IS: Kun äitiys kaduttaa - äidit kertovat kielletyistä tunteista: "Menetin elämäni ja identiteettini, kun sain lapset"

On vaan hienoa että suomalainen nainen ei lisäänny

Luulen, että nuo tuntemukset liittyvät pikkulapsiaikaan? Ehkä sitten ei enää kaduta kun on vanha ja on joku joka auttaa ja tulee käymään. Edes joskus.

t. lapseton nainen

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, ja epäilen, että aihe itsessään on yhä hieman "tabu". Kaikkien, jotka lapsia päättävät puskea tähän maailmaan, täytyy olla tyytyväisiä päätökseensä saastuttaa maailmaa ihmisjätteellä, joita lapsiksi kutsutaan ja näinollen heitä katsotaan kieroon jos ruuhkavuosien kynnyksellä kehtaa vähääkään valittaa omista valinnoistaan lisääntymisen suhteen.

Joillakinhan tuo epäonnistuneisuuden, virheen, tunne saattaa pysyä pikkulapsiajan ylikin. Itseltäni voisin kuvitella vastaavaa reaktiota.

Toimittajahan laittoi aiheen ensin tänne, keräsi siihen kymmeniä sivuja samanhenkisten ruikutuksia ja valkkasi niistä mieleiset juttuunsa. Ruikuttajat lukevat ne lehdestä ja vakuuttuvat entisestään, että kyllä, pahempaa ei ihminen voi itselleen tehdä kuin hankkia lapsia. 

Milloin tämä ruikutusmuoti oikein loppuu? On täysin ok tunnustaa, että lasten kanssa eläminen on ajoittain rankkaa ja ottaa välillä päästä, mutta se myös normaalisti antaa paljon enemmän kuin ottaa. Lisäksi on erittäin suotava oppia elämään niin, että välittää muistakin eikä vaan itsestään.

Nyt ei millään tahdota kestää sitä, että jonkun toisenkin ihmisen tarpeet pitäisi huomioida.  Emme piittaa enää sukulaisista, emme isovanhemmista, emme vanhemmistamme, sisarukset ovat taatanasta ja lapset hevletistä. Puolisosta erotaan ja kevään tulon tietää siitä, että hullut syöttävät koiranpennuille  ongenkoukkuja lihapullissa.

No ainakin voi lohduttautua sillä että auttoi maailman väestöromahduksen kanssa.

Yhden virheen vielä ymmärtäis, mutta ei useampia. Huomatkaa lapset ei lapsen.

Ja se lisää mahdollisuutta ajatella, että teki virheen, jos teki lapsen väärälle miehelle. Siinäkin on jo kaksi virhettä.

Ihmettelen miksi useampi lapsi jos kokee heidät virheeksi.?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, ja epäilen, että aihe itsessään on yhä hieman "tabu". Kaikkien, jotka lapsia päättävät puskea tähän maailmaan, täytyy olla tyytyväisiä päätökseensä saastuttaa maailmaa ihmisjätteellä, joita lapsiksi kutsutaan ja näinollen heitä katsotaan kieroon jos ruuhkavuosien kynnyksellä kehtaa vähääkään valittaa omista valinnoistaan lisääntymisen suhteen.

Joillakinhan tuo epäonnistuneisuuden, virheen, tunne saattaa pysyä pikkulapsiajan ylikin. Itseltäni voisin kuvitella vastaavaa reaktiota.

Näistä "reaktioista" puhuminen on kaukana tabusta. Se on muoti, jolle some on antanut loputtomat mahdollisuudet, kun kaikki marginaaliryhmät huutavat omaa totuuttaan  ja epävarmat alkavat kuvitella, että näin  juuri kuuluukin ajatella.

Ens keväänä suurperhe on in. :)

Ei kaduta yhtään. Elämä perustuu jatkuvuuteen ja huolenpitoon läheisistä. Vanhimmat lapset alkaa olla jo 30 vuotiaita. Muutama teini ja kuus vuotias meidän perheessä. Nautin suunnattomasti nuorimman lapsen kanssa yhdessä olosta. Talous on meillä hyvä ja mahdollisuuksia tehdä milloin mitäkin.

Toivon saavani lapsenlapsia. Ystäväni ollut jo kuus vuotta mummi. Tosi paljon antaa aikaa lapsinlapsille ja nauttii elämästä. Hänelläkin oma nuorin lapsi on 8 v.

Ehkä joskus elämä ollut raskastakin, kun ollut useampi pieni lapsi hoidettavana. Mutta olen todella tyytyväinen elämäni valintoihin. Lapsettomuus voisi näin 47 vuotiaana kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Yhden virheen vielä ymmärtäis, mutta ei useampia. Huomatkaa lapset ei lapsen.

Ja se lisää mahdollisuutta ajatella, että teki virheen, jos teki lapsen väärälle miehelle. Siinäkin on jo kaksi virhettä.

Nykyajassa on kaksi trendiä, jota tuupataan joka luukusta.

Ensinnäkin kuuluu elää hetkessä ja tehdä kaikkea mikä tuntuu kivalta just nyt.

Toisekseen kun asiat menee pieleen, siitä kuuluu syyllistyä ja kutsua apuun joku sikkesumari-fitnessi-duudsoni joka laihduttaa sinut, kohottaa kuntosi, rukkaa ruokavaliosi, opettaa sinut tekemään safkat ja hoitamaan lapset, koirasi olemaan räksyttämättä ja tekemään heistä suosittuja miljonäärejä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi useampi lapsi jos kokee heidät virheeksi.?

Varmasti monet ajattelevat, että se on vain pikkulapsiajan ongelmia, että ne tunteet menee ohi ja hankkivat vielä toisen lapsen. Sitten se tunne jatkuukin ja olikin ihan todellista?

Itse pidän tästä asiasta puhumista hyvänä.

Ajatelkaa itse, miten paljon parempaa, että tuolla tavalla kokevat vanhemmat voivat hakea apua ilman häpeää. Jotkut, jotka muuten esim. pahoinpitelisivät masentuneena/psykoosissa lapsensa kuoliaaksi, voivat antaa ne pois jne.

Mielestäni on huono asia yrittää hiljentää tätä keskustelua taas jälleen kerran myyteillä miten ne lapset antaa jotain kaikille yms. samalla vaarantaen niiden lasten hengen, mielenterveyden, jotka ovat vanhemmilla, jotka eivät jaksa ja katuvat.

Kaduttaa ainakin niitä, joiden koko identiteetti on rakennettu hyysäämisen ympärille.

Voi mennä kuppi nurin kun hyysäämistä ei enää huolitakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden virheen vielä ymmärtäis, mutta ei useampia. Huomatkaa lapset ei lapsen.

Ja se lisää mahdollisuutta ajatella, että teki virheen, jos teki lapsen väärälle miehelle. Siinäkin on jo kaksi virhettä.

Nykyajassa on kaksi trendiä, jota tuupataan joka luukusta.

Ensinnäkin kuuluu elää hetkessä ja tehdä kaikkea mikä tuntuu kivalta just nyt.

Toisekseen kun asiat menee pieleen, siitä kuuluu syyllistyä ja kutsua apuun joku sikkesumari-fitnessi-duudsoni joka laihduttaa sinut, kohottaa kuntosi, rukkaa ruokavaliosi, opettaa sinut tekemään safkat ja hoitamaan lapset, koirasi olemaan räksyttämättä ja tekemään heistä suosittuja miljonäärejä.

Nykyaika ja nykyaika.

Katsokaa esim. lasten kuolleisuustilastoja ennen vanhaan, ainakin nykyään yritetään enemmän, ennen lapsia kuoli kuin kärpäsiä, kyllä vielä esim. 70-luvulla, ja lapset olivat täysin heitteillä ja niitä pahoinpideltiin hyvinkin pahasti, ihan laillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi on erittäin suotava oppia elämään niin, että välittää muistakin eikä vaan itsestään.

Tämä. Kun sen on oppinut, ei täytä maapalloa enää yhtään enempää vaikka itsellä tekisikin mieli.

En ymmärrä, kuinka kukaan voi sanoa vakavalla naamalla lapsien pilanneen elämän. Omat lapseni tuovat elämään niin paljon sisältöä, että vaikea kuvitella, että jollekin ne omat lapset olisivat vihaamisen kohde.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, ja epäilen, että aihe itsessään on yhä hieman "tabu". Kaikkien, jotka lapsia päättävät puskea tähän maailmaan, täytyy olla tyytyväisiä päätökseensä saastuttaa maailmaa ihmisjätteellä, joita lapsiksi kutsutaan ja näinollen heitä katsotaan kieroon jos ruuhkavuosien kynnyksellä kehtaa vähääkään valittaa omista valinnoistaan lisääntymisen suhteen.

Joillakinhan tuo epäonnistuneisuuden, virheen, tunne saattaa pysyä pikkulapsiajan ylikin. Itseltäni voisin kuvitella vastaavaa reaktiota.

Tavallaan ei ole ihme, että äitiys kaduttaa ja monille tulee kokemuksia siitä kuinka hukkaa itsensä, kun yleinen asenne toisten elämään, perheeseen ja lapsiin on tällainen.

Pienten lasten äitinä alkaa helposti kokemaan, että pitää eristäytyä muusta maailmasta, koska vauva itkee, taapero kiukkuaa, leikki-ikäinen ei muista aina käytöstapoja jne. Olen vakaasti sitä mieltä, että suomalaisessa ilmapiirissä on osasyy siihen että syntyvyys on laskussa ja ihmiset masentuvat. Opitaan jo äidin rinnalta asti, että kokoajan joku arvostelee ja missään nimessä häpeäksi ei saa olla.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, kuinka kukaan voi sanoa vakavalla naamalla lapsien pilanneen elämän. Omat lapseni tuovat elämään niin paljon sisältöä, että vaikea kuvitella, että jollekin ne omat lapset olisivat vihaamisen kohde.

Masentunut, muuten mt-ongelmainen.

Ei ole tervettä elää katumuksessa.

Tämä katuminen on niin suuri tabu lapsiaan katuville ihmisillekin, että he eivät kykene näkemään että heillä on kyllä mahdollisuus vielä valita toisin.

Uskoisin että jossain määrin lapsista on mahdollista luopua jos ei koe olevansa sopiva vanhemmaksi. Tai jos on kaksi vanhempaa, voi jättää lapset toiselle ja lähteä elämään omaa elämää.

Kun lapset on täysi-ikäisiä, ei tarvitse olla yhteyksissä enää.

Mutta jotenkin ajattelisin että ihmisellä on kaipuu laumaan joten eikö sitä kannattaisi antaa lapset adoptioon niin saisivat rakastavan perheen muualta?

Katumuksessa elämisessä ei ole järkeä. Henkisesti joustava ja tiedostava ihminen pystyy sopeutumaan tilanteisiin niin, että katuminen lakkaa. Katuminen on itseaiheutettua tuskaa - miksi aiheuttaa tätä tuskaa itselleen?

Mutta jos tuo sopeutumiskyky puuttuu, en ymmärrä miksi ihmiset jäävät kärsimykseen. Kukaan ei heitä estä muuttamasta elämäänsä. Ei kukaan. Lapset ei estä, sossu ei estä, puoliso ei estä.. ei ole estettä elää ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, kuinka kukaan voi sanoa vakavalla naamalla lapsien pilanneen elämän. Omat lapseni tuovat elämään niin paljon sisältöä, että vaikea kuvitella, että jollekin ne omat lapset olisivat vihaamisen kohde.

Eihän se, että katuu lasten hankkimista, automaattisesti tarkoita sitä, että lapsiaan vihaisi. Ei katuminen ole samaa kuin vihaaminen. Itsekin kadun joitakin elämässäni tekemiäni ratkaisuja ja tekisin ne toisin jos saisin valita uudestaan, mutta en silti tunne vihaa näitä asioita kohtaan.