Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä narsismia?
22.03.2019 |
Pitkä avioliitto takana. Jo alkuajoista aloin tuntea riittämättömyyttä vaimoni seurassa. Kuitenkin varsin huonon itsetunnon aina omanneena ja muutenkin melankolisuuteen taipuvaisena pidin sitä vain oman pääni sisäisenä ongelmana. Kuitenkin aikaa myöten pahoinvointini on lisääntynyt, en ole oikein tunnistanut miksi.
Meillä on ala-asteikäinen lapsi, jossa olen alkanut huomata samoja merkkejä kuin itsessäni, olematonta itsetuntoa, valtavaa rakkauden ja huomion kaipuuta joka tuntuu kohdistuvan vahvasti minuun, kapinointia ja pelkoa äitiään kohtaan, jopa masennuksen merkkejä. Siitä aloin miettiä mistä kaikki johtuu.
Vaimoni käytöksessä olen aina kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka ykkösprioriteettina tuntuu olevan kiiltokuvamainen ulkokuori ja ns. kulissit. Samoin varsin pinnallinen ajattelu. Olen aiemmin pitänyt tätä lähinnä lapsellisuutena ja ehkä yleisemminkin naissukupuoleen liittyvänä ominaisuutena. Ystävät hän arvottaa statuksen mukaan. On itse akateemisesti koulutettu. Samoin omat ystäväni hän on arvostellut joko alempiarvoisiin, eli ei-korkeasti koulutettuihin, tai sitten paremmin pärjääviin, joita herkästi kadehtii. Vertailee myös mielellään minua paremmin pärjääviin kavereihini tai työtovereihini ja saa sillä minut tuntemaan riittämättömyyttä. Kritisoi ystävyyttäni näihin ns. alempiarvoisiin ystäviini ja kritisoi myös harrastuksiani. Haukkunut minulle myös käytännössä koko sukuni. Haluaisi minun harrastavan ns. statusharrastuksia. Vaimoni on hyvin vahvatahtoinen ja varma mielipiteissään, väärässä hän ei ole käytännössä mielestään koskaan. Anteeksi ei hevillä pyydä mitään. Kuitenkin on käytökseltään kohtelias, tunteellinen ja hyvinkin epäitsekäs, jonka vuoksi olen ajatellut ettei ainakaan narsisti ole. Hän kokee herkästi että ihmiset ovat hänelle kateellisia, kuitenkin hän omalla käytöksellään tuntuu tekevän kaikkensa että ihmiset olisivat hänelle kateellisia. Esitetään siis sitä kiiltokuvamaista ulkokuorta, vaikka asiat olisivat pinnan alla kuinka huonosti tahansa.
Lastaan kohtaan on myös vaativa. Vaatii kovaa työtä koulunkäynnin eteen ja pärjäämistä koulussa. Haluaa että asiat tehdään kuten hän sanoo, ja pillastuu melko herkästi, jos lapsi on eri mieltä. Suuttuessaan mollaa lasta ja vertaa häntä toisiin lapsiin, kuinka he ovat parempia ja tekevät asiat paremmin kuin hän. Lapsi sitten tulee hakemaan itkien lohtua minulta äidin läksytyksen jälkeen. Sinällään kyllä tuntuu että rakastaisi lastaan ja tahtoisi tälle vain hyvää ja että tämä olisi vahva ja elämässään pärjäävä, kuten itse on, mutta minusta on alkanut tuntua, että tekee tosiasiassa lähinnä hallaa lapselleen.
Eroa olen pitkään miettinyt jo aiemmin. Parisuhde on ollut huonolla tolalla pidempään. Kuitenkin olen jostain syystä jäänyt suhteeseen, kai lapsen ja muun yhteisen vuoksi. Kuitenkin nyt tuon edellä kuvatun lapseni oireilun vuoksi olen herännyt huomaamaan että elämä ei voi jatkua näin. Onko vaimoni narsisti? Miten tästä eteenpäin?
-M41
Kommentit (10)
Tangotanssiin tarvitaan kaksi... Minä ainakin kuormittuneena olen supernarsisti... Onneksi saa suht rauhassa olla. Kukaan ei tunne teitä eikä tilannettanne. Jos ei viestintä pelaa ettekä sovi olemaan yhdessä, on erillistyminen ok. Se, että haet täältä komppareita vaimosi narsistisuuteen, kertoo jo paljon.
Et taida kohdella vaimoasi kivasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko vaimollasi olla taustalla jokin trauma joka on laukaissut tuollaisen käyttäytymismallin?
Käyttäytyvätkö hänen vanhempansa samoin?
Ap, sulla on valitettavasti virheet tehty valinnoissa. Statushaukka on neidin personallisuushäiriö. Nyt voi valita joko statuksen ruokkimisen, tai jos et syötä sille statuskateudessa paistattelua se hakee eron ja uuden statuspitoisemman ukon.
Jos yrittäisit kanavoida tätä pintajeesustelua esim leipäjonojen avustustyöhön tai muuhun? Tällä voi keulia jonkin aikaa paremmissakin piireissä ja ehkä rouvassa asuu vielä sielu. Facebookin ja Instan poistamista voisi myös yrittää. Sieltä tätä saa
Näillä korteilla et voi voittaa. Pahoittelut vielä lapsen puolesta.
Kiitos kommenteista.
Kyllä rouvalla sielu on. Avustustyötä tekeekin, mihin viittasin tuolla epäitsekkyydellä aloituspostauksessa. Enkä varmastikaan itsekään ole vaimoani viime aikoina kivasti kohdellut, myönnetään. Pakko sanoa että pystyyn kuolleeltahan tämä meidän parisuhde on vaikuttanut jo jonkin aikaa. Erota vaimo ei kuitenkaan ainakaan aktiivisesti halua. Itse en todellakaan tuota statusta ruoki, päinvastoin, mutta en toki suhteessa hyvin voi, koska itse inhoan tuollaista käytöstä. Olen kuitenkin asian kanssa jotenkin tähän saakka toimeen tullut. Väärin olen varmasti aikoinaan valinnut, mutta en oikein ongelmaa aiemmin tunnistanut, kun kovin vähän on itselläni parisuhteista kokemusta ollut ennen tätä avioliittoa.
Tuo lapsen kohtalo tässä vaan huolettaa, ja heräsin pohtimaan tätä mahdollista narsismia, vai mikä muu voisi moisen oireilun lapsella aiheuttaa? Itse ainakin yritän lapselle mahdollisimman paljon pyyteetöntä rakkautta ja huomiota antaa.
Vaimoni isä tuntuu ainakin hyvin vahvaluontoinen ja vahvat mielipiteet omaava olevan. Eikä myöskään väärässä tunnu olevan koskaan. Myöskin vaatimuksia tuntuu tytärtänsä kohtaan olevan kovasti, eikä kehuja tule koskaan. Eli isältäänhän tuo on kai em. käyttäytymismallin saanut.
Pitäisikö tässä nyt erota vai voisiko moista käyttäytymismallia saada muutettua? Ongelma on mielestäni se että toinen ei tunnu oikein ottavan neuvoja keneltäkään ja tuntuu aina itse tietävän parhaiten kaikki asiat.
-Ap
Taidat jo valmistella pakoa... Ei lapsenkaan ole hyvä olla siinä teidän välissänne. Jos itse uupuu, ei oikein jää mitään annettavaa. Ottaako vai antaako suhde, puolin ja toisin... Vanhempien suhde on lapsen koti. Tärkein suhde on omaan itseen.
Itse tietty rajasi vedät ja päätöksesi teet. On vaikea kommunikoida jos ei osata tai edes haluta tulla vastaan. Mut kotoo se lähtee. Niillä taidoilla ihminen toimii kuin toimiakseen on.
Harmitti sinua nyt eli ei, vaimosi on kuitenkin ihminen ja kai jokin hänessä veti puoleensa.
Et voi muuttaa kuin asennettasi, suuntaan tai toiseen. Pitäs vaa kysyy et onx toisel hyvä olla suhteessa. Joskus se paras rakkauden teko on päästää vain irti. Lapselle tietty voi sit selittää että nyt kävi näin. Turha niille on valehdella koska jos tässä halutaan tervettä kasvua niin rehellisen lempeästi. Sillee et sit vast kertoo ku oikeesti tapahtuu. Kaikessa. Eikä vastuuta lasta et joo sun takii ero tuli. Vaa sillee et isin ja äitin juttu ei enää toimi.
Toista on helppo syytellä mut itse pitää leiviskänsä hoitaa.
Lykkyä pyttyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, fiksuja ajatuksia. En tosiasiassa valmistele pakoa, päinvastoin, on syitä miksi ei todennäköisesti erota. Kuitenkin jos lapsen tuska jatkuu noin suurena eikä tilanteeseen saada parannusta, niin sitten harkitsen eroa vakavasti. Parisuhteena tässä ei ole hyvä olla kummankaan, se on totuus, ja tokihan sekin lapselle pahoinvointia aiheuttaa, senkin ymmärrän... vaikeata on.
-Ap
Pelottavaltahan tuo besserwisser-vanhempi tuossa kuulostaa.
Sana, mikä itsellenikin tuli mieleen, on statushakuinen. Tällaista termiä oikein tietoisesti kai käyttävät.
(mistä vuodesta lähtien, terv kalkkis)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit huonosti suhteessa, jonkin on muututtava.
Up
-Ap