Lue keskustelun säännöt.
En uskalla tutustua muihin äiteihin lasu-pelon vuoksi
28.07.2019 |
Olisi mukavaa tutustua muihin äiteihin, jotta lapset voisivat leikkiä keskenään, mutta pelkään ja tunnen alemmuudentunnetta muita äitejä kohtaan sekä pelkåän, että jostain syystä tekaistulla tai vääristellyllä syyllä joku ihminen tekisi lasun, jos paljastaisin itsestäni liikaa. Huomaan vältteleväni jopa nimeni tai asuinkatuni kertomista, ainakin sellaisesta tulee kiusaantunut ja pelokas olo.
Siksi vietän aikaa vain maahanmuuttajaäitien seurassa. He vaikuttavat rennommilta ja suvaitsevaisemmilta. Suomalaiset ovat jotenkin hysteerisen ja rajoittuneen oloisia ja voisivat ihan kaikesta tehdä negatiivisia johtopäätöksiä, joten voin sanoa jopa tavallani pelkääväni heitä. Ei mulla tosin ole kantasuomalaisia naisia kavereinakaan, juuri samasta syystä. Kaikki tuntuvat jotenkin elitistisiltä ja suppeilta, tosin eivät hekään ole (onneksi) kiinnostuneita tutustumaan minuun, vaikka siis itse ihan kantasuomalainen olenkin, asiallisesti pukeutuva, työssäkäyvä, hoikka, koulutettu ja raitis. Tuntuu siltä kuin kaikki vetäisivät jotain roolia ja pitäisi olla aivan samanlainen kuin kaikki muutkin. En kuitenkaan jaksa vetää roolia, vaan olen ujo, mutta ystävällinen oma itseni.
Kommentit (43)
Anteeksi, mutta tuli mieleen, että oletkohan nyt hieman turhan fobinen? Tekaistua (perätöntä) lasua tuskin kukaan tekee jollekin random tuttavalle. Miksi tekisi? Mitä sellaista voisit paljastaa itsestäsi? Lähinnä joku voisi kostona tällaista tehdä, mutta tuskin sinulle, jos kerran olet ystävällinen ihminen.
Jos sinusta tehtäisiin yksi perätön lastensuojeluilmoitus, mitään dramaattista ei tulisi tapahtumaan. Eli, jos liioiteltu pelkosi jostain kumman syystä toteutuisi, mitään dramaattisia seurauksia ei koituisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloinkin, kun olin vielä avioliitossa, en koskaan käsittänyt sellaista omalla puolisollaan ylpeilyä, mitä naiset usein harrastaa. En koskaan kertonut kenellekään puolisoni tekemisistä, sillä koin sen joko noloksi tai typeräksi ylpeilyksi. Mielestäni jokaisen täytyy itse kerätä kannuksensa, eikä ratsastaa puolisonsa meriiteillä. Mutta nyt olen aivan kaikkien pariutuneiden naisten alapuolella jo muutenkin. Siksikin jo hävettää puhua sellaisille, joita voisi kiinnostaa elämäni enemmän ja jolla olisi ahdaskatseisempi ajattelutapa.
Sitähän tämä todellisuus monilla on, roolin vetämistä. Mutta jos kävisit niiden "hyvien äitien" kodeissa, silmäsi avautuisivat.
Eräs isännöitsijä nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mamuilla on yleensä rento ote lastenkasvatukseen, joten ei tarvitse pelätä välitöntä tuomitsemista (plus sitä lasua) jos ei toimikaan aivan muodin ja suositusten mukaisesti. He ovat tottuneet siihen, että eletään lasten kanssa ja maalaisjärkisesti, eikä suinkaan lasta varten ja viimeisimpiä pinnalla olevia kasvatusteorioita sokeasti noudattaen.
Vierailija kirjoitti:
0/5
Ei itse asiassa ole provo. Tuo lasu-pelko häiritsee elämää laajemminkin. Pelkään tuossa asiassa jopa parasta kaverianikin, tosin hän asuu ulkomailla ja on itse vela. Mutta hän alkoi kerran sivuta aihetta, jolloin säikähdin todella. Juurikaan keneenkään ei voi luottaa, sillä kenellä tahansa saattaa "herätä huoli" ja siinä vaiheessa elämäni muuttuisi lohduttoman surulliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon todennäköisempää on, että riitaantunut naapuri tai sukulainen tekee lasun, kuin äitikaveri. Olettaen ettet pahoinpitele lastasi, ryyppää päivittäin tai jätä pikkulapsia vahtimatta ulos pitkiksi ajoiksi tms. ihan Suomen lain vastaista.
Mä olen kyllä nähnyt kaikenlaista äitikavereilta ja varmasti itsekin toiminut väärin äitikavereiden edessä. Kuitenkin juuri niitä äitikavereita kohtaan on ymmärtäisempi, sillä samassa veneessä ollaan. Kaikkein vähiten pikkulapsiarkea ymmärtävät ne joilla ei ole lapsia ja/tai siitä on pitkä aika. Lapsen uhma tulkitaan väärin ja äidin hermostuminen helposti ylianalysoidaan. Äitikaveri kun näkee 3-vuotiaasi huutoraivarit, niin hän hyvin epätodennäköisesti alkaa arvostelemaan toimintapaasi ja seuraamaan tarkasti miten toimit. Tuttujahan ne tilanteet on lähes kaikille. Ja tasan jokainen äiti tietää myös sen epäonnistumisen tunteen. Ja jokainen äiti tietää senkin, että ei ole silmiä selässä.
Ja lue vähemmän palstaa. Täältä saa ihan väärän kuvan toisista äideistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mamuilla on yleensä rento ote lastenkasvatukseen, joten ei tarvitse pelätä välitöntä tuomitsemista (plus sitä lasua) jos ei toimikaan aivan muodin ja suositusten mukaisesti. He ovat tottuneet siihen, että eletään lasten kanssa ja maalaisjärkisesti, eikä suinkaan lasta varten ja viimeisimpiä pinnalla olevia kasvatusteorioita sokeasti noudattaen.
Tämä pitää paikkansa. En käsitä, miksi kantasuomalaisissa ei enää ole sellaisia rentoja ja normaaleja ihmisiä enää juuri ollenkaan. Kaikki menevät tietyn kaavan mukaan ja elämä on pääosin pelkkää teatteria, jossa mennään tietyn viimeisimmän trendin mukaan.
Viimeksi tänään kävi mielessä, että kun omat lapset olivat pieniä 1990-luvulla, niin en edes tiennyt mikä on sellainen asia kuin lastensuojeluilmoitus. Nykyään taas lasut ovat jotain mitä tehdään rutiininomaisesti ja jotka pyörivät kaikkien huulilla. Ajat muuttuvat (ja syntyvyys laskee, en tiedä onko näillä yhteys)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttele neuvolassa näistä peloista.
Vierailija kirjoitti:
Paljon todennäköisempää on, että riitaantunut naapuri tai sukulainen tekee lasun, kuin äitikaveri. Olettaen ettet pahoinpitele lastasi, ryyppää päivittäin tai jätä pikkulapsia vahtimatta ulos pitkiksi ajoiksi tms. ihan Suomen lain vastaista.
Mä olen kyllä nähnyt kaikenlaista äitikavereilta ja varmasti itsekin toiminut väärin äitikavereiden edessä. Kuitenkin juuri niitä äitikavereita kohtaan on ymmärtäisempi, sillä samassa veneessä ollaan. Kaikkein vähiten pikkulapsiarkea ymmärtävät ne joilla ei ole lapsia ja/tai siitä on pitkä aika. Lapsen uhma tulkitaan väärin ja äidin hermostuminen helposti ylianalysoidaan. Äitikaveri kun näkee 3-vuotiaasi huutoraivarit, niin hän hyvin epätodennäköisesti alkaa arvostelemaan toimintapaasi ja seuraamaan tarkasti miten toimit. Tuttujahan ne tilanteet on lähes kaikille. Ja tasan jokainen äiti tietää myös sen epäonnistumisen tunteen. Ja jokainen äiti tietää senkin, että ei ole silmiä selässä.
Ja lue vähemmän palstaa. Täältä saa ihan väärän kuvan toisista äideistä.
Se on muuten kieltämättä totta, että toiset pienten lasten vanhemmat ymmärtävät parhaiten. Lapsettomat tai teinien/aikuisten lasten vanhemmat ovat kovempia tuomitsemaan kaikesta mahdollisesta (siis esim. siitä, jos lapset riehuvat tai leikkivät liian villisti, voi saada jo pahoja katseita jne., vaikka äiti olisi kuin Jeesus siinä, kuitenkin neuvoen asiallisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän samanlainen. Istun siellä kieltä osaamattoman musliminaisen kanssa samassa pöydässä äitienpäiväkahvilla. Hyvin tullaan toimeen. Kerran kävellessäni suomalaisäitejä täynnä olevan pöydän ohi minut ja lapseni haukuttiin kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Juttele neuvolassa näistä peloista.
Joo. Siitä viimeistään napsahtaa se lasu.
Vierailija kirjoitti:
Paljon todennäköisempää on, että riitaantunut naapuri tai sukulainen tekee lasun, kuin äitikaveri. Olettaen ettet pahoinpitele lastasi, ryyppää päivittäin tai jätä pikkulapsia vahtimatta ulos pitkiksi ajoiksi tms. ihan Suomen lain vastaista.
Mä olen kyllä nähnyt kaikenlaista äitikavereilta ja varmasti itsekin toiminut väärin äitikavereiden edessä. Kuitenkin juuri niitä äitikavereita kohtaan on ymmärtäisempi, sillä samassa veneessä ollaan. Kaikkein vähiten pikkulapsiarkea ymmärtävät ne joilla ei ole lapsia ja/tai siitä on pitkä aika. Lapsen uhma tulkitaan väärin ja äidin hermostuminen helposti ylianalysoidaan. Äitikaveri kun näkee 3-vuotiaasi huutoraivarit, niin hän hyvin epätodennäköisesti alkaa arvostelemaan toimintapaasi ja seuraamaan tarkasti miten toimit. Tuttujahan ne tilanteet on lähes kaikille. Ja tasan jokainen äiti tietää myös sen epäonnistumisen tunteen. Ja jokainen äiti tietää senkin, että ei ole silmiä selässä.
Ja lue vähemmän palstaa. Täältä saa ihan väärän kuvan toisista äideistä.
Itä-Helsingin kerrostaloalueilla leikki-ikäiset ovat tuntikausia yksinään pihalla ja ruumiillinen kuritus on tavallista, mutta silti kukaan naapureista ei tee lasua. Jos vaikka jossain Kirkkonummella joku tekisi samoin, niin lasuja satelisi kuin rakeita ja pöyristymiset heittäisivät kuperkeikkaa.
Itselläni on huoneentauluna: Lasu päivässä pitää äitikaverit loitolla.
T. Paras äiti
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään kävi mielessä, että kun omat lapset olivat pieniä 1990-luvulla, niin en edes tiennyt mikä on sellainen asia kuin lastensuojeluilmoitus. Nykyään taas lasut ovat jotain mitä tehdään rutiininomaisesti ja jotka pyörivät kaikkien huulilla. Ajat muuttuvat (ja syntyvyys laskee, en tiedä onko näillä yhteys)...
Noilla muuten voi olla jonkinlainen, ainakin pieni, yhteyskin. Vanhemmuudesta on tehty sellainen peikko ja riski (jo ihan sen normaalinkin elämisen ja vastuun lisäksi). Viranomaiset voivat tuhota maineesi ja elämäsi hetkessä, jos joku tekee vääränkin ilmiannon. On paljon helpompaa ja rennompaa nauttia elämästä lapsettomana nyky-Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Juttele neuvolassa näistä peloista.
Neuvolantädeillä on virkavelvollisuus tehdä lasu jos huoli herää.
Lisäksi tunnen voimakasta alemmuudentunnetta siksi, kun olen yh. Mulla ei ole edes aikaa käydä missään jumpissa tai zumbassa jne. tai kahviloissa lattella, enkä edes pidä lattesta. Eikä olisi varaa käydä kahviloissa, vaikka palkkani on joillain mittapuilla jopa hyvä. En jaksa olla trendikäs, vaan olen aika vaatimaton ja neutraali. Pidän huolta kunnosta arkiliikunnalla ja kotijumpalla. Joku voisi keksiä aina jonkun syyn saada minut satimeen ja "huoli heräisi". Pelottavaa.