Miten te helposti ahdistuvat ja stressiherkät oikein pärjäätte nykyajan työelämässä?
Tuntuu, etten vain sovellu kovaan kilpailuyhteiskunhaan :(
Kommentit (23)
Pakko syödä lääkkeitä. Niiden avulla jotekin pystyy. Muuten ahdistus kasvaisi sietämättömäksi.
En minäkään sovellu,. Pian prakaa pää ja kroppa, 20 vuotta tätä pskaa jo takana.
Ahdistus ei olee minusta ahdistusta jos kriteeeri on tuoo määritttelemäsi. Se on realiteeettti ja jos siiitä ahdistuuu häviäjä luuuseri niiin se on looogista.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus ei olee minusta ahdistusta jos kriteeeri on tuoo määritttelemäsi. Se on realiteeettti ja jos siiitä ahdistuuu häviäjä luuuseri niiin se on looogista.
Looginen syy seurauus suhde, ei ahhdistus.
Nyt osittainen työaika ja mielialalääkitys. Ei tästä muuten tulis mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus ei olee minusta ahdistusta jos kriteeeri on tuoo määritttelemäsi. Se on realiteeettti ja jos siiitä ahdistuuu häviäjä luuuseri niiin se on looogista.
Looginen syy seurauus suhde, ei ahhdistus.
Hukkuminen ja aahtaaseen hisiiin jumiiin jäääminen ovat ahdistuksia.
Ei mitenkään. Vaihdan kaikki lomarahat vapaaksi ja olen vuorottelulla aina kun tulee edellisestä 5v. täyteen. Ja silti oltava välillä saikulla.
Siten että pysyttelen toistaiseksi työssä jonka osaisin unissanikin. Kyllähän se vähän syö ihmistä, mutta jos vaihtoehtona on uniongelmat ynnä muu kierroksilla käyminen, niin ei sekään houkuta.
En pärjääkään. Sairastuin, uuvuin, irtisanouduin, olin pitkään sairauslomalla ja nyt teen osa-aikatyötä. Kokoaikaista työtä en vaan kestä enää, tiedän että palaisin taas loppuun. En käytä lääkkeitä.
Downshiftaamalla. Teen pätkätöitä ja freenä keikkaa. Niiden välissä pidän omaa lomaa. Pienet tulot, pienet menot ja runsaasti omaa aikaa. En halua antaa työlle koko elämää kuten nykyään vaaditaan. Välillä teen tosi ahkerasti töitä ja siksi mut halutaan aina töihin, mutta vakipaikkaa en noista työhullujen paikoista itselleni ota.
Sinnittelin vuoden ahdistuksen, ajoittaisten uniongelmien ja jatkuvan stressaamisen kanssa ennen kuin suostuin aloittamaan lääkityksen. Söin vuoden ennen kuin rohkaistuin vaihtamaan työpaikkaa, uudella työnantajalla pystyin purkamaan lääkityksen koska meno oli paljon inhimillisempää.
Teen yksinkertaista työtä jossa jokainen päivä on melkein samanlainen. Ei yllätyksiä, ei stressiä.
En pärjääkään. Tekemällä osittaista työaikaa pärjää hieman paremmin, vaikeaa on silti..
tuskin työelämässä ovat, siksi voivatkin hengailla epäsosiaalisessa internetissä
Terapiassa opetellut työkalut stressinhallintaan. Oleellisimpana itselläni on selvittää, mitä epäonnistumisesta seuraisi. Se ei tunnu enää yhtä ahdistavalta, kun tiedän tarkalleen seuraukset jonkun nimettömän "kaikki menee pieleen" vaihtoehdon sijaan. Itseäni ahdistaa eniten tuntematon, jolle ei oikeasti voi mitään. Esim. "Saan potkut" ääri esimerkkinä ahdistaa, mutta ei ole lopulta elämää suurempi asia. Jos potkut tulisi, voisin ilmoittautua työttömäksi ja etsiä uuden työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opetellut työkalut stressinhallintaan. Oleellisimpana itselläni on selvittää, mitä epäonnistumisesta seuraisi. Se ei tunnu enää yhtä ahdistavalta, kun tiedän tarkalleen seuraukset jonkun nimettömän "kaikki menee pieleen" vaihtoehdon sijaan. Itseäni ahdistaa eniten tuntematon, jolle ei oikeasti voi mitään. Esim. "Saan potkut" ääri esimerkkinä ahdistaa, mutta ei ole lopulta elämää suurempi asia. Jos potkut tulisi, voisin ilmoittautua työttömäksi ja etsiä uuden työpaikan.
Olen opetellut tuota samaa asiaa ilman terapiaa ihan perehtymällä aiheeseen mutta käytännössä tuntuuu siltä, että tarvitsen lisäksi vielä lääkkeitäkin, jotta pystyn hallitsemaan stressiä. Toki mieluusti olisin syömättä lääkkeitä jos se tuntuisi realistiselta vaihtoehdolta.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa opetellut työkalut stressinhallintaan. Oleellisimpana itselläni on selvittää, mitä epäonnistumisesta seuraisi. Se ei tunnu enää yhtä ahdistavalta, kun tiedän tarkalleen seuraukset jonkun nimettömän "kaikki menee pieleen" vaihtoehdon sijaan. Itseäni ahdistaa eniten tuntematon, jolle ei oikeasti voi mitään. Esim. "Saan potkut" ääri esimerkkinä ahdistaa, mutta ei ole lopulta elämää suurempi asia. Jos potkut tulisi, voisin ilmoittautua työttömäksi ja etsiä uuden työpaikan.
Kävin myös terapiassa työasioista. Siellä ainoa sisältö oli, että miten työantaja voisi muuttaa työn sisältöä tai helpottaa sen tekemistä. Kun työnantajalla kiinnostus tähän on asiaan on puhdas nolla, niin minkäs teet? Otat loparit ja saat kolmen kuukauden karenssin tai jatkat hampaat irvessä?
Kerron sitten, kun pääsen työelämään.
N 28
Olen lääkevastainen, olen aina ollut. Mua ei mikään työnantaja nujerra niin että alkaisin lääkkeitä käyttämään. Oli työvoimapulaa tai ei. Oma elämänilon arvokkaampi kuin työnantajan etu. Teen omat ratkaisuni omaa etuajo ajatellen kuten tekee työnantajanikin. Jos se etu ei ole minulle sovelias, vaihdan työpaikkaa tai jään työttömäksi. Kyykytettäväksi minusta ei ole. Olen kyllä sitä mieltä, että karenssi pitäisi poistaa. Miksi työntekijän pitää maksaa tuloillaan huonosta työnantajasta tai huonosta työilmapiiristä?
En sovellukaan. Sairastuin.