Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuijotatteko ylipainoisia ihmisiä?
12.03.2019 |
Minulla on ylimääräistä painoa, enkä uskalla liikkua enää missään, koska kärsin paniikkihäiriöstä ja ihmisten katseet laukaisee paniikin. Tulee olo, että olen myös jotenkin ruma tai epäsiisti. En uskalla käydä kahviloissa yksin, kun koen olevani sopimaton sinne.
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa kyllä aika ylipainonen olla, että katse pidemmäksi aikaa jäis kehenkään. Osaan toki sen verran arvioida tilannetta, etten jää ikinä katsomaan niin, että henkilö itse huomaisi minun katsovan. Ihan yhtälailla voi jäädä katsomaan, jos jollain on vaikka erityiset vaatteet tai erityisen hyvännäkönen jne.
Ennemminkin katselen alipainoisia.
En tuijota, se on huono tapa. Jos joku tuijottaa, tuijota takaisin.
En.
Miksi ihmeessä tuijottelisin ihmisiä? Tai no, jos Jason Momoa tulisi näköpiiriin, niin saattaisin töllätä ja pikkasen kuolatakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on AP täysi oikeus olla julkisilla paikoilla.
Todennäköisesti sinua ei tuijoteta niin paljon kuin luulet.
Minun ulkomuotoni on luisunut melko boheemiksi ja harvoin huomaan itseäni tuijotettavan.
Nuorena minusta tuntui siltä, että ihmisten katseet porautuvat minuun kaikkialla.
Joskus katson helpotuksella että on minuakin lihavampia ihmisiä koska pidän itseäni lihavana. Mutta en katso heitä pahalla vaan helpottuneena siitä että on muitakin pulleroita liikkeellä kuin itse olen. Itseasiassa näen lihavia ihmisiä aika harvoin. Tottakai on pyöreitä ihmisiä mutta vähemmistössä. Johtuuko etteivät he kehtaa liikkua ulkoilmassa? Juuri aloin tuntea tuskaa lähestyvästä kesästä että miten saa taas läskinsä peitettyä että kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, en muutenkaan tuijota ketään. No, jos joku oikein komee mies, oli sitten normaalipainoinen tai ylipainoinen, sattuu kävelemään vastaan, saatan vilkaista :).
Niin, onhan minulla oikeus. Jos vaan vielä pääsisin eroon tästä paniikista jokin päivä, niin olisi aika jees.
Kiitos teille rehellisistä vastauksista. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin ylipainoisena tiedän että tuollaiset ajatukset/pelot ovat enimmäkseen vain omien korvien välissä.
Ylipaino saattaa myös vaikuttaa heikentyneeseen itsetuntoon ja siinä on oravanpyörä valmis jos alkaa uskomaan sisäisiä ääniään ettei muka voisi mennä edes ulos muiden ihmisten joukkoon.
Varmasti on maailmassa sellaisiakin ihmisiä jotka kohottavat omaa itsetuntoaan etsimällä muista "virheitä", mutta sellaiset on vaan opittava jättämään omaan kastiin.
Mene rohkeasti ulos ja katsele ympärillesi- hyvin harva vastaantulija näyttää Sara Siepiltä. Mene jonnekin missä koet yhteisöllisyyttä, saatat yllättyä ja huomata että suurin osa ihmisistä onkin tosi mukavia eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa ulkonäkösi.
Mökkiin kun jää neljän seinän sisälle niin tälläiset itsensä huonommaksi tuntemis ajatukset paisuu siellä omassa ja vain omassa päässä- Lopulta ei tule liikuttua muualle kuin korkeintaan lähikauppaan pipo syvälle päähän vedettynä.
Ole rohkea, lähde liikkélle ihan mihin tahansa, hiljaa hyvä tulee ja kohta jo huomaat että olet saattanut jopa laihtua(terveyden kannalta se on hyvä, ei siksi että joku muu tuijottaa) Eikä edes laihtumisen kannalta vaan muutenkin on tärkeää vähän tuulettaa mieltään tekemällä joskus jotain muuta kuin olemalla kotona.
Kodista voi muodostua sellainen tarpeeton "turvasatama", jota itseasiassa et tarvitse. Tuntuu hyvältä jäädä sohvalle mutta lupaan että saat niin paljon paremman olon/mielen kun lähdet liikkeelle- Usein tästä seuraa jopa yllättäviä kivoja asioita- Saatat törmätä johonkin vanhaan/uuteen tuttavaan ja löytää taas uutta ihanaa elämääsi.
Suosittelisin myös lukemaan olikohan mielenterveystalon sivuilta sellainen kirjoitus kuin "ajatukset eivät välttämättä ole totta" - siinä kerrotaan hyvin miten se oma mieli alkaa syöttämään mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja ennenkaikkea miten päästä pois tästä ajattelutavasta.
Itse olen päättänyt uhmata kiloineni typeriä masennus ajatuksiani ja ajattelin ostaa kävelysauvat ja lähteä niillä reippailemaan välittämättä tuijottaako joku vai ei. Jos tuijottaa niin en aio tuijottaa takaisin vaan katson rohkeasti eteenpäin tulevaisuuteen! Ja ennen kuin saan ne sauvat ostettua niin kävelenpä vaikka keskustaan kahville sen sijaan että juon kahvin sohvalle jne.
Tsemppiä sulle! Sä pystyt siihen!
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ylipainoisena tiedän että tuollaiset ajatukset/pelot ovat enimmäkseen vain omien korvien välissä.
Ylipaino saattaa myös vaikuttaa heikentyneeseen itsetuntoon ja siinä on oravanpyörä valmis jos alkaa uskomaan sisäisiä ääniään ettei muka voisi mennä edes ulos muiden ihmisten joukkoon.
Varmasti on maailmassa sellaisiakin ihmisiä jotka kohottavat omaa itsetuntoaan etsimällä muista "virheitä", mutta sellaiset on vaan opittava jättämään omaan kastiin.
Mene rohkeasti ulos ja katsele ympärillesi- hyvin harva vastaantulija näyttää Sara Siepiltä. Mene jonnekin missä koet yhteisöllisyyttä, saatat yllättyä ja huomata että suurin osa ihmisistä onkin tosi mukavia eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa ulkonäkösi.Mökkiin kun jää neljän seinän sisälle niin tälläiset itsensä huonommaksi tuntemis ajatukset paisuu siellä omassa ja vain omassa päässä- Lopulta ei tule liikuttua muualle kuin korkeintaan lähikauppaan pipo syvälle päähän vedettynä.
Ole rohkea, lähde liikkélle ihan mihin tahansa, hiljaa hyvä tulee ja kohta jo huomaat että olet saattanut jopa laihtua(terveyden kannalta se on hyvä, ei siksi että joku muu tuijottaa) Eikä edes laihtumisen kannalta vaan muutenkin on tärkeää vähän tuulettaa mieltään tekemällä joskus jotain muuta kuin olemalla kotona.
Kodista voi muodostua sellainen tarpeeton "turvasatama", jota itseasiassa et tarvitse. Tuntuu hyvältä jäädä sohvalle mutta lupaan että saat niin paljon paremman olon/mielen kun lähdet liikkeelle- Usein tästä seuraa jopa yllättäviä kivoja asioita- Saatat törmätä johonkin vanhaan/uuteen tuttavaan ja löytää taas uutta ihanaa elämääsi.
Suosittelisin myös lukemaan olikohan mielenterveystalon sivuilta sellainen kirjoitus kuin "ajatukset eivät välttämättä ole totta" - siinä kerrotaan hyvin miten se oma mieli alkaa syöttämään mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja ennenkaikkea miten päästä pois tästä ajattelutavasta.
Itse olen päättänyt uhmata kiloineni typeriä masennus ajatuksiani ja ajattelin ostaa kävelysauvat ja lähteä niillä reippailemaan välittämättä tuijottaako joku vai ei. Jos tuijottaa niin en aio tuijottaa takaisin vaan katson rohkeasti eteenpäin tulevaisuuteen! Ja ennen kuin saan ne sauvat ostettua niin kävelenpä vaikka keskustaan kahville sen sijaan että juon kahvin sohvalle jne.
Tsemppiä sulle! Sä pystyt siihen!
Kiitos, oli tosi motivoiva teksti sinulta. :) AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tuijota. Se on epäkohteliasta, ja sitä paitsi melkein puolet suomalaisista on eriasteisesti ylipainoisia eli se ei todellakaan ole mitenkään silmiinpistävää tai harvinaista katukuvassa. Rohkeasti vaan ihmisten ilmoille! :)
T. Lievästi ylipainoinen itsekin
Minä en ole lihava vaan tosi hoikka. Silti tiedän näin paniikkioireista, ahdistuneisuudesta ja epävarmuudesta kärsivänä, miltä tuntuu kulkea julkisilla paikoilla etenkin yksin. Otan helposti jokaisen katseen väärin, luulen että minua tuijotetaan tai jos vaikka tuijotetaankin, luulen että pahalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että tuijotan, jos kävely näyttää vaivalloiselta ja kuuluu puuskutusta. Tosin, vilkaisisin ketä vaan tuossa tilanteessa.
Mulla on sellainen huono tapa, että saatan jäädä tuijottamaan ihmisiä enkä heti tajua asiaa. Käytännössä kaikkea mikä saattaa kiinnittää huomion. Myös puhuessani jonkun kanssa katseeni saattaa vaellella ympäri tätä ihmistä, kunnes tajuan että se on varmaan epämukavaa vastapuolesta ja yritän katsoa sen jälkeen vain silmiin - mikä saattaa olla ihan yhtä epämukavaa...
En tuijota ketään ja toivon ettei kukaan tuijota minua.
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin katselen alipainoisia.
Kadehditko ;)
Alue: Aihe vapaa
Toivottavasti en sentään.