Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat arvostelee jatkuvasti muita, raivostuttavaa!
15.05.2019 |
Tulin käymään vanhemmilla taas pienen tauon jälkeen ja olin jo ehtinyt unohtaa miten raivostuttavaa tämä jatkuva muiden ihmisten arvostelu on. Äitini varsinkin tekee tätä jatkuvasti mutta ei isäkään sen parempi ole.
Arvostelun kohteena on usein sukulaiset, heidän opiskelu- tai työvalinnat, asumiskuviot tai kumppanit. Ruoditaan miten se ei ainakaan sovi tuonne alalle ja mitä sekin oikein kuvittelee kun meni tuollaiseen työpaikkaan ja ai kauheeta kun se ja se asuu semmosessa kommuunissa! Myös ulkonäköä ja pukeutumista arvostellaan rankalla kädellä. Sama koskee naapureita, heidän asioista jauhetaan jatkuvasti ja arvostellaan heidän valintoja, ulkonäköä jne. Mitään TV- ohjelmia en pysty enää vanhempieni kanssa katsomaan kun en jaksa esim. ulkonäön tai pukeutumisen arvostelua, seksistisiä kommentteja jne. Ajattelin ensin että voisin katsoa vanhempien kanssa lauantaina Euroviisut mutta en kyllä taida kun en pysty nauttimaan itse ohjelmasta jos heidän kanssa katson.
Varmasti itsekin olen joskus sanonut jotain "pahaa" jostain toisesta ihmisestä, en kiellä sitä ollenkaan. Mutta viime vuosien aikana olen tietoisesti pyrkinyt eroon tälläisestä - en yksinkertaisesti jaksa vatvoa tai miettiä sitä että sopiiko mun serkkuni sairaanhoitajan ammattiin vai ei ja mun mielestä tuollainen toisen valintojen arvostelu on vaan törkeää. Eikä mulle todellakaan tule hyvä mieli siitä jos dissaan naapurin uutta tatuointia tai arvostelen jonkun tutun uusia hiuksia. Kaikkia mielipiteitä ja ajatuksia ei mielestäni aina tarvisi sanoa ääneen ja jos ei ole mitään kivaa tai mukavaa sanottavaa niin voisi olla hiljaa.
Huvittavinta tässä on se että varsinkaan äitini ei kestä itse minkäänlaista arvostelua. Ei siis mitään pienintäkään kritiikkiä tai muuta, mutta silti arvostelee muita ihan jatkuvasti. Onko muilla tälläistä? Miten kestätte???
Kommentit (38)
Tällaiset ihmiset on kyllä hirveän raskaita. Usein heillä ei ole minkäänlaista ironiaa keventämässä sitä negatiivisuutta. Saman olen myös huomannut, että nämä ovat kyllä juuri niitä, jotka loukkaantuvat ihan mahdottomasti, jos heihin kohdistuu samantyyppinen negatiivisuus.
Itselläni toinen siskoistani on tällainen myllynkivi. Olen joskus aivan aidosti yrittänyt kysellä, mistä se kaikki pzka kumpuaa, mutta ei hän ole sitä tyyppiä, joka analysoisi yhtään tekemisiään. Niinpä olen vuosien varrella luovuttanut ja tapaan häntä mahdollisimman vähän. Voin vain kuvitella mitä hän puhuu minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti nuo ei muutu.
Voit vaan itse vanhemmoida itseäsi.
Olipa jotenkin helpottavaa lukea tekstisi, meillä on nimittäin AIVAN sama homma! Olen todella, todella kyllästynyt siihen, miten äidilläni ei tunnu olevan ikinä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Isä on meilläkin vähän helpompi tapaus, vaikka aika raskas kyllä hänkin.
Viime itsenäisyyspäivänä erehdyin menemään vanhemmille katsomaan linnan vastaanottoa. VIRHE! Kenellä hirveät allit, kenellä vanhanaikainen kampaus, kuka tyylitön käyttäessään silmälaseja juhla-asun kanssa, karsea mekko noin vanhalle naiselle, kommarit on just tollaisia ettei voi laittaa edes frakkia jne. Parista hassusta kannattamansa puolueen naisedustajasta äiti sanoi jotain nättiä, muuten ihan kautta linjan löytyi jotain haukuttavaa jokaisesta.
Ja aivan sama juttu, on sitten kysymys työkavereista, naapureista, paikallisista kuntapoliitikoista, ihan kenestä vaan. Äitini soittelee minulle välillä ja kertoo, että joku entinen luokkakaverini näkyy olevan raskaana tai toinen töissä Salen kassalla. Ihan selvästi äiti toivoo, että reagoisin noihin asioihin kauhistelemalla tai vahingoniloisesti, mutta sitä iloa en hänelle aio antaa.
Jopa meidän ihan läheisistä sukulaisista on jotain pahaa sanottavaa jokaisesta, ja sekös vasta ikävältä tuntuukin.
Eli siis todellakin tiedän miltä sinusta tuntuu ja omalta osaltani olen ratkaissut asiaa niin, etten yksinkertaisesti vietä ihan kauheasti aikaa vanhempieni kanssa. Vähän harmi homma, mutta minkäs teet. En oleta, että tämä luonteenpiirre vanhenemisen myötä ainakaan pois lähtisi, eiköhän se pahene vaan. Taustalla on toki äidin oma alemmuuskompleksi ja huono itsetunto, muttei sitä muiden haukkumiseen saa purkaa.
Onko teidän arvostelevat vanhemmat minkä ikäisiä?
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän arvostelevat vanhemmat minkä ikäisiä?
Omani ovat syntyneet 60-luvun lopulla.
t. nelonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän arvostelevat vanhemmat minkä ikäisiä?
Omani ovat syntyneet 60-luvun lopulla.
t. nelonen
Okei, ajattelin jotenkin automaattisesti, että olisivat vanhempia. :o
Mä olen ollut tällainen arvostelija. Huomaamattani. Mulle oli herätys kun 12v poikani sanoi kerran että mä ja mun siskoni aina puhutaan pahaa muista, ja hänelle tulee siitä sellainen tunne että varmaan me hänestäkin puhutaan pahaa kun hän ei ole paikalla. Sitten hän vielä mietti että puhuvatkohan kaikki aikuiset aina pahaa toisistaan. Ihan kamalaa, mutta oli kyllä sellainen opetus että meni kerrasta perille! Olen myöhemmin itsekin miettinyt ihmisten tarvetta moittia, haukkua ja arvostella muita. On se kyllä oikeasti ihan hiton rasittavaa keskustella sellaisen ihmisen kanssa joka tätä tekee. Ja tosiaankin tulee kyllä vahva epäily että myös itsestä kyseisellä ihmisellä on vahvat mielipiteet joita auliisti muussa seurassa esittelee. Joten kiitos pojalleni kun vähän ”kasvatti” minua paremmille tavoille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella käytös varmaan johtuu katkeruudesta kun elämä ei ole mennytkään ihan niin kuin olisi halunnut, tai katuu valintojaan eikä osaa/ pysty niitä enää muuttamaan.
Niin tuttua minullekin. Äitini on pahin jauhaja mutta kyllä isänikin osaa sille päälle sattuessaan. Yleisilmapiiri vierailuilla on tosi negatiivinen enkä tiedä miten sen arvostelun kierteen saisi katkeamaan. Joskus olen sanonut ihan suoraan, että minun ei tarvitse tätä kuunnella tai että onko muiden asioita pakko arvostella koko ajan mutta ei tällä ole kuin lyhyt vaikutus. En vaan enää jaksa kuunnella sadatta kertaa päivittelyä siitä, miksi Timo-setä ei käy mökillään tai Marja-täti lomailee joka vuosi samasssa maassa. Jotenkin alkanut tuntua, että äidilläni on vaikeuksia ilmaista omia tunteitaan niin ne tulee sitten esiin muiden tekemisten ruotimisen kautta. Osaltaan myös kyse lienee huonosta itsetunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa jotenkin helpottavaa lukea tekstisi, meillä on nimittäin AIVAN sama homma! Olen todella, todella kyllästynyt siihen, miten äidilläni ei tunnu olevan ikinä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. Isä on meilläkin vähän helpompi tapaus, vaikka aika raskas kyllä hänkin.
Viime itsenäisyyspäivänä erehdyin menemään vanhemmille katsomaan linnan vastaanottoa. VIRHE! Kenellä hirveät allit, kenellä vanhanaikainen kampaus, kuka tyylitön käyttäessään silmälaseja juhla-asun kanssa, karsea mekko noin vanhalle naiselle, kommarit on just tollaisia ettei voi laittaa edes frakkia jne. Parista hassusta kannattamansa puolueen naisedustajasta äiti sanoi jotain nättiä, muuten ihan kautta linjan löytyi jotain haukuttavaa jokaisesta.
Ja aivan sama juttu, on sitten kysymys työkavereista, naapureista, paikallisista kuntapoliitikoista, ihan kenestä vaan. Äitini soittelee minulle välillä ja kertoo, että joku entinen luokkakaverini näkyy olevan raskaana tai toinen töissä Salen kassalla. Ihan selvästi äiti toivoo, että reagoisin noihin asioihin kauhistelemalla tai vahingoniloisesti, mutta sitä iloa en hänelle aio antaa.
Jopa meidän ihan läheisistä sukulaisista on jotain pahaa sanottavaa jokaisesta, ja sekös vasta ikävältä tuntuukin.
Eli siis todellakin tiedän miltä sinusta tuntuu ja omalta osaltani olen ratkaissut asiaa niin, etten yksinkertaisesti vietä ihan kauheasti aikaa vanhempieni kanssa. Vähän harmi homma, mutta minkäs teet. En oleta, että tämä luonteenpiirre vanhenemisen myötä ainakaan pois lähtisi, eiköhän se pahene vaan. Taustalla on toki äidin oma alemmuuskompleksi ja huono itsetunto, muttei sitä muiden haukkumiseen saa purkaa.
Siis kyllä, samaistun niin tuohon Linnan juhliin!! :D En pysty enää katsomaan sitä vanhempieni kanssa kun se haukkuminen on ihan hirveää. Ei mitään sellaista "hyväntahtoista" kommentointia vaan haukkumista ja solvaamista. Joskus kun olen yrittänyt aiheesta sanoa niin molempien vanhempien suusta tulee saman tien "mulla on oikeus sanoa mielipiteeni". Jooh, on oikeus mutta kannattaako oikeesti aina? Onko aina pakko sanoa oma mielipide jos a) kukaan ei sitä kysy tai b) se on jotain tosi törkeää tai loukkaavaa?
-ap
Minulle tulee myös paha mieli siitä, että tiedän vanhempieni minun selkäni takana arvostelevan minun asioitani ja valintojani. Ja tiedän tämän, koska he arvostelevat sisarusteni (ja sisarusteni kumppanien) tekoja ja valintoja minulle. Siskoni sanoi että ainakin asuinpaikkani ja kumppanini ovat arvostelun aiheena kun en ole kotona. Siitä tulee oikeasti tosi paska fiilis! Kaikista inhottavinta on kuunnella arvostelua sisarusteni teoista. Varsinkin kun ottaa huomioon että me ollaan kaikki ihan "tavallisia", vain minä masennuksen takia vähän kärsinyt ja en ehkä ihan niin "täydellisesti" elämässä menestynyt kun voisi olla. Ja kun joku kysyi, niin myös mun vanhemmat on syntyneet 60- luvun lopulla.
Aina se sama laulu; mulla on oikeus mun mielipiteeseen!
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva keksiä joku keino, miten voisi jämäkästi ja selkeästi sanoa että mua ei kiinnosta arvostella muita tai en jaksa sitä kuunnella. Tiedän että vanhemmat arvostelee myös sitä, kun en tykkää arvostella muita :D Joskus myös heittävät sellasta "ai niin eihän saa mitään kenestäkään sanoa kun x saattaa suuttua" ja tarkoittavat siis x:llä mua.
Kymppi täällä taas. Unohtui kertoa, että molemmat vanhempani ovat syntyneet 50-luvulla.
On ihana saada täältä vertaistukea, koska toivoisin että välit vanhempiini olisivat normaalimmat. Nyt tilanne on johtanut siihen, etten kerro varsinkaan äidilleni henk.koht. asioita, ettei hänellä olisi taas lisää asioita mitä arvostella minun poissaollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kaikki ,mitä kerrotte vanhemmista,on varmasti täysin totta. Tärkeä neuvo kuitenkin teille. Printatkaa kaikki nämä tekstit ja tallettakaa taatusti sellaiseen paikkaan ,että muistatte lukea ,kun olette itse heidän ikäisiä, ettei jälkikasvunne tarvitse kärsiä samoista jaarituksista.
Niin sanoin minäkin aikoinaan ,ettei minusta tule tuollaista.Kuinkas sitten kävikään , 66v.
Kuulostaa tutulta, välillä en edes tajua miten ihmeessä kaikesta löytyykin jotain arvosteltavaa. Siis tasoa äitini arvostelee tapetteja sisareni talossa (miten ne nyt TUOLLAISET otti!"). Ketä kiinnostaa, se on sun lapsesti ja hänen puolisonsa koti, anna nyt herrajumala olla...
Äidilläni oli tuollainen tyyli, aina joku hampaissa, hirveää kuunneltavaa.
Oletan että se johtui hänen tyytymättömyydestään omaan elämäänsä.
Jonkinasteinen maailmankuvan pienentyminen tai paremmin omat ympyrät ovat niin pienet, että jostain on revittävä jotain "iloa" vaikka toisten arvostelusta ja asioiden retostelusta ?
Tunnistan tietyn asteisesti itseni. Kuulisittepa kun katson tv :tä !
En olen koskaan ollut kovin positiivinen ihminen enemmän pessimisti ei pety tyyppiä. Kertomisistanne poiketen mulle on herttaisen yhdentekevää mitä naapurissa tapahtuu kunhan tekevät sen hiljaa. Tapaukseni eroaa myös siinä, että arvostelen yleensä asioita , ihmisiä harvemmin.
Ymmärrän, että kertomanne on ikävää kuultavaa kun se on jatkuvaa. Mies on minullekin välillä huomautellut , että onko aina kaiken oltava päin p*rsettä.
Ongelma on , että en itse koe sitä niin. Se on vain elämänasenne. Vanhemmillenne se saattaa eräänlainen harrastus vaikka tuskin itse sen niin näkevät.
Olen syntynyt 50-luvulla
Minun äitini oli ihan samanlainen. Hän tosin saattoi sanoa muille myös päin naamaa asioita, se vasta noloa (ja törkeää) olikin. Äiti ei myöskään kestänyt yhtään sitä, jos hänen tekojaan tai sanojaa moitittiin, minkäänlaista sietokykyä edes asialliselle kritiikille ei ollut. Saattoi myös raivostua jos joku kritisoi meitä lapsia, esim. jos opettaja sanoi että joku meistä tarvisi tukiopetusta tai jos harrastuksessa joku lapsi ei saanut tarpeeksi peliaikaa tai näkyvyyttä tms. Ihan helvetin raskasta ja jotenkin edelleen kannan häpeää äitini törkeästä käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kaikki ,mitä kerrotte vanhemmista,on varmasti täysin totta. Tärkeä neuvo kuitenkin teille. Printatkaa kaikki nämä tekstit ja tallettakaa taatusti sellaiseen paikkaan ,että muistatte lukea ,kun olette itse heidän ikäisiä, ettei jälkikasvunne tarvitse kärsiä samoista jaarituksista.
Niin sanoin minäkin aikoinaan ,ettei minusta tule tuollaista.Kuinkas sitten kävikään , 66v.
Ikävää että sinulle kävi näin, mutta en usko että tämä on mikään piirre mikä hups vaan ilmestyy kaikille ikääntyessä.
Juu meillä ihan sama homma. Raskasta kuunneltavaa enkä käsitä miten äitini jaksaa, tosin hänellä on kyllä niin tylsä elämä että varmaan saa sitten tälläisestä arvostelusta jotain viihdykettä.