Äitini ei tunne muuta tapaa "lohduttaa" kuin mitätöidä toisen kokemus

Ei tuo ole mitätöintiä vaan yritys saada sinut näkemään se, että maailmassa on vielä jotain hyvääkin. Hän haluaa saada sinut ylös vellomasta huonoa mäihääsi.

Huomasitko että olit ylivoimaisesti hulluin palstahulluista

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole mitätöintiä vaan yritys saada sinut näkemään se, että maailmassa on vielä jotain hyvääkin. Hän haluaa saada sinut ylös vellomasta huonoa mäihääsi.

Ainoa konkreettinen hyvä asia minkä edes hän keksi meidän elämästä on se, että on asunto. En tunne kauheasti iloa, että on katto pään päällä, kun omassa vartalossani on niin paha olla sairauden takia. Minulle on aika sama tätä nykyä, joudunko asumaan teltassa vai lukaalissa. Ap

Jätä äitisi rauhaan. Hän on kestänyt jo riittävästi.

En ole äitihullu. Ap

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Kuten sanoit, ei tuo pahantahtoisuutta ole, vaan osaamattomuutta. Tosin varmaan joku mitätöi samalla tavalla ihan pahantahtoisuuttaankin.

Jos ei voi korjata toisen ongelmaa, voi olla helpompaa kieltää se kuin validoida toisen kokemus empaattisella ilmaisulla ja esim. vain todeta, että sellaista elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Kyllä. Tuollaista saa kuulla usein etenkin vanhemmilta ihmisiltä, jotka ovat kasvaneet kieroon eivätkä ole itsekään saaneet juuri emotionaalista tukea vanhemmiltaan. Jotkut fiksummat ja kypsemmät tunnistavat asian, eivätkä sano noin muille. Ne henkisesti jälkeenjääneemmät mitätöivät usein toisia tuolla tavalla, joskus tahallaan ja joskus tiedostamattaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Oma äitini tekee tuota. Sain keskenmenon ja kerta toisensa jälkeen ottaa asian uudelleen ja uudelleen esille kuinka se olisikin ollut hankalaa siitä ja siitä syystä, että olis nyt syntynyt vauva. Siis ne syyt eivät ole edes mitään oikein syitä, vaan yrittää keksimällä keksiä syitä, miksi tää keskenmeno oli ikään kuin hyvä juttu. Kun raskaus oli vielä päällä, näki lapsen tulon positiivisesti. Olen ymmärtänyt nämä puheet kömpelöiksi lohdutusyrityksiksi. Itse en jaksaisi moista metakeskustelua, että mitä jos ja mitä jos ei ja kuinka asiat olisi noin tai näin, jos. Tapahtunut mikä tapahtunut ja itse olen sinut sen kanssa enkä välittäisi vatvoa tai käsitellä asiaa ja olen sen sanonutkin.

Olisit kysynyt, että millä tavalla asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Jotkut löytävät elämänilon pessimismin ja toiset taas optimismin kautta. Eri sukupolvilla voi myös olla erilaisia lähestymistapoja. Sanonta on minullekin tuttu, äitini käyttämä. Hän itse on oppinut löytämään ne elämän pienetkin ilot, ne jotka sentään ovat sillä hetkellä hyvin.

Ilmeisesti äitisi on tunnetasolla hieman rajoitunut, eikä osaa kannustaa ja rohkaista sinua tarvitsemallasi tavalla. Hän ei kykene näkemään asioita sinun näkökulmastasi. On parasta, ettet enää avaudu ongelmistasi äidillesi. Siitä jää vain pitkällinen mielipaha ja pettymyksen tunne.

Kannustan sinua hakemaan oikeaa keskusteluapua, samalla saat myös tarvitsemaasi tukea ja ymmärrystä.

Minut on kasvatettu juuri noin. Mitätöity se minun tunteeni ja aina kerrottu esimerkki jostakusta, jolla on oikeasti asiat huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti äitisi on tunnetasolla hieman rajoitunut, eikä osaa kannustaa ja rohkaista sinua tarvitsemallasi tavalla. Hän ei kykene näkemään asioita sinun näkökulmastasi. On parasta, ettet enää avaudu ongelmistasi äidillesi. Siitä jää vain pitkällinen mielipaha ja pettymyksen tunne.

Kannustan sinua hakemaan oikeaa keskusteluapua, samalla saat myös tarvitsemaasi tukea ja ymmärrystä.

Joo, olen tajunnut tämän. Hän sattui vaan olemaan paikalla vaikealla hetkellä, ja sorruin avautumaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ole mitätöintiä vaan yritys saada sinut näkemään se, että maailmassa on vielä jotain hyvääkin. Hän haluaa saada sinut ylös vellomasta huonoa mäihääsi.

Ainoa konkreettinen hyvä asia minkä edes hän keksi meidän elämästä on se, että on asunto. En tunne kauheasti iloa, että on katto pään päällä, kun omassa vartalossani on niin paha olla sairauden takia. Minulle on aika sama tätä nykyä, joudunko asumaan teltassa vai lukaalissa. Ap

Voithan sinä mennä asumaan vaikka vuodeksi telttaan ja miettiä, onko sittenkin kivempi asua lukaalissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Kyllä. Tuollaista saa kuulla usein etenkin vanhemmilta ihmisiltä, jotka ovat kasvaneet kieroon eivätkä ole itsekään saaneet juuri emotionaalista tukea vanhemmiltaan.

Tai sitten he ovat jo kokeneet elämässään niin paljon, että osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Jotenkin se on niin surullista, että äitini ei vielä eläkeikäisenäkään ole päässyt mitenkään kosketuksiin tunteidensa kanssa. Ja se, että hän on tuollainen on todiste siitä, että on lapsesta asti ollut henkisesti ihan yksin, kun isästä ei ollut tueksi sitäkään vähää, että olisi edes yrittänyt lohduttaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Kyllä, minullakin on vanhempi jolla on huonot tunnetaidot ja luultavasti paljon narsistisia piirteitä. Tuo kertoo huonosta empatiakyvystä.

Eikös tuo ole vain lohduttamista. Kaipa sitä kuka tahansa yrittää läheistään piristää edes jollakin, edes sitten löytämällä jotain elämisen arvoista asiaa. Mitä sitten pitäisi tehdä? Voivotella, että voi voi kauheaa, miten teidän elämä on mennyt nyt ihan pilalle jne... Sekö tuntuisi paremmalta?

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis oletteko kohdanneet tuon tyylistä lohdutusta?

Meidän äiti nykyään aina jos koittaa puhua jostain ikävästä asiasta, joka on vähänkään vakavampi, sanoo jotain tyyliin "no ei se ole minun vika ainakaan", kun ei muuta keksi. Alkoi ärsyttää tuo niin paljon, etten koskaan puhu hänelle mistään vakavammasta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

En ole äitihullu. Ap

No sukua ainakin