Alan olla epätoivoinen tähän työttömyyteen!

250 hakemusta 17 työhaastattelua ei töitä.

Mä olen 45v ja olen aina ollut työtön. Miettikää miten jaksatte jos työttömyys kestää vuosikymmenet?

Tiedän, että on hienoa, että pääsen haastatteluihin ja vielä useammalle haastattelukierrokselle. Mutta sekin alkaa olla väsyttävää, kun on jatkuvasti toivo ja jännitys yllä monta viikkoa ja yrittää parhaansa, ja sitten joutuu pettymään. Aina tulee se pahoitteleva puhelu, että "valitettavasti valintamme ei nyt kohdistunut sinuun, pitkälle pääsit mutta jotenkin se valinta piti tehdä ja tällä toisella oli enemmän kokemusta juuri tästä" (ja aina se jokin ratkaiseva seikka on vähän erilainen, niin ettei voi edes vahvistaa jotain tiettyä juttua). Tulee sellainen olo, että kunhan vain olisi palkka ja sitä kautta turvaa ja järkevää tekemistä, niin mikä tahansa kelpaisi.

Ap

Jaa-a. Itse en ole ollut ikinä työtön. Eikä miehenikään. Poikakin 20v sai nyt vuoden alusta töitä kevääksi yhdeltä tehtaalta vuokratyöfirman kautta, on siellä syksyyn saakka ja sitten aloittaa opiskelut. Lukio käytynä, ei mitään ammatillista koulutusta, syksyn oli armeijassa. Kesätöitä on kyllä tehnyt 15-vuotiaasta saakka, mutta ei tuossa paikassa. En osaa auttaa. Onko sinulla minkälainen koulutus ja millaiset vaatimukset työlle?

Kouluttaudu kokiksi, töitä on jokapuolella.

Olen hoitoalalla ja töitä olis enemmän kuin ikinä jaksaisi tehdä. Työtön en ole ollut ikinä. On myös paljon muita aloja joilla on huutava työvoimapula..

Haetko vain oman alan työtä?

Vierailija kirjoitti:

Haetko vain oman alan työtä?

Tämä, ja missä päin Suomea? Varsinais suomessa ja Uudellamaalla ainakin kova työvoimapuls

Vierailija kirjoitti:

Haetko vain oman alan työtä?

Tällä hetkellä kyllä. Pitänee miettiä alan vaihtoa jos ei ala onnistumaan. Pystyn kyllä elättämään itseni freelancerina, mutta tämä jatkuva epävarmuus ei ole kivaa.

Mä olen AINA eli 2 kertaa elämässäni kääntänyt työttömyyden heti parin kk jälkeen uuteen ammattiin opiskeluun joka on aina poikinut vakituisen työpaikan. Miksi jäädä vanhaa ammattia itkemään?

Mikä sun ala on? Olisiko maan vaihto mahdollista? Suomi ei ole työvoimapulaa nähnytkään. Se ettei saada kokenutta ammattilaista päivän varoajalla osa-aikaiseksi määräaikaiseksi sijaiseksi minimipalkalla ei ole työvoimapulaa...

Asun maassa missä on oikeasti työvoimapula. Täällä lähes kaikki työnantajat maksavat työmatkakulut, useat tarjoavat lounaan, ja palkat ovat neuvottelukysymys, eivät tessistä vedettyja. Ja ennen kaikkea työnhakijoita kohdellaan hyvin!

Nyt on paljon kohtalotovereita. Kansanedustajia tippui, eivät tulleet uudelleen valituiksi...

Sama homma heillä edessä. Töitä pitäisi löytää. On hyvä CV, kun on ministerinäkin oltu.

Auttaako se, vai onko edessä vaikeasti työllistyminen pitkäaikaistyöttömänä.

Vai voivatko he rauhassa katsella, jos löytyisi jotain mielekästä.

Suomi on eriarvoinen kansalaisilleen.

Itsellä taas on rahaa aika hyvin säästössä, mutta muuten sama tilanne. Nyt jo pari kk yrittänyt töitä ja ei löydy. Kummasti vaan se sosiaalinen paine että työtön on huono ihminen iskee minuunkin, vaikka toimeentulo on hyvällä tolalla vielä (en elä tuilla). Sellaiseksi kai kasvetaan täällä Suomessa.

Minulla taitaa olla omituinen asenne, mutta olen aina nauttinut kovasti niin työssäkäynnin, työttömyyden kuin opiskelunkin hyvistä puolista, enkä ole koskaan surrut huonoja puolia tai ollut kateellinen eri elämäntilanteessa oleville. Ei minun onnellisuuteni riipu statuksesta tai tuloista, vaan siitä että itselläni ja läheisilläni on mahdollisimman vähän murheita.

Anteeksi kyynisyys, mutta sinulla on sentään freelancer-töitä. 

Kyllä minä silti hyvin ymmärrän, että rannalle jääminen lukuisten haastatteluiden jälkeen vie järjen. Itse joskus toivoin, etten edes saa kutsua haastatteluun, koska niistä vain heräsi turhia toiveita. Useimmiten mitään järkeviä selityksiäkään ei saanut jälkeenpäin. Jos erehdyin kysymään, mitä olisi vaadittu valituksi tulemiseen, niin 9/10 vastaus oli jotain "ei meillä mitään tarkkaa syytä ollut, tuli vain sellainen fiilis". Ai fiilis? Ihan kiva. Hakijan pitäisi osata sitä ja tätä ja olla täydellinen ihminen, mutta valitsijat eivät osaa sanoa muuta kuin, että tuli kiva fiilis siitä henkilöstä, joka valittiin. 

Vierailija kirjoitti:

Asun maassa missä on oikeasti työvoimapula. Täällä lähes kaikki työnantajat maksavat työmatkakulut, useat tarjoavat lounaan, ja palkat ovat neuvottelukysymys, eivät tessistä vedettyja. Ja ennen kaikkea työnhakijoita kohdellaan hyvin!

Miksei tätä ihmemaata voi nimeltä mainita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun maassa missä on oikeasti työvoimapula. Täällä lähes kaikki työnantajat maksavat työmatkakulut, useat tarjoavat lounaan, ja palkat ovat neuvottelukysymys, eivät tessistä vedettyja. Ja ennen kaikkea työnhakijoita kohdellaan hyvin!

Miksei tätä ihmemaata voi nimeltä mainita? 

Alankomaat, mutta kun sillä ei ole väliä kun pointtina oli miten oikea työvoimapula ilmenee.

Mun mies samassa tilanteessa. Kaksi vuotta jo ravannut haastatteluissa.

Olen itse järjestänyt tämän Suomen surkean työllisyystilanteen niin että roikun ansiosidonnaisella. Sen verran pystyn tekemään hanttihommia osa-aikaisesti ja välillä määräaikaisesti, että saan ansiosidonnaiset pidettyä voimassa. Välillä siis vedän tavallaan lonkkaa ansiosidonnaisella. Kokopäiväiseen palkkatyöhön en ole päässyt.

Useita satoja hakemuksia, viisi työpaikkahaastattelua oman alan huippupaikkoihin, aina vain kakkosena. Omilla aloillani ei oikein ole töitä, joten noin 75 % hakemistani paikoista on muilta aloilta. Olen aina joko ylikoulutettu tai liian vanha, yleensä sekä että.

Ensimmäiset kaksi vuotta sinnittelin säästöillä. Sitten lainasin, kunnes pääsin pienimmän mahdollisen turvan piiriin. Nyt asiat ovat jo niin huonosti, että en selviä tilanteesta edes hyväpalkkaisen työpaikan avulla. Terkkuja työministerille, uudelle ja vanhalle.