Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen rakastumassa toiseen vaikka olen onnellisesti naimisissa!
18.03.2019 |
Takana pitkä ja varsin onnellinen liitto: karikoita, uudelleen rakastumista, lapsiperhearkea, arkista kumppanuutta, riitoja ja sopimista, pitkiä keskusteluita yömyöhään, yhteisen ajan puutetta, tylsistymistä, intohimoa ja seksiä tai molempien puutetta... Tavallista parisuhde-elämää siis. Mieheni on huipputyyppi, ei millään tavalla täydellinen mutta luotettava, hauska ja sitoutunut minuun ja perheeseen. Rakastamme toisiamme, suhteemme ei ole väljähtänyt missään vaiheessa vaikka välillä on ollut vaikeaa ja tietyistä asioista riidellään aika ajoin tuloksetta.
Mutta nyt olen tavannut toisen miehen ja olen auttamatta ihastunut häneen. Mies on yhtä hyvä tyyppi kuin aviomieheni, paitsi vielä parempi: en ole koskaan tullut yhtä hyvin toimeen kenenkään toisen ihmisen kanssa. Hän on analyyttinen, puhuu tunteistaan ja osaa reflektoida niitä eikä pelkää antaa positiivista huomiota, ja näitä molempia ominaisuuksia olen toivonut omalta mieheltäni koko suhteemme ajan. Meillä on valtavasti samoja mielenkiinnon kohteita ja se on todella hämmentävää. Tunteet ovat molemminpuolisia, mutta muuta välillämme ei ole tapahtunut - vielä.
Nyt en sitten tiedä, mitä tehdä. Jos omassa suhteessa menisi huonosti, valinta olisi helppo ja ihastuminen antaisi varmasti puhtia eroon, joka olisi tarpeen ja viisasta joka tapauksessa. Nyt ei kuitenkaan ole niin. Mutta tämän uuden miehen kanssa olen löytänyt henkisen yhteyden ja vetovoiman, jollaisesta olen voinut vain haaveilla aiemmin. Minulla on deittailukokemusta ajalta ennen aviomieheeni tutustumista, enkä ole koskaan tuntenut mitään tähän verrattavaa kenenkään kanssa. Jos uskoisin sielunkumppani-höpönlöpöön, väittäisin tavanneeni juuri sellaisen.
Omankin mieheni kanssa jäin aikoinaan suhteeseen lähinnä siksi, että viihdyin hänen seurassaan enkä varsinaisesti koskaan keksinyt syytä erota. Tyydyin aina nuorena niihin miehiin, jotka ylipäänsä tykkäsivät minusta. Oli meilläkin mieheni kanssa alkuhuumamme, ihastumisen ja rakastumisen huuma, joka tuntui syvällä sydänpohjia myöten, mutta tällaista sielujen sympatiaa ei koskaan ollut. On kuin olisin tuntenut tämän toisen miehen jo koko ikäni, vaikka olemme tunteneet vain hetken. Me olemme hyvin samanlaisia ja ymmärrämme toisiamme ihan käsittämättömällä tavalla. Jotain erityistä tässä on.
En ole hyppäämässä sivusuhteeseen tämän miehen kanssa enkä hylkäämässä perhettäni lemmenhuumassa. Tiedän, että hormonit laittavat pään sekaisin ja tämä uusi mies on todennäköisesti jollain tavalla ärsyttävä ja puutteellinen joka tapauksessa. Kaiken lisäksi suhde olisi mahdoton myös muista syistä. Silti sattuu sydämeen ajatella, että minun täytyy päästää hänestä irti ja tavallaan vain tyytyä suhteeseen aviomieheni kanssa, niin ihana ja rakas kuin hän onkin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia? Miten selvisitte?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
minulle ei ole sattunut vastaan ketään kuvailemasi kaltaista. Mutta kuvauksesi nykyisestä parisuhteestasi on kivuliaan tutun kuuloinen. Olen ollut mieheni kanssa vajaat 10 vuotta, rakastaen ja tukien, saaden rakkautta ja tukea, perheen perustaen ja tuiskujen läpi mennen. Kun tapasin mieheni, rakastuin itse voimakkaasti, mutta mieheni pisti jarrua, kunnes "antautui". Nyt minä olen se, joka on ruvennut vakavasti pohtimaan sitä, ettemme me sovi toisillemme - me vain osaamme sovittaa elämämme yhteen. Emme ole koskaan kokeneet mitään sielujen symptiaa, ja kommunikaatiomme on harjoittelusta ja terapiasta huolimatta aina vähän katkonaista, ja se näkyy vahvimmin sängyssä. Seksi on hyvää, nautinnollistakin, mutta tuntuu että siitä puuttuu jotain. Viime vuosina olen alkanut uskomaan, että meiltä puuttuu henkinen yhteys, joka korostuu siinä kaikkein intiimimmässä, eli seksissä. Olen tajunnut että me olemme kummatkin oikeasti aika yksinäisiä, vaikka olemmekin toistemme läheisin ystävä ja hyvä tiimi.
Minulla on teoria, että mieheni, jolla on huono itsetuntemus eikä taitoa puhua tunteistaan, tajusi jollain intuitiivisella tavalla kaiken tämän jo heti alussa kun ei halunnut sitoutua minuun. Mutta koska hänellä ei ollut työkaluja omien halujensa ja tunteittensa tunnistamiseen, antoi hän minun haluni ja rakastumiseni ajaa epävarmuutensa ylitse, tavallaan "hinautui" vauhdin huumassa mukaan tähän suhteeseen, joka on ajan myötä hänenkin päässään muodostunut käsitykseksi oikeanlaisesta, onnellisesta suhteesta. Siksi miehen on niin tolkuttoman vaikea keskustella vaikeista asioista, ongelmistamme ja yksinäisyydestämme, sillä hän pelkää asioiden oikean laidan kohtaamista. Tietenkin pelkäämme molemmat yksin jäämistä, eron aiheuttamaa surua, lasten kärsimystä jne, mutta kaikista vaikeinta on kohdata totuus silmästä silmään itsensä kanssa, tunnustaa että onhan tässä ollut ihan alusta asti joku mikä on tikittänyt takaraivossa, mutta niin hiljaa että sen on voinut vaientaa.
Minä uskon erilleen kasvamiseen, ja uskon myös siihen että joskus ihminen tarvitsee pitkän parisuhteen jossa opetella asioita, ja ennen kaikkea omaa sisintään, jotta on valmis tunnistamaan sen sielunkumppanin. jos niin onnekkaasti sattuisi käymään että sellainen tulee vastaan. Omat vanhempani erosivat aikanaan 20 vuoden avioliitosta, koska isäni tapasi elämänsä rakkauden. Siinä särkyi kaksi perhettä ja aiheutui kaikenlaista harmia, mutta isäni ei ole voinut päätöstään katua, sillä hän on kuvaillut äitipuoleni tapaamista "valaistumiseksi". Heillä on omat ongelmansa kuten kaikilla pariskunnilla, mutta minun on pakko tunnustaa, että isäni on silminnähden onnellinen ja rakastunut edelleenkin tämän toisen avioliiton kestettyä jo yli 25 vuotta. Yksin jäänyt äitini sanoi kuolinvuoteellaan, että isäni oli hänen elämänsä rakkaus, mutta hän on vuosien aikana hyväksynyt sen, että se oli yksipuolista ja isäni teki oikein kun hän lähti sen oikean perään.
Itse joudun siis myös punnitsemaan, että olenko onneton siksi, että olen saanut isältäni tietyn rakkauskäsityksen mallin jota jahtaan, vai onneton siksi, että olen nähnyt miten ihminen ei koskaan toivu sydämen särkymisestä ja pelkään tekeväni niin miehelleni, jos jätän hänet?
Kiitos vastauksesta! Kuvasit tosiaan meidänkin suhteemme, tavallaan vaan ajauduimme yhteen ja mies mukautui kaikkeen. Hän on joskus vastannut kysymykseen siitä, miksi rakastui minuun, että oli kiva kun joku tykkäsi. Alkuaikoina suhteemme olikin jatkuvaa taistelua siitä, että teimme asioita ns. minun mieleni mukaisesti ja miehen tahtoa vastaan - vaikka mies ei edes ilmaissut omaa tahtoaan! Vaikka olemme kasvaneet sittemmin ja mieskin on opetellut kommunikoimaan, ei tilanne ole lainkaan samanlainen kuin tämän toisen miehen kanssa. Jo ensitapaamisella puhuimme enemmän tunteistamme kuin mieheni kanssa koskaan.
Kaikkea hyvää sinulle! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei voi tietää millainen sielunkumppani olisi puolisona pitkässä parisuhteessa. Liekki voi olla liian kuuma ja polttaa tai sitten samannapaiset magneetit hylkivät toisiaan...jos vertauskuvat sallitaan. Monesti sielunkumppanista ei ole (vastuulliseksi) puolisoksi vaan on raskain sydämin erottava - näitä tarinoita harvemmin tullaan innokkaasti kertomaan. Vastaavasti taas sielunkumppaninsa kanssa onnistuneet muistavat aina mainostaa miten kannatti erota ja hypätä toisen kelkkaan. Yleensä kyseessä on ollut lapseton ja muutenkin jo päättymässä oleva liitto.
Vaikea sanoa mitä ap:n pitäisi tehdä, mutta minä aikoinani valitsin parisuhteen ja lapset tietoisesti. En olisi halunnut erota ja tuhota pitkää yhteistä historiaa ja tuottaa lapsille tuskaa. Rakastin vaimoani vaikka hän ei lopulta sielunkumppanini ollutkaan. Sääli että vaimoni päätti yrittää etsiä omaa sielunkumppaniaan ja tuhosi siinä samalla oman ja lastensa elämän...
Toivottavasti mies ensin polkee sua kuin tulpatonta mopoa ja sen jälkeen jättää sut oman onnesi nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Itse tapasin työpaikalla "sen oikean" ennen nykyistä miestäni. Rakastuin syvästi, mutta olin juuri eronnut edellisestä suhteesta ja mies oli kihloissa tahoillaan. Näin viikottain tätä rakkauttani ja vietin elämäni onnellisimmat kuukaudet kun yhden kesän ajan töiden jälkeen kävimme kävelyillä ja koko maailma tuntui hengittävän samaa rytmiä kanssamme. Emme koskaan edes suudelleet, mutta yhteys ja ymmärrys välillämme oli käsinkosketeltavaa. Samalla kuitenkin tajusin että tulevaisuutta hänen kanssaan en saa. Liian eri toiveita elämältä, huonosti yhteensopivia ongelmia kummallakin ja siihen päälle eron aiheuttama draama. Yhteys muuttui sietämättömäksi suruksi jota jouduin kohtaamaan päivittäin töissä. Sitten tapasin mieheni, rakastuin eri tavalla ja vaihdoin työpaikkaa. Kun muutimme ulkomaille katkaisin kaiken yhteydenpidon tähän "toiseen mieheen". Nyt jo 20 vuotta takana tätä avioliittoa mutta ajattelen saavuttamattomatonta rakkauttani edelleenkin aina välillä, ja jos joskus harvoin itken, itken sitä ettemme voi olla yhdessä. Kukaan ei tiedä tästä, ei edes tämä rakkauteni. Jos nyt yhtäkkiä kuolisin niin lapset löytäisivät täynnä surua ja kaipuuta olevat päiväkirjat. Aion polttaa ne kyllä. Mieti vakavasti ja pitkään vaikka olisitte huumassa, kaikki sielunkumppanit eivät ole tarkoitettu pidettäviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
minulle ei ole sattunut vastaan ketään kuvailemasi kaltaista. Mutta kuvauksesi nykyisestä parisuhteestasi on kivuliaan tutun kuuloinen. Olen ollut mieheni kanssa vajaat 10 vuotta, rakastaen ja tukien, saaden rakkautta ja tukea, perheen perustaen ja tuiskujen läpi mennen. Kun tapasin mieheni, rakastuin itse voimakkaasti, mutta mieheni pisti jarrua, kunnes "antautui". Nyt minä olen se, joka on ruvennut vakavasti pohtimaan sitä, ettemme me sovi toisillemme - me vain osaamme sovittaa elämämme yhteen. Emme ole koskaan kokeneet mitään sielujen symptiaa, ja kommunikaatiomme on harjoittelusta ja terapiasta huolimatta aina vähän katkonaista, ja se näkyy vahvimmin sängyssä. Seksi on hyvää, nautinnollistakin, mutta tuntuu että siitä puuttuu jotain. Viime vuosina olen alkanut uskomaan, että meiltä puuttuu henkinen yhteys, joka korostuu siinä kaikkein intiimimmässä, eli seksissä. Olen tajunnut että me olemme kummatkin oikeasti aika yksinäisiä, vaikka olemmekin toistemme läheisin ystävä ja hyvä tiimi.
Minulla on teoria, että mieheni, jolla on huono itsetuntemus eikä taitoa puhua tunteistaan, tajusi jollain intuitiivisella tavalla kaiken tämän jo heti alussa kun ei halunnut sitoutua minuun. Mutta koska hänellä ei ollut työkaluja omien halujensa ja tunteittensa tunnistamiseen, antoi hän minun haluni ja rakastumiseni ajaa epävarmuutensa ylitse, tavallaan "hinautui" vauhdin huumassa mukaan tähän suhteeseen, joka on ajan myötä hänenkin päässään muodostunut käsitykseksi oikeanlaisesta, onnellisesta suhteesta. Siksi miehen on niin tolkuttoman vaikea keskustella vaikeista asioista, ongelmistamme ja yksinäisyydestämme, sillä hän pelkää asioiden oikean laidan kohtaamista. Tietenkin pelkäämme molemmat yksin jäämistä, eron aiheuttamaa surua, lasten kärsimystä jne, mutta kaikista vaikeinta on kohdata totuus silmästä silmään itsensä kanssa, tunnustaa että onhan tässä ollut ihan alusta asti joku mikä on tikittänyt takaraivossa, mutta niin hiljaa että sen on voinut vaientaa.
Minä uskon erilleen kasvamiseen, ja uskon myös siihen että joskus ihminen tarvitsee pitkän parisuhteen jossa opetella asioita, ja ennen kaikkea omaa sisintään, jotta on valmis tunnistamaan sen sielunkumppanin. jos niin onnekkaasti sattuisi käymään että sellainen tulee vastaan. Omat vanhempani erosivat aikanaan 20 vuoden avioliitosta, koska isäni tapasi elämänsä rakkauden. Siinä särkyi kaksi perhettä ja aiheutui kaikenlaista harmia, mutta isäni ei ole voinut päätöstään katua, sillä hän on kuvaillut äitipuoleni tapaamista "valaistumiseksi". Heillä on omat ongelmansa kuten kaikilla pariskunnilla, mutta minun on pakko tunnustaa, että isäni on silminnähden onnellinen ja rakastunut edelleenkin tämän toisen avioliiton kestettyä jo yli 25 vuotta. Yksin jäänyt äitini sanoi kuolinvuoteellaan, että isäni oli hänen elämänsä rakkaus, mutta hän on vuosien aikana hyväksynyt sen, että se oli yksipuolista ja isäni teki oikein kun hän lähti sen oikean perään.
Itse joudun siis myös punnitsemaan, että olenko onneton siksi, että olen saanut isältäni tietyn rakkauskäsityksen mallin jota jahtaan, vai onneton siksi, että olen nähnyt miten ihminen ei koskaan toivu sydämen särkymisestä ja pelkään tekeväni niin miehelleni, jos jätän hänet?
Harvinaisen vastenmielinen kirjoitus isänsä kullinkannattajalta ja äitinsä halveksujalta. Parempi tosiaan olisi, että isäsi olisi heti tavannut suuren rakkautensa niin olisit sinäkin jäänyt syntymättä. Miksi muuten arvostat isäsi onnen noin korkealle? Äitisi onnella ei ollut niinkään väliä vaikka tuli rumasti isäsi pettämäksi ja nöyryyttämäksi. Itse en olisi kaltaistasi lasta huolinut kuolinvuoteeni ääreen, olisi parempi kuollakin yksin kuin huonossa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Niin. Minä en pidä ollenkaan korkeana sellaista moraalia, joka ammentaa egobuustausta ylemmyydentunteesta ja toisten aiheettomasta halveksunnasta ja valehtelusta. Kukin tavallaan, totta vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Niin. Minä en pidä ollenkaan korkeana sellaista moraalia, joka ammentaa egobuustausta ylemmyydentunteesta ja toisten aiheettomasta halveksunnasta ja valehtelusta. Kukin tavallaan, totta vie.
Tosiaan, harmittaako kun kaikki eivät ajattelekaan tavallasi ja komppaa ajatusmaailmaasi? Eikä sitä tule tekemään käännytystyöstäsi huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Niin. Minä en pidä ollenkaan korkeana sellaista moraalia, joka ammentaa egobuustausta ylemmyydentunteesta ja toisten aiheettomasta halveksunnasta ja valehtelusta. Kukin tavallaan, totta vie.
Tosiaan, harmittaako kun kaikki eivät ajattelekaan tavallasi ja komppaa ajatusmaailmaasi? Eikä sitä tule tekemään käännytystyöstäsi huolimatta.
Minä en meistä kahdesta ole se, joka on tuominnut toisten ajatusmaailmoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Niin. Minä en pidä ollenkaan korkeana sellaista moraalia, joka ammentaa egobuustausta ylemmyydentunteesta ja toisten aiheettomasta halveksunnasta ja valehtelusta. Kukin tavallaan, totta vie.
Tosiaan, harmittaako kun kaikki eivät ajattelekaan tavallasi ja komppaa ajatusmaailmaasi? Eikä sitä tule tekemään käännytystyöstäsi huolimatta.
Minä en meistä kahdesta ole se, joka on tuominnut toisten ajatusmaailmoita.
Kukapa sitä omia tekojaan ja ajatuksiaan tuomitsisi?
Vierailija kirjoitti:
Kun nainen ihastuu ja fantasioi toisesta miehestä, se on voimaannuttavaa ja ihanaa.
Kun mies ihastuu ja fantasioi toisesta naisesta, se on likaista ja yököttävää.
Normaalia uusfeminististä paskaa.
Kuka on tässä ketjussa kommentoinut kyseisellä tavalla?
Mietit avauksessasi, että mitä sun pitäisi tehdä mutta toteat kuitenkin lopussa, että et aio hypätä sivusuhteeseen etkä erota. Mitkä ovat sitten sinun vaihtoehtosi? Aivan. Unohtaa toinen mies ja olla sisimmissäsi iloinen siitä, että olet tavannut niin hienon ihmisen. Olet kuitenkin valinnut aikanaan miehesi ja jos et aio erota, niin et voi muuta kuin haaveilla vaan ja odottaa, että tunteet hiipuvat pikku hiljaa pois. Sillä sitä ne tekevät. Usko pois. Jos läheisen kuolemastakin selviää, niin selviää ihastuksestakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys AP:lle.
Menit siis naimisiin nykyisen puolisosi kanssa?
Kutsuit ihmisiä kirkkoon katsomaan häitä?
Sitten, kun sinulta kysyttiin, että "Tahdotko olla yhdessä kuolemaan asti, ylä ja alamäessä(tai jotain sinnepäin)?", vastasit, että -"Tahdon."?
Ja nyt olet valmis rikkomaan sen lupauksesi?
Lähinnä sitä haluan tietää, että miltä tuntuu katsoa itseään peilistä, kun ei ole sanansa mittainen ihminen?
Tekopyhää hurskastelua!
Mieli muuttuu ihmisellä, ainakin jos elämäntilanne vaihtelee. Eilen teki mieli puuroa, tänään muroja aamiaiseksi. Ei kukaan voi pakottaa minua sitoutumaan lopuksi ikää puuronsyöntiin, vaikka eilen se olikin täysin aito ja vakaa tahtoni. Ei, vaikka olisin kutsunut tuttavia katsomaan ja juhlimaan puuroaamiaistani.
Työnantajakin haluaa pitää sinut tänään töissä ja huomenna haluaa sinusta eroon. Kyllä ihmisellä saa mieli muuttua vaikka vartin välein! Se on perusoikeus! Toivottavasti kuitenkin jätit pikkupuurot laittamatta tulille.
Juuri niin. Tilanteet muuttuvat. Firmalla menee tänään hyvin, myynti vetää, kaikki haluavat sen tuotteita. Työntekijöistä pidetään kiinni kynsin hapain, symbioosi on täydellinen. Huomenna kilpaileva firma esittelee mullistavan tuotteen, joka vie kokonaan markkinat alta ja myynti sakkaa. ei ole enää töitä kaikille. On luovuttava työntekijöistä ja ajettava tuotanto alas.
Mutta tosiasiassahan tämä moraalinen hysterisointisi lähti alun alkaen harhapoluille. Olet samanlainen houkka kuin se jolle jo aiemmin huomautin siitä, että AP nimenomaan kielsi suunnittelevansa pettämistä saati eroa ihastumisensa vuoksi. Tuli siis sulle hutikuti. Mutta kun tarpeeksi yrität, niin varmaan jonain päivänä löydät jonkun johon nähden tuntea moraalista ylemmyydentuntoa ihan kybällä. Aivan varmasti löydät. Usko pois.
Älä huoli, mä en pelkästään tunne ylemmyyttä vaan elän ylemmyydentunteessa sinuun ja alkuperäiseen verrattuna. On ihmisiä, joilla on moraali ja on ihmisiä, joilla moraali venyy omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kukin tavallaan.
Niin. Minä en pidä ollenkaan korkeana sellaista moraalia, joka ammentaa egobuustausta ylemmyydentunteesta ja toisten aiheettomasta halveksunnasta ja valehtelusta. Kukin tavallaan, totta vie.
Tosiaan, harmittaako kun kaikki eivät ajattelekaan tavallasi ja komppaa ajatusmaailmaasi? Eikä sitä tule tekemään käännytystyöstäsi huolimatta.
Minä en meistä kahdesta ole se, joka on tuominnut toisten ajatusmaailmoita.
Kukapa sitä omia tekojaan ja ajatuksiaan tuomitsisi?
En ole myöskään meistä se lukutaidoton.
Alue: Aihe vapaa
Hei ap,
minulle ei ole sattunut vastaan ketään kuvailemasi kaltaista. Mutta kuvauksesi nykyisestä parisuhteestasi on kivuliaan tutun kuuloinen. Olen ollut mieheni kanssa vajaat 10 vuotta, rakastaen ja tukien, saaden rakkautta ja tukea, perheen perustaen ja tuiskujen läpi mennen. Kun tapasin mieheni, rakastuin itse voimakkaasti, mutta mieheni pisti jarrua, kunnes "antautui". Nyt minä olen se, joka on ruvennut vakavasti pohtimaan sitä, ettemme me sovi toisillemme - me vain osaamme sovittaa elämämme yhteen. Emme ole koskaan kokeneet mitään sielujen symptiaa, ja kommunikaatiomme on harjoittelusta ja terapiasta huolimatta aina vähän katkonaista, ja se näkyy vahvimmin sängyssä. Seksi on hyvää, nautinnollistakin, mutta tuntuu että siitä puuttuu jotain. Viime vuosina olen alkanut uskomaan, että meiltä puuttuu henkinen yhteys, joka korostuu siinä kaikkein intiimimmässä, eli seksissä. Olen tajunnut että me olemme kummatkin oikeasti aika yksinäisiä, vaikka olemmekin toistemme läheisin ystävä ja hyvä tiimi.
Minulla on teoria, että mieheni, jolla on huono itsetuntemus eikä taitoa puhua tunteistaan, tajusi jollain intuitiivisella tavalla kaiken tämän jo heti alussa kun ei halunnut sitoutua minuun. Mutta koska hänellä ei ollut työkaluja omien halujensa ja tunteittensa tunnistamiseen, antoi hän minun haluni ja rakastumiseni ajaa epävarmuutensa ylitse, tavallaan "hinautui" vauhdin huumassa mukaan tähän suhteeseen, joka on ajan myötä hänenkin päässään muodostunut käsitykseksi oikeanlaisesta, onnellisesta suhteesta. Siksi miehen on niin tolkuttoman vaikea keskustella vaikeista asioista, ongelmistamme ja yksinäisyydestämme, sillä hän pelkää asioiden oikean laidan kohtaamista. Tietenkin pelkäämme molemmat yksin jäämistä, eron aiheuttamaa surua, lasten kärsimystä jne, mutta kaikista vaikeinta on kohdata totuus silmästä silmään itsensä kanssa, tunnustaa että onhan tässä ollut ihan alusta asti joku mikä on tikittänyt takaraivossa, mutta niin hiljaa että sen on voinut vaientaa.
Minä uskon erilleen kasvamiseen, ja uskon myös siihen että joskus ihminen tarvitsee pitkän parisuhteen jossa opetella asioita, ja ennen kaikkea omaa sisintään, jotta on valmis tunnistamaan sen sielunkumppanin. jos niin onnekkaasti sattuisi käymään että sellainen tulee vastaan. Omat vanhempani erosivat aikanaan 20 vuoden avioliitosta, koska isäni tapasi elämänsä rakkauden. Siinä särkyi kaksi perhettä ja aiheutui kaikenlaista harmia, mutta isäni ei ole voinut päätöstään katua, sillä hän on kuvaillut äitipuoleni tapaamista "valaistumiseksi". Heillä on omat ongelmansa kuten kaikilla pariskunnilla, mutta minun on pakko tunnustaa, että isäni on silminnähden onnellinen ja rakastunut edelleenkin tämän toisen avioliiton kestettyä jo yli 25 vuotta. Yksin jäänyt äitini sanoi kuolinvuoteellaan, että isäni oli hänen elämänsä rakkaus, mutta hän on vuosien aikana hyväksynyt sen, että se oli yksipuolista ja isäni teki oikein kun hän lähti sen oikean perään.
Itse joudun siis myös punnitsemaan, että olenko onneton siksi, että olen saanut isältäni tietyn rakkauskäsityksen mallin jota jahtaan, vai onneton siksi, että olen nähnyt miten ihminen ei koskaan toivu sydämen särkymisestä ja pelkään tekeväni niin miehelleni, jos jätän hänet?