Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vaihtaa sukunimenne naimisiin mennessä?
27.04.2019 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi. Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa.
Kommentit (152)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se oli hauskaa. Olen vaihtanut kaksi kertaa, ja voisin vaihtaa vielä kolmannenkin. Jos kivemman nimen saa niin miksei, ei se nyt niin suuri vaiva ole.
Kyllähän tuossa kieltämättä tulee olemaan hommaa, mutta on minusta sen arvoista. Minulle on nimittäin tärkeää juuri se, että jokaisella perheenjäsenellä tulee olemaan tulevaisuudessa sama sukunimi, vaikka ei perhe tietenkään sukunimestä synny. Mutta siitä tulee mukavaa yhteenkuuluvuudentunnetta. Sitä paitsi tykkään muutenkin tosi paljon puolison sukunimestä, joten mielelläni otan hänen sukunimensä.
Onhan se paljon hienompaa kun naiselle tulee arvokas ruotsinsukuinen sukunimi, eikä ole enää mikään Möttönen tai Virtanen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Itse en aio tuohon rumbaan lähteä, sukunimeni on osa identiteettiäni. Mahdolliset tulevat lapsetkin tulevat luultavasti saamaan minun (naisen) sukunimen, koska se on harvinaisempi kuin kumppanillani.
Kuinka usein voi sattua, että puolison nimi on parempi kuin oma? Puolet kerroista? Silti ilmeisesti aika paljon isompi prosentti vaihtaa nimeään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan oman arvonsa tunteva nykydaami ei ota miehensä sukunimeä (olise kuinka hienonimi tahansa) enää tänä päivänä. Ja vain harva tämän vielä tajuaa.
Livija kirjoitti:
Kyllähän tuossa kieltämättä tulee olemaan hommaa, mutta on minusta sen arvoista. Minulle on nimittäin tärkeää juuri se, että jokaisella perheenjäsenellä tulee olemaan tulevaisuudessa sama sukunimi, vaikka ei perhe tietenkään sukunimestä synny. Mutta siitä tulee mukavaa yhteenkuuluvuudentunnetta. Sitä paitsi tykkään muutenkin tosi paljon puolison sukunimestä, joten mielelläni otan hänen sukunimensä.
Minullekin on tärkeää että perheellä on sama sukunimi, ja siksi mies saa ottaa mun nimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en jaksaisi, enkä näe siihen mitään syytäkään. Jos joskus menen mieheni kanssa naimisin niin nimeni pysyy kyllä ihan samana kuin nytkin. Mutta kukin tyylillään tietenkin.
Minä en kokenut mitään "hengenheimolaisuutta" isäni suvun kanssa, sukunimeni ei määrittele sitä kuka olen. Mies toivoi, että meillä olisi yhteinen sukunimi, minulle oli ihan sama, joten päädyimme hänen suvun vanhaan sukunimeen, molemmat siis vaihtoivat nimeä. Vaiva ei ollut kummoinen.
Jos eroaisimme, todennäköisesti ottaisin äitini tyttönimen, koska se on se suku, johon tunnen kuuluvani, sen suvun historia ja ne ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kovin iso homma ollut. Henkkarihakemus netissä uudella nimellä ja henkkarin nouto lähikaupasta (jossa on pakettipiste) oli ehkä työläin. Pankkikortti lähetettiin suoraan kotiin, kun nettipankissa ilmoitin nimenvaihdoksesta. Muissa olennaisissa paikoissa nimenvaihto hoitui sähköisellä ilmoituksella ilman kortin vaihtamista. Uuden nimen kirjoittaminen ei ole sen vaikeampaa kuin muukaan kirjoittaminen. Aina sitä kirjoittaessa täytyy kuitenkin asetella kirjaimet oikeaan järjestykseen kirjoitti sitten vanhaa nimeä, uutta nimeä tai vaikka naapurin Pertin nimeä. Sähköpostissa ja somessa en ole kokonimelläni, joten niihin ei tarvinut kajota. Eipä se montaa minuuttia olisi vienyt niitäkään vaihtaa, jos olisi ollut tarvis.
Jos ajattelee sitoutuvansa loppuelämäkseen, kyllä ottaa yhteisen sukunimen.
Mutta jotkut menee naimisiin vain siksi ajaksi, kuin hyvältä tuntuu. Nuo ei ota sitä yhteistä nimeäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ja miksi se vaihtaja tai yhdistelmänimen ottaja on yleensä aina nainen? "Haluan että tulevilla lapsilla on sama nimi kuin minulla" ei ole pätevä syy koska lapsille voi antaa myös äidin sukunimen. Lisäksi uusi, tammikuussa voimaan astunut nimilaki sallii myös yhdistelmänimet lapsille, joten heille voi antaa molempien vanhempien sukunimet.
Minä olen ollut naimissa kolme vuotta ja korteista uusi nimeni on ainoastaan pankkikortissa, henkkarissa ja Kela-kortissa. Mihinkään Lindex-klubin korttiin tai vastaavaan en ole kokenut tarpeen muuttaa nimeäni. Niissä kun ei ole mitään merkitystä onko käytössä entinen vai nykyinen sukunimeni. Sähköpostissa vaihdoin vain lähettäjän tietoihin uuden nimeni. Osoite on edelleen sama vanha. Sometilejä minulla ei ole.
Ukko36 kirjoitti:
Onhan se paljon hienompaa kun naiselle tulee arvokas ruotsinsukuinen sukunimi, eikä ole enää mikään Möttönen tai Virtanen..
Sukunimielitismiä. Möttönen ja Virtanen ovat ihan yhtä hyviä nimiä kuin esim. Bergenheim tai Bonsdorff.
Olen sen verran perinteinen että mikäli naimisiin menisin, haluaisin ehdottomasti ottaa miehen sukunimen. Korttien, s-postiosoitteiden ym. muuttaminen uudelle nimelle on loppujen lopuksi aika pieni vaiva.
Mikä siinä nyt on niin kamalaa, jos osa naisista haluaa vaihtaa nimensä avioiduttuaan? Ei pitäisi olla ongelma kenellekään. Ei niille vaihtajillekaan ole ongelma, jos joku ei nimeään vaihda. Antakaa ihmisten tehdä valintansa ihan rauhassa ja keskittykää vain niihin omiin valintoihinne. Ei ole kenenkään muun asia, mitä nimellään tekee tai jättää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Ukko36 kirjoitti:
Onhan se paljon hienompaa kun naiselle tulee arvokas ruotsinsukuinen sukunimi, eikä ole enää mikään Möttönen tai Virtanen..
Sukunimielitismiä. Möttönen ja Virtanen ovat ihan yhtä hyviä nimiä kuin esim. Bergenheim tai Bonsdorff.
No eikä ole.
Nimihullu saanut opetuslapsen.