Ihminen on sitä mitä se ajattelee olevansa.

Ilman muuta. Minä ajattelen olevani komea, rikas, älykäs, suosittu ja loistava rakastaja. No, minähän olen, kun niin ajattelen. Vai miten tämä nyt menikään...

Ja eikös oma persoona koostu juuri siitä mitä itse ajattelee olevansa?

Kyllä. Kaikki tapahtuu korvien välissä. Mutta toinen juttu on se, miten muuttaa negatiivisia ajatuksia, se on vaikeaa.

Ennemmin tai myöhemmin, juuri näin.

Yleensä on jonkinlainen objektiivinen totuus ja subjektiivisia näkemyksiä. Jos joku tuo vahvasti esiin jotain - "olen antelias", "avarakatseinen" , "kärsivällinen" - henkilö on todennäköisesti sangen kaukana näistä määritelmistä, mutta hänellä on idealistinen toiveajatus siitä, että omaa ko. ominaisuuksia. 

Havaintojeni mukaan ihmiset jotenkin rakastuvat tiettyihin ajatuksiin itsestään ja levittävät niitä muille painokkaasti alleviivaten. Muut sitten vähän ihmettelevät, että ihanko totta?

Upea, upeampi, Minä 🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞!!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on sitä mitä se ajattelee olevansa. Eikös se näin oo? Omakohtaisia ajatuksia, väestöliitosta kopioidut persoonateoriat pois.

Jos ajattelen olevan itsevarma, hyvä, hyvännäköinen ym, siitä tulee totuutta itselle?

Mä ajaatttelen että sä et nyt ole ihaan terve.

Ihminen on sitä mitä hän syö?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kaikki tapahtuu korvien välissä. Mutta toinen juttu on se, miten muuttaa negatiivisia ajatuksia, se on vaikeaa.

Niinpä. Esim. itse uskon koko ajan olevani töissäni huono ja liian tyhmä oppimaan mitään kunnolla. Tiedän että tämä uskomus toteuttaa itseään, kun jo valmiiksi masentuneena lähtee tekemään mitään, puolivillaisesti asenteella "huoh, pakko kai yrittää vaikkei tästä taaskaan mitään tule". Tiedän että saisin itsestäni enemmän kykyjä irti jos ei olisi noin negatiivinen kuva kyvyistäni. Mutta en ole onnistunut sitä millään itsepsyykkauksella muuttamaankaan.

Mä harrastin tätä nuorena kun kävin yöelämässä. Jos en ajatellut itsestäni mitään ihmeempiä, sain olla aika rauhassa, koska olen ulkoisesti tavis: aika lyhyt, tavanomainen kroppa, ei erityisen ruma mutta ei kyllä mitenkään kauniskaan. Joskus kokeilin äidiltäni, joka on kilpaillut kauneuskilpailuissakin nuorena, oppimaani kikkaa, että menen sinne yökerhoon sisään asenteella että katsokaas nyt kaikki, paikan kaunein nainen tulee nyt paikalle. Ihan oikeasti päitä kääntyi ja miehiä etsiytyi juttelemaan mulle paljon enemmän kuin yleensä. Itsevarmuus ilmeisesti johti elekieleen, jota pidettiin puoleensavetävänä.

Perustan minäkuvani todellisuuteen : oli hyvä koulussa ja olen sosiaalinen ja lahjakas joillain alueilla en kaikilla. Olen kaunis ja tyytyväinen kroppaani ja thats it. Ihanneminää ei ole koskaan ollutkaan sillä sellainen on ajanhukkaa. Teen mitä osaan.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä on jonkinlainen objektiivinen totuus ja subjektiivisia näkemyksiä. Jos joku tuo vahvasti esiin jotain - "olen antelias", "avarakatseinen" , "kärsivällinen" - henkilö on todennäköisesti sangen kaukana näistä määritelmistä, mutta hänellä on idealistinen toiveajatus siitä, että omaa ko. ominaisuuksia. 

Havaintojeni mukaan ihmiset jotenkin rakastuvat tiettyihin ajatuksiin itsestään ja levittävät niitä muille painokkaasti alleviivaten. Muut sitten vähän ihmettelevät, että ihanko totta?

Olen huomannut saman. Ihminen, joka kertoo itsestään adjektiiveilla on harvoin kuvaamansa mukainen. Oikea luonteen näkee kyllä teoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mä harrastin tätä nuorena kun kävin yöelämässä. Jos en ajatellut itsestäni mitään ihmeempiä, sain olla aika rauhassa, koska olen ulkoisesti tavis: aika lyhyt, tavanomainen kroppa, ei erityisen ruma mutta ei kyllä mitenkään kauniskaan. Joskus kokeilin äidiltäni, joka on kilpaillut kauneuskilpailuissakin nuorena, oppimaani kikkaa, että menen sinne yökerhoon sisään asenteella että katsokaas nyt kaikki, paikan kaunein nainen tulee nyt paikalle. Ihan oikeasti päitä kääntyi ja miehiä etsiytyi juttelemaan mulle paljon enemmän kuin yleensä. Itsevarmuus ilmeisesti johti elekieleen, jota pidettiin puoleensavetävänä.

Mua on kyllä lähestytty, vaikka itsevarmuuteni on surkea.

Voi aina tehdä parasta siitä mitä on saanut , se on kiehtovaa ja palkitsevaa.

Ajatuksen voimalla ei voi muuttaa esimerkiksi ihonväriään. En ole myöskään onnistunut parantamaan sairauttani ajatuksen voimalla, vaikka jotkut ovat kuulemma pystyneet.

Joku kuvittelee olevansa kuten horoskooppi sanoo. Siitä tulee itseään toteuttava ennuste, ihminen alkaa käyttäytyä kuten merkki edellyttää ja koko elämä menee perseelleen. Lisäksi prekession takia koko horoskooppimerkki voi olla väärä jne.

Joo, onhan näitä.

Tunne itsesi

- Sokrates

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä on jonkinlainen objektiivinen totuus ja subjektiivisia näkemyksiä. Jos joku tuo vahvasti esiin jotain - "olen antelias", "avarakatseinen" , "kärsivällinen" - henkilö on todennäköisesti sangen kaukana näistä määritelmistä, mutta hänellä on idealistinen toiveajatus siitä, että omaa ko. ominaisuuksia. 

Havaintojeni mukaan ihmiset jotenkin rakastuvat tiettyihin ajatuksiin itsestään ja levittävät niitä muille painokkaasti alleviivaten. Muut sitten vähän ihmettelevät, että ihanko totta?

Olen huomannut saman. Ihminen, joka kertoo itsestään adjektiiveilla on harvoin kuvaamansa mukainen. Oikea luonteen näkee kyllä teoissa.

Mutta vain Jumala näkee sydämeen. Ei ihminen. Tiedän vaikka kuinka monta joita toiset arvioisivat ilkeiksi mutta koska ymmärrän miksi asia johti moiseen en tuomitse ilkeäksi.

Ei. Ihminen on sitä mitä on, mutta aina voi kehittyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä harrastin tätä nuorena kun kävin yöelämässä. Jos en ajatellut itsestäni mitään ihmeempiä, sain olla aika rauhassa, koska olen ulkoisesti tavis: aika lyhyt, tavanomainen kroppa, ei erityisen ruma mutta ei kyllä mitenkään kauniskaan. Joskus kokeilin äidiltäni, joka on kilpaillut kauneuskilpailuissakin nuorena, oppimaani kikkaa, että menen sinne yökerhoon sisään asenteella että katsokaas nyt kaikki, paikan kaunein nainen tulee nyt paikalle. Ihan oikeasti päitä kääntyi ja miehiä etsiytyi juttelemaan mulle paljon enemmän kuin yleensä. Itsevarmuus ilmeisesti johti elekieleen, jota pidettiin puoleensavetävänä.

Mua on kyllä lähestytty, vaikka itsevarmuuteni on surkea.

Mikäänhän ei ole miehestä lumoavampaa kuin naisen avuttomuus, valietttavasti vaan jotkut naiset näyttävät käyttävän tätäkin tietoa väärin.

Noissa laulukilpailuissa näkee joskus miten todellisuus ei ainakaan silloin kohtaa ja tulee jopa raivokohtauksia....