Lue keskustelun säännöt.
Olen rakastumassa toiseen vaikka olen onnellisesti naimisissa!
18.03.2019 |
Takana pitkä ja varsin onnellinen liitto: karikoita, uudelleen rakastumista, lapsiperhearkea, arkista kumppanuutta, riitoja ja sopimista, pitkiä keskusteluita yömyöhään, yhteisen ajan puutetta, tylsistymistä, intohimoa ja seksiä tai molempien puutetta... Tavallista parisuhde-elämää siis. Mieheni on huipputyyppi, ei millään tavalla täydellinen mutta luotettava, hauska ja sitoutunut minuun ja perheeseen. Rakastamme toisiamme, suhteemme ei ole väljähtänyt missään vaiheessa vaikka välillä on ollut vaikeaa ja tietyistä asioista riidellään aika ajoin tuloksetta.
Mutta nyt olen tavannut toisen miehen ja olen auttamatta ihastunut häneen. Mies on yhtä hyvä tyyppi kuin aviomieheni, paitsi vielä parempi: en ole koskaan tullut yhtä hyvin toimeen kenenkään toisen ihmisen kanssa. Hän on analyyttinen, puhuu tunteistaan ja osaa reflektoida niitä eikä pelkää antaa positiivista huomiota, ja näitä molempia ominaisuuksia olen toivonut omalta mieheltäni koko suhteemme ajan. Meillä on valtavasti samoja mielenkiinnon kohteita ja se on todella hämmentävää. Tunteet ovat molemminpuolisia, mutta muuta välillämme ei ole tapahtunut - vielä.
Nyt en sitten tiedä, mitä tehdä. Jos omassa suhteessa menisi huonosti, valinta olisi helppo ja ihastuminen antaisi varmasti puhtia eroon, joka olisi tarpeen ja viisasta joka tapauksessa. Nyt ei kuitenkaan ole niin. Mutta tämän uuden miehen kanssa olen löytänyt henkisen yhteyden ja vetovoiman, jollaisesta olen voinut vain haaveilla aiemmin. Minulla on deittailukokemusta ajalta ennen aviomieheeni tutustumista, enkä ole koskaan tuntenut mitään tähän verrattavaa kenenkään kanssa. Jos uskoisin sielunkumppani-höpönlöpöön, väittäisin tavanneeni juuri sellaisen.
Omankin mieheni kanssa jäin aikoinaan suhteeseen lähinnä siksi, että viihdyin hänen seurassaan enkä varsinaisesti koskaan keksinyt syytä erota. Tyydyin aina nuorena niihin miehiin, jotka ylipäänsä tykkäsivät minusta. Oli meilläkin mieheni kanssa alkuhuumamme, ihastumisen ja rakastumisen huuma, joka tuntui syvällä sydänpohjia myöten, mutta tällaista sielujen sympatiaa ei koskaan ollut. On kuin olisin tuntenut tämän toisen miehen jo koko ikäni, vaikka olemme tunteneet vain hetken. Me olemme hyvin samanlaisia ja ymmärrämme toisiamme ihan käsittämättömällä tavalla. Jotain erityistä tässä on.
En ole hyppäämässä sivusuhteeseen tämän miehen kanssa enkä hylkäämässä perhettäni lemmenhuumassa. Tiedän, että hormonit laittavat pään sekaisin ja tämä uusi mies on todennäköisesti jollain tavalla ärsyttävä ja puutteellinen joka tapauksessa. Kaiken lisäksi suhde olisi mahdoton myös muista syistä. Silti sattuu sydämeen ajatella, että minun täytyy päästää hänestä irti ja tavallaan vain tyytyä suhteeseen aviomieheni kanssa, niin ihana ja rakas kuin hän onkin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia? Miten selvisitte?
Kommentit (64)
Ihastumiset kuuluvat elämään eikä siinä ole mitään väärää. On kuitenkin aikamoinen riski ihan vaan ihastumisen perusteella alkaa miettimään koko perhekuvion hajottamista, sillä niin kuin sanoit, myös tämän uudenkin kanssa tulisi arki vastaan jossain vaiheessa. Minusta kyllä tuntuu, että ihan kaikki ei ole avioliitossasi kunnossa, kun olet päässyt ihastumaan. Muistattehan kommunikoida miehesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun nainen ihastuu ja fantasioi toisesta miehestä, se on voimaannuttavaa ja ihanaa.
Kun mies ihastuu ja fantasioi toisesta naisesta, se on likaista ja yököttävää.
Normaalia uusfeminististä paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä tuntuu, että ihan kaikki ei ole avioliitossasi kunnossa, kun olet päässyt ihastumaan. Muistattehan kommunikoida miehesi kanssa?
Minä kommunikoin, mies ei. Hän ei ole analyyttinen tyyppi eikä halua puhua tunteistaan tai suhteemme ongelmista. Parisuhdeterapia ei ole vaihtoehto, koska mies ei halua. Olen kuitenkin tottunut tilanteeseen ja pärjäilemme eteenpäin näin.
Valitettavasti olen myös 100% varma, että juuri tämän puutteen takia tämä uusi tuttavuus on päässyt iskemään juuri sinne, missä heikkouteni on. AP
Ihastuminen on nimenomaan hormoneista kiinni. Kuinka monta kertaa itse olin ylittämättömän rakkauden pauloissa... joka osoittautui pelkäksi häipyväksi himoksi. Parisuhde on enemmän jokapäiväistä toveruutta ja kumppaniutta, halua toki unohtamatta. Kun on löytänyt ihmisen jonka kanssa haluaa olla joka päivä puolin ja toisin, se on niin harvinaista onnea että siitä on hyvä pitää kiinni eikä antaa kaikkivoittavan vetovoiman tuhota. Siitäkin nimittäin pääsee yli, kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda uusi äijä. Vanhassa vara parempi. Lyhytaikaisesti on helppo olla vaikka kuinka ihana ihminen, mutta pidemmällä ajalla totuus tulee esiin.
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?
Hyvä kysymys, pahaltahan se tuntuu. Mies itse asiassa kävi aikaisemmin samantyyppisen kuvion läpi, sillä hän tapasi aivan itsensä kaltaisen naisen jolla oli hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä mieheni kanssa. Ihastumisesta ei koskaan puhuttu, mutta huomasin sen miehestäni. Suhtauduin kuitenkin tilanteeseen ymmärtäväisesti, koska ihastumiselle ei mitään voi enkä voi omistaa toisen tunteita. AP
Itselleni kävi samoin ja lähdin sen toisen matkaan. Olin ”onneksi” huonossa suhteessa, johon en ollut tyytyväinen (ei lapsia), joten päätös oli helppo ja tein sen välittömästi, kun tähän toiseen rakastuin. Ja en ole sekuntiakaan katunut. Kukaan, joka ei sitä ole kokenut, ei voi tietää millaista on tavata se täydellinen toinen, joka on sielunkumppani. Ja ei, en usko myöskään sielunkumppaneihin tai mihinkään höpönlöpöön, mutya silti tapasin itselleni täydellisen miehen. En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos en hänen kanssaan olisi saanut jatkaa elämää. En usko, että olisin voinut olla tyytyväinen keneenkään toiseen.
Ja mitä alkuhuumaan tulee niin tottakai se laskee, mutta se tuntuu kyllä aivan erilaiselta tämän ihmisen kanssa kuin aikaisemmissa suhteissa. Ei voi edes verrata, vaikka mukana on nykyään myös pieni lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi juuri näin, mutta hammasta purren tein järjellä päätöksen ja valitsin mieheni ja perheen.
Ikävöin välillä, näin vuosien jälkeenkin tätä toista miestä. Välillämme ei koskaan tapahtunut mitään fyysisesti, mutta tunteet olivat jotain käsittämätöntä.
Olen erittäin tyytyväinen tekemääni valintaan. En olisi koskaan voinut antaa itselleni anteeksi, jos olisin valinnut toisin ja haavoittanut miestäni ja lapsiani. Nyt ainoa kärsijä olin minä ja hyvä niin!
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?
En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen.
Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee.
Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ollut sama tilanne, ajan myötä alkoi tässä ihanassa uudessa unelmien miehessä paljastua myös niitä negatiivisia asioita ja huomasin että en sietäis sellasen ihmisen kanssa asua. Ja miettisin moraalia jos toinen tietoisesti alkais yrittää sinua jotta saisi itselleen ja rikkoisit perheesi. Millon hän lähtee seuraavan matkaan?
Onneksi en rikkonut perhettä vaikka välillä oli äärettömän vaikeaa.
Ihastumisen tunteita toiseen tulee varmaan kaikilla, ja niistä kannattaa tietoisesti pyrkiä eroon.
28v nainen, 10v naimisissa.
0/5. Ruoho on aina vihreämpää aidan takana. Kannattaa keskittyä siihen omaan parisuhteeseen ja perheeseen. Tämä ihastuksen täydellisyys on tosiaan vaan pelkkää harhaa , jonka olet ihan omassa päässäsi kehitellyt. Taitava manipuloija osaa tätä ruokkia ja vahvistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen.
Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee.
Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata.
VMP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen.
Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee.
Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata.
Tällainen kumppanuus ei kuitenkaan ilmaannu tyhjään maailmaan. Mitä, jos toinen on jo parisuhteessa ja jos on lapsiakin? Eikö moraali merkitse mitään? Hienoa, jos tämän tilanteen saa hoidettua niin, ettei kukaan loukkaanu, mutta ympäröivät ihmiset on otettava huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.
Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen.
Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee.
Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata.
Kiitos, puit ajatukseni ja tunteeni täydellisesti sanoiksi. Minulla on ollut aiemmin ihastuksia suhteen aikana, ne ovat olleet sellaisia väliaikaisia viehättymisiä jostakusta, olen herkkä ihastumaan ihmisiin mutta tunteet myös katoavat nopeasti. Tällaista en kuitenkaan ole kokenut koskaan ennen, en oman mieheni kanssa enkä häntä edeltäneiden kumppaneiden tai deittien kanssa.
Juuri siksi tämä irtipäästäminen tuntuu vaikealta ja raskaalta, vaikka tiedän sen olevan moraalisesti oikea teko. AP
Vierailija kirjoitti:
Ja miettisin moraalia jos toinen tietoisesti alkais yrittää sinua jotta saisi itselleen ja rikkoisit perheesi. Millon hän lähtee seuraavan matkaan?
Mies ei yritä minua, päinvastoin kunnioittaa perhetilannettani vaikka tunteille emme mitään voi. Tämä on itse asiassa vielä pahempi vaihtoehto, koska se kertoo nimenomaan siitä kuinka hyvä tyyppi on kyseessä. Äh. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miettisin moraalia jos toinen tietoisesti alkais yrittää sinua jotta saisi itselleen ja rikkoisit perheesi. Millon hän lähtee seuraavan matkaan?
Mies ei yritä minua, päinvastoin kunnioittaa perhetilannettani vaikka tunteille emme mitään voi. Tämä on itse asiassa vielä pahempi vaihtoehto, koska se kertoo nimenomaan siitä kuinka hyvä tyyppi on kyseessä. Äh. AP
Jep. Täydellinen vedättäjä ja pelimies.
Taas näitä juttuja... oma mieheni on ihana, mutta tää toinen on vielä ihanampi. Ihana. Jumalauta. Ihana riittää itseään älykkäänäkin pitämälle naiselle perusteeksi lähes mihin vain. Naispuolisen kirjanpitäjän mielestä tasekin on ihana, vaikka puolet eivät aivan toisiaan vastaakaan....
Minä en usko, että ihastuminen olisi vapaan tahdon asia. Joskus joku uusi tyyppi saa ajatukset ja hormonit sekaisin vasten parempaa tahtoa. Joskus pää sekoaa tyyten ja vastuu omista tekemisistä katoaa. Ylipäätään mitään vapaata tahtoa ei ole näissä asioissa, jos muissakaan.
Siitä huolimatta tuo särähtää korvaani tuo... selittely. Jos joku on kanssasi samaa mieltä, hän ei kaipaa höpötystä oman miehesi ihanuudesta. Jos joku on eri mieltä, selitykset eivät hänelle kelpaa.
Argumentointi ei ole mielipiteiden järkiperäistä muodostamista. Se on niiden selittelyä ja esittämistä niin, että uskoo kantansa tulevan hyväksytyksi. Niin muodoin... älä selitä, mutta kerro kokemuksistasi. Ne voivat hyvinkin olla arvokkaita paitsi itseään älykkäiksi luuleville realisteille, myös oman höpsöytensä tunteville romantikoille. Ongelma näissä oikeastaan on se, että harva palaa enää sitten kertomaan, mitä kuuluu, kun tämä ihastuminen on kestänyt aikansa ja johtanut johonkin, tai ollut johtamatta.
taas näitä...