Lue keskustelun säännöt.
En halua lisää lapsia, koska vauva-aika on kamalaa
15.02.2019 |
Olisi mukavaa toki jos lapsella olisi sisarus. Silti ihmettelen, miten niin moni haluaa tehdä monta lasta ja suorastaan iloitsee siitä, että saa kokea kaiken sen, mitä vauva-arki pitää sisällään, vielä uudestaan ja uudestaan.
Itse en kaipaa seuraavia asioita yhtään:
-vauvan itku
-itkevän vauvan kantaminen ympäri asuntoa keskellä yötä
-itkevän vauvan hytkyttely jumppapallolla keskellä yötä
-yösyötöt
-puklu
-maitovahingot sängyssä
-rispaantuneet ja kipeät nännit
-maidosta tukkeutuneet rinnat
-babyblues
-synnytys ja sen jälkioireet
-vaipanvaihto ja joka päivä täyttyvä vaipparoskis
-kätkytkuoleman pelko
-sormiruokailun aloittaminen
-neuvolassa käyminen joka kuukausi
-kävelyn opettelu ja vauvan kaatuilu sinne tänne
-se vaihe, kun pitää vahtia koko ajan
-ja uutena se, että kaikki tuo pitäisi jaksaa niiden isompien lasten ohella
Saattaisin keksiä lisää, mutta nyt onkin kiire jo töihin ja aikuisten ihmisten pariin loppupäiväksi.
Kommentit (58)
Minulla on kaksi taysi-ikäistä lasta. Tällä kokemuksella sanoin, että ensimmäiset kaksi vuotta olivat parhaimmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihan se vauva-aika oma show 😀 jotenkin kummasti tässä vaan toista lasta odotetaan, ensimmäinen 3v. Ja on paljon rennompi olo kuin esikoisen aikaan.
Ja sitten sitä joutuu selittelemään siihen saakka kunnes lapsi on kouluikäinen, että -ei, ei ole uutta vauvaa tulossa. Moni luovuttaa siinä kohtaa kun huomannut, että perheen lapsi menee kouluun eikä pikku kakkosta ole kuulunut. Mutta ei, ei minun lapsiluvusta saanut kukaan muu päättää kuin minä ja kumppani.
Lisäisin tuohon vielä sen, että miten se vauva sitoo kotiin. Tai sitoo ottamaan vauvan mukaan kaikkialle. Tuntuu kuin sinua ei olisikaan enää, olet olemassa vain vauvaa varten. Samahan ei koske isää. Ja jos menet ja otat sitä aikaa itsellesi, kaikki muut ovat paheksumassa sinua. Syyllisyyden tunne on loputon. Jos vielä lapsia tekisin, niin vaatisin miestä olemaan se, joka huolehtii vauvasta kuten minä huolehdin kahdesta ensimmäisestä. Eli minä autan kun töiltäni ehdin, mutta vietän vapaa päiviäni muuallakin kuin perheeni kanssa. Eiku ainiin, tässä vaiheessa tulee kaikki muut sormella osoittelemaan, että hyi hyi! Isälle tällainen on fine, mutta äideille ei.. Ja paras on, kun et rakasta tätä lasta jos et halua joka ikistä sekuntia viettää hänen kanssaan. Isä kyllä rakastaa vaikka olisikin joka päivä vähän rentoutumassa.
Lisään vielä ap:n hyvään listaan sen, että ainakaan minä en saanut apua keneltäkään. Mies on yrittäjä, ei voinut pitää isyyslomaakaan. Olin käytännössä yksin vauvan kanssa 24/7 ja ahdistuin pahasti.
Kun meille vuosia näiden vauva-aikojen jälkeen tuli koiranpentu, ahdistuin uudelleen pennun hoitamisesta. Onneksi koira kasvoi nopammin kuin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi taysi-ikäistä lasta. Tällä kokemuksella sanoin, että ensimmäiset kaksi vuotta olivat parhaimmat.
Mulla yksi, jaan tämän mielipiteen.
Minulla neljä lasta. Kolme on jo isoja ja nyt yksi pieni. En ymmärrä miten jaksoin kun nuo kolme vanhinta oli pieniä!
Nyt on vain yksi pieni joka 1,5-vuotias. Luksusta on ollut. Saa olla kotona. En ole kovin suorittajatyyppiä eli rennosti mennään mutta enää en jaksaisi tätä kyllä aloittaa alusta eli todellakin lapsiluku on tässä.
Minusta vauvan kanssa on vielä helppoa. Kuopus on kyllä ollut ihana ja helppo lapsi joka on nukkunut suht hyvin ja hänen kanssaan on voinut käydä missä vaan kun on viihtynyt tyytyväisenä.
Rankimmat vuodet on minusta 1-4-vuodet. Sitä taaperon perässä juoksemista, itse suömään opettelua kun ruokaa on joka päikassa! Kiipeillään, tutkitaan kaappeja ja pistetään kaikkia suuhun. Ei vielä voi käydä muualla kun tyyliin hoplopeissa ja sielläkin menet perässä.
Onneksi kuopus on rauhallinen. Kaksi vanhinta on adhd-diagnoosilla varustettuja ja taaperoaika oli jotain ihan järkyttävää. Ei istuttu tekemässä hiekkakakkuja kyllä.
Isompien lasten kanssa voi jo tehdä kaikkea kivaa. Nyt mennään teatteriin kahden vanhimman kanssa. Heistä saa seuraa lenkille, leipomiseen, kotitöihin, lautapeli-iltoihin..
Innolla odotan kuopuksen kasvamista!
Kyllä se ap äkkiä menee, aika siis ja helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta on kyllä se, ettei vois koskaan tietää, miten raskaus menee, miten synnytys menee ja millainen lapsi syntyy. Usein ne, joiden ensimmäiset lapset olivat vaikeita painottavat tämäntyylisissä keskusteluissa sitä, että toinen lapsi oli kyllä niin helppo verrattuna ekaan. Melkein voisi ajatella, että he luulevat, että toiset lapset nyt on aina helppoja ja kaikki on paljon helpompaa kuin ensimmäisen kanssa. Ei, ei se aina ole, vaikka sinulla oli. Eikä elämä kahden pienen lapsen kanssa ole helppoa.
Mulla on viisi, vauva aika on ollut ihanaa. Kyllä siinä on niitä plussia enemmän ja moni noista mainituista asioista on ihanaa, kuten uuden oppimisen seuraaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä. Minulla on kaksi jo täysikäistä lasta, ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että vauva-aika oli kamalaa unen puutteen takia ja pikkulapsiaika rankkaa sitovuuden takia. Sitten n. 5v helpotti, sen jälkeen on ollut ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en myöskään ole vauva-ajan fani. Ekalla kerralla meni uutuudenviehätyksessä, tokalla kerralla kiitollisuudessa siitä että saatiin sittenkin toinen (sekundäärinen lapsettomuus), mutta nyt kolmannella kerralla huomaa että tämä ei todellakaan ole mun juttu. Pahinta on tämä sitovuus, kun on isompiakin lapsia joiden kanssa haluaisi tehdä sitä sun tätä ja omia juttuja myös. No, nyt ainakin tietää että tämä menee ohi nopeasti. Taaperoaikaa sitten taas rakastan.
Todella rankkaa aikaa on. Lapsiluku jää yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua lapsia ollenkaan koska en halua pilata elämääni ap:n kaltaisilla asioilla.
Velamies 30v
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia ollenkaan koska en halua pilata elämääni ap:n kaltaisilla asioilla.
Velamies 30v
Kysyikö joku?
Yhden lapsen kanssa jaksan nuo vaiheet, kun tietää kokevansa ne vain kerran. Minun hermoilla ei tätä käytäisi toista tai kolmatta kertaa läpi. Hattua nostan niille jotka siihen pystyvät.
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin tuohon vielä sen, että miten se vauva sitoo kotiin. Tai sitoo ottamaan vauvan mukaan kaikkialle. Tuntuu kuin sinua ei olisikaan enää, olet olemassa vain vauvaa varten. Samahan ei koske isää. Ja jos menet ja otat sitä aikaa itsellesi, kaikki muut ovat paheksumassa sinua. Syyllisyyden tunne on loputon. Jos vielä lapsia tekisin, niin vaatisin miestä olemaan se, joka huolehtii vauvasta kuten minä huolehdin kahdesta ensimmäisestä. Eli minä autan kun töiltäni ehdin, mutta vietän vapaa päiviäni muuallakin kuin perheeni kanssa. Eiku ainiin, tässä vaiheessa tulee kaikki muut sormella osoittelemaan, että hyi hyi! Isälle tällainen on fine, mutta äideille ei.. Ja paras on, kun et rakasta tätä lasta jos et halua joka ikistä sekuntia viettää hänen kanssaan. Isä kyllä rakastaa vaikka olisikin joka päivä vähän rentoutumassa.
Tismalleen näin. Mulla 5 viikkoinen vauva ja kyllä se sitovuus vaan yllätti. Tuntuu kuin minua persoonana ei enää olisi, on vain äitihahmo. Parisuhdekin koetuksella, seksiä ei ole ollut lainkaan yli puoleen vuoteen. Vauvaa kyllä rakastan yli kaiken, vaikka rankalta tuntuukin tämä arki.
Tiedän perheen jossa on kaikkiaan 15 lasta.Lähes kaikki heistä on poikia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän perheen jossa on kaikkiaan 15 lasta.Lähes kaikki heistä on poikia.
Omg
Joo, sama juttu. Ikävuodet 0-4 on niin hirveää aikaa ettei enää koskaan uudestaan! Raskaus ja synnytys olivat helpoin osa koko touhussa. Neuvolassa kyllä kytätään kaikkea mahdollista ja tehdään vaikka mitä kyselyitä, mutta mitään apua et saa kun pyydät. Kyttääminen vähenee kouluiässä, joten en ole valmis enää aloittamaan alusta.