Miten ennen selvittiin 10-lapsisissa perheissä, ilman kodinkoneita, lapset herätteli

Lapset laiminlyötiin. Tuosta vanhemmuudesta lähtee nykyään lapsi samantein hoitoon.

Hohhoijaa, vieläkö joku tätä ihmettelee. 

1) koko suku asui saman katon alla, asioita tehtiin yhdessä

2) lapset olivat aika paljon omillaan, eikä heitä valvottu 24/7

3) naiset eivät käyneet töissä kodin ulkopuolella, vaan ne työt olivat siinä omassa pihapiirissä

Ei ollut kertisvaippoja eikä kuukautissuojia. Elantokin oli hankittava. Ei päiväkoteja. (kun koulu tuli, sinne meni tietty vaan kouluikäiset)

Miten selvittiin. Millaista elämä oli.

Lapset vahtivat pienempiä lapsia (tämä tietysti johti siihen, että lapsia kuoli enemmän onnettomuuksissa). Vaatteita ei pesty niin usein, vaan kuljettiin likaisissa. Lapsia ei pesty niin usein, tai aikuisia sen puoleen. Lapset tekivät talon töitä pienestä pitäen.

No mitäpä luulet, kuka hoiti sen vanhuksen, jos hänellä oli 10 lasta? 

No ei kovin hyvin. Oltiin tyytyväisiä jos joku lapsista kuoli, väheni ruokittavat suut.

Jos oli 10 elossa olevaa lasta (mikä ei kuitenkaan kovin yleistä, osa lapsista oli kuollut), niin siinä isommat lapset ja isovanhemmat katsoi pienempien perään. Eikä ole ollut aikasyöppöjä tv:tä puhumattakaan älylaitteista.

Vaikka toki elämä on ollut kovaa, mutta paremmasta ei ole ollut tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, vieläkö joku tätä ihmettelee. 

1) koko suku asui saman katon alla, asioita tehtiin yhdessä

2) lapset olivat aika paljon omillaan, eikä heitä valvottu 24/7

3) naiset eivät käyneet töissä kodin ulkopuolella, vaan ne työt olivat siinä omassa pihapiirissä

Kaupungeissa isovanhemmat asuivat samassa vain, jos tarvitsivat itse jo hoitoa.

Ainakin minun suvussani 1830-luvulla syntynyt polvi asui vain oman perheen kesken, samoin heidän poikansa perheineen.

Elämä oli lähes pelkkää työtä, ihmiset kuoli nuorina ja lapsia kuoli paljon pienenä. Kerran viikossa saunottiin ja vaihdettiin puhtaat alusvaatteet, päällysvaatteet vain joskus. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa ja ruskeaa kastiketta, perunamuusia, perunakeittoa, joskus lihakeittoa, lisäksi leipää, maitoa, viiliä. Ei salaatteja, raasteita tms. Lasten kanssa ei oltu, ei leikitty, ulkoiltu, askarreltu yms., isommat lapset vahti pienempiä ja vanhukset hoiti myös niin kauan kuin pystyivät. Muistisairaita ja muutenkin monisairaita vanhuksia ei juuri ollut, koska tosiaan nuorena kuoltiin ja sairastamisaika oli yleensä lyhyt. 

Äärimmäisen raskasta elämäähän se on ollut ja kyllä monesti tuntuu, että nykyään valitetaan kaikesta, vaikka kaikki on paremmin kuin vielä vaikkapa 50-luvulla olisi voitu kuvitellakaan. Itse olen syntynyt 60-luvun lopulla ja silloinkin elämä oli vielä huomattavasti raskaampaa kuin nyt. Meillä oli 6 lasta, äiti hoiti meidät kotona, samalla kun hoiti vanhukset ja 7 lehmää + kanat ja lampaat. Vesi piti kantaa kaivosta, talo lämpesi puilla, maidot piti viedä maitolaiturille, käydä parin kilometrin päässä kaupassa kävellen tai pyörällä, tehdä suurin osa vaatteista itse, hoitaa suuri kasvimaa, kerätä marjat ja sienet, säilöä, leipoa leivät ja pullat jnejne. Silti äitini on sitä mieltä, että silloin ihmiset olivat tyytyväisempiä ja iloisempia. 

Arvata passaa, oliko äidit väsyneitä. Oma mummokin näytti huivinsa kera 55-vuotiaana ikälopulta. Harmaa, ryppyinen. Eikä pitkään imettänyt. Kauravelliä kertoi vauvoille antaneensa. Lapset auttoi hoitamalla sisaruksiaan ja tekemällä kotitöitä ahkerasti.

Lapset olivat mukana työnteossa pienestä pitäen. 7-vuotias pystyi hyvin hoitamaan vauvaa.

Ruoka oli yksipuolista ja samaa ruokaa voitiin syödä joka päivä.

Pesulla käytiin vain kerran viikossa. Samat vaatteet oli käytössä koko viikon, ellei ollut erityistä syytä vaihtamiseen.

Ei kaikille perheille riittänyt virkeitä isovanhempia hoitoa auttamaan. (niillä isovanhemmilla oli 9 muutakin lastaan ja niiden perheet)

Ja isovanhemmat saattoivat olla vaivaisia tai kuolleita lastensa saadessa lapsia.

Luulen, että yleensä enimmäkseen maaseudulla oli tapana asua naimattomien ja isovanhempien kanssa samassa, mutta ei tätä apua riittänyt kuin yhdelle tai kahdelle perheelle.

Minun suvussani 1800-luvulla ainakin naimatromat naiset asuivat itsekseen ja heillä oli oma ammatti. (ompelija esimerkiksi)

Huonosti selvittiin. Lapsia kuoli paljon enemmän kuin nyt, ja elämänlaatu oli muutenkin henkisesti huono.

Mummoni on ollut vielä kotiäitinä/maatilan emäntänä, eli ei ole koskaan ollut ulkopuolella töissä. Hän sanoi, että kaikesta selvittiin, kun pystyi itse aikatauluttamaan. Ei ollut siis muiden antamia deadlineja ja tarkkoja kokousaikoja, vaan useimmat asiat pystyi tekemään omaan tahtiin. Pystyi itse suunnittelemaan päivänsä. Toki hänellä oli lapsia 4 eikä 10.

Itselläni menee työhön ja työmatkoihin 10 tuntia päivässä. Kyllä siinä ajassa ehtisi kotia hoitaa mukavasti. Tosin en kyllä niihin oloihin vaihtaisi, elämä oli todella rankkaa silloin.

Vierailija kirjoitti:

Tänä päivänä suomalainen mamma ei selviä 1-3 lapsen kanssa perusarjestakaan vaikka on kaikki mukavuudet, vaan pitää tulla nettifoorumeille märisemään kuinka ”arjen pyörittäminen” on niin rankkaa ja kuinka mamma on niin ”uupunut ja luonnollisesti samalla syyllistetään työssäkäyvä mies kaikesta. 😂

Nykymaailma on sairas.

Nykyvaatimukset on niin erilaisia. Lapsille pitää olla monipuolista ruokaa, monenlaista vaatetta ja kaikenlaista virikettä. Jos lapsia alkaisi hoitaa vanhojen tapojen mukaan, niin se merkitsisi huostaanottoa. Tämä päivänä ei ole hyväksyttyä jättää vauvaa kotiin koko päiväksi yksin, kun menee päiväksi tekemään peltotöitä.

Äitini oli 12-lapsisen perheen esikoinen, ja teki talon töitä siitä lähtien kuin jaksaa muistaa, kunnes lähti 14-vuotiaana omaa leipäänsä tienaamaan. Hän on muistellut, miten heillä tytöt tekivät kaikki talon työt, äiti vain huusi ja komenteli heitä ja vietti enemmän aikaa navetassa kuin pirtissä. Talon pojat, joita oli vain kaksi, tekivät "miesten töitä" ja siinä sivussa rakensivat perheelle uudenaikaisemman talon. Nuorimmat lapset olivat omaa ikäpolveani, joten lomia siellä viettäessäni totesin itsekin, että tytöt sitä ruljanssia pyörittivät. Sillä erotuksella, että lehmiä ei enää ollut, joten mummo keskittyi vain komentelemaan, mikä ei edes ollut tarpeen, koska tädit hoitivat kaiken oma-aloitteisesti. Senkin jälkeen, kun olivat menneet naimisiin, niin kävivät vielä mummolle siivoamassa

Vierailija kirjoitti:

Elämä oli lähes pelkkää työtä, ihmiset kuoli nuorina ja lapsia kuoli paljon pienenä. Kerran viikossa saunottiin ja vaihdettiin puhtaat alusvaatteet, päällysvaatteet vain joskus. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa ja ruskeaa kastiketta, perunamuusia, perunakeittoa, joskus lihakeittoa, lisäksi leipää, maitoa, viiliä. Ei salaatteja, raasteita tms. Lasten kanssa ei oltu, ei leikitty, ulkoiltu, askarreltu yms., isommat lapset vahti pienempiä ja vanhukset hoiti myös niin kauan kuin pystyivät. Muistisairaita ja muutenkin monisairaita vanhuksia ei juuri ollut, koska tosiaan nuorena kuoltiin ja sairastamisaika oli yleensä lyhyt. 

Äärimmäisen raskasta elämäähän se on ollut ja kyllä monesti tuntuu, että nykyään valitetaan kaikesta, vaikka kaikki on paremmin kuin vielä vaikkapa 50-luvulla olisi voitu kuvitellakaan. Itse olen syntynyt 60-luvun lopulla ja silloinkin elämä oli vielä huomattavasti raskaampaa kuin nyt. Meillä oli 6 lasta, äiti hoiti meidät kotona, samalla kun hoiti vanhukset ja 7 lehmää + kanat ja lampaat. Vesi piti kantaa kaivosta, talo lämpesi puilla, maidot piti viedä maitolaiturille, käydä parin kilometrin päässä kaupassa kävellen tai pyörällä, tehdä suurin osa vaatteista itse, hoitaa suuri kasvimaa, kerätä marjat ja sienet, säilöä, leipoa leivät ja pullat jnejne. Silti äitini on sitä mieltä, että silloin ihmiset olivat tyytyväisempiä ja iloisempia. 

60-luvulla ei ollutkaan näin paljon työttömyyttä, eikä tarvinnut viittä tutkintoa osa-aikatyöhön. Jos halusi mennä heti peruskoulun jälkeen töihin, sen kun meni niitä kysymään, ja sillä palkalla oli varaa ruokkia perhe ja hommata talot ja mökit. Ylioppilas oli jo iso herra. Nykyään vähän toiset ajat.

Vierailija kirjoitti:

Lapset olivat mukana työnteossa pienestä pitäen. 7-vuotias pystyi hyvin hoitamaan vauvaa.

Ruoka oli yksipuolista ja samaa ruokaa voitiin syödä joka päivä.

Pesulla käytiin vain kerran viikossa. Samat vaatteet oli käytössä koko viikon, ellei ollut erityistä syytä vaihtamiseen.

Ja vieläkin pienemmät. Mun tätini katsoi jo 3-vuotiaana 1-vuotiaan siskonsa perään :( Surullista siksi, että tämä tätini joutui jo hyvin pienenä luovuttamaan paikkansa ensin sairaalle vanhemmalle siskolle (joka tarvitsi erityishoitoa) ja sitten nuoremmille sisaruksille. Hän oli aina "ison" asemassa ja se vaikutti hänen persoonansa kehittymiseen voimakkaasti. Eikä hän tietenkään ole ainoa, joka on kärsinyt vastaavasta.

Mun täti kertoi että hänet laitettiin tiskaamaan käsin jo viiden vanhana. Pojat sai temmeltää pihassa sillä aikaa kun tytöt olivat joko hoitamassa pienempiään tai äitinsä apuna navetalla. Miesten homma oli lähinnä olla pellolla ja hoitaa uuden perheenjäsenen alkuunpaneminen. Meidän enoista muuten huomaan vieläkin tuon passaamisen, sillä puuronkin keittäminen tuntuu vievän sormen suuhun ja vaimot pitävät vaivaisinakin huushollia pystyssä.

Vierailija kirjoitti:

No mitäpä luulet, kuka hoiti sen vanhuksen, jos hänellä oli 10 lasta? 

Helppo! Lapsista vanhin, joka perii tilan. Muut joutuvat etsimään oman pesän.