Sinä jolla oli päättötodistuksessa yli 9,5

Hyvin, todella hyvin.

Rikas olen ja rakas.

Aiemmin äänestin kokoomusta, nyt viimeksu ekaa kertaa PS.

Korkeasti koulutettu nainen.

Hyvin kiitos. Valmistun pian lääkäriksi. On myöskin menestyvä mies, oma talo ja ihanat lapset.

Ihan kivasti. Olen hyvässä akateemisessa duunissa. Perhe löytyy, iso koti Helsingishä ja kivasti sijoitusvarallisuutta.

Päättötodistuksella ei ole ollut mitään virkaa. Lukion pitkän matikan Laudatur tarjosi suoran sisäänpääsyn yliopistoon mutta millään muulla kouluarvosanalla ei ole ollut mitään merkitystä.

No mulla oli 9,2 eli saanko silti vastata? Elämä vei lukioon, tuli ällän paprut, siitä yliopistolle ja hyvään duuniin. Mutta sitten tulikin masennus jossain vaiheessa ja elämä ajautui sivuluisuun.

Lukio meni ok, lukiossa kaikkien aineiden keskiarvo 9,7 (peruskoulussa 9,6) ja perinteiset 6 laudaturia (aikana ennen E:tä). Siitä alkoi alamäki ja minusta ei oikein koskaan tullut mitään. Elämäni suurimmaksi saavutukseksi taisi jäädä se, että pääsin Otaniemeen opiskelemaan teknillistä fysiikkaa. Minulla on epäonnistumisen pelko, jota vielä lukiossa kompensoin ylisuorittamalla, sen jälkeen minusta on tullut alisuoriutuja. AMK-tutkinnon sentään sain opiskeltua, koska siellä vaatimustaso on naurettavan alhainen ja tenteistä sai hyviä numeroita ilman kunnon panostusta.

Paskasti meni. Nykyisin kerään työttömyystukea.

Lukion päättötodistus oli 9,5 ja kuusi laudaturia. Opiskelin ylemmän korkeakoulututkinnon, mutta väitöskirja jäi kesken, kun lähdimme nuorena perheenä maailmalle. Olemme asuneet useassa eri maassa, tällä hetkellä olen diplomaatin puolisona ja itse virkavapaalla.

Yläasteen jälkeen elämässä ovat vierailleet useampikin eri syömishäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja huomattavat vaikeudet pitää yllä tasaista ja tasapainoista elämää. Nykyisen lääkityksen ansiosta olen onnistunut pitämään pääni kasassa niin, että parisuhde on kestänyt ennätykselliset kaksi vuotta enkä ole vielä saanut kenkää nykyisestä työstäni. Ei toisen asteen papereita, olen 27.

Ihan hyvin, kiitos kysymästä. Väittelin tohtoriksi, olen erittäin mielenkiintoisessa ja ok-palkkaisessa työssä, ja omaisuuttakin on karttunut. Parisuhdetta ei tosin nyt ole, mutta en ole kyllä kovin tarmokkaasti sellaista etsinytkään, kun viihdyn hyvin yksinkin.

Nåkee, ettå valtaosasta tuli menestyjistä myös myöhemmässä elämässä.

Valmistuin Tuotantotalouden DI:ksi, olen naimisissa toisen Tuta-DI:n kanssa, asun tilavasti Espoossa, lapsia on kolme, työtä on riittänyt ja ne ovat vieneet meitä ympäri maailmaa. Hyvä elämä, vaikka on ollut kiirettä, stressiä ja vastoinkäymisiäkin ihan riittävästi.

Lukion päästötodistuksessa 9,7 ja 6 ällän paperit. Olen tutkijatohtorina rakastamallani alalla. Kolme lasta ja ihan kiva mies. Olen pysynyt terveenä fyysisesti ja henkisesti.

Hyvin kiitos. Ka oli peruskoulusta 9.7. Lukiosta E:n papereilla yliopistoon ja sieltä valmistuttua kansainvälisiin mielekkäisiin töihin. Ulkomaillakin tuli käytyä töissä. Yliopistoajoilta tarttui matkaan nykyinen aviomies, meillä on yksi lapsi. Mukavaa elämää, nautitaan arjesta eikä stressailla liikoja. :)

Ei niin hyvin. Olen paskaperheestä jossa lapsia hakattiin ja isä kiilusilmäpsykopaatti. Olin ylisuorittaja ja oon sitä edelleen. Kotoa pääsin lukion jälkeen väkivaltahelvetistä mutta samalla isä katkoi välit kun en enää totellt häntä.

Kävin yliopiston ja rahoitin opinnot työllä, uralla etenin ja olen ison organisaation johtoryhmäjohtaja.

Silti onneton. Paska lapsuus, täysi eristäytyminen suvusta, ei mitään yjteyttä vanhempiin, lapsilla ei ole isovanhempia.

Vittumainen lapsuus ei menestyksellä pyyhkiydu pois.

Peruskoulun päästötodistuksen ka 9, 6, vaikka muuten oli tosi paskaa aikaa koulukiusaamisen, masennuksen ja ahdistuksen takia. Lukiosta  kirjoitin 3 eximiaa ja 3 laudaturia. Ylisuoritin ahdistusta paetakseni. Elämässä on ollut paljon vaikeuksia enkä tiedä olenko koskaan ollut oikeasti onnellinen. Yliopistoon pääsin halutulle alalle ja valmistuinkin, mutta urakehitys ei ole ollut kummoista enkä tiedä osaanko sitä enää kaivatakaan. Elämänkumppani on. Joitakin ystäviä ja kavereita. Raha-asiat ok., ei loistavasti. Välillä ollut hyvin tiukkaa, mutta näin ylikulutuksen aikakaudella ehkä hyväkin niin, ettei kaikki matkustele ja asu leveästi. Kummasti se "menestyminen" menettää merkitystään kun taistelee vaikeiden ahdistusjaksojen kanssa. Parhaimmillaan osaa sitten nauttia kliseisesti niistä pienistä asioista: luonnosta, hetken syvästä läsnöolosta, puhelusta ystävälle, kevään tuoksusta...

Aluksi suijui hyvin. Kirjoitin yo-kirjoituksissa 5 laudaturia ja pääsin yliopistoon ns. haluttuun tiedekuntaan. Opintojen puolivälissä sairastuin ensimmäisen kerran ja siitä seuraavat kaksi vuotta olin lähes yhtäjaksoisesti hoidossa suljetulla. Nykyisin onnellinen 34-vuotias eläkeläinen.

Lukiosta 5 ällää ja lukemaan teknillistä fysiikkaa. Väittelyn jälkeen maailmalle tutkimushommiin ja pienen sijoitustoiminnan myötä eläkkeelle 55-vuotiaana. Nyt tropiikissa oloneuvoksena. Neljä lastakin on.

Elämä on elämää. Kävin lukio, yliopiston ja sinne jäin, nyt olen proffana. Tienaan ihan kivasti ja omaa pääomatuloakin on kertynyt. Menin naimisiin mukavan miehen kanssa ja sain lapsen. Lapsi on pitkäaikaissairas ja asperger, ja hänen kanssaan on saanut paljon surua ja kiusaamista sietää ja taistella.