Äitimyytti
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhemmuuden-todellisuus-musersi-ki…
Tästä tulevan äitienpäivän kunniaksi olisi kiva kuulla ajatuksia "äitimyytistä" ja siitä, onko joku itse yrittänyt sovittaa itseään jonkinlaiseen äitiyden mallimuottiin vai ovatko asiat rullanneet omalla painollaan ilman sen suurempia paineita?
Kommentit (14)
En yrittänyt sopeutua mihinkään muottiin, en ollut kuullutkaan, että äidin pitäisi olla joku pyhimys.
Ihan tavallista epätäydellisen täydellistä elämää tässä eletään, ihan niinkuin ilman lapsiakin. Ei äitiys tehnyt minusta sen parempaa ihmistä.
Mukava kuulla. Omalta osaltani pikemminkin yllätyin siitä, miten helppoa kaikki on. Oli jotenkin varautunut siihen, että lapsen jälkeen omalle elämälle saa sanoa heipat kuin myös yöunille. Eihän se niin sitten kuitenkaan mennyt.
Samoin myös kaikki kauhukertomukset synnyttämisestä ja kropan pilalle menemisestä heitin oman kokemuksen jälkeen suosiolla romukoppaan...
Minä tulin äidiksi 1994 ja silloin sanottiin että jokainen äiti on omalle lapselleen tarpeeksi hyvä äiti koska rakastaa lastaan. Ei ole koskaan ollut mitään halua ryhtyä suorittamaan äitiyttä eikä muutenkaan elämää, ei ole ollut edes voimia sellaiseen, olen tyytyväinen kun ollaan hengissä, katto pään päällä ja jotain ruokaa. Kunhan lapsilla on asiat suhtkoht hyvin. Hoitavat kouluhommansa, siivoavat joskus huoneensa, peseytyvät jne. Heillä on kavereita eikä ole kiusaamista haitaksi asti. Lapsille pidetään kuria sen verran pienenä etteivät teininä hypi aivan silmille.
Toki tiedostan sen, että jos meillä kotona on sotkua tai jotain lasten asiaa ei ole hoidettu, niin ihmiset jotenkin olettaa että se on mun, eli äidin vika, eikä isän. Mies väittää ettei näin muka ole, mutta kyllä minä tunnistan sen ettei yhteiskunnassa oleteta miehen olevan se joka pitää huushollin kunnossa ja kakarat hoidettuna. Poikien osalta olen koko ajan siirtänyt vastuuta miehelle ja mies tekee oman osuutensa kotitöistä, mutta silti tietyt asiat on vaan mun harteilla.
Tämä on aivan höpöhöpöä, en ole koskaan kuullut että joku olisi sanonut että äidin pitäisi olla tuollainen. En ymmärrä mistä tuollaisia äitimyyttejä on revitty.
"Sonnisen mukaan kaiken yllä värjyy "pyhä äitimyytti", jonka mukaan äiti on aina hyveellinen, kärsivällinen ja lempeä. Äiti ei myöskään koskaan väsy, suutu tai tunne kielteisiä tunteita äitiyttä saati lapsiaan kohtaan."
Ystävälleni kävi taas niin, että hän olisi halunnut olla oikein kotiäiti, sellainen joka leipoo ja tekee ruuat alusta asti itse. Se ettei se onnistunut alkuunkaan oli hänelle kova paikka, lapsi oli vaativa ja kaipuu aikuisten maailmaan oli kyseisellä äidillä kova. En tiedä oliko nuo tavoitteet tulleet ns. ulkopuolelta, että äidin pitäisi olla pullantuoksuinen vai oliko ystäväni itse vain luullut haluavansa sitä.
Tuntuu, että helpoimmalla pääsee ne joilla ei ole mitään suuria tavoitteita ja suunnitelmia vaan on vaan valmis menemään sieltä mistä on helpoin kulkea ilman suurta suorittamisen tarvetta.
Äitiys on osa - hyvin iso ja tärkeä, mutta siltikin vain osa - elämää. Se ei ole suoritus eikä kilpailulaji. Ihan fiksuja ja tervepäisiä aikuisia on lapsistani tullut, vaikka en ole isommin asioista pingottanut enkä toteuttanut mitään monimutkaisia kasvattamisen tai vanhemmuuden malleja. Mielestäni läsnäolo ja osallistuminen lasten jokapäiväiseen elämään on riittänyt ihan hyvin.
Tuohon miehen vastuuseen, olen huomannut, että todella usein lasta koskevissa asioissa syyttävä sormi osoittaa lähes poikkeuksetta äiteihin.
Monet lasten kipuilut kuitenkin saattavat johtua esimerkiksi siitä, että isä ei ole kuvioissa.
Olen itse siitä onnellisessa asemassa, että mieheni on lapsemme kanssa paljon myös kaksin, etenkin tulevan kesän aikana kun itse menen töihin ja mies saa vetovastuun kotona.
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Vierailija kirjoitti:
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Tervetullut kommentti! Mieheni pärjäsi todella hyvin neljän kuukauden ikäisen tyttäremme kanssa muutaman viikon harjoitteluaikani imetyksestä huolimatta ja olen kiitollinen, että voin tänäkin päivänä luottaa häneen tasavertaisena vanhempana. Onneksi olen uskaltanut antaa hänelle vastuuta lapsesta ihan alusta asti niin hänkin on sitten itse uskaltanut olla lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Olen eri mieltä, kyllä lapselle suhde omaan huoltajaansa on aina erityinen, eikä sitä suhdetta voi jollain satunnaisella aikuisella korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Olen eri mieltä, kyllä lapselle suhde omaan huoltajaansa on aina erityinen, eikä sitä suhdetta voi jollain satunnaisella aikuisella korvata.
(Edellinen) Miksi isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi olla lapselle se erityinen huoltaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Olen eri mieltä, kyllä lapselle suhde omaan huoltajaansa on aina erityinen, eikä sitä suhdetta voi jollain satunnaisella aikuisella korvata.
(Edellinen) Miksi isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi olla lapselle se erityinen huoltaja?
Tottakai voi olla (jos se muu aikuinen on huoltajan asemassa eikä kukaan satunnainen), olin erimieltä siitä ettei äidin ja lapsen suhteessa olisi mitään erityistä.
Aivan kuten isän ja lapsen suhde on erityinen niin myös äidin ja lapsen suhde on erityinen, ei kumpaakaan suhdetta voi kukaan yhtäkkiä korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eronneena isänä toteaisin, että äidin ja lapsen suhteessa ei ole mitään erityistä. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta ei ole mitään, mitä isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi tehdä lapsen hyväksi. Eikä se imetyskään nyt mikään elinehto lapselle ole.
Olen eri mieltä, kyllä lapselle suhde omaan huoltajaansa on aina erityinen, eikä sitä suhdetta voi jollain satunnaisella aikuisella korvata.
(Edellinen) Miksi isä (tai joku muu aikuinen) ei voisi olla lapselle se erityinen huoltaja?
Tottakai voi olla (jos se muu aikuinen on huoltajan asemassa eikä kukaan satunnainen), olin erimieltä siitä ettei äidin ja lapsen suhteessa olisi mitään erityistä.
Aivan kuten isän ja lapsen suhde on erityinen niin myös äidin ja lapsen suhde on erityinen, ei kumpaakaan suhdetta voi kukaan yhtäkkiä korvata.
Tuo suhteen erityisyys omiin vanhempiin korostuu mielestäni tapauksissa, joissa lapsilla on kotona ongelmia. Omat vanhemmat ovat kuitenkin tärkeitä, vaikka mitä tapahtuisi. Aina kuitenkaan näinkään ei ole, ja lapset pystyvät muodostamaan lähes yhtä merkityksellisiä suhteita myös muihin ihmisiin. Omalta osaltani tärkein henkilö lapsuudessani on ollut isoäiti, joka käytännössä on minulle kuin oma äiti. Äitini sitä vastoin myös nykyään tuntuu enemmän sellaiselta kaverilta. Näin, vaikka kuitenkin asuin kouluajan siis ihan vanhempieni luona (paitsi viikonloput ja lomat mummolassa). En ole 17 vuotta täytettyäni yöpynyt kertaakaan vanhemmillani, sitä vastoin isovanhemmillani käyn vähintään kerran kuussa ja saatan olla pidemmänkin pätkän.
Keskustelu vähän näivettyi, mutta hyvää äitienpäivää silti!
Kirjoittelin ajatuksia äitiydestä myös blogiini, tervetuloa lukemaan!
https://fabublogaa.blogspot.com/2019/05/oodi-aitiydelle.html
Nostan, olisi kiva kuulla ajatuksia!