Vastentahtoinen yksinolo on yhtä vaarallista kuin ruoan ja juoman puute
Yksinäisyys on vaarallista
Yksinäisyys on Junttilan mielestä samalla tavoin ihmiselle vaarallinen tila kuin puute ruoasta tai vedestä.
– Yksinäisyys on oikeastaan yhtä lailla vaarallista kuin se, että ei saa ruokaa tai juomaa. Tämä johtuu evoluutiopsykologiastamme sosiaalisina eläiminä. Kuten nälkä aktivoi meidät etsimään ruokaa, yksinäisyys aktivoi meidät etsimään seuraa. Näin vertauskuvallisesti, vaikkei tietenkään kaikki tarvitse koko ajan seuraa, Junttila sanoo.
– Yksinäisyyden vaikutus on kaksipuoleinen. Ensinnäkin yksinäisyys ylläpitää jatkuvaa stressiä, elimistö on hieman hälytystilassa. Tämä nostaa kortisoliarvoja, mikä taas heikentää fyysistä terveyttä. Toiseksi samaan aikaan yksinäisyys ehkäisee mielihyvähormonien oksitosiinin ja serotoniinin tuottamista, eli niitä on yksinäisillä vähemmän.
Jos ihmisellä ei ole ketään, kenen kanssa jutella, kognitiiviset kyvyt rapistuvat. Samoin fyysiset kyvyt rapistuvat, jos ihminen ei lähde ulos.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel. Tässä nyt sait viikon annoksen ihmiskontaktia. Ole hyvä.
En kuulu vastentahtoisesti yksinäisiin. Näytät kyllä viestilläsi sen, miksi yksinäisten pitäisi ymmärtää yksinäisyyden hyvät puolet: Viestisi on inhottava. Mieluummin yksinäisten kannattaa olla yksin kuin kaltaistesi seurassa :)
Olen itse huomannut asian. Olen pikkuhiljaa menettänyt kaikki kaverini, enkä ole asiaan kiinnittänyt varsinaista huomiota. Kun kuitenkin lähden ulos, vaikkapa viihteelle missä ihmiset tulevat itse juttelemaan kanssani ja muutenkin kommunikointi on helppoa, tulee siitä valtava hyvänolon tunne. Seuraavana päivänä taas harmittaa kun tiedostaa, että juttukavereiden saaminen olisi helppoa mutta sitä vaan jumiutuu kotiin yksin.
Kuinkas meidän käy, jotka olemme yksin mutta myös nautimme siitä.
Esim vanha isäni ei enää käy missään, edes kaupassa tai pankissa lääkäristä puhumattakaan. Sosiaalisesti alkaa olla kömpelö mutta ei tunnu haittaavan. Ei koskaan valita asiasta, eikä häntä saa ihmisten ilmoille millään.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas meidän käy, jotka olemme yksin mutta myös nautimme siitä.
Esim vanha isäni ei enää käy missään, edes kaupassa tai pankissa lääkäristä puhumattakaan. Sosiaalisesti alkaa olla kömpelö mutta ei tunnu haittaavan. Ei koskaan valita asiasta, eikä häntä saa ihmisten ilmoille millään.
Ei teidän käy mitenkään, koska yksinolonne on vapaaehtoista. Tässä puhuttiin vastentahtoisesta yksinolosta.
Myös vaarallisempaa kuin yhden tupakka-askin polttaminen päivässä tai melko runsaskin alkoholinkäyttö.
Yksinäisyys on tappavaa.
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas meidän käy, jotka olemme yksin mutta myös nautimme siitä.
Esim vanha isäni ei enää käy missään, edes kaupassa tai pankissa lääkäristä puhumattakaan. Sosiaalisesti alkaa olla kömpelö mutta ei tunnu haittaavan. Ei koskaan valita asiasta, eikä häntä saa ihmisten ilmoille millään.
Minun äitini on myös aina nauttinut yksinolosta, eikä hänellä ole aika käynyt pitkäksi. Eihän hän tietenkään ihan yksin ole ollut isänkään kuoleman jälkeen, koska hänellä on lapsia ja lastenlapsia, jotka kyllä käyvät hänen luonaan, vaikka hän itse ei ole enää vuosiin käynyt missään. Ei kai sinunkaan isäsi ihan yksin ole, onhan hänellä ainakin sinut.
Viime vuosina äitini on kyllä alkanut masentumaan ja puhuu usein, että joutaisi jo kuolla pois, koska ei ole mitään mieltä enää elämässä. Minä pistän tuon kyllä juuri yksinäisyyden piikkiin. Hän ei enää voi tehdä entisiä asioista: käsitöitä, lukemista, ulkoilua, kotitöitä, joten hän lähinnä istuskelee päivät kiikkustuolissa ja odottaa, että joku lapsista tulisi käymään. Elämän häntäpäässä sitä sisältöä elämään tuovat mielestäni lähinnä muut ihmiset; ystävät ja sukulaiset ja ellei heihin ole yhteyttä, niin viimeiset vuodet voivat olla hyvinkin masentavia. Uskon ainakin oman äitini kohdalla, että hän piristyisi, jos suostuisi lähtemään vaikka jonnekin seniorikerhoon tai mitä näitä kaikkia aktiviteetteja nyt onkaan. Myös lapsille on raskasta, kun vanhus on täysin heidän seurastaan riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.[/quote
Juu ja koiran kanssa kun lenkkeilee tulee lähdettyä pois neljän seinän sisästä ja saa liikuntaa. Usein lenkillä törmää muihin koiran lenkittäjiin ja monen kanssa tulee vaihdettua muutama sana. Siinä saattaa saada jopa ystävän.
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Aina ei ole kyse käytöksestä vaan esimerkiksi siitä, että liikuntakyky on heikentynyt niin paljon, ettei yksinkertaisesti uskalla enää lähteä yksin kotoa pois. Mieli tekisi lähteä, mutta edes rollaattorin kanssa ei enää uskalla, koska huimaa tai on muita aivoverenkierron häiriöitä. Tavallisimmin vanhuksilla on tämä ongelma.
Minulla on yksinäisiä harrastuksia ja viihdyn pääasiassa yksin. Siltikin aina välillä tulen yksinäiseksi ja silloin on vaikeaa, kun voi oikeastaan lähestyä vieraita ihmisiä seuran tarpeeseen. Siitä on tullut monia onnistumisen, mutta myös epäonnistumisen kokemuksia. Aion nyt suuntautua sosiaaliseen elämään vähän paremmin, että saisin siitä kestävämpää.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse huomannut asian. Olen pikkuhiljaa menettänyt kaikki kaverini, enkä ole asiaan kiinnittänyt varsinaista huomiota. Kun kuitenkin lähden ulos, vaikkapa viihteelle missä ihmiset tulevat itse juttelemaan kanssani ja muutenkin kommunikointi on helppoa, tulee siitä valtava hyvänolon tunne. Seuraavana päivänä taas harmittaa kun tiedostaa, että juttukavereiden saaminen olisi helppoa mutta sitä vaan jumiutuu kotiin yksin.
Minulla päinvastoin. Kun menen viihteelle ja miehet tulevat kännissä mölisemään ja vonkaamaan niin viihdyn yksin taas pari seuraavaa vuotta onnellisena siitä, että kotona ei ole moista sönkkääjää vaivoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas meidän käy, jotka olemme yksin mutta myös nautimme siitä.
Esim vanha isäni ei enää käy missään, edes kaupassa tai pankissa lääkäristä puhumattakaan. Sosiaalisesti alkaa olla kömpelö mutta ei tunnu haittaavan. Ei koskaan valita asiasta, eikä häntä saa ihmisten ilmoille millään.
Minun äitini on myös aina nauttinut yksinolosta, eikä hänellä ole aika käynyt pitkäksi. Eihän hän tietenkään ihan yksin ole ollut isänkään kuoleman jälkeen, koska hänellä on lapsia ja lastenlapsia, jotka kyllä käyvät hänen luonaan, vaikka hän itse ei ole enää vuosiin käynyt missään. Ei kai sinunkaan isäsi ihan yksin ole, onhan hänellä ainakin sinut.
Viime vuosina äitini on kyllä alkanut masentumaan ja puhuu usein, että joutaisi jo kuolla pois, koska ei ole mitään mieltä enää elämässä. Minä pistän tuon kyllä juuri yksinäisyyden piikkiin. Hän ei enää voi tehdä entisiä asioista: käsitöitä, lukemista, ulkoilua, kotitöitä, joten hän lähinnä istuskelee päivät kiikkustuolissa ja odottaa, että joku lapsista tulisi käymään. Elämän häntäpäässä sitä sisältöä elämään tuovat mielestäni lähinnä muut ihmiset; ystävät ja sukulaiset ja ellei heihin ole yhteyttä, niin viimeiset vuodet voivat olla hyvinkin masentavia. Uskon ainakin oman äitini kohdalla, että hän piristyisi, jos suostuisi lähtemään vaikka jonnekin seniorikerhoon tai mitä näitä kaikkia aktiviteetteja nyt onkaan. Myös lapsille on raskasta, kun vanhus on täysin heidän seurastaan riippuvainen.
Minusta masennus tuossa ei tule yksinäisyydestä, vaan siitä ettei pysty enää tekemään niitä kivoja asioita, joita haluaisi.
Minusta olisi ihan hirveää ettei voisi enää lukea tai tehdä käsitöitä, harrastaa jne. Sitä ei korvaisi sekään että joku joka päivä kävisi kylässä. Jos puoliso olisi tuossa iässä vielä hengissä, luulen ettei sekään auttaisi, ellemme pystyisi muuta kun istumaan paikallaan telkkarin edessä yhdessä, tulisi riitaa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Aina ei ole kyse käytöksestä vaan esimerkiksi siitä, että liikuntakyky on heikentynyt niin paljon, ettei yksinkertaisesti uskalla enää lähteä yksin kotoa pois. Mieli tekisi lähteä, mutta edes rollaattorin kanssa ei enää uskalla, koska huimaa tai on muita aivoverenkierron häiriöitä. Tavallisimmin vanhuksilla on tämä ongelma.
Olen aikuinen ja minulla on juuri tuo ongelma. Haluaisi, mutta sairaudet rajoittaa aika paljon. Asiaa hankaloittaa se, että sairaudet eivät näy päällepäin joten apua on vaikea saada. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Aina ei ole kyse käytöksestä vaan esimerkiksi siitä, että liikuntakyky on heikentynyt niin paljon, ettei yksinkertaisesti uskalla enää lähteä yksin kotoa pois. Mieli tekisi lähteä, mutta edes rollaattorin kanssa ei enää uskalla, koska huimaa tai on muita aivoverenkierron häiriöitä. Tavallisimmin vanhuksilla on tämä ongelma.
Ja kaikki yksinäiset on jotakin 90 v liikuntakyvyttömiä? Ok sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse huomannut asian. Olen pikkuhiljaa menettänyt kaikki kaverini, enkä ole asiaan kiinnittänyt varsinaista huomiota. Kun kuitenkin lähden ulos, vaikkapa viihteelle missä ihmiset tulevat itse juttelemaan kanssani ja muutenkin kommunikointi on helppoa, tulee siitä valtava hyvänolon tunne. Seuraavana päivänä taas harmittaa kun tiedostaa, että juttukavereiden saaminen olisi helppoa mutta sitä vaan jumiutuu kotiin yksin.
Minulla päinvastoin. Kun menen viihteelle ja miehet tulevat kännissä mölisemään ja vonkaamaan niin viihdyn yksin taas pari seuraavaa vuotta onnellisena siitä, että kotona ei ole moista sönkkääjää vaivoina.
Mulla on viihteelle lähtemisestä sekä erittäin hyviä että erittäin huonoja kokemuksia. Siksi on vaikea yksin lähteä. Joskus on sanottu jopa luuseriksi kun olen istunut yksin :0 olen kolmekymppinen, ihan kivannäköinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyynel. Tässä nyt sait viikon annoksen ihmiskontaktia. Ole hyvä.
En kuulu vastentahtoisesti yksinäisiin. Näytät kyllä viestilläsi sen, miksi yksinäisten pitäisi ymmärtää yksinäisyyden hyvät puolet: Viestisi on inhottava. Mieluummin yksinäisten kannattaa olla yksin kuin kaltaistesi seurassa :)
Näin mitäs sitten uikutat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Aina ei ole kyse käytöksestä vaan esimerkiksi siitä, että liikuntakyky on heikentynyt niin paljon, ettei yksinkertaisesti uskalla enää lähteä yksin kotoa pois. Mieli tekisi lähteä, mutta edes rollaattorin kanssa ei enää uskalla, koska huimaa tai on muita aivoverenkierron häiriöitä. Tavallisimmin vanhuksilla on tämä ongelma.
Ja kaikki yksinäiset on jotakin 90 v liikuntakyvyttömiä? Ok sitten.
Ei tietenkään ole. En sanonut, että kaikilla yksinäisillä olisi tuo ongelma. Mutta vanhusten yksinäisyydestä on viime vuosina puhuttu aika paljon ja pyritty järjestämään vapaaehtoistyönä ihmisiä, jotka kävisivät vanhusten luona, veisivät heitä ulos jne, jos vanhuksella ei ole omaisia tai omaiset eivät voi jostain syystä olla vanhuksen kanssa.
Lemmikkieläinten osalta sanoisin, että jos ihmisellä ei ole varaa pitää lemmikkiä, ei sellaista kannata hankkiakaan. Yksinäiselle kun hätä ainoasta ystävästään eli lemmikistä on varmasti vieläkin pahempi kuin sellaiselle, jolla on ystäviäkin. Jos ei ole varaa lemmikin ruokaan tai lemmikki sairastuu, se ahdistaa lemmikin omistajaa siinä missä aiheuttaa kärsimystä lemmikillekin. Lemmikki on hyvä idea silloin, jos lemmikistä huolehtimiseen on realistiset mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Tämä. Miksi aikuiset täysivaltaiset ihmiset eivät sitten toimi omaksi hyödykseen. Ei , pitää uhriutua ja ulista netissä kun itse ei viitsitä mitään tehdä. Luuleeko nämä, että muillakaan ihmisillä ne kontaktit ja ystävyydet itsestään ilmestyy ja pysyy yllä?
Vierailija kirjoitti:
Jospa muuttaisi sen oman käytöksen sitten sellaiseksi, ettei tarvitse olla vastentahtoisesti yksin.
Jotenkin tuo stressaaminen yksinolosta kuulostaa sellaiselle ihmiselle, että hyvin ymmärrän jos ihmiset kiertävät kaukaa.
Yksi ratkaisu on lemmikki, ihan tutkitusti koiran tai kissan silitys laskee verenpainetta ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Niitä ei edes haittaa kuunnella loputonta kitinää yksinäisyydestä.
Lemmikeillä tosiaan on positiivisia terveysvaikutuksia. Ne eivät kuitenkaan koskaan korvaa toisen ihmisen seuraa. Laumaeläin tarvitsee lajitovereitaan.
/6
Voi kyynel. Tässä nyt sait viikon annoksen ihmiskontaktia. Ole hyvä.