Aikuisiän ADHD

Mene yksityiselle. Kaveri sai sieltä samantien diagnoosin ja lääkityksen. Nyt porskuttaa asiantuntija tehtävissä.

Onko suosituksia lääkäristä?

Kuinkahan kauan tässä touhussa menee kun tutkitaan? lekurilla olen käynyt ja nyt odotteleen hamaan tulevaisuuteen että  joku Nepsy-tyyppi ehtii ottaa vastaan.

Kuinka paljon mahtaa tulla kustannuksia, jos teettää yksityisellä tutkimukset ADHDstä tai muista nepsy-ongelmista aikuisena? Neuropsykologien tuntitaksat vaikuttavat olevan melkoisia.

Lääkäri sanoi ettei ole mitään ongelmaa koska on AMK käyty läpi kuitenkin.

Jos sitte yksityiselle menis , ja jos ne sattus vähä kuunteleen enemmän kuin 5min.

Koko elämä sekasin mutta koulussa helposti tentit läpi.

Mietin vain että miten eroaa koko elämän (lapsuudesta asti) ahdistus vs adhd ?

Eikö oireilut ole aika samanlaisia, vai onko ?

Ei se diagnoosin saaminen autuaaksi tee, sitten alkaa työ vasta.

Ja meni sen saamiseen aikalailla vuosi   , en muista montako käyntiä   mutta hyvin monta.

Onko kellään tuoreita kokemuksia asiasta ?

Ei mitään hajua. ADD ja mistään ei tule mitään. Syrjäytynyt jo 8v. Ei lääkettä. Tukia leikataan. Rahat lopussa. Loppu kuu menee nälkäisenä. Kohta pitää alkaa kehittää jotain......

Vierailija kirjoitti:

Ei se diagnoosin saaminen autuaaksi tee, sitten alkaa työ vasta.

Ja meni sen saamiseen aikalailla vuosi   , en muista montako käyntiä   mutta hyvin monta.

Lääke tekee. Kyseessä on ongelma joka ratkeaa jos se halutaan ratkaista. 1+1 = 2. Yksi avain joka menee yhteen lukkoon ja lukko aukeaa.

Vierailija kirjoitti:

Mene yksityiselle. Kaveri sai sieltä samantien diagnoosin ja lääkityksen. Nyt porskuttaa asiantuntija tehtävissä.

Mun mielestä on väärin, että diagnooseja jaetaan noin helposti. Syö neuropsykologisten ongelmien uskottavuutta, kun diagnoosin saa helposti. Oikeasti pitäisi tehdä kattavat testit ja poissulkea ensin muut.

Yksityisellä testit plus lääkärit n. 1300. Jos siis tehdään oikeasti ne testit.

Miten elämä muuttuu diagnoosin jälkeen vai muuttuuko edes?

Kuin helposti tai hankalasti lääkärit tai hoitsut edes kuuntelee asiasta ?

Kannattaa soittaa lääkäriasemille ja kysyä, kuka neurologi tai psykiatri on perehtynyt adhd diagnostiikkaan.

No ei se diagnoosin saaminen ole kovin helppoa, come on. Vaikka menisikin yksityiselle. Aikuisten ADHDn on perehtynyt joku kourallinen lääkäreitä, koska tietoa on vähän. Psykostimulantteja ei niin vaan jaella ihmisille, varsinkaan Suomessa. Sulla pitää olla todisteita siitä, että oireet ovat alkaneet jo lapsuudessa, ADHD on neurologinen poikkeavuus, ei mielensairaus. Monissa mielenterveyden sairauksissa voi olla hyvin samankaltaisia oireita.

Sain diagnoosin aikuisena, mutta oireita ollut läpi lapsuuden. Pystyin muilla vahvuuksillani peittelemään oireita.

Kunnallisella pääsy voi olla nihkeää ja viedä aikaa . Eli ensin jonottaa hoitsun puheille, ja sitten ehkä normi lekurille, jonka jälkeen lisää hoitsun kanssa jutteluja ,    nuiden jälkeen taas ehkä ja ehkä NEPSY testeihin jos lekuri konsultoinut psykiatria ja  sitten pistää lähetteen.

Ja tuossa touhussa sitten saakin toivoa että se eka hoitsu edes jotain tietää ja se eka lekuri siellä.

Voi päästä eteenpäin , tai sitten ei .

en saanut edes soitettua tk:hon kun niin pitkät jonot jo siinä touhussa. varmaan 20 min odottelin josko joku vastais

millä tavalla se lääkitys muuttaa arkea?

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Mullakin riitti ihan vain kokeilu, niin energia tuli vaan jostakin, toimimaan.

Entä add, tehdäänkö samoilla testeillä nykyään? Olen aina oireillut, mutta vasta keski-iässä tutustuin asiaan tarkemmin läheisen diagnoosin myötä ja tajusin, että olen tyyppiesimerkki add-tytöstä (lapsena) ja nyt aikuisena oireet pahemmat.

Suurin ongelma on, että pääni sisällä on niin vilkasta ja vauhdikasta, että oikeassa elämässä ei enää mikään kiinnosta eikä riitä voimia mihinkään. Lapsiperheessä tämä on aika ongelmallinen yhtälö...