Olen rakastumassa toiseen vaikka olen onnellisesti naimisissa!

Joillain ihmisillä on ihanne, että se pitkä parisuhde on kaikkien tärkein asia elämässä ja itseisarvo, jonka eteen uhrataan uudet kokemukset, mahdollisuudet rakkauteen jne. Tällaiset ihmiset yleensä eivät arvosta elämänkokemuksia vaan heille pysyvyys, turva ja stabiliteetti ovat tärkeimpiä mahdollisia arvoja.

Itselleni pitkä suhde ei ole sinänsä arvo. Vaikka pitkän suhteen lopettaisin, ja uudesta suhteesta ei tule ikuisuuden kestävä, en koe että olisin menettänyt mitään. Tämä ihan siitä puhtaasta syystä, ettei parisuhteessa oleminen sekä pysyvyys elämässä ole itselleni niin tärkeitä. Olen tottunut, että elämä saattaa hetkessä muuttua tai mennä kokonaan uusiksi. Olen muuttanut maasta toiseen, vaihtanut työpaikkaa maasta toiseen, typistänyt omaisuuden pariin matkalaukkuun jne. En odota löytäväni mitään täydellistä ratkaisua lopunelämäksi vaan toistaiseksi. Ja se on oikein hyvä. Nykyään olen naimisissa ja on lapsikin enkä ajattele, että tämäkään elämänvaihe kestää ikuisesti. Siinä on mielestäni se koko elämän suola ja idea - ei siinä, että ajautuu elämässsä tilanteeseen, joka ei voi enää muuttua.

Taas näitä. Tämä palsta on pelkkää nykynaisen ihastumisen ja varatun ihmisen rajojen ihmettelyä. Muka moraalista pohdintaa, vaikka päätös rikkoa moraalia on jo tehty. Eikä nykynaisella edes ole moraalia. Aina löytyy parempi kulman takaa, salilta, töistä, jopa lasten harrastuksista näitä parempia miehiä bongaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miettisin moraalia jos toinen tietoisesti alkais yrittää sinua jotta saisi itselleen ja rikkoisit perheesi. Millon hän lähtee seuraavan matkaan?

Mies ei yritä minua, päinvastoin kunnioittaa perhetilannettani vaikka tunteille emme mitään voi. Tämä on itse asiassa vielä pahempi vaihtoehto, koska se kertoo nimenomaan siitä kuinka hyvä tyyppi on kyseessä. Äh. AP

Jep. Täydellinen vedättäjä ja pelimies.

Kas kun ei narsisti. Hohhoi. Ihan oikeastikin hyviä miehiä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä. Tämä palsta on pelkkää nykynaisen ihastumisen ja varatun ihmisen rajojen ihmettelyä. Muka moraalista pohdintaa, vaikka päätös rikkoa moraalia on jo tehty. Eikä nykynaisella edes ole moraalia. Aina löytyy parempi kulman takaa, salilta, töistä, jopa lasten harrastuksista näitä parempia miehiä bongaillaan.

Just. Ja aina ne on sielunkumppaneita ja kerrassaan täydellisesti ymmärtää. Samalla menetelmällä minäkin mieheni sain.

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä. Tämä palsta on pelkkää nykynaisen ihastumisen ja varatun ihmisen rajojen ihmettelyä. Muka moraalista pohdintaa, vaikka päätös rikkoa moraalia on jo tehty. Eikä nykynaisella edes ole moraalia. Aina löytyy parempi kulman takaa, salilta, töistä, jopa lasten harrastuksista näitä parempia miehiä bongaillaan.

Ehkäpä elinikäinen yksiavioisuus alkaa olla samanlaisessa murroksessa kuin lapsiperheihanne on? Tuli vaan mieleen. Ja naiset kipuilevat tunteidensa kanssa. Lisäksi valtaosa eroista on naisten alulle panemia, joten tietenkin se tyytymättömyys näkyy täällä - naisten palstalla. Miehillä on enemmän taipumusta vaan tyytyä siihen, minkä on kerran sattunut valitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?

En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen. 

Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee. 

Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata. 

Tällainen kumppanuus ei kuitenkaan ilmaannu tyhjään maailmaan. Mitä, jos toinen on jo parisuhteessa ja jos on lapsiakin? Eikö moraali merkitse mitään? Hienoa, jos tämän tilanteen saa hoidettua niin, ettei kukaan loukkaanu, mutta ympäröivät ihmiset on otettava huomioon.

Jos luet huolella, niin huomaat etten ottanut mitään kantaa siihen, mikä on oikea ratkaisu. Se todellakin on monitahoinen ja vaikea pulma, mutta yhtä lailla niin henkilökohtainen ettei siitä voi kukaan toiselle sanoa, mikä on oikein. Minä otin ainoastaan kantaa tuohon ihastumisväitteeseen ja pohdin erilaisia ihastumisia erilaisissa parisuhdetilanteissa.

Ympäröivät ihmiset on otettava huomioon. Se ei silti välttämättä tarkoita omien tarpeidensa, tai onnen, laiminlyömistä ja hylkäämistä ehdoitta ja kokonaan lopuksi ikää. Yksi rajallinen elämämme hupenee äkkiä eikä täällä kruunua ja mitaleita jaeta itsensä kurjuuteen tuominneille marttyyreille. Sellainen ihminen voi katkeroitua ja muuttua lopulta läheisilleenkin riesaksi ja rasitteeksi, joka jää millään tasolla haikailemaan jotain muuta johon olisi ollut mahdollisuus tai ihan vaan katuu myöhemmin valintaansa. En edelleenkään sano että jokin tietty ratkaisu olisi ainut oikea. Useimmitenhan näissä aiheissa omaa nyrkkisääntöään tyrkyttäviä riittää. Sanon sen, että pitää tehdä ratkaisuja, joiden kanssa voi itse elää sopusoinnussa itsensä kanssa lopun elämäänsä. Ennenkaikkea itse. Kun itse on sinut tekojensa kanssa, voi vasta sitten olla läsnä ja rakastava läheisilleen. Molemmin päin, myös eron jälkeen, jos sen valitsee.

Kun maailma mullistuu, silloin siihen asti vallinneet fundamentit menevät uusiksi. Silloin voi joutua tarkastelemaan elämänsä suuria linjojakin uudelleen. Aiempi talo saattoi olla ihan hyvä ja seistä vakaasti kalliolla, mutta kun tulee yllättäen ja pyytämättä maanjäristys joka halkaisee talon alle kallioon metrin levyisen railon, niin jotain voi joutua tekemään. Uudessa tilanteessa vanhat ratkaisut eivät ehkä enää tuotakaan parasta lopputulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miettisin moraalia jos toinen tietoisesti alkais yrittää sinua jotta saisi itselleen ja rikkoisit perheesi. Millon hän lähtee seuraavan matkaan?

Mies ei yritä minua, päinvastoin kunnioittaa perhetilannettani vaikka tunteille emme mitään voi. Tämä on itse asiassa vielä pahempi vaihtoehto, koska se kertoo nimenomaan siitä kuinka hyvä tyyppi on kyseessä. Äh. AP

Jep. Täydellinen vedättäjä ja pelimies.

Kas kun ei narsisti. Hohhoi. Ihan oikeastikin hyviä miehiä on olemassa.

Hyvä mies sillä on kotonaan. Tämä toinen toimii pelimiesten käsikirjan mukaan.

Ap ja muutama keskustelija puhuvat mielestäni hyvin tästä vaikeasta aiheesta. Eihän se ole pettämistä, jos miettii tunteitaan ja vaihtoehtojaan. Mutta palstalla ollaan niin tuomitsevia näissä tapauksissa aivan heti. Se on jotain pelkoa oman parisuhteen puolesta, ajatellaan, ettei minulle tai miehelleni voisi koskaan käydä noin koska olemme uskollisia ja moraalisia ihmisiä. Silti puolet avioliitoista päättyy eroon. Väitän, että näin ei tapahtuisi jos ihmiset olisivat rehellisempiä näistä vaikeista tuntemuksista ja niiden tunteminen olisi kulttuurisesti hyväksyttyä ilman tuomitsevan kanalauman kotkotusta.

Minkä takia et vain ota eroa miehestäsi ja jätä lasta hänelle? Aivan selkeästi olet jo päättänyt, että pettäminen on OK. Olet jo päättänyt ajat sitten, että sitoutuminen, lupaukset ja se lapsi ei merkkaa sinulle mitään. Päätit sen jo kauan ennen ihastuksesi kohtaamista.

Päätit jo pitkän aikaa sitten pettää miestäsi ja rikkoa perheesi, niin minkä takia tulet tänne vauvapalstalle kerjäämään jotain hyväksyntää noilla naistenlehtipaskatekosyilläsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkässä liitossa on normaalia, että ihastuu johonkin toiseen. Ei kuitenkaan ole järkeä heittää hyvä liitto hukkaan hetken huuman takia.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehelläsi olisi menossa sama homma jonkun toisen naisen kanssa selkäsi takana?

En niele purematta väitettä, että "pitkässä liitossa on normaalia ihastua toiseen". Olen sitä mieltä, että silloin ollaan liitossa, joka pituudestaan huolimatta ei täytä kaikkia perimmäisiä tarpeita. Ollaan tyydytty johonkin riittävän hyvään, mutta kun eteen tuleekin jotain vähintäänkin jossain tärkeässä suhteessa parempaa, niin se sitten kolahtaa kovasti. Siis molempien olosuhdetekijöiden tulee täsmätä: oman pitkän parisuhteen on oltava jotenkin epätäydelliseen tyytymistä, ja tulee kohdata se oleellisilta osin parempi ihminen. 

Tietysti ihastuminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri juttuja. Viehättyminen jonkun ulkonäöstä tai jostain muusta pinnallisesta voi tuntua jostakusta ihastumiselta. Tuo mitä AP kuvasi, eli jonkinlainen syvällisempi yhteensopivuus ja yhteisymmärrys henkisellä ja älyllisellä tasolla, sielujen sympatia, jos ei pelätä nyt sielu-sanan hörhömerkityksiä, ei ole varmaankaan ihan verrattavissa oleva asia. Sen kaltainen yhteys kun on myös hyvin vahva perusta kaikelle hypoteettiselle yhteiselämälle ko. ihmisen kanssa. Sellaisen vallitessa arki ja erilaiset rutiinihommatkin varmaan sujuvat paremmin ja kaikesta voidaan puhua avoimesti ja ymmärryksellä, riitoja syntyy vähän ja nekin ratkeavat rakentavaan yhteisymmärrykseen ja niin edelleen. Se on sellainen elementti, joka kestää aikaa tai vahvistuu vain, eikä siihen kyllästy, ja joka tukee kaiken muunkin viehättävyyden säilymistä. Ulkonäkö ja uutuudenviehätys häipyvät, mutta henkinen yhteensopivuus säilyy ja paranee. 

Tiedän itse sen tunteen, kun tajuaa että jonkun kanssa voi syntyä täysin erityinen ja poikkeuksellinen henkinen yhteys. Sitä luuli jo tietävänsä maailman ja millaisia sen ihmiset ovat, mutta yhtenä päivänä tämän tietyn henkilön kanssa oli kuin murtautuisi ulos jostain läpinäkyvästä lasikapselista jossa on koko elämänsä siihen asti viettänyt. Se erillisyyden tunne ja asioita vääristävä ja vaimentava kuori on yhtäkkiä poissa ja toisen kanssa lähes telepaattisen tuntuisesti jaetaan samat ja muutkin ajatukset sujuvan saumattomasti, ihan kaikessa. Väitän että se ei ole mikään jokaisen pitkän parisuhteen peruskaurapuurojuttu, että näitä nyt tulee ja menee, että pitää vaan antaa mennä välittämättä sen suuremmin. Kyseessä on maailmaa ainakin vähän mullistava vahva kokemus. Kaikki eivät kohtaa sellaista ikinä. Jos taas on käynyt niin hienosti, että on pitkässä parisuhteessa tällaisen itselleen ihanteellisesti sopivan vastinparin kanssa, niin tuskin kukaan tai mikään ulkopuolinen enää saa kiinnostumaan siinä mielessä sen koommin. Ehjää kun ei voi korjata eikä vaihtaminen täydellisestä uuteen kannata. 

Tällainen kumppanuus ei kuitenkaan ilmaannu tyhjään maailmaan. Mitä, jos toinen on jo parisuhteessa ja jos on lapsiakin? Eikö moraali merkitse mitään? Hienoa, jos tämän tilanteen saa hoidettua niin, ettei kukaan loukkaanu, mutta ympäröivät ihmiset on otettava huomioon.

Jos luet huolella, niin huomaat etten ottanut mitään kantaa siihen, mikä on oikea ratkaisu. Se todellakin on monitahoinen ja vaikea pulma, mutta yhtä lailla niin henkilökohtainen ettei siitä voi kukaan toiselle sanoa, mikä on oikein. Minä otin ainoastaan kantaa tuohon ihastumisväitteeseen ja pohdin erilaisia ihastumisia erilaisissa parisuhdetilanteissa.

Juuri tämä pistikin kirjoituksessa silmään: se ympäröivä todellisuus jää niin mitättömään rooliin, ettei siitä edes tarvinut mainita. Usein näissä rakkaushuumissa korostetaan vain sitä omaa tunnetta ja läheiset ovat sitten pienissä statistin rooleissa jossain nurkassa. Sellainen ärsyttää kovasti. Toisaalta arvostan kovasti myös ihmistä, joka uskaltaa tehdä omat ratkaisunsa ja seistä niiden takana. Ei varmasti ole helppoa, jos on lapsia mukana.

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muutama keskustelija puhuvat mielestäni hyvin tästä vaikeasta aiheesta. Eihän se ole pettämistä, jos miettii tunteitaan ja vaihtoehtojaan. Mutta palstalla ollaan niin tuomitsevia näissä tapauksissa aivan heti. Se on jotain pelkoa oman parisuhteen puolesta, ajatellaan, ettei minulle tai miehelleni voisi koskaan käydä noin koska olemme uskollisia ja moraalisia ihmisiä. Silti puolet avioliitoista päättyy eroon. Väitän, että näin ei tapahtuisi jos ihmiset olisivat rehellisempiä näistä vaikeista tuntemuksista ja niiden tunteminen olisi kulttuurisesti hyväksyttyä ilman tuomitsevan kanalauman kotkotusta.

Ja puolet avioliitoista ei pääty eroon vaikka kanalauma kovasti siihen kotkottaen kannustaa.

Voi, olen ollut melkeinpä tismalleen samassa tilanteessa kuin ap. Vieläkin vihloo sydämestä.

Tällä hetkellä on tilanne kuitenkin se että ihastukseni on laittanut jarrua pohjaan. Kunnioittaa liittoani ja puolisoani ja nämä arvot tekevät hänestä minun silmissäni vieläkin ihanemman.

Järkisyistä koitan vain pysytellä erossa ihastuksestani. En halua ruokkia ihastusta ja kunnioitan avioliittoani ja omaa miestäni. Toivon että tunteet kuolevat ajallaan ja pääsen tästä koko jutusta mahdollisimman pian yli.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia et vain ota eroa miehestäsi ja jätä lasta hänelle? Aivan selkeästi olet jo päättänyt, että pettäminen on OK. Olet jo päättänyt ajat sitten, että sitoutuminen, lupaukset ja se lapsi ei merkkaa sinulle mitään. Päätit sen jo kauan ennen ihastuksesi kohtaamista.

Päätit jo pitkän aikaa sitten pettää miestäsi ja rikkoa perheesi, niin minkä takia tulet tänne vauvapalstalle kerjäämään jotain hyväksyntää noilla naistenlehtipaskatekosyilläsi?

Oho, nyt jollakin pukkaa omat pettämistraumat pintaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi, olen ollut melkeinpä tismalleen samassa tilanteessa kuin ap. Vieläkin vihloo sydämestä.

Tällä hetkellä on tilanne kuitenkin se että ihastukseni on laittanut jarrua pohjaan. Kunnioittaa liittoani ja puolisoani ja nämä arvot tekevät hänestä minun silmissäni vieläkin ihanemman.

Järkisyistä koitan vain pysytellä erossa ihastuksestani. En halua ruokkia ihastusta ja kunnioitan avioliittoani ja omaa miestäni. Toivon että tunteet kuolevat ajallaan ja pääsen tästä koko jutusta mahdollisimman pian yli.

Valitettavasti kuulostaa siltä, että pysyt uskollisena vain, koska ihastuksesi ei halua edetä asiassa. Tee oma päätöksesi ja valintasi! Sääliksi käy puolisoasi, jos et ole sydämelläsi sitoutunut.

Varaat ajan pariterapiaan, pääset purkaa omia tunteita ja se mies se tulee todennäköisesti sinne sun perässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia et vain ota eroa miehestäsi ja jätä lasta hänelle? Aivan selkeästi olet jo päättänyt, että pettäminen on OK. Olet jo päättänyt ajat sitten, että sitoutuminen, lupaukset ja se lapsi ei merkkaa sinulle mitään. Päätit sen jo kauan ennen ihastuksesi kohtaamista.

Päätit jo pitkän aikaa sitten pettää miestäsi ja rikkoa perheesi, niin minkä takia tulet tänne vauvapalstalle kerjäämään jotain hyväksyntää noilla naistenlehtipaskatekosyilläsi?

Oho, nyt jollakin pukkaa omat pettämistraumat pintaan.

Joo, voi olla, että tuolla kommentoijalla pukkaa traumat pintaan, mutta yhtä totta on, että päätös pettämisestä, tai päätös, että annetaan asioille mahdollisuus kehittyä pettämisen suuntaan on jo tehty siinä vaiheessa kun asialle ryhdytään hakemaan hyväksyntää muka kyselemällä neuvoa muilta.

Sillä tästähän on kyse näissä niin yleisissä vuodatuksissa tällä palstalla. Sama juttu kun ruvetaan kyselemään tyttökaveteita ja muilta omilta luotetuilta, että kuinka tämän miehen kanssa pitäisi toimia. Miten pitäisi reagoida yms. Voinko tavata kahden kesken. Voidaanko tekstailla. Mikä on liikaa. Mikä on liian intiimiä. Päätös pettää on silloin jo tehty ja sille halutaan hakea lupa. Joskus asiat ajautuvat tämän jälkeen pettämiseen, joskus se ihastuksen kohde ei sitten kuitenkaan halunnut edetä. Mutta lupa ja omien luotettujen ymmärrys oli jo valmiiksi haettu.

Hyi olkoon mitä porukkaa. Halveksun todella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia et vain ota eroa miehestäsi ja jätä lasta hänelle? Aivan selkeästi olet jo päättänyt, että pettäminen on OK. Olet jo päättänyt ajat sitten, että sitoutuminen, lupaukset ja se lapsi ei merkkaa sinulle mitään. Päätit sen jo kauan ennen ihastuksesi kohtaamista.

Päätit jo pitkän aikaa sitten pettää miestäsi ja rikkoa perheesi, niin minkä takia tulet tänne vauvapalstalle kerjäämään jotain hyväksyntää noilla naistenlehtipaskatekosyilläsi?

Oho, nyt jollakin pukkaa omat pettämistraumat pintaan.

Joo, voi olla, että tuolla kommentoijalla pukkaa traumat pintaan, mutta yhtä totta on, että päätös pettämisestä, tai päätös, että annetaan asioille mahdollisuus kehittyä pettämisen suuntaan on jo tehty siinä vaiheessa kun asialle ryhdytään hakemaan hyväksyntää muka kyselemällä neuvoa muilta.

Sillä tästähän on kyse näissä niin yleisissä vuodatuksissa tällä palstalla. Sama juttu kun ruvetaan kyselemään tyttökaveteita ja muilta omilta luotetuilta, että kuinka tämän miehen kanssa pitäisi toimia. Miten pitäisi reagoida yms. Voinko tavata kahden kesken. Voidaanko tekstailla. Mikä on liikaa. Mikä on liian intiimiä. Päätös pettää on silloin jo tehty ja sille halutaan hakea lupa. Joskus asiat ajautuvat tämän jälkeen pettämiseen, joskus se ihastuksen kohde ei sitten kuitenkaan halunnut edetä. Mutta lupa ja omien luotettujen ymmärrys oli jo valmiiksi haettu.

Hyi olkoon mitä porukkaa. Halveksun todella.

H..vetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia et vain ota eroa miehestäsi ja jätä lasta hänelle? Aivan selkeästi olet jo päättänyt, että pettäminen on OK. Olet jo päättänyt ajat sitten, että sitoutuminen, lupaukset ja se lapsi ei merkkaa sinulle mitään. Päätit sen jo kauan ennen ihastuksesi kohtaamista.

Päätit jo pitkän aikaa sitten pettää miestäsi ja rikkoa perheesi, niin minkä takia tulet tänne vauvapalstalle kerjäämään jotain hyväksyntää noilla naistenlehtipaskatekosyilläsi?

Oho, nyt jollakin pukkaa omat pettämistraumat pintaan.

Joo, voi olla, että tuolla kommentoijalla pukkaa traumat pintaan, mutta yhtä totta on, että päätös pettämisestä, tai päätös, että annetaan asioille mahdollisuus kehittyä pettämisen suuntaan on jo tehty siinä vaiheessa kun asialle ryhdytään hakemaan hyväksyntää muka kyselemällä neuvoa muilta.

Sillä tästähän on kyse näissä niin yleisissä vuodatuksissa tällä palstalla. Sama juttu kun ruvetaan kyselemään tyttökaveteita ja muilta omilta luotetuilta, että kuinka tämän miehen kanssa pitäisi toimia. Miten pitäisi reagoida yms. Voinko tavata kahden kesken. Voidaanko tekstailla. Mikä on liikaa. Mikä on liian intiimiä. Päätös pettää on silloin jo tehty ja sille halutaan hakea lupa. Joskus asiat ajautuvat tämän jälkeen pettämiseen, joskus se ihastuksen kohde ei sitten kuitenkaan halunnut edetä. Mutta lupa ja omien luotettujen ymmärrys oli jo valmiiksi haettu.

Hyi olkoon mitä porukkaa. Halveksun todella.

Inhottavampaa ja halveksuttavampaa porukkaa olette te moraalihysteerikot jotka sepitätte ihan omasta päästänne noita tarinoita ja ihmiskuvia vain päästäksenne kovaan ääneen julistamaan ylemmyydentuntoista paremmuuttanne. 

Jos olisit edes lukenut avausviestin, olisit ymmärtänyt, että AP kirjoitti sanatarkasti näin: En ole hyppäämässä sivusuhteeseen tämän miehen kanssa enkä hylkäämässä perhettäni lemmenhuumassa.

Mutta ei, olisihan se kaltaisiltasi ihan liikaa vaadittu. 

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä juttuja... oma mieheni on ihana, mutta tää toinen on vielä ihanampi. Ihana. Jumalauta. Ihana riittää itseään älykkäänäkin pitämälle naiselle perusteeksi lähes mihin vain. Naispuolisen kirjanpitäjän mielestä tasekin on ihana, vaikka puolet eivät aivan toisiaan vastaakaan....

Minä en usko, että ihastuminen olisi vapaan tahdon asia. Joskus joku uusi tyyppi saa ajatukset ja hormonit sekaisin vasten parempaa tahtoa. Joskus pää sekoaa tyyten ja vastuu omista tekemisistä katoaa. Ylipäätään mitään vapaata tahtoa ei ole näissä asioissa, jos muissakaan.

Siitä huolimatta tuo särähtää korvaani tuo... selittely. Jos joku on kanssasi samaa mieltä, hän ei kaipaa höpötystä oman miehesi ihanuudesta. Jos joku on eri mieltä, selitykset eivät hänelle kelpaa.

Argumentointi ei ole mielipiteiden järkiperäistä muodostamista. Se on niiden selittelyä ja esittämistä niin, että uskoo kantansa tulevan hyväksytyksi. Niin muodoin... älä selitä, mutta kerro kokemuksistasi. Ne voivat hyvinkin olla arvokkaita paitsi itseään älykkäiksi luuleville realisteille, myös oman höpsöytensä tunteville romantikoille. Ongelma näissä oikeastaan on se, että harva palaa enää sitten kertomaan, mitä kuuluu, kun tämä ihastuminen on kestänyt aikansa ja johtanut johonkin, tai ollut johtamatta.

Ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja kanssakäymisten myötä myös ajatukset vastakkaisesta sukupuolesta muuttuvat. Omalla kohdalla voin sanoa, että olen siitä onnellisessa asemassa, etten edes ihastu ilman todella syvällistä kanssakäymistä. Joten on todella helppoa pitää toisen sukupuolen edustajat riittävän etäällä. En silti ole niin naiivi, ettenkö pitäisi mahdollisena, että jossain maailman kolkassa voisi olla ihminen, joka vastaa vielä täydellisemmin käsitystä sielunkumppanista kuin nykyinen. En vain haluaisi missään nimessä tutustua häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä juttuja... oma mieheni on ihana, mutta tää toinen on vielä ihanampi. Ihana. Jumalauta. Ihana riittää itseään älykkäänäkin pitämälle naiselle perusteeksi lähes mihin vain. Naispuolisen kirjanpitäjän mielestä tasekin on ihana, vaikka puolet eivät aivan toisiaan vastaakaan....

Minä en usko, että ihastuminen olisi vapaan tahdon asia. Joskus joku uusi tyyppi saa ajatukset ja hormonit sekaisin vasten parempaa tahtoa. Joskus pää sekoaa tyyten ja vastuu omista tekemisistä katoaa. Ylipäätään mitään vapaata tahtoa ei ole näissä asioissa, jos muissakaan.

Siitä huolimatta tuo särähtää korvaani tuo... selittely. Jos joku on kanssasi samaa mieltä, hän ei kaipaa höpötystä oman miehesi ihanuudesta. Jos joku on eri mieltä, selitykset eivät hänelle kelpaa.

Argumentointi ei ole mielipiteiden järkiperäistä muodostamista. Se on niiden selittelyä ja esittämistä niin, että uskoo kantansa tulevan hyväksytyksi. Niin muodoin... älä selitä, mutta kerro kokemuksistasi. Ne voivat hyvinkin olla arvokkaita paitsi itseään älykkäiksi luuleville realisteille, myös oman höpsöytensä tunteville romantikoille. Ongelma näissä oikeastaan on se, että harva palaa enää sitten kertomaan, mitä kuuluu, kun tämä ihastuminen on kestänyt aikansa ja johtanut johonkin, tai ollut johtamatta.

Ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja kanssakäymisten myötä myös ajatukset vastakkaisesta sukupuolesta muuttuvat. Omalla kohdalla voin sanoa, että olen siitä onnellisessa asemassa, etten edes ihastu ilman todella syvällistä kanssakäymistä. Joten on todella helppoa pitää toisen sukupuolen edustajat riittävän etäällä. En silti ole niin naiivi, ettenkö pitäisi mahdollisena, että jossain maailman kolkassa voisi olla ihminen, joka vastaa vielä täydellisemmin käsitystä sielunkumppanista kuin nykyinen. En vain haluaisi missään nimessä tutustua häneen.

Kyllä, ihminen kehittyy. Myös sillä klassisella erilleen kasvamisella. Tietyn kumppanin kanssa molemmat vaikuttavat siihen, kuinka toinen kehittyy. Joissain tapauksissa kehitys menee niin, että puolisot alkavat hylkiä toistensa kaltaisia henkilöitä, esim. erilaisten vuorovaikutuksen ongelmien ja kierteiden vuoksi. Tai siksi, että vaan oppivat tuntemaan toisensa läpikotaisin niin hyvässä kuin pahassa ja se paha alkaa hiljakseen kerryttää taakkaa koko suhteelle. 

Joskus on kyse myös siitä, että oppii vaan tuntemaan itseään paremmin ja vähitellen avautuu se, mitä itse oikeastaan tarvitsee ja haluaa kumppanilta ja parisuhteelta. Kovin nuorena ei vielä tunne itseään ja jos perustaa varhain pitkäaikaisen parisuhteen, voi yksinkertaisesti pitkän ajan päästä eräänä päivänä havaita olevansa aivan täysin vääränlaisen ihmisen kanssa naimisissa, lapsineen päivineen.