Miten ennen selvittiin 10-lapsisissa perheissä, ilman kodinkoneita, lapset herätteli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on yksi 7 sisaruksesta ja olen kohta 30 v kuunnellut tarinaa hänen kamalasta lapsuudestaan jossa oltiin ihan heitteillä, ja sodassa ollut isä hakkasi, eli ei vissiin kovin hyvin selvitty?

Meillä sodassa olleet ukit olivat esimerkillisen hyväkäytöksisiä, rakastavia vanhempia/puolisoja/ukkeja. En koskaan kuullut/nähnyt pahaa käytöstä, vaikka toki traumoja sodasta saaneet :(

Kaikki kunnia sotasukupolvelle, ei se heidän syytään ollut! Valtio ei kantanut vastuuta eikä seurauksia r-ssän pelossa!

Jaa no hyvä teille, meillä molempien vanhempieni vanhemmat olivat sodassa traumatisoituneita ihmisper seitä, jotka kohtelivat lapsiaan julmasti. Niinpä omat vanhempani kohtelivat myös minua julmasti. Serkulta olen kuullut samaa. Jos mikään käytös ei ole omaa syytä niin ei sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun täti kertoi että hänet laitettiin tiskaamaan käsin jo viiden vanhana. Pojat sai temmeltää pihassa sillä aikaa kun tytöt olivat joko hoitamassa pienempiään tai äitinsä apuna navetalla. Miesten homma oli lähinnä olla pellolla ja hoitaa uuden perheenjäsenen alkuunpaneminen. Meidän enoista muuten huomaan vieläkin tuon passaamisen, sillä puuronkin keittäminen tuntuu vievän sormen suuhun ja vaimot pitävät vaivaisinakin huushollia pystyssä.

Mun isoisä joutui jo lapsena tukkimetsälle. Eikä ollut edes vaatteita aina vaan joutui pitämään mekkoa kun muuta ei sillä hetkellä ollut. Elämä oli 20-luvun Suomessa todella, todella köyhää.

Osa oli köyhiä, mutta osa oli hyvinkin varakkaita. Eriarvoisuus.

Jos oli rahaa, pystyi ostamaan palveluita kotiinsa halvalla.

Tämä keskustelu pitäisi näyttää 8-vuotiaalleni joka alkoi äsken _itkemään_ kun pyysin häntä viemään roskat...

Vierailija kirjoitti:

Elämä oli lähes pelkkää työtä, ihmiset kuoli nuorina ja lapsia kuoli paljon pienenä. Kerran viikossa saunottiin ja vaihdettiin puhtaat alusvaatteet, päällysvaatteet vain joskus. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa ja ruskeaa kastiketta, perunamuusia, perunakeittoa, joskus lihakeittoa, lisäksi leipää, maitoa, viiliä. Ei salaatteja, raasteita tms. Lasten kanssa ei oltu, ei leikitty, ulkoiltu, askarreltu yms., isommat lapset vahti pienempiä ja vanhukset hoiti myös niin kauan kuin pystyivät. Muistisairaita ja muutenkin monisairaita vanhuksia ei juuri ollut, koska tosiaan nuorena kuoltiin ja sairastamisaika oli yleensä lyhyt. 

Äärimmäisen raskasta elämäähän se on ollut ja kyllä monesti tuntuu, että nykyään valitetaan kaikesta, vaikka kaikki on paremmin kuin vielä vaikkapa 50-luvulla olisi voitu kuvitellakaan. Itse olen syntynyt 60-luvun lopulla ja silloinkin elämä oli vielä huomattavasti raskaampaa kuin nyt. Meillä oli 6 lasta, äiti hoiti meidät kotona, samalla kun hoiti vanhukset ja 7 lehmää + kanat ja lampaat. Vesi piti kantaa kaivosta, talo lämpesi puilla, maidot piti viedä maitolaiturille, käydä parin kilometrin päässä kaupassa kävellen tai pyörällä, tehdä suurin osa vaatteista itse, hoitaa suuri kasvimaa, kerätä marjat ja sienet, säilöä, leipoa leivät ja pullat jnejne. Silti äitini on sitä mieltä, että silloin ihmiset olivat tyytyväisempiä ja iloisempia. 

Käyn vuorotyössä, samoin mieheni. Työpäivän päälle tehdään ruoat, hoidetaan pyykit, tiskit, siivoukset, lapset, lasten harrastukset ja kotieläimet. Ja myös ne iäkkäät isovanhemmat. Talo ja vesi lämpiää puulla, polttopuita on tehtävä vuosittain lisää. Keväällä laitetaan kasvimaa, jonka harventaminen, kitkeminen, ruohosilpun levitus/lannoitus ja kastelu vie kesällä aikaa. Lisäksi hoidetaan muu piha-alue viikottain, aina on myös jotain korjailua rakennuksissa. Loppukesästä alkaa sadonkorjuu ja säilöntä, niin puutarhasta kuin metsästä. Talvella kun ulkotöistä vapautuu aikaa leivotaan leivät ja sämpylät, makeaakin välillä. Syksyn ja talven aikana valmistuu myös monet sukat, lapaset, pipot ja jotain suuritöisempääkin. Saumurunkin kaivelen välillä esille. Viime talvena kudoin mattoja, kun sain kauan haaveilemani kangaspuut. Enkä ole edes erikoisuus, tuttavapiirissäni on monta samanlaista "Marttaa". 😄

Vierailija kirjoitti:

Huonosti selvittiin. Lapsia kuoli paljon enemmän kuin nyt, ja elämänlaatu oli muutenkin henkisesti huono.

Ei lapsia nyt niin paljon kuollut että se olisi näkynyt perhe-elämässä. Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä enkä kuullut meidän kylällä yhdestäkään lapsikuolemasta, vaikka perheet olivatkin suuria. Tilastollisesti lapsikuolemia tuhatta asukasta kohden toki oli hieman enemmän.

Voin kertoa että omalla äidilläni oli järkyttävän raskas elämä. 13-vuotiaana hän lähti elättämään itsensä piikomalla, miehensä, siis isäni, kuoli äidin ollessa nelikymppinen ja äidin yksin elätettäväksi jäi 9 lasta pientilalla ilman aikuista apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä oli lähes pelkkää työtä, ihmiset kuoli nuorina ja lapsia kuoli paljon pienenä. Kerran viikossa saunottiin ja vaihdettiin puhtaat alusvaatteet, päällysvaatteet vain joskus. Ruoka oli yksinkertaista; perunaa ja ruskeaa kastiketta, perunamuusia, perunakeittoa, joskus lihakeittoa, lisäksi leipää, maitoa, viiliä. Ei salaatteja, raasteita tms. Lasten kanssa ei oltu, ei leikitty, ulkoiltu, askarreltu yms., isommat lapset vahti pienempiä ja vanhukset hoiti myös niin kauan kuin pystyivät. Muistisairaita ja muutenkin monisairaita vanhuksia ei juuri ollut, koska tosiaan nuorena kuoltiin ja sairastamisaika oli yleensä lyhyt. 

Äärimmäisen raskasta elämäähän se on ollut ja kyllä monesti tuntuu, että nykyään valitetaan kaikesta, vaikka kaikki on paremmin kuin vielä vaikkapa 50-luvulla olisi voitu kuvitellakaan. Itse olen syntynyt 60-luvun lopulla ja silloinkin elämä oli vielä huomattavasti raskaampaa kuin nyt. Meillä oli 6 lasta, äiti hoiti meidät kotona, samalla kun hoiti vanhukset ja 7 lehmää + kanat ja lampaat. Vesi piti kantaa kaivosta, talo lämpesi puilla, maidot piti viedä maitolaiturille, käydä parin kilometrin päässä kaupassa kävellen tai pyörällä, tehdä suurin osa vaatteista itse, hoitaa suuri kasvimaa, kerätä marjat ja sienet, säilöä, leipoa leivät ja pullat jnejne. Silti äitini on sitä mieltä, että silloin ihmiset olivat tyytyväisempiä ja iloisempia. 

Käyn vuorotyössä, samoin mieheni. Työpäivän päälle tehdään ruoat, hoidetaan pyykit, tiskit, siivoukset, lapset, lasten harrastukset ja kotieläimet. Ja myös ne iäkkäät isovanhemmat. Talo ja vesi lämpiää puulla, polttopuita on tehtävä vuosittain lisää. Keväällä laitetaan kasvimaa, jonka harventaminen, kitkeminen, ruohosilpun levitus/lannoitus ja kastelu vie kesällä aikaa. Lisäksi hoidetaan muu piha-alue viikottain, aina on myös jotain korjailua rakennuksissa. Loppukesästä alkaa sadonkorjuu ja säilöntä, niin puutarhasta kuin metsästä. Talvella kun ulkotöistä vapautuu aikaa leivotaan leivät ja sämpylät, makeaakin välillä. Syksyn ja talven aikana valmistuu myös monet sukat, lapaset, pipot ja jotain suuritöisempääkin. Saumurunkin kaivelen välillä esille. Viime talvena kudoin mattoja, kun sain kauan haaveilemani kangaspuut. Enkä ole edes erikoisuus, tuttavapiirissäni on monta samanlaista "Marttaa". 😄

Voisko joku tuoda sädekehän?

Vierailija kirjoitti:

Isomummini 1900-luvun alussa oli yksin kotona viiden lapsen kanssa kun isoukkini oli merellä kuukausiakin putkeen. Vanhemmat sisarukset auttoivat kaikissa kodin töissä ja vauva köytettiin kiinni keittiön kiikkutuoliin. Kesäisin talossa asui vuokralaisia, jotka maksoivat vuokransa erilaisilla töillä. Myös isoisomummi ja naimattomat sisaret asuivat ajoittain talossa ja auttoivat kotitöissä.

Luulen, että sulla on väärinkäsitys. Miksi sinne olisi kesällä halu nyt tulla vuokralaisia.

Ennemminkin talonne halusi lisätyövoimaa ja sai sitä ruoka ja vuodepalkalla. Surullista sikäli, että jos ei lisäksi saatu palkkaa, miten selvisivät talven yli.

Tämä on enemmän mutua kuin faktaa, mutta ajattelisin, että ennen vanhaan perhettä perustavat nuoret aikuiset olivat varmaan suht terveitä. Erilaisista sairauksista kärsivät luultavasti kuolivat niihin sairauksiin jo lapsena, tai olivat huonokuntoisia ja työkyvyttömiä elätettäviä, jollaista ei kukaan olisi ottanut puolisokseen. Psyykkisistä ongelmista kärsivät suljettiin usein laitoksiin. Nykyään taas monilla ei-perusterveillä on jonkinlaiset mahdollisuudet lasten hankkimiseen, mutta elämä voi toki olla silloin aika rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on enemmän mutua kuin faktaa, mutta ajattelisin, että ennen vanhaan perhettä perustavat nuoret aikuiset olivat varmaan suht terveitä. Erilaisista sairauksista kärsivät luultavasti kuolivat niihin sairauksiin jo lapsena, tai olivat huonokuntoisia ja työkyvyttömiä elätettäviä, jollaista ei kukaan olisi ottanut puolisokseen. Psyykkisistä ongelmista kärsivät suljettiin usein laitoksiin. Nykyään taas monilla ei-perusterveillä on jonkinlaiset mahdollisuudet lasten hankkimiseen, mutta elämä voi toki olla silloin aika rankkaa.

Laitoksiin aika harva päätyi 1800-luvulla. Oliko laitoksia edes?

Kodeissa hoidettiin kaikki, jos koti oli. Muut vaivaistaloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti selvittiin. Lapsia kuoli paljon enemmän kuin nyt, ja elämänlaatu oli muutenkin henkisesti huono.

Ei lapsia nyt niin paljon kuollut että se olisi näkynyt perhe-elämässä. Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä enkä kuullut meidän kylällä yhdestäkään lapsikuolemasta, vaikka perheet olivatkin suuria. Tilastollisesti lapsikuolemia tuhatta asukasta kohden toki oli hieman enemmän.

Voin kertoa että omalla äidilläni oli järkyttävän raskas elämä. 13-vuotiaana hän lähti elättämään itsensä piikomalla, miehensä, siis isäni, kuoli äidin ollessa nelikymppinen ja äidin yksin elätettäväksi jäi 9 lasta pientilalla ilman aikuista apua.

50-luku onkon aivan tuoretta aikaa. Antibiootitkin jo keksitty.

1800-luvulla jokaisesta perheestä kuoli monta lasta. Vahvimmat selviytyivät jatkamaan sukua. Nykyään geeniperimä huononee.

Mun suvusta oli 3 sodassa.

Toki traumatisoitununeita pakostakin , muttei väkivaltaisia tms.

Luulen väkivaltaisuuden tulevan enemmän kodin kasvuympäristöstä ja geeneistä. Sota vaan ehkä saa niitä esiin.

Ei herätelleet ennen vanhaan lapset öisin.

Ihmettelen, miten ennen saatiin nukutuksi, kun nykyään valitetaan, kun 1 lapsi yöherättelee.

Itsekin valittaisin, tottakai. Mutta miten ennen selvittiin öisin.

Ei ne kaikki selvinneetkään. Omassa suvussa tapahtui paljon sellaista, jonka jälkiä korjaillaan välillisesti vielä tänäkin päivänä. Varmaan aika monella näin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne kaikki selvinneetkään. Omassa suvussa tapahtui paljon sellaista, jonka jälkiä korjaillaan välillisesti vielä tänäkin päivänä. Varmaan aika monella näin.

Mitä siellä sitten tapahtui?

Millä vuosisadalla

50 vuoden päästä ihmetellään varmaan, että miten nyt selvittiin ilman jotain huippuälykkäitä robotteja kotona, jotka tekevät suurin piirtein kaiken mahdollisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on enemmän mutua kuin faktaa, mutta ajattelisin, että ennen vanhaan perhettä perustavat nuoret aikuiset olivat varmaan suht terveitä. Erilaisista sairauksista kärsivät luultavasti kuolivat niihin sairauksiin jo lapsena, tai olivat huonokuntoisia ja työkyvyttömiä elätettäviä, jollaista ei kukaan olisi ottanut puolisokseen. Psyykkisistä ongelmista kärsivät suljettiin usein laitoksiin. Nykyään taas monilla ei-perusterveillä on jonkinlaiset mahdollisuudet lasten hankkimiseen, mutta elämä voi toki olla silloin aika rankkaa.

Laitoksiin aika harva päätyi 1800-luvulla. Oliko laitoksia edes?

Kodeissa hoidettiin kaikki, jos koti oli. Muut vaivaistaloon.

Eikös 1800-luvun puolella ollut jo aika kasa mielisairaaloita, joihin jouduttiin joskus aika heppoisin perustein.

Mun suvussa 1800-luvun alussa perheenpää oli käsityöläinen.

Samaa työtä tekivät lapset pienestä pitäen. Vaimo hankki tarvikkeita. Lapsia kymmenen säilyi aikuisuuteen. Vaimo kuoli 40-vuotiaana.

Vanhin tytär hoiti sitten kodin ja lapset. Nuorin oli vauva.

Se vanhin tytär yritti kovasti naimisiin, muttei kukaan huolinut. Oli siitä erittäin harmissaan. Kuoli 80-vuotiaana. Harvinaisen vanhana siihen aikaan. Tuli varakkaaksi. Yritystoimintaa. Ompelua ja linimenttejä. Yksin eleli sitten myöhemmin. Hautakivenkin löysin tänä kesänä.

Vierailija kirjoitti:

50 vuoden päästä ihmetellään varmaan, että miten nyt selvittiin ilman jotain huippuälykkäitä robotteja kotona, jotka tekevät suurin piirtein kaiken mahdollisen.

Kaikilla ei millään voi tuolloin olla varaa niihin.

Maailma eriarvoistuu Suomessakin vauhdilla. Kohta ei kannata enää taviksen omistaa mitään. Varakkaista varakksimmat omistavat kaiken ja taviskset raatavat niille.

(alkaen siitä, että kohta ei kannata omistaa esim asuntoa, koska sitä ei voi vanhana jättää peri nölsi, jollei kuole saappaat jalassa, vaan se menee hoitomaksuihin. Jos on jokin köyhäin vanhusten hoito vielä, niin sitten sinne)

Vierailija kirjoitti:

Mun suvussa 1800-luvun alussa perheenpää oli käsityöläinen.

Samaa työtä tekivät lapset pienestä pitäen. Vaimo hankki tarvikkeita. Lapsia kymmenen säilyi aikuisuuteen. Vaimo kuoli 40-vuotiaana.

Vanhin tytär hoiti sitten kodin ja lapset. Nuorin oli vauva.

Se vanhin tytär yritti kovasti naimisiin, muttei kukaan huolinut. Oli siitä erittäin harmissaan. Kuoli 80-vuotiaana. Harvinaisen vanhana siihen aikaan. Tuli varakkaaksi. Yritystoimintaa. Ompelua ja linimenttejä. Yksin eleli sitten myöhemmin. Hautakivenkin löysin tänä kesänä.

Lisään vielä, että varmaankin meni perheen perustaminen pilalle sisarusten hoidon takia. Oli äitinsä kuollessa 18-vuotias ja joutui vastaamaan täysin huushollista sitten.

Tuo naimattomaksi jäänyt vanhin sisko hoiti myöhemmin vielä veljensä lapset veljen kuoltua nuorena. Niiden kanssa tuli läheiseksi ja varmaan piti kuin ominaan. Tuon veljen vaimo lähti nimittäin lipettiin miehensä kuoltua eikä hoitanut omia lapsiaan. (Tuo veli oli ilmeisesti hieman vammainen syntymästään asti? eikä ollut onnistunut saamaan parempaa vaimoa.)