Minkälaista on alkaa asua toisella paikkakunnalla työn takia viikot?
Mies ja lapset kotona, äiti toisella paikkakunnalla yksiössä ma-pe. Olen miettinyt sitä, ja se tuntuu jopa houkuttelevalta. Lapset ovat koululaisia, ei enää pikkulapsia.
Varmasti ikävä tulisi puolin ja toisin, mutta jotenkin ajatus kiehtoo että olisi yksin vaikka nyt kotonakin saa kyllä olla yksin ja tehdä mitä lystää.
Mutta ehkä se olisi virkistävää kun ei ole koskaan yksin asunut, opiskelijana oli vähintään kämppikset solukämpässä. Voisi sisustaa täysin naisellisesti ajattelematta että pitää sopia miehenkin kodiksi. Ei olisi tekemättömiä töitä kuten isossa talossa aina jossain nurkassa on, voisi hyvällä omalla tunnolla rentoutua illat. Mitä jos alkaisi käydä salilla ja syödä terveellisemmin?
Mitä se mahtaisi tehdä parisuhteelle? Alkaisiko mies arvostaa ja huomioida enemmän kun nähtäisiin vain viikonloppuisin, vai alettaisiinko etääntyä? Etääntyisikö lapset ja turvautuisivat aina vain isään?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi, tuntisin itseni ulkopuoliseksi perhe-elämässä ja samalla varmasti ulkoistaisin itseni myös parisuhteesta. Opiskeluaikoina asuimme erillään neljä vuotta eri puolilla Suomea, se riitti kokemukseksi tästä aiheesta. Ennemmin olisin työtön kuin uhraisin perheeni ja parisuhteeni työlle. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea.
Mekin oltiin miehen kanssa ensimmäiset vuodet kaukosuhteessa, ja olihan se raskasta. Mutta nyt kun ollaan oltu 20 vuotta yhdessä, uskon että sen kestäisi paremmin.
ap
Ihan OK. Olin kuitenkin toista vuotta työttömänä. Lupasin olevani 5 v töissä nykyisessä paikassa. Olin paras hakija, mutta asun 400 km päässä perheestä.
Kesällä tulee 4 v täyteen.
Saatan maanantaisin lapset kouluun ja hyppään bussiin. Pe lähden lounastunnilta ja olen kotona lähes samaan aikaan kuin muutkin.
Taloudellisesti tämä ei maksa paljoa. Maksan alivuokralaisuudesta 300 e, asun työpaikkaa vastapäätä.
Työpaikkalounas maksaa 6,50, eli on tosi halpa. Aamuisin syön puuroa ja illalla leipää.
Onnibussilla ostan bussiliput heti, kun ne tulevat myyntiin. Maksavat 1-3 e suunta.
Asun talon pomon entisessä lapsuuden kodissa, missä hänen äitinsä asuu vielä. Talo on ollut vuosia myynnissä ja nyt ehkä siitä on ( taas ) joku kiinnostunut. Kylässä riittää tyhjiä asuntoja ja työkavereilla on isot omakotitalot / maatilat. Kyllä uuden katon pääni päälle löydän.
Omaa aikaa on kivasti. Hiihdän paljon, luen ja luen saksaa ja käyn tanssitunneilla . Jälkimmäiset kansalaisopistossa.
Olen aina ollut se, joka kuskaa lapset, siivoaa jne. Hyvä, nyt mies on joutunut ottamaan enemmän vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan OK. Olin kuitenkin toista vuotta työttömänä. Lupasin olevani 5 v töissä nykyisessä paikassa. Olin paras hakija, mutta asun 400 km päässä perheestä.
Kesällä tulee 4 v täyteen.
Saatan maanantaisin lapset kouluun ja hyppään bussiin. Pe lähden lounastunnilta ja olen kotona lähes samaan aikaan kuin muutkin.
Taloudellisesti tämä ei maksa paljoa. Maksan alivuokralaisuudesta 300 e, asun työpaikkaa vastapäätä.
Työpaikkalounas maksaa 6,50, eli on tosi halpa. Aamuisin syön puuroa ja illalla leipää.
Onnibussilla ostan bussiliput heti, kun ne tulevat myyntiin. Maksavat 1-3 e suunta.
Asun talon pomon entisessä lapsuuden kodissa, missä hänen äitinsä asuu vielä. Talo on ollut vuosia myynnissä ja nyt ehkä siitä on ( taas ) joku kiinnostunut. Kylässä riittää tyhjiä asuntoja ja työkavereilla on isot omakotitalot / maatilat. Kyllä uuden katon pääni päälle löydän.
Omaa aikaa on kivasti. Hiihdän paljon, luen ja luen saksaa ja käyn tanssitunneilla . Jälkimmäiset kansalaisopistossa.
Olen aina ollut se, joka kuskaa lapset, siivoaa jne. Hyvä, nyt mies on joutunut ottamaan enemmän vastuuta.
Sama juttu mulla, yli vuoden olen ollut taas työttömänä, lasten syntymän jälkeen olin kotona yli 5 vuotta. Ja mulla olisi kyseessä kolmen vuoden pesti. Lasten kommentit oli myönteisiä asialle, he voisivat tulla välillä sinne mun luo viikonloppuna, joko isänsä kanssa tai jos isä on töissä, ihan keskenään. Kulkisin pääasiassa varmaan omalla autolla, tai ehkä omalla autolla ja junalla osan matkaa. Olen katsellut vuokra-asuntoja ja ihan hyvän kämpän saisi sillä 450 eurolla mitä saa nykyään verovähennystäkin, ja niitä matkojahan tuetaan myös verovähennyksillä.
Ja sekin hyvä puoli siinä olisi että minulla on sukulaisia lähellä sitä työpaikkakuntaa ja vanhempien luokin olisi lyhempi matka kuin täältä. Olen nyt 16 vuotta asunut täällä suht kaukana suvusta ja joistain kavereista miehen työn ja sukulaisten takia.
ap
Työn vuoksi voisin lähteä, mutta nuo muut syyt kuulostaa oudoilta. Siis että kokisit kivana "erota" perheestä. Moni ajattelisi, että pitää nyt tsempata ne kolme vuotta ja tehdä elämästä mahdollisimman kivaa silti, vaikka on kaukana perheestä. Mutta sä jotenkin hekumoit, miten hienoa olisi?
Vierailija kirjoitti:
Työn vuoksi voisin lähteä, mutta nuo muut syyt kuulostaa oudoilta. Siis että kokisit kivana "erota" perheestä. Moni ajattelisi, että pitää nyt tsempata ne kolme vuotta ja tehdä elämästä mahdollisimman kivaa silti, vaikka on kaukana perheestä. Mutta sä jotenkin hekumoit, miten hienoa olisi?
No olisi se näin keski-ikäiselle kiva kokemus asua osan aikaa yksin ensimmäistä kertaa elämässä, asunnossa jossa kaikki olisi vain mun käytössä, vessaa myöden. Ja nykyään on sentään helppo pitää lapsiinkin yhteyttä ihan videon välityksellä, toista se oli ennen ja kuitenkin varsinkin miehet oli paljon "reppuhommissa" eivät käyneet kotona välttämättä edes joka viikonloppu. En mä näe sitä kuitenkaan erona perheestä, olisin vaan viikot työmatkalla.
ap
Mä olen töissä toisella puolella suomea.
Firma maksaa matkat ja majoituksen työpaikkakunnalla.
Viikonloppuisin suhautan kotiin ja maanantaiksi taas töihin.
Viikolla illat menee pitkälti juopotellessa ja vieraita naisia hotellissa pannessa.
Välillä joutuu soittelemaan kotiin perinteisen
”hohhoijakkaa kun väsyttää, taidan mennä tänään tosi ajoissa nukkumaan kun olen tehnyt niin kovin duunia, pusipusirakastan teitä kaikkia ja kauhea ikävä jnejne”- puhelun.
Oon tehnyt tätä 2,5v eli käynyt 300 km päässä, eri ksupungissa. Olen naisjohtaja, isä on kotipaikkakunnalla lasten kanssa. Tern 4pv työpaikkakunnalla ja1pv etäpäivänä kotipaikkakunnalta.
En tykkää. Etsin uusia töitä. Koko ajan saa ajaa ees taas 300 km työmatkaa, uuvuttavaa. Asun poikamiesboxissa työpaikkakunnalla, yksinäistä ja tylsää. Ei ole yhtään kaveria työpaikkakunnalla, yksinäistä.
Mies pärjää hyvin ja lspset ala-asteelaisia, heillekin tää on ok. Pari kertaa ollut joku hätä (lapselta murtu jalka, miehen piti mennä mukaan sairaalaan, 2 muuta lasta piti ottaa mukaan kun en päässyt paikalle.
Meillä ei ole tukiverkkoja, kymmatkaan isovanhemmat ei auta yhtään vaikkaolisi hätätila tai elämän ja kuoleman kysymys. Tukiverkottomalle tää on rankkaa kun saa jännittää sairastuuko joku tai käykö jotain. En pääse heti hätiin vaan menee 3,5 h ennenkuin pääsen paikalle.
Työni on kivaa ja hyvin palkattua, siksi oon jaksanut jo 2,5 v mutta nyt toivon että uusi työ löytys äkkiä. En jaksa enää.
Kallista, lapsille vahingollista, suhde vääjäämättä erkaannuttaisi ja olisi kipeän raskasta. Ero perheestä, miten luulisit vaikuttavan kaikkeen. Ei mitään hyvää, jota nyt kuvittelet saavasi itsellesi. Lapsesi alkaisivat oirehtia ja jälkiä ei korvaisi myöhemmin enää mikään. Suhde mieheen muuttuisi nopeasti. Yksinolon ikävä, suru ja ahdistus masennuttaisi. Itkua itkun perään. Tätä kaikkea et halua kokea.
Kokenutsitä kirjoitti:
Kallista, lapsille vahingollista, suhde vääjäämättä erkaannuttaisi ja olisi kipeän raskasta. Ero perheestä, miten luulisit vaikuttavan kaikkeen. Ei mitään hyvää, jota nyt kuvittelet saavasi itsellesi. Lapsesi alkaisivat oirehtia ja jälkiä ei korvaisi myöhemmin enää mikään. Suhde mieheen muuttuisi nopeasti. Yksinolon ikävä, suru ja ahdistus masennuttaisi. Itkua itkun perään. Tätä kaikkea et halua kokea.
Miten tämä sitten onnistuu niin monilta miehiltä että ovat työmatkoilla jatkuvasti? Eikä lapset siitä oireile. Ja suhdekin varmasti pysyy hyvänä jos kumpikin sitä haluaa.
ap
Kokeilimme tuota lapsettomina. Oli ihan hirveää. Melkein erosimme jatkuvien riitojen takia. Erossa viikot yksin ollessa masennus paheni, aloin juoda ja dissosioida. En kokeile enää!
Varmaan yksilöllisiä eroja, itse tein vuoden noin, mutta se oli ennen lapsia. Olihan siinä hyvä keskittyä töihin ja oli kaikki illat vapaata.
Ei varmaan hyvä juttu, jos on lapsia.
Minulla ei ole enää kotona asuvia lapsia ja asun toisella paikkakunnalla vain kausittain su/ma-to noin kuukauden kerrallaan. Tässä elämäntilanteessa ei vaikuta muuten kuin että v***ttaa. Olisi kiva aloittaa jo ensi kevään kylvöt ja muutenkinviettää arki-illat kotona nyt, kun kevättä kohti mennään, mutta vapaa-aikaa on vain perjantai-illasta sunnuntai-iltaan tai alkuiltaan (jos joudun lentämään työpaikkakunnalle jo sunnuntaina). Kaikki säännölliset harrastukset (jumpat, kansalaisopiston kurssit) on joutunut unohtamaan. Sen verran hyvä palkka kuitenkin, ettei ole ihan helppo vaihtaa vastaavaan työhön, johon ei kuuluisi matkustamista.
Tilapäisratkaisuna kuulostaisi minustakin hyvältä, mutta en loppelämääni noin eläisi. Etenkin, jos olisi mahdollista joskus etätyöpäiviin, jos kotona on jotain sellaista, että tarvitsisi olla siellä.
Mitä sinä enää kylvät jos lapset on jo isoja :D
Meille tuli lopulta ero, kun mies oli toisella paikkakunnalla töissä vuosikausia. Emme vaan enää tunteneet toisiamme ja mieskin tunsi olevansa ulkopuolinen, vaikka kaikkemme kyllä yritimme. Kävimme terapiat ja järkkäsimme treffi-illat, mutta ei auttanut. Erosimme muutama vuosi sitten ja mies jäi edelleen samaan työhön toiselle paikkakunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole enää kotona asuvia lapsia ja asun toisella paikkakunnalla vain kausittain su/ma-to noin kuukauden kerrallaan. Tässä elämäntilanteessa ei vaikuta muuten kuin että v***ttaa. Olisi kiva aloittaa jo ensi kevään kylvöt ja muutenkinviettää arki-illat kotona nyt, kun kevättä kohti mennään, mutta vapaa-aikaa on vain perjantai-illasta sunnuntai-iltaan tai alkuiltaan (jos joudun lentämään työpaikkakunnalle jo sunnuntaina). Kaikki säännölliset harrastukset (jumpat, kansalaisopiston kurssit) on joutunut unohtamaan. Sen verran hyvä palkka kuitenkin, ettei ole ihan helppo vaihtaa vastaavaan työhön, johon ei kuuluisi matkustamista.
Miksi et harrasta siellä työpaikkakunnalla mitään? Ja kai ne kylvöt ehtii viikonloppuna tekemään?
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli lopulta ero, kun mies oli toisella paikkakunnalla töissä vuosikausia. Emme vaan enää tunteneet toisiamme ja mieskin tunsi olevansa ulkopuolinen, vaikka kaikkemme kyllä yritimme. Kävimme terapiat ja järkkäsimme treffi-illat, mutta ei auttanut. Erosimme muutama vuosi sitten ja mies jäi edelleen samaan työhön toiselle paikkakunnalle.
Kuinka pitkään olitte olleet/asuneet yhdessä ennen sitä että mies lähti toiselle paikkakunnalle töihin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole enää kotona asuvia lapsia ja asun toisella paikkakunnalla vain kausittain su/ma-to noin kuukauden kerrallaan. Tässä elämäntilanteessa ei vaikuta muuten kuin että v***ttaa. Olisi kiva aloittaa jo ensi kevään kylvöt ja muutenkinviettää arki-illat kotona nyt, kun kevättä kohti mennään, mutta vapaa-aikaa on vain perjantai-illasta sunnuntai-iltaan tai alkuiltaan (jos joudun lentämään työpaikkakunnalle jo sunnuntaina). Kaikki säännölliset harrastukset (jumpat, kansalaisopiston kurssit) on joutunut unohtamaan. Sen verran hyvä palkka kuitenkin, ettei ole ihan helppo vaihtaa vastaavaan työhön, johon ei kuuluisi matkustamista.
Miksi et harrasta siellä työpaikkakunnalla mitään? Ja kai ne kylvöt ehtii viikonloppuna tekemään?
Se on aina eri paikkakunta. Kylvöt ehtii tekemään, mutta niiden pitäminen hengissä on vaikeampaa, kun puoliso ei ole mikään viherpeukalo. Työpaikkakunnilla käyn kyllä elokuvissa, teatterissa, uimahallissa jne, mutta en tosiaan voi niilläkään sitoutua mihinkään jumppiin tai kursseihin. Ja yhdistän reissuihini mahdollisuuksien mukaan vierailuja vanhempieni luona eli esimerkiksi kun huomenna aamuvarhain lähden niin kotona käyn seuraavan kerran maaliskuun toisena viikonloppuna ja silloinkin vain torstain myöhäisillasta sunnuntain alkuiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole enää kotona asuvia lapsia ja asun toisella paikkakunnalla vain kausittain su/ma-to noin kuukauden kerrallaan. Tässä elämäntilanteessa ei vaikuta muuten kuin että v***ttaa. Olisi kiva aloittaa jo ensi kevään kylvöt ja muutenkinviettää arki-illat kotona nyt, kun kevättä kohti mennään, mutta vapaa-aikaa on vain perjantai-illasta sunnuntai-iltaan tai alkuiltaan (jos joudun lentämään työpaikkakunnalle jo sunnuntaina). Kaikki säännölliset harrastukset (jumpat, kansalaisopiston kurssit) on joutunut unohtamaan. Sen verran hyvä palkka kuitenkin, ettei ole ihan helppo vaihtaa vastaavaan työhön, johon ei kuuluisi matkustamista.
Miksi et harrasta siellä työpaikkakunnalla mitään? Ja kai ne kylvöt ehtii viikonloppuna tekemään?
Se on aina eri paikkakunta. Kylvöt ehtii tekemään, mutta niiden pitäminen hengissä on vaikeampaa, kun puoliso ei ole mikään viherpeukalo. Työpaikkakunnilla käyn kyllä elokuvissa, teatterissa, uimahallissa jne, mutta en tosiaan voi niilläkään sitoutua mihinkään jumppiin tai kursseihin. Ja yhdistän reissuihini mahdollisuuksien mukaan vierailuja vanhempieni luona eli esimerkiksi kun huomenna aamuvarhain lähden niin kotona käyn seuraavan kerran maaliskuun toisena viikonloppuna ja silloinkin vain torstain myöhäisillasta sunnuntain alkuiltaan.
Ok. No tuollainen matkustelu varmasti onkin rankkaa kun ei ole mitään omaa siellä työpaikkakunnalla.
ap
En ryhtyisi, tuntisin itseni ulkopuoliseksi perhe-elämässä ja samalla varmasti ulkoistaisin itseni myös parisuhteesta. Opiskeluaikoina asuimme erillään neljä vuotta eri puolilla Suomea, se riitti kokemukseksi tästä aiheesta. Ennemmin olisin työtön kuin uhraisin perheeni ja parisuhteeni työlle. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea.