petetty - miten lähteä

Ehkä kannattaisi ottaa aikalisä ennen kuin teet mitään suurempia siirtoja. Jos kerran olet väsynyt nyt kaikkeen. 

Pettäminen on usein myös yksi tapa käsitellä eroa ja parisuhteen ongelmia. Se ei ole missään nimessä oikein, mutta jos teillä ei ole ongelmia osattu käsitellä tai päästy niiden kanssa eteenpäin voi syrjähyppy olla vähän sama kuin vetää pää täyteen eli tyhjentää pää vaikeista ajatuksista.

Sinun ei tarvitse ymmärtää häntä, mutta hae jollakin tavalla etäisyyttä tilanteeseenne. Ja sitä aikalisää. Vastaukset saat esittämiisi kysymyksiisi juuri sillä, että annat ajan auttaa. Sinä et menetä kasvojasi olemalla viisas ja harkitsevainen,vaan päinvastoin osoitat niin aikuisuuttasi ja kypsyyttäsi. Pitkää suhdetta ei kannata katkaista kerralla, vaan nimenomana pyrkiä sovintoon - edes viileään kuin lihavaan riitaan. Se on lapsianne ajatellen parasta.

Lähde lepolomalle

Pala kerrallaan ja ajan kanssa, ei siinä muu auta.

Pakkaat vaimon kamat eteiseen ja sanot, että hänen on parasta lähteä toisaalle. Siitä se lähtee askel kerrallaan. Seuraavaksi tulostat erohakemuksen ja varaat ajan lastenvalvojalle.

Pidä kiinni lapsistasi.

Miksi sinun pitäisi lähteä? Jäät lasten kanssa kotiisi ja näytä vaimolle mihin suuntaan hän voi lähteä. 

Vierailija kirjoitti:

Pidä kiinni lapsistasi.

Niin, älä anna vaimon omia lapsia automaattisesti itselleen.

Mitä tahansa teetkin, niin ÄLÄ sotke lapsia eroonne, teidän on kyettävä ihan aikuisesti sopimaan lähi ja etävanhemmuudesta, sekä myös siitä, että miten yhteisen asunnon kanssa toimitaan, mikäli se on yhteinen. Jos olette aviossa, niin eropaperit nyt ensin ja sitten keskustelette yhdessä lasten asumisjärjestelyistä . Ja siitä sitten asia kerrallaan eteenpäin.

Pelkään, että etäännyn lapsistani jos eroamme ja en haluaisi menettää vaimoani vaikka se lienee jo menetetty aikoja sitten koska tähän tilanteeseen päätyi.

On niin nöyryytetty olo. Tunteet menee surun ja raivon välillä.

Et sitten pitänyt vaimosta huolta.

Vierailija kirjoitti:

Pelkään, että etäännyn lapsistani jos eroamme ja en haluaisi menettää vaimoani vaikka se lienee jo menetetty aikoja sitten koska tähän tilanteeseen päätyi.

On niin nöyryytetty olo. Tunteet menee surun ja raivon välillä.

Ailahtelevat tunteet ovat ihan normaaleja tuollaisessa tilanteessa. Se, etäännytkö lapsista on vain ja ainoastaan sinusta kiinni, ei vaimostasi eikä muistakaan, vaan ainoastaa sinusta. 

Miehet pettävät uutuuden viehätyksen takia, naiset huomion vuoksi.

Meillä mies oli se joka petti, lapset oli osa koulussa ja osa päiväkodissa silloin. 

Mies kertoi lapsille, että hän on kohdellut äitiä huonosti ja siksi eroamme. Ei lapset sellaista ymmärrä, kysyvät mitä huonosti? Sanoin sitten suoraan, että isällä on uusi tyttöystävä ja naimisissa oleva mies ei voi pitää vaimoa eli äitiä ja tyttöystävää samaan aikaan. Ja että isä valitsi äidin sijaan tyttöystävän. 

Mitä sitä kaunistelemaan, ei lapset ole tyhmiä ja ansaitsevat kuulla jotain konkreettista eikä mitään ympäripyöreää huttua.

No, mies erosi naisestaan ja minä tyyyyyyyhmä suostuin yrittämään miehen kanssa. Tässä sitä ollaan. Miehen mielestä meillä oli mahdollisuus korjata liittomme ja tehdä tästä vielä parempi, joten hänen mielestään tässä kävi parhain päin. Minun mielestä meillä ei ole enää mitään, vain muodollinen kuori. Olen yrittänyt nyt elää lasten parasta ajetellen tässä jo 7 vuotta. Uskon, että lapset voivatkin hyvin, mutta minä en. Moni saattaa luulla että liitto muuttuu riitaisaksi tällaisen jälkeen. Ei meillä. Ihan tavallista arkea eletään, mutta mun tunteet on kuolleet. 

Sitä vain ihmettelen, että eikö mies yhtään ihmettele kun olen ollut nämä viime vuodet sellainen tasainen viilipytty, jolla ei ole mitään mielipiteitä ja kaikki sopii ja käy minulle ja kaikki on hyvin. Aiemmin olin sellainen iloinen ja räiskyvä luonne. 

Nyt on käynyt niin että vaikka vannoin kautta kiven ja kannon, että sellaista miestä ei tästä maailmasta enää löydy, että koskisin pitkällä tikulla. Vannomatta paras. Tapasin sattumalta, etsimättä, pyytämättä ja nyt tiedän mitä on kun kolahtaa, osuu ja uppoaa. Kyseinen mies tietää, että olen naimisissa, mutta ei tiedä että avioliittomme on ollut kuralla jo vuosia. Mitäpä tässä tekisi. En tiedä... tuntuu väärin ilmoittaa lapsille, että nyt äidillä on uusi mukava mies ja isä saa jäädä.

Sitä vaan tässä yritän sanoa oman kokemuksen perusteella, että älä jää liittoon. Se ei siitä muutu entiseksi koskaan ja puolison pettäminen käy joka päivä mielessä koska näet sitä pettävää puolisoasi joka päivä. Kaikki psykologilöpinät siitä kuinka löysitte toisenne uudestaan on kyllä niin huttua.

Vierailija kirjoitti:

Pelkään, että etäännyn lapsistani jos eroamme ja en haluaisi menettää vaimoani vaikka se lienee jo menetetty aikoja sitten koska tähän tilanteeseen päätyi.

On niin nöyryytetty olo. Tunteet menee surun ja raivon välillä.

Sekavat tunteet on ihan ymmärrettäviä tuossa tilanteessa. Jos sinulla on lasten kanssa läheinen suhde, niin ei he helposti etäänny, ellet itse katko välejäsi heihin. Sinulla oikeus olla lapsille isä. Puolisosi varmaan menetät.

Hae jotain keskusteluapua ja elä tee hätiköityjä päätöksiä. Ei ole mihinkään kiire.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli se joka petti, lapset oli osa koulussa ja osa päiväkodissa silloin. 

Mies kertoi lapsille, että hän on kohdellut äitiä huonosti ja siksi eroamme. Ei lapset sellaista ymmärrä, kysyvät mitä huonosti? Sanoin sitten suoraan, että isällä on uusi tyttöystävä ja naimisissa oleva mies ei voi pitää vaimoa eli äitiä ja tyttöystävää samaan aikaan. Ja että isä valitsi äidin sijaan tyttöystävän. 

Mitä sitä kaunistelemaan, ei lapset ole tyhmiä ja ansaitsevat kuulla jotain konkreettista eikä mitään ympäripyöreää huttua.

No, mies erosi naisestaan ja minä tyyyyyyyhmä suostuin yrittämään miehen kanssa. Tässä sitä ollaan. Miehen mielestä meillä oli mahdollisuus korjata liittomme ja tehdä tästä vielä parempi, joten hänen mielestään tässä kävi parhain päin. Minun mielestä meillä ei ole enää mitään, vain muodollinen kuori. Olen yrittänyt nyt elää lasten parasta ajetellen tässä jo 7 vuotta. Uskon, että lapset voivatkin hyvin, mutta minä en. Moni saattaa luulla että liitto muuttuu riitaisaksi tällaisen jälkeen. Ei meillä. Ihan tavallista arkea eletään, mutta mun tunteet on kuolleet. 

Sitä vain ihmettelen, että eikö mies yhtään ihmettele kun olen ollut nämä viime vuodet sellainen tasainen viilipytty, jolla ei ole mitään mielipiteitä ja kaikki sopii ja käy minulle ja kaikki on hyvin. Aiemmin olin sellainen iloinen ja räiskyvä luonne. 

Nyt on käynyt niin että vaikka vannoin kautta kiven ja kannon, että sellaista miestä ei tästä maailmasta enää löydy, että koskisin pitkällä tikulla. Vannomatta paras. Tapasin sattumalta, etsimättä, pyytämättä ja nyt tiedän mitä on kun kolahtaa, osuu ja uppoaa. Kyseinen mies tietää, että olen naimisissa, mutta ei tiedä että avioliittomme on ollut kuralla jo vuosia. Mitäpä tässä tekisi. En tiedä... tuntuu väärin ilmoittaa lapsille, että nyt äidillä on uusi mukava mies ja isä saa jäädä.

Sitä vaan tässä yritän sanoa oman kokemuksen perusteella, että älä jää liittoon. Se ei siitä muutu entiseksi koskaan ja puolison pettäminen käy joka päivä mielessä koska näet sitä pettävää puolisoasi joka päivä. Kaikki psykologilöpinät siitä kuinka löysitte toisenne uudestaan on kyllä niin huttua.

Sinä voit puhua vain omasta puolestasi. Minä jäin liittoon, enkä edes tarvinnut ”psykologilöpinöitä”. Me pystyimme käsittelemään asian eikä pettäminen todellakaan käy mielessä muutoin kuin joskus tällaisia aloituksia lukiessa. Silloinkin vain siitä syystä, että haluan antaa myös toisenlaisen ratkaisumahdollisuuden näiden ”jätä se sika”-ohjeiden rinnalle.

Minä en ole päivääkään jäämistäni katunut ja voin puhtaalla sydämellä sanoa, että avioliittomme on onnellinen. Tapahtuneesta on jo monia vuosia ja vaikka kliseeltä kuulostaisikin, se muutti liitto me parempaan suuntaan, kun molemmat ymmärsivät, mitä olisivat voineet menettää.

Vierailija kirjoitti:

Miehet pettävät uutuuden viehätyksen takia, naiset huomion vuoksi.

ei ei, just toisin päin

Vierailija kirjoitti:

Miehet pettävät uutuuden viehätyksen takia, naiset huomion vuoksi.

Täällä olisi kyllä huomioitu, vaan sitä ei sallita. Mikään mitä teen ei tunnu olevan hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään, että etäännyn lapsistani jos eroamme ja en haluaisi menettää vaimoani vaikka se lienee jo menetetty aikoja sitten koska tähän tilanteeseen päätyi.

On niin nöyryytetty olo. Tunteet menee surun ja raivon välillä.

Ailahtelevat tunteet ovat ihan normaaleja tuollaisessa tilanteessa. Se, etäännytkö lapsista on vain ja ainoastaan sinusta kiinni, ei vaimostasi eikä muistakaan, vaan ainoastaa sinusta. 

Sepä se kun tiedän olevani erääntyvä luonne...

Vierailija kirjoitti:

Mitä tahansa teetkin, niin ÄLÄ sotke lapsia eroonne, teidän on kyettävä ihan aikuisesti sopimaan lähi ja etävanhemmuudesta, sekä myös siitä, että miten yhteisen asunnon kanssa toimitaan, mikäli se on yhteinen. Jos olette aviossa, niin eropaperit nyt ensin ja sitten keskustelette yhdessä lasten asumisjärjestelyistä . Ja siitä sitten asia kerrallaan eteenpäin.

Miten joku voi edes kirjoittaa noin typeriä. Kun ne lapset on tehty ja elää joka hetki perheessä mukana, heidät on jo silloin SOTKETTU mukaan .lapset ovat älykkäitä ja näkevät sekä kuulevat ja kärsivät kaikesta ympärillä tapahtuvasta ikävästä paljon enemmän ,kuin moni pettäjä ja petetty tajuaakaan. Ihan tyhmää hokea ,ettei lapset kärsi. Ne kärsii yhtä paljon kuin vanhemmatkin ,eikä niillä ole taitoa ja mahdollisuutta käsitellä sitä valtaava ahdistusta ja hätää. Ne raukat yrittää olla vaan vahvoja ja kaikki kostautuu jo lähivuosina ja myöhemmässä elämässä. Tämä on tutkittua tietoa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli se joka petti, lapset oli osa koulussa ja osa päiväkodissa silloin. 

Mies kertoi lapsille, että hän on kohdellut äitiä huonosti ja siksi eroamme. Ei lapset sellaista ymmärrä, kysyvät mitä huonosti? Sanoin sitten suoraan, että isällä on uusi tyttöystävä ja naimisissa oleva mies ei voi pitää vaimoa eli äitiä ja tyttöystävää samaan aikaan. Ja että isä valitsi äidin sijaan tyttöystävän. 

Mitä sitä kaunistelemaan, ei lapset ole tyhmiä ja ansaitsevat kuulla jotain konkreettista eikä mitään ympäripyöreää huttua.

No, mies erosi naisestaan ja minä tyyyyyyyhmä suostuin yrittämään miehen kanssa. Tässä sitä ollaan. Miehen mielestä meillä oli mahdollisuus korjata liittomme ja tehdä tästä vielä parempi, joten hänen mielestään tässä kävi parhain päin. Minun mielestä meillä ei ole enää mitään, vain muodollinen kuori. Olen yrittänyt nyt elää lasten parasta ajetellen tässä jo 7 vuotta. Uskon, että lapset voivatkin hyvin, mutta minä en. Moni saattaa luulla että liitto muuttuu riitaisaksi tällaisen jälkeen. Ei meillä. Ihan tavallista arkea eletään, mutta mun tunteet on kuolleet. 

Sitä vain ihmettelen, että eikö mies yhtään ihmettele kun olen ollut nämä viime vuodet sellainen tasainen viilipytty, jolla ei ole mitään mielipiteitä ja kaikki sopii ja käy minulle ja kaikki on hyvin. Aiemmin olin sellainen iloinen ja räiskyvä luonne. 

Nyt on käynyt niin että vaikka vannoin kautta kiven ja kannon, että sellaista miestä ei tästä maailmasta enää löydy, että koskisin pitkällä tikulla. Vannomatta paras. Tapasin sattumalta, etsimättä, pyytämättä ja nyt tiedän mitä on kun kolahtaa, osuu ja uppoaa. Kyseinen mies tietää, että olen naimisissa, mutta ei tiedä että avioliittomme on ollut kuralla jo vuosia. Mitäpä tässä tekisi. En tiedä... tuntuu väärin ilmoittaa lapsille, että nyt äidillä on uusi mukava mies ja isä saa jäädä.

Sitä vaan tässä yritän sanoa oman kokemuksen perusteella, että älä jää liittoon. Se ei siitä muutu entiseksi koskaan ja puolison pettäminen käy joka päivä mielessä koska näet sitä pettävää puolisoasi joka päivä. Kaikki psykologilöpinät siitä kuinka löysitte toisenne uudestaan on kyllä niin huttua.

Sinä voit puhua vain omasta puolestasi. Minä jäin liittoon, enkä edes tarvinnut ”psykologilöpinöitä”. Me pystyimme käsittelemään asian eikä pettäminen todellakaan käy mielessä muutoin kuin joskus tällaisia aloituksia lukiessa. Silloinkin vain siitä syystä, että haluan antaa myös toisenlaisen ratkaisumahdollisuuden näiden ”jätä se sika”-ohjeiden rinnalle.

Minä en ole päivääkään jäämistäni katunut ja voin puhtaalla sydämellä sanoa, että avioliittomme on onnellinen. Tapahtuneesta on jo monia vuosia ja vaikka kliseeltä kuulostaisikin, se muutti liitto me parempaan suuntaan, kun molemmat ymmärsivät, mitä olisivat voineet menettää.

Olitko pettäjä vai petetty?