikki itsesääli ei liity mitenkään narsismiin.
Narsismia on erityyppistä. Yksi muoto on se, että on mielestään teoriassa mahtava ja "täydellinen" mutta ympäristö vain sattuu olemaan sellainen, joka ei mahdollista sen upeuden esiin tulemista. Täten voi siis ylläpitää käsitystä omasta paremmuudesta, vaikkei olisi mitään konkreettisia todisteita sen puolesta.
Mutta on myös todellisia esteitä ja vastoinkäymisiä, joiden takia ei menesty, vaikka muuten olisikin potentiaalia. Sen tiedostaminen ei ole aina narsismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.Ei nyt vaikuta siltä, että ainakaan tässä asiassa ymmärtäisit monenlaisia ihmisiä kovinkaan hyvin. Ammattivalittajia kuunnellaan, mutta koska ne jutut eivät välttämättä olekaan ihan totta, niin uskottavuus karisee vähitellen. Sen perusteella, että joku on kokenut lapsena trauman ei voi oikein ajatella, että oikeuttaa kaikenlaiseen käytökseen muita kohtaan nyt aikuisena.
Eikä sinulla ole mitään tuomarinvaltaa sanoa, millaiseen käytökseen mikäkin kenet oikeuttaa. Muut eivät käyttäydy ja elä täällä sinun luvallasi. Sinulla on ainoastaan oikeus vetää rajat, millaista kohtelua sinä katselet, mutta jos et halua jonkun käytöksestä kärsiä, niin opettele pitämään puolesi, se riittää. Sen saman ihmisen käytös ei välttämättä todellakaan haittaa muita, ja vaikka haittaisikin, olet vastuussa vain itsestäsi, etkä saa tuomita.
Tietenkin siis tuomitset, mutta se paljastaa vain sen, ettet ymmärrä ja et osaa pitää huolta vain omista asioistasi.
Sinunlaiset usein myrkyttävät traumatisoituneiden mieliä, koska tuomitset heitä vailla oikeutta. Se on väärin, vaikka miten vänkäisit. On väärin satuttaa traumatisoituneitakaan, oli siis pointtini. Toki ymmärrän, että typerät ihmiset, jotka kuvittelevat oikeuksistaan liikaa eivätkä osaa suojautua eivät osaa olla satuttamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.Ei nyt vaikuta siltä, että ainakaan tässä asiassa ymmärtäisit monenlaisia ihmisiä kovinkaan hyvin. Ammattivalittajia kuunnellaan, mutta koska ne jutut eivät välttämättä olekaan ihan totta, niin uskottavuus karisee vähitellen. Sen perusteella, että joku on kokenut lapsena trauman ei voi oikein ajatella, että oikeuttaa kaikenlaiseen käytökseen muita kohtaan nyt aikuisena.
Ymmärrän kyllä. Sinä et sen sijaan ymmärrä. Sinä luulet, että muut ovat täällä sinua miellytämässä. Eivät he ole. Traumatisoituneillaei olemitään velvollisuuksia käyttäytyä tietyllä tavalla, vaikka miten haluaisit. Ymmärrän kyllä, ettet osaa suojella itseäsi heiltä eli osaa oitää huolta omista rajoistasi, mutta se ei ole traumatisoituneiden vastuulla. Se on sinun vastuullasi. Kukaan ei aiheuta sulle pahaa oloa, ellet jtse salli. Tietenkään pieni lapsi ei pääse vanhempaa pakoon, mutta muuten. Asioita on mahdollista käsitellä aikuisena ja antaa traumatisoituneille heidän vapautensa.
Ei minullakaan ole mitään velvollisuuksia ollut heitä kohtaan, yhteyttä olisi enemmän haluttu siltä suunnalta. Näinhän se on, jokainen valitsee seuransa. Suoraan sanottuna he aiheuttivat tunteen outoudesta, ei pahaa oloa. Tietyt ajatuskuviot sen verran eriskummallisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nimenomaan saanut paljon apua tällaisesta ns. narsistisellekin tasolle menevästä itsesäälistä, sen tarkoutuksena onkin olettaa kaikille ilkeille ja ymmärtämättömille läheisille, että olen saanut tarpeekseni. Itse ymmärrän hyvin monenlaisia ihmisiä ja minusta on täysin kösittämätöntä, miten sokeasti kaikki muut kohtelevat mielensä pahoittaneita ihmisiä. Kaikki muut ovat täysin sokeita omille vioilleen, esimerkiksi tuon kirjan kirjoittakin on. Hänen vikansa on koittaa olla avuksi sellaisille, joita ei ymmärrä ja sitten vetää hernettä nenään, kun ei hyvä tarkoitus palkitse. Eli itsekeskeinen, ahne, mistään mitään ymmärtämätön typerys on kirjoittanut kirjan samanlaisille toisille urpoille.
Oikeasti epäkohdista valittaminen on hyvä apu, eikä sitä pidä keneltäkään tukahduttaa. Vain sitä kautta väärinkohdellut javrin ymmärretyt kykenevät nousemaan ylös maasta.Ei nyt vaikuta siltä, että ainakaan tässä asiassa ymmärtäisit monenlaisia ihmisiä kovinkaan hyvin. Ammattivalittajia kuunnellaan, mutta koska ne jutut eivät välttämättä olekaan ihan totta, niin uskottavuus karisee vähitellen. Sen perusteella, että joku on kokenut lapsena trauman ei voi oikein ajatella, että oikeuttaa kaikenlaiseen käytökseen muita kohtaan nyt aikuisena.
Eikä sinulla ole mitään tuomarinvaltaa sanoa, millaiseen käytökseen mikäkin kenet oikeuttaa. Muut eivät käyttäydy ja elä täällä sinun luvallasi. Sinulla on ainoastaan oikeus vetää rajat, millaista kohtelua sinä katselet, mutta jos et halua jonkun käytöksestä kärsiä, niin opettele pitämään puolesi, se riittää. Sen saman ihmisen käytös ei välttämättä todellakaan haittaa muita, ja vaikka haittaisikin, olet vastuussa vain itsestäsi, etkä saa tuomita.
Tietenkin siis tuomitset, mutta se paljastaa vain sen, ettet ymmärrä ja et osaa pitää huolta vain omista asioistasi.
Sinunlaiset usein myrkyttävät traumatisoituneiden mieliä, koska tuomitset heitä vailla oikeutta. Se on väärin, vaikka miten vänkäisit. On väärin satuttaa traumatisoituneitakaan, oli siis pointtini. Toki ymmärrän, että typerät ihmiset, jotka kuvittelevat oikeuksistaan liikaa eivätkä osaa suojautua eivät osaa olla satuttamatta.
Ja se vielä, että on eri asia suojella myös muita yhteisön jäseniä traumatisoituneelta, mikäli näkee sen tarpeelliseksi, kuin tuomita tätä. Tuomitseminen ei ole mitään suojelua, se on vain oman pahan olon purkamista itseasiassa heikompiin, eli vaikeuksissa olevaan traumatisoituneeseen.
Suojella voi tuomitsemattakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trauman kehittymisessä ei ole merkitystä niinkään sillä mikä trauma on, vaan sillä saako lapsi sen käsiteltyä. Jos saa, isokin trauma voi mennä ohi jättämättä suuriakaan vaurioita, kun taas jos lapsi ei saa mitään apua, pienikin trauma voi aiheuttaa vahinkoa. Ja temperamenttikin vaikuttaa. Traumaan voi reagoida eri tavoilla. Jos on rohkea temperamentiltaan ja pystyy taistelemaan vastaan ja varsinkin jos voi itse vaikuttaa lopputulokseen, trauma jää vähäisemmäksi. Pakeneminen on seuraavaksi paras vaihtoehto ja lamaantuminen huonoin. Lapsi joka lamaantuu eikä ole ketään auttamassa pääsemään yli, saa pahimmat vauriot. Silloin tukahdutettu traumaenergia ei purkaudu lainkaan ja voi jäädä säilöön koko loppuelämäksi kehoon haittaamaan elämää. Tätä varten on kehitetty niitä tärinäterapioita joilla yritetään purkaa tilanne kehosta.
Eikö sitä voi aikuisena käsitellä? Tuossa kirjassa ei ollut niinkään neuvoja tai luonnehdintoja, miten tällaiseen saisi apua, vaan enemmän kuvattiin trauman vaikutuksia. Tälläisen ihmisen, jota kuvattiin asenne on sellainen, että kaikki terapeutit ovat huonoja, ei siis hakeudu hoitoon. Terveydenhuollossa voi ollakin paljon vikaa, mutta eivät nyt kaikki ole ihan ammattitaidottomia kuitenkaan.
Jos ihminen sanoo kaipaavansa apua ei hän mikään narsisti ole. Se että ei saa terveydenhuollosta terapioista apua ei tee uhrista narsistia, vaan se osoittaa taas kerran niin ikään sen, että terapeuttikaan ei ole ymmärtänyt autettavaansa, eikä osaa edes terapoida tätä avaamaan traumojaan. Ne eivät olisi traumoja, jos niistä osaisi noin vain puhua.
Sellainen taas ennemminkin on narsismia, ettei koe tarvitsevansa apua, mutta syyttää koko ajan muita omasta pahoinvoinnistaan.Tuossa kirjassa ei sanottu, että ovat narsisteja.
Tämä ihmistyyppi on sellainen, joka juuri syyttää muita omasta pahoinvoinnistaan, mikään ei ole hyvä. Ja terapeutit ovat täysin ammattitaidottomia, joten ei sinne kannata mennä. Muut ovat täysin tyhmiä, eivät ymmärrä mistään mitään. Tämä siis näistä omista kokemuksista tuosta ihmistyypistä, mitä ei lukenut tuossa kirjassa.
Voisiko olla, että sinä vain oletat, että joku syyttää toisia omasta pahoinvoinnistaan? Itse juuri taannoin opin, että yksi ymmärtämättömien ihmisten ajatusmuoto on sellainen, että jos minun pahan oloni syntymiseen liittyy jokin toinen ihminen ja hänen tekonsa, niin että minun puheeni asiasta tarkoittaa sitä, että syytän sitä toista omasta pahasta olostani?
Eihän se nyt niin mene.
Mutta typeryksille (ovat usein täysiä tunnevammaisia narsisteja itse) ei vain mene jakeluun, että jos sydämeni esim. särkyy, koska poikakaverini jätti minut, niin paha oloni ei poistu sillä, että toteaisimme poikakaverin syyttömäksi. Juuri tällaisia ovat idiootit, eli esim. tunnevammainen, ilmeisesti psykopaatti äitini. Jos syy ei ollut pojassa, ei mulla VOI OLLA paha olla. Ja siis tuo oli keksitty esimerkki.
Oli muuten todella hyvä kirja!
Itsekin löysin sieltä suoran kuvauksen exästäni, jonka en ollut edes ymmärtänyt olevan narsisti -uhriutuva sellainen:( Nyt ehkä ymmärrän hänenkin käytöstään paremmin.