Aikuisiän ADHD

Vierailija kirjoitti:

Mene yksityiselle. Kaveri sai sieltä samantien diagnoosin ja lääkityksen. Nyt porskuttaa asiantuntija tehtävissä.

Kuulostaa mahtavalta 😄

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa tulla kustannuksia, jos teettää yksityisellä tutkimukset ADHDstä tai muista nepsy-ongelmista aikuisena? Neuropsykologien tuntitaksat vaikuttavat olevan melkoisia.

Mitä paremmin oot valmistautunut, sitä vähemmän erillisiä käyntejä erikoislääkärillä tarvitsee. Jos löytyy kasvatusneuvola- koulukuraattori- nuorisopsyka- tms käyntejä, hankit niistä paperit mukaan. Näin valmistautuen oma erikoislääkäri -> neuropsykologin testikäynti -> erikoislääkäri, diagnoosi -kierros maksoin muutama vuosi sitten vähän reilun tonnin.

Ei halpaa. Ehdottoman kannattavaa.

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen miettinyt asiaa, kertokaa kauanko menee että saa jotai tietoa että onko tai ei ? Oulussa siis ja ihan julkiselle puolelle pitää mennä jos menen.

Olen kaiken lisäksi työttömänä,mitähän työkkäri sanoo asiasta jos haluaa selvittää että onko joku adhd vai ei .

Tällä hetkellä olen odottanut 5 kuukautta, että saisin edes lähetteen psykiatrilta mtt:lle. Ei suostu kirjoittamaan, vaikka tk-lääkäri puoltaa tutkimuksia. Yksityiseltä kyselin, tulisi maksamaan 1200 eli liikaa...

Minä olin aikaani edellä ja hain diagnoosin kesken yliopisto-opiskelujen vuonna 2003 kai?

Voin sanoa että dg:tä käyttää hyväksi 10 v myöhemmin jopa sossu ja sehän ei ollut dg:n tarkoitus kai?

siis mihin se sossu tai muu virasto  voi käyttää jotain adhd-diagnoosia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen miettinyt asiaa, kertokaa kauanko menee että saa jotai tietoa että onko tai ei ? Oulussa siis ja ihan julkiselle puolelle pitää mennä jos menen.

Olen kaiken lisäksi työttömänä,mitähän työkkäri sanoo asiasta jos haluaa selvittää että onko joku adhd vai ei .

Tällä hetkellä olen odottanut 5 kuukautta, että saisin edes lähetteen psykiatrilta mtt:lle. Ei suostu kirjoittamaan, vaikka tk-lääkäri puoltaa tutkimuksia. Yksityiseltä kyselin, tulisi maksamaan 1200 eli liikaa...

Minä olin aikaani edellä ja hain diagnoosin kesken yliopisto-opiskelujen vuonna 2003 kai?

Voin sanoa että dg:tä käyttää hyväksi 10 v myöhemmin jopa sossu ja sehän ei ollut dg:n tarkoitus kai?

siis mihin se sossu tai muu virasto  voi käyttää jotain adhd-diagnoosia?

Ei periaatteessa voi, mutta kriiseissä (ero, pahoinpitelyksi joutuminen yms) voidaan penkoa ihan kaikki.

Vaikka se onkin älytöntä!

Menin ahdistuneisuuden takia terveyskeskukseen ja pääsin tutkimuksiin, lääkäri arvioi että syy vois löytyä neurologisista ongelmista. Minä olen aina kokenut vahvasti että olen ”ihan pihalla”, ja siksi haluan mahdollisimman selkeitä ohjeita ja myös että tilanteita selostettaisiin jotta pysyn kärryillä. Silti opiskelut ja koulut ovat menneet hyvin nuorena. Työelämässä olen alisuoriutunut kykyihini/älykkyyteeni nähden, ja uskon syyn olevan jatkuvassa ajatuksien harhailussa/kärryiltä tipahtaminen tunteessa. Itse asiassa en muista nytkään ap:n kysymystä. Aloin vaan selittää tilannettani kun tajusin että tämä koskee minua. Sen haluaisin sanoa, että tyttöjen add/ADHD-oireita ei aina edes nähdä. Oireet voivat olla sellaisia, että lapsi tuijottelee ajatuksissaan seinää/maisemaa tai vaikka näpertelee hiuksiaan, tai jotain muuta huomaamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen miettinyt asiaa, kertokaa kauanko menee että saa jotai tietoa että onko tai ei ? Oulussa siis ja ihan julkiselle puolelle pitää mennä jos menen.

Olen kaiken lisäksi työttömänä,mitähän työkkäri sanoo asiasta jos haluaa selvittää että onko joku adhd vai ei .

Tällä hetkellä olen odottanut 5 kuukautta, että saisin edes lähetteen psykiatrilta mtt:lle. Ei suostu kirjoittamaan, vaikka tk-lääkäri puoltaa tutkimuksia. Yksityiseltä kyselin, tulisi maksamaan 1200 eli liikaa...

Minä olin aikaani edellä ja hain diagnoosin kesken yliopisto-opiskelujen vuonna 2003 kai?

Voin sanoa että dg:tä käyttää hyväksi 10 v myöhemmin jopa sossu ja sehän ei ollut dg:n tarkoitus kai?

siis mihin se sossu tai muu virasto  voi käyttää jotain adhd-diagnoosia?

Ei periaatteessa voi, mutta kriiseissä (ero, pahoinpitelyksi joutuminen yms) voidaan penkoa ihan kaikki.

Vaikka se onkin älytöntä!

Tyhmä kysymys, mutta... mitä sitten? Ei adhd ole ainakaan minun tapauksessani koskaan ollut missään yhteydessä mikään negatiivinen asia. Oikeastaan synnynnäisenä piirteenä se on enemmänkin vain ominaisuus. Miten tuosta voisi olla edes haittaa? 

Itsellä ei ole adhd:ta, mutta läheisellä ihmisellä on ja olen hänestä huolissani. Itsekontrolli on ehkä se pahin ongelma, käy tunteiden tuuliajolla ja toimii hyvin impulsiivisesti, käyttää ajoittain huumeita.

Ystäväni jätti tyttöystävänsä, jota todella rakasti, mutta omat ongelmat löivät pahasti vastaan, häpesi itseänsä jne.

Lääkitys löytyy, mutta käyttää niitä epäsäännöllisesti, mistään ei vain tule mitään, kaikki asiat ovat sekaisin.

Mikä olisi teidän mielestä paras apu hänelle? Mitä voisin ystävänä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Menin ahdistuneisuuden takia terveyskeskukseen ja pääsin tutkimuksiin, lääkäri arvioi että syy vois löytyä neurologisista ongelmista. Minä olen aina kokenut vahvasti että olen ”ihan pihalla”, ja siksi haluan mahdollisimman selkeitä ohjeita ja myös että tilanteita selostettaisiin jotta pysyn kärryillä. Silti opiskelut ja koulut ovat menneet hyvin nuorena. Työelämässä olen alisuoriutunut kykyihini/älykkyyteeni nähden, ja uskon syyn olevan jatkuvassa ajatuksien harhailussa/kärryiltä tipahtaminen tunteessa. Itse asiassa en muista nytkään ap:n kysymystä. Aloin vaan selittää tilannettani kun tajusin että tämä koskee minua. Sen haluaisin sanoa, että tyttöjen add/ADHD-oireita ei aina edes nähdä. Oireet voivat olla sellaisia, että lapsi tuijottelee ajatuksissaan seinää/maisemaa tai vaikka näpertelee hiuksiaan, tai jotain muuta huomaamatonta.

Minullakin on diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja sitä ennen masennus. Neurologisia häiriötä ei ole tutkittu kun aina vedottu lähinnä masennukseen kun jossain vaiheessa olin pahassa jamassa etten meinannut sängystä ylös päästä. Lapsena jo sanoin vanhemmilleni että rulla pyörii päässä.. en tiedä olenko milloin kokenut rauhan hetkeä. Jossain keskellä metsää hiljaisuudessa tai vuoren huipulla ehkä. Pimeässä viileässä mökkipirtissä jossa ei ole häiriötekijöitä. Harvinaista. Kokoajan olen menossa tai tulossa ja se uuvuttaa ja vie voimat kun elän keskellä keskeneräistä sekamelskaa. On kuin olisi ämpärissä joka on täynnä reikiä ja yrittäisi epätoivoisesti tukkia niitä yksin ja estää vettä vuotamasta ulos. Siltä tuntuu minun elämä ja arki.

Olen myös alisuoriutuja ja aikaisemmissa viesteissä tässä ketjussa on tullut esiin päihteet, minulla on ollut nuorempana myös lievä päihdeongelma. Kuulostaa tutulta tuo ihan pihalla ja kärryiltä putoaminen, tarve saada selostuksia ja yksiselitteisiä ohjeita. Ehkä uskallan ottaa nämä epäilyni esille työterveyslääkärin kanssa! Pyydän vain lähetettä. Tein ja tulostin jo ADHD testejä mukaan.

T. Tuo joka haluaa tietää mitä normaali on ja tuntee jatkuvaa kiirettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Näin me ollaan erilaisia, koska taas minä sain täysin kiinni noista oireista. Mullakin on aina kiire ja kaikki kesken. Ja se hätä, jota ei oikeasti ole.

Mä olen aina pärjännyt koulussa hyvin, vaikka lapsena olin selkeästi ylivilkas, mikä on tytöille suht harvinaista. Työelämässäkin pärjsin oikein hyvin niin kauan kuin tein töitä, joissa ADHD-piirteet on vain hyödyksi. Tutkimuksiin ja diagnoosiin päädyin vasta kun vaihdoin työtehtviä, ja seinä tuli vastaan.

Siis miten se vaikuttaa elämään kun saa lääkityksen,miltä se tuntuu ?

ei ole itsellä tuota ongelmaa, mutta joskus vähän lukenut aiheesta vain .

Vierailija kirjoitti:

Siis miten se vaikuttaa elämään kun saa lääkityksen,miltä se tuntuu ?

ei ole itsellä tuota ongelmaa, mutta joskus vähän lukenut aiheesta vain .

Sinulle ja aiemmalle kyselijälle (olen se, jota tuo aiempi lainasi):

Käytännössä heti ensimmäisen Concertan vaikutuksen alettua kaikki vain loksahti paikoilleen. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin ei minulla ollut mitään käsitystä keskittymisestä noin niinkuin muuten kuin käsitteenä ja olin senkin käsittänyt väärin. Muistaakseni käytin ensimmäiset pari tuntia vain siihen, että kuuntelin musiikkia (musiikki on ollut minulle aina tärkeää) ja koin sen eri tavalla kuin koskaan aiemmin, jotenkin kokonaisvaltaisemmin (ilmeisesti siksi, että ajatus ei harhaillut). Samana kesänä sain vuosia kesken olleet remontit valmiiksi ja kotitöistä ja muista askareista tuli ärsyttäviä, mutta äkkiä alta pois saatavia, ei ylitsepääsemättömiä kidutustuokioita.

Se vain alkoi jotenkin käydä järkeen, miten muut selviävät arkensa ja elämänsä kanssa, olin ajatellut olevani vain laiska ja saamaton, mutta oli oikeasti todella avartavaa tajuta millaisessa sumussa sitä onkaan kulkenut ja ettei ole ihme, ettei asiat ole sujuneet. Suurin asia oli alkuun jo se, että valtaisa väsymys väistyi, aiemmin olin virkeä vasta 10-12h (huonojen)unien jälkeen kun normaali arki kuormitti niin paljon, sittemmin tuo määrä on vähentynyt useilla tunneilla ja olen skarppi valtaosan ajasta, en vain pari virkeintä tuntia kuten ennen. Ajatus alkoi juosta selkeämmin, tajusin mitä edes tarkoittaa yhteen asiaan keskittyminen, aiemmin vain mieleisiin asioihin ylikeskittyminen oli ainoaa tuntemaani keskittymistä.

Suuri mullistus oli myös se, miten helppoa onkaan oppia ja muistaa asioita. Nykyisin en tosiaankaan tarvitse enää edes lääkkeitä siihen kun olen päässyt jyvälle asiasta. Sitäkin on niin kovin vaikea selittää ja kyse on varmasti hyvin yksilöllisestä asiasta, mutta se tuntuu vähän samalta kuin ensimmäisten silmälasien saaminen. Että a-haa, tältä täällä näyttääkin oikeasti! 

Mielialanvaihtelut sun muut jäivät myös suuremmilta osin historiaan. Minulla ne johtuivat paljon myös siitä, että olin yksinkertaisesti niin kuormittunut ja väsynyt kun en hallinnut elämääni tarpeeksi, vaikka asiani ovatkin aina olleet hyvin ja olen ns. pärjännyt aina. Sain myös painoni hallintaan, en siksi että lääkkeet vähentävät ruokahalua, vaan siksi, että söin levottomuuksissani tai ahdistuneena kun mistään ei tullut mitään. Samaten liikunta alkoi maistua ihan eri tavalla ja nykyisin viihdyn ihan eri tavalla omien ajatuksieni kanssa. Aiemmin tunnin lenkki luonnossa olisi ollut 10 000 vuotta puuduttavaa tylsyyttä, jota olisin paennut ennemmin kotiin, missä en olisi saanut oikeasti edes mitään aikaan. Nukun myös paremmin kuin koskaan aiemmin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Itselläni todettiin aikuisiällä muutama vuosi sitten ADHD (ent. ADD.) Tästä kuvailusta ei kuitenkaan saanut oikein kiinni.  Oletko tällä hetkellä työelämässä ja miten pärjäät siellä? ADHD ei puhkea yllättäen aikuisiällä, vaan oireita on ollut lapsesta asti, ne vain voivat alkaa haitata enemmän aikuisiällä, kun pitäisi olla vastuullinen ja arkea pyörittävä aikuinen. 

Lapsesta asti ollut oireita ei siis vain aikuisena. Alkoivat noin 14-vuotiaana muut mutta ahdistus jo hyvin pienenä. Masennus, ylisuorittaminen, ahdistus, uupumus, burnout.. olen tuo sama jolla diagnosoitu yleinen ahdistuneisuushäiriö ja ollut nuorempana lievä päihdeongelma. Arjen -ja kodinhallinta ollut aina haastavaa mutta yksin asuessa ei ole tarvinnut yrittää olla niin ”normaali” kuin parisuhteissa ollessa. Yksin on saanut vapaasti elää sikolätissä jos siltä tuntuu. Lisäksi aikuisiällä muutin pieneen asuntoon ja hankkiuduin eroon tavaroista niin elämä oli helpompaa ja omaksuin sellaisen ihanan selkeän rutiinin jonka kautta elin ja sain asiat paikoilleen helpommin yms. Haluaisin vaan elää normaalia elämää. Päihteiden käytön olen lopettanut kokonaan satunnaisia oluita tms lukuunottamatta.

kiitos hyvästä vastauksesta sinulle nr 73 viestin kirjoittaja , tuo kertoi hyvin asiasta.

Oon tän kirjoittanut jo yhteen adhd ketjuun, mutta eipä siinä kirjoitetaan uudelleen :D

Minä olin jo ollut psykiatrin asiakas, juurikin masennuksen vuoksi. Jossain vaiheessa äitini linkkasi minulle adhd:sta kertovan artikkelin tyyliin 'tuohan kertoo susta!'. Joten päätimme äidin kanssa mennä psykiatrin juttusille. 

Pyydettiin, että pääsisin adhd tutkimuksiin. Psykiatri oli hirveän vastahakoinen, että eihän sulla mitään sellaista ole! mä olen sun kertomuksien mukaan saanut ihan eri ajatukset mieleen, sulla on joko epävakaapersoonallisuus, dissosi(en osaa kirjoittaa sitä)häiriö tai kaksisuuntainenmielialahäiriö! 

Katteltiin äitin kanssa toisiamme ja todettiin, että jos mulla on kaksisuuntainen niin aika lievät maniat on olleet, koska kukaan ei oo ikinä sellaista minussa nähnyt. Eikä noita muitakaan. 

No pitkin kynsin hän kirjoitti minulle ajan mielenterveysvastaanotolle jossa hoitaja voisi haastatella minua. No kävin noissa hoitajan haastatteluissa ja siinä pyörähti monta kuuta. Hoitaja ei ollut mikään adhd hoitaja vaan ihan normaali, mutta hän totesi, että ihme kun sun oireet vastaa näitä kaikkia. 

Sitten oli taas lääkäriaika, johon tuli hoitaja ja minun mieheni mukaan. Lääkäri ei edes vilkaissut niitä haastattelu tuloksia. Vieläkin jankutti niistä omista keksinnöistään. 

Mutta pitkän keskustelun jälkeen kirjoitti ajan adhd-tutkimuksiin. Tuo minun hoitaja sanoi eräs kerta, että ihmeen hankalasti se lääkäri päästi sinut niihin testeihin.

Noh, minun tiedoissani lukee lääkärin arvelut noista sairauksista mitä hän minulla kuvittelee olevan. Joten psykologi joka teki haastattelut tarttui niihin.. Tehtiin kaiken maailman mielenterveyshäiriötestit ja muistitestit yms ja viimeisellä kerralla vasta adhd-testit. plus tein jonkun huumeviina testin missä oli 300 kohtaa missä oli erilailla kysymyksiä käytätkö noita aineita. Sanoin ihan rehellisesti alkuhaastattelussa, etten käytä mitään, en edes alkoholia. Mutta silti jouduin täyttämään tuon lapun ja oli ihan hiton turhauttavaa kun samaa asiaa jankutettiin monta kysymystä, mutta erilailla, sain tehtyä tuon kolmella kerralla.. 

No sitten saapuivat tulokset.  Ei ole mitään muuta kuin ADD. Mutta olin haastattelussa kertonut, että juttelen itsekseni ja eläimille, niin siellä lukee 'Ei voida täysin sulkea pois disso...häiriötä, koska asiakas juttelee itsekseen ja eläimien kanssa' 

Mun hoitaja repesi nauramaan, koska hänkin juttelee itsekseen, joten onko hänelläkin se? Mies rupes nauramaan ja mietti onkohan hänelläkin, sekä äitini ja monet kaverini.. 

Että sellaista. Koko rumbaan meni vuosi. Mutta ompahan nyt oikea diagnoosikin, sekä lääkkeet auttavat :) Se on pääasia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Julkisella siihen meni vain jotain kolme kuukautta, eikä ollut kyllä mikään elämää suurempi ponnistus. Koen saaneeni erittäin hyvää palvelua. Ikää oli muistaakseni 28v. Puolisoni sai diagnoosin uli kolmikymppisenä.

Lääkitys mullisti elämän, aiempi alisuoriutuja suorittikin pari korkeakoulututkintoa huippuarvosanoin ja työllistyi vaativalle asiantuntija-alalle epämääräisten pätkäduunien sijaan. Nyt ei ole enää samanlaista tarvetta lääkitykselle kun vuosien käyttö on opettanut toimimaan "oikein" ja miten keskitytään ja hoidetaan asiat. Aiemmin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä "normaaleista" ihmisistä elämä tuntuu. 

Just tämä miltä normaali elämä tuntuu ?

Minulla elämäni on ensimmäinen työterveyslääkärin tarkastus tulossa 34-vuotiaana, ensi kertaa onnistunut olemaan samassa työssä sen aikaa. Kannattaisiko ottaa add/ADHD epäily esiin siellä?

Itsekin olen korkeakoulun pystynyt käymään ja hyvin arvosanoin.

Viimeiset 3 vuotta olen tuntenut että voi kun saisin selville mikä minulla on. Diagnosoitu aiemmin toistuva masennus. Kun masennus ja lääkitys loppui, ihmeellistä, oireisto jäi. En vaan ole masentunut enää.

Yksin asuessa voin paremmin. Parisuhteessa ja toisen ihmisen kanssa asuessa alkaa arjen ongelmat tulla esiin. Aina on ollut arjen ja ajan hallinta ongelmia, motivaationpuutetta ja välillä aloitekyvyttömyyttä. Alan tekemään asiaa X ja palaan asioiden Y, Z ja Ö kanssa, X löytyy 2kk päästä sängyn alta.

Miksi itse haluaisin edes selvittää asian on että pärjäisin työssäni paremmin. Kaipaan jotain tukea mutta mitä se voi olla? Terapeutti on sitä mieltä että en ole neurologisisesti poikkeava vaan kyse on persoonasta ja että en hyötyisi diagnoosista. Haluaisin itse jotain tukitoimia!

Elän nyt arkea jossa on puoliso ja herään aamulla, menen töihin ja satunnaisesti harrastan. Arjen pyöritys tuntuu aivan jäätävältä ja haluaisin tämän jatkuvan kiireen tunnun pois. Kirjaimellisesti tunnen että päässäni juoksen joka paikkaan. Ei ole mitään hätää mutta mun päässä on hätä. En osaa kuvailla tätä tunnetta. Tuntuu ettei pysy palikat kasassa. Kun asuin yksin ja en tehnyt muuta kuin töitä, kävelin töihin ja kotiin ja söin voileipiä ja nukuin - elämäni oli hyvää. Siihen mahtui nuo asiat. Kaikki muu on helvetillistä kaaosta. Jo ihan autolla ajo ja kaikki autoon liittyvä. Ruokailu ja kaupassa käynti. Siivoaminen kun asunto on isompi jne. Eväiden teko töihin.

Tunnistaako kukaan add/ADHD näitä oireita? Olen myös ihan täysin kyllästynyt selittämään asioista mitä kukaan ei ymmärrä.

Minä tunnistan olen 76 siis tuo kirjoittaja en sen ikäinen :D

Olen 25v, lapsena minun käytökseni otettiin ihan vain kiusatun lapsen oireisiin. Olin omissa maailmoissa, leikin eläinten kanssa yms. Tykkäsin poikien leikeistä enemmän kuin tyttöjen, olin poikatyttö. 

Aikuisuudessa oireet on voimakkaammat, koska joutuu olemaan itsestään vastuussa! Silloin kun asui äitin kanssa hän huolehti heräämisestä, aamupalasta, ruoasta, kouluun menemisestä, iltapalasta, harrastuksista yms. 

Nyt aikuisena, kaikki levisi käsiin, en osannutkaan enää olla. Yksin asuessani kävin kaupassa silloin kun oli ihan hirveä nälkä, mutta yleensä tajusin sen, että on hirveä nälkä keskellä yötä, joten tilasin usein pitsaa kotiin. Mulla on add, eli ei hyperaktiivisuutta, eli mulla olisi ihan älyttömästi kaikkea mielenkiintoista ajatusta ja tekemistä mielessä, mutta yleensä vain möllötän sohvalla, telkku auki, selaan kännykkää ja kuuntelen musiikkia. 

Mutta ei vaan pysty kaikkeen noihin keskittymään, joten en oikein pysy missään kärryillä. 

Mutta silloin saan aikaiseksi, jos joku tulee kylään. Mä rakastan kun saan viihdyttää ja tarjoilla ihmisille ja saada hymyn aikaiseksi.

Kun olin vielä amiksessa, mä olin aamulla kolkuttelemassa ovia, kun koulu ei ollut edes auki, mulle äiti aina opettanut, että liian ajoissa mieluummin kuin liian myöhään, joten olin aina ihan ihan ihan liian ajoissa. Teoriatunneilla en osannut keskittyä, joten monesti jouduin uusintaan, siellä sitten osasin vastata kysymyksiin, koska tein yksin siellä luokassa. Käytännössä olin todella hyvä, mutta opettajat eivät tykänneet minusta, koska luulivat ettei ala kiinnosta, koska olin surkea teoriaopinnoissa. (monesti koittivat savustaa ulos koulusta.. siis olin kuukauden keuhkokuumeessa ja sen takia jouduin kehittäväänkeskusteluun jossa saarnattiin, että koulun voi lopettaa jos ei kiinnosta. olin ihan puulla päähän lyöty, koska olin kipeänä ja mulla oli todistukset!?!?! Sitten ne alkoi jauhaa, että miten voit olla koulussa ensivuonna, kun sulla on se koira... ööö eikö kellään työssäkäyvällä ole koria? Sillä opettajallakin oli itsellään koira. En oikeasti ymmärrä miksi minusta ei tykätty. Olisi paljon asiaa, mutta en sotke tätä juttua enempää) 

Valmistuin puolivuotta myöhemmin kuin muut. 

Mä monesti mietin, että mikä mussa on vikana, kun kaikki muut hoitaa elämänsä niin hyvin ja minä oon tällainen luuseri joka ei saa mitään aikaiseksi. Kaikki vihaa mua ilman syytä ja minä vain haluaisin kaikille hyvää. 

Lapsesta asti olen ajatellut, että sitten vanhana olen se pullaltatuoksuva mummo niin kuin heinähattu ja vilttitossun tädit, sellaisia hassuttelijoita jotka haluavat kaikille hyvää. Ja sitä oon pyrkinyt olemaankin tälläkin iällä, mutta aina minun hyvät yritykset koetaan huonoina.. Mä annan kavereille ja tutuille lahjoja, sitten saan kuulla, että he ovat heittäneet lahjat roskiin, koska kokivat, että annan ne säälistä. Mitä en todellakaan itse ole miettinyt, olen vain halunnut ilahduttaa. Hymy riittää minulel vastapalkkioksi.

Voisin antaa kasan kultaa sille joka keksii miksi musta ei tykätä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain ADHD diagnoosin juuri. Kyllä siihen kuukausitolkulla on mennyt julkisella. Lääkitystä en ole vielä saanut, mutta siitä keskustellaan seuraavalla käynnillä. Arveluttaa kyllä... vaikka kipeästi tarvitsisin avun keskittymiseen ja levottomuuteen.

Oireita on ollut aina, mutta olen silti näin aikuisiällä onnistunut pääsemään yliopistoon. Aikuislukionkin suoritin hyvin arvosanoin, mutta se johtuu siitä, että sain opiskella omalla tavallani. En esim koskaan käy luennoilla tms, jos vain voin sen välttää. En pysty istumaan paikallani puolta tuntia kauempaa. Rasittava, kusinen ominaisuus.

Minä opiskelin luokanopettajaksi yliopistossa ja tein nelkyt vuotta sitä työtä, vaikka mulla on ADHD, isälläkin jo oli. Opettajalla on vapauksia liikkua, kävelin tunnilla edestakaisin ja kokouksissa olin se, joka jakoi paperit ja haki välineet, suoristi valkotaulua. Ilman lääkitystä olin, kun siihen aikaan sitä ei vielä ollut. Isääkin sanottiin vain levottomaksi ja keskenjättäjäksi. Minä olin kaikessa nopea ja tylsistyin pian. Opettajan homma sopi minulle hyvin, kun se on niin hektistä. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan elämän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain ADHD diagnoosin juuri. Kyllä siihen kuukausitolkulla on mennyt julkisella. Lääkitystä en ole vielä saanut, mutta siitä keskustellaan seuraavalla käynnillä. Arveluttaa kyllä... vaikka kipeästi tarvitsisin avun keskittymiseen ja levottomuuteen.

Oireita on ollut aina, mutta olen silti näin aikuisiällä onnistunut pääsemään yliopistoon. Aikuislukionkin suoritin hyvin arvosanoin, mutta se johtuu siitä, että sain opiskella omalla tavallani. En esim koskaan käy luennoilla tms, jos vain voin sen välttää. En pysty istumaan paikallani puolta tuntia kauempaa. Rasittava, kusinen ominaisuus.

Minä opiskelin luokanopettajaksi yliopistossa ja tein nelkyt vuotta sitä työtä, vaikka mulla on ADHD, isälläkin jo oli. Opettajalla on vapauksia liikkua, kävelin tunnilla edestakaisin ja kokouksissa olin se, joka jakoi paperit ja haki välineet, suoristi valkotaulua. Ilman lääkitystä olin, kun siihen aikaan sitä ei vielä ollut. Isääkin sanottiin vain levottomaksi ja keskenjättäjäksi. Minä olin kaikessa nopea ja tylsistyin pian. Opettajan homma sopi minulle hyvin, kun se on niin hektistä. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan elämän!

Miten te, jotka olette saaneet yliopistotutkinnon suoritettua, koitte opiskelun? Valmistuitteko tavoiteajassa ja oliko opinnoissa vaikeuksia lainkaan? T. Esseisiin ja graduun kompasteleva, muuten hyvin pärjäävä opiskelija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain ADHD diagnoosin juuri. Kyllä siihen kuukausitolkulla on mennyt julkisella. Lääkitystä en ole vielä saanut, mutta siitä keskustellaan seuraavalla käynnillä. Arveluttaa kyllä... vaikka kipeästi tarvitsisin avun keskittymiseen ja levottomuuteen.

Oireita on ollut aina, mutta olen silti näin aikuisiällä onnistunut pääsemään yliopistoon. Aikuislukionkin suoritin hyvin arvosanoin, mutta se johtuu siitä, että sain opiskella omalla tavallani. En esim koskaan käy luennoilla tms, jos vain voin sen välttää. En pysty istumaan paikallani puolta tuntia kauempaa. Rasittava, kusinen ominaisuus.

Minä opiskelin luokanopettajaksi yliopistossa ja tein nelkyt vuotta sitä työtä, vaikka mulla on ADHD, isälläkin jo oli. Opettajalla on vapauksia liikkua, kävelin tunnilla edestakaisin ja kokouksissa olin se, joka jakoi paperit ja haki välineet, suoristi valkotaulua. Ilman lääkitystä olin, kun siihen aikaan sitä ei vielä ollut. Isääkin sanottiin vain levottomaksi ja keskenjättäjäksi. Minä olin kaikessa nopea ja tylsistyin pian. Opettajan homma sopi minulle hyvin, kun se on niin hektistä. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan elämän!

Miten te, jotka olette saaneet yliopistotutkinnon suoritettua, koitte opiskelun? Valmistuitteko tavoiteajassa ja oliko opinnoissa vaikeuksia lainkaan? T. Esseisiin ja graduun kompasteleva, muuten hyvin pärjäävä opiskelija

MInä valmistuin etuajassa. Olen nopea oppimaan ja halusin tehdä ryhmätyöt ja muut yksin, kun en kestä sitä muiden pohdiskelua ja jankkaamista.  Gradun tein, kun päätin, siivosin huoneesta pois kaiken muun, vain työhön tarvittavat asiat esille ja paljon evästä. Minulla pitää verensokerin olla tasainen, muuten en pysty yhtään keskittymään. Tein asiat heti pois, niin ne ei vaivaa. Palautin kaikki etuajassa. Koulussakin tein todistukset valmiiksi jo kuukautta ennen, jos mahdollista. Kotonakin otan joulukoristeet jo aattona pois. Hätäinen olen. Tv ope