Lue keskustelun säännöt.
Kun isovanhempia ei oikeasti kiinnosta meidän lapsi?
09.02.2019 |
Meillä molemmilla on vielä suht nuoret vanhemmat (60-v) ja hyvät välit aina olleet. Odotusaikana kaikki elivät mukana ja puhuttiin kuinka vauva voi tulla koska vaan hoitoon ja että niin ihanaa kun saadaan ensimmäinen lapsenlapsi (minun vanhemmat) ja toinen lapsenlapsi (appivanhemmat).
Nyt kuitenkin meidän lapsi on jo 6kk vanha, eikö isovanhempia tunnu kiinnostavan tämä lapsi yhtään. Viimeksi ovat nähneet lapsen 3kk sitten, vaikka ollaan kutsuttu monta kertaa kylään. Sanovat aina että tulevat joo, mutta todellisuudessa tapaamiset on aina peruuntuneet. Syynä on ollut mm. ”Flunssa”, lumisade ja omat harrastukset. Joulunakin kutsuimme, mutta eivät halunneet tulla.
Emme vaadi mitään hoitoapua, mutta on vain yllättänyt todella paljon se, ettei vanhempiamme kiinnosta meidän lapsi. Myönnän, kateudella luen ja kuulen tapauksia, jossa isovanhemmat ovat osa lapsenlapsen elämää.
Nämä isovanhemmat haluavat elää ihan omaansa.
Kommentit (89)
Onhan heillä siihen oikeus, kuten sinullakin elää omaasi haluamallasi tavalla. Ei se aina mene kuin oppikirjassa. Aikuiset kyllä tietävät, mitä tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka usein näitte ennen lasta?
Mietin vaan, että jos teidän seura ei niin kiinnosta eikä vauvalla nyt varsinaisesti ole vielä persoonaa...
Ovatko he pyytäneet teitä luokseen?
Vierailija kirjoitti:
Ovatko he pyytäneet teitä luokseen?
Ovat ja viimeksi näkivät juuri silloin, kun kävimme heidän luonaan.
Isovanhemmat asuvat n. 90km päässä meistä, eli mitään päivittäistä hoitoapua emme odota, mutta ei tuo matka ole mikään ongelma taittaa edes joskus, jos haluaisi meidän lastamme nähdä.
-ap
Itse ajattelen niin, että jos lapsia on hankittu niin niistä pitää pitää huolta koko loppuelämän ajan ja siihen velvollisuuteen kuuluu myös mahdollinen isovanhemmuus. Kyllä jokaisen pitäisi pieni pistos sydämessään tuntea mikäli alkaa lapsenlapsiaan vältellä. Jokainen voimiensa mukaan tietenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempien tehtävä ei ole juosta joka kuukausi katsomassa teidän paskovaa lastanne.
Teidän vauva kyllä on vielä kovin pieni. Ootteleppa ensin kaks vuotta ja kato kiinnostaako sitten. Jos ovat pari kertaa nähneet niin eikö sekin ole jo ihan hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on vain käynyt huono tuuri. Meillä miehen vanhemmat ovat eronneet ja miehen isää ei ole koskaan kiinnostanut tuon taivaallista omat lastenlapset. Esittää kyllä tuttaville olevansa hyvä isoisä. Lapset ovat jo murrosiässä ja heillä on hyvät suhteet muihin isovanhempiin mutta tuo yksi pappa on täysin vieras vaikka asuu tässä ihan lähellä.
En osaa sanoa ap:lle muuta kuin että kyllä siinä joutuu tekemään jonkinlaisen pienen surutyön kun omat lapset ovat yhdentekeviä isovanhemmille. Ainakin omille lapsille isovanhemmat (nuo jotka ovat olleet mukana elämässämme) ovat olleet todella tärkeitä ja rakkaita.
Toivottavasti löydätte muuten tuliverkostoa ympärillenne. Joskus myös käy niin että isovanhempien asenne muuttuu kun pikkulapsivaihe on ohi.
Isompien lasten kanssa voi olla isovanhempien helpompi olla. Älä nyt suotta ainakaan pilaa välejä katkeruuden takia. Ehkä ovat sitten myöhemmin enemmän lapsenne kanssa.
En itsekään jaksaisi enää hoitaa kenenkään vauvaa, kun omat on jo isoja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten käyttäydyitte viimeksi, kun näitte? Oliko vauva isovanhempien sylissä?
Kenelläkään muulla kuin lapsen vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta ola kiinnostunut lapsesta. Jos heitä ei kiinnosta niin anna olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta 6 kk on tosi pieni vielä, ihan matkansa alussa. Isovanhemmat ehtivät kyllä tutustumaan myöhemmin ja harvemmalla tahdillakin.
Vierailija kirjoitti:
Teidän vauva kyllä on vielä kovin pieni. Ootteleppa ensin kaks vuotta ja kato kiinnostaako sitten. Jos ovat pari kertaa nähneet niin eikö sekin ole jo ihan hyvä.
Niin kai sitä voi näinkin ajatella. Pahoin pelkään, että kiinnostusta riittää lähinnä omiin juttuihin. Tämä lapsi on kuitenkin meille se tärkein asia ja tähän asti olemme voineet jakaa ilot ja surut vanhempiemme kanssa. Ja nyt kun lapsi syntyi, kiinnostus on ollut täysi nolla.
Näkivät lapsen ristiäisissä ja silloin kun kävimme heillä kylässä. Vapaaehtoisesti eivät ole kutsuumme halunneet myöntävästi vastata.
Ja kaikille vielä, olemme ihan tavallinen perhe ja isovanhemmat myös. Keskiluokkaista arkea eletään, eli ei pitäisi olla edes mitään kovin raskasta täällä meillä käynti. Mutta siltä se on nyt alkanut näyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten käyttäydyitte viimeksi, kun näitte? Oliko vauva isovanhempien sylissä?
Oli lapsi sylissä ja kovasti olivat läsnä. En tiedä mikä olisi ollut huonosti. Lähinnä tässä näyttää olevan se, että oma elämä ja harrastukset ovat tärkeämpiä kuin nähdä omaa lastaan ja lapsenlastaan, kun kyläilyn peruvat.
Vierailija kirjoitti:
Onhan heillä siihen oikeus, kuten sinullakin elää omaasi haluamallasi tavalla. Ei se aina mene kuin oppikirjassa. Aikuiset kyllä tietävät, mitä tekevät.
"Aikuisilla" on sitten aikaa miettiä siellä hoivakodissa aikanaan, että muistaakseni oli lapsenlapsikin joskus jossain, vai olikohan sitäkään...
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on vain käynyt huono tuuri. Meillä miehen vanhemmat ovat eronneet ja miehen isää ei ole koskaan kiinnostanut tuon taivaallista omat lastenlapset. Esittää kyllä tuttaville olevansa hyvä isoisä. Lapset ovat jo murrosiässä ja heillä on hyvät suhteet muihin isovanhempiin mutta tuo yksi pappa on täysin vieras vaikka asuu tässä ihan lähellä.
En osaa sanoa ap:lle muuta kuin että kyllä siinä joutuu tekemään jonkinlaisen pienen surutyön kun omat lapset ovat yhdentekeviä isovanhemmille. Ainakin omille lapsille isovanhemmat (nuo jotka ovat olleet mukana elämässämme) ovat olleet todella tärkeitä ja rakkaita.
Toivottavasti löydätte muuten tuliverkostoa ympärillenne. Joskus myös käy niin että isovanhempien asenne muuttuu kun pikkulapsivaihe on ohi.
Tuo surutyö on oikea sana tähän. Ja olemme joutuneet kokea tämän nyt nelinkertaisesti. Varsinkin tässä ärsyttää juuri tuo mainitsemasi ”esitys” hyvästä isovanhemmuudesta. Olen havaitsevani sitä myös täällä meillä. Viestit lirkuttelua, kuin kaunis ja söpö vauva, mutta paikan päälle ei tulla koskaan.
Muita ystäviä ja tuttuja on paljon, mutta eivät he korvaa isovanhempia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan heillä siihen oikeus, kuten sinullakin elää omaasi haluamallasi tavalla. Ei se aina mene kuin oppikirjassa. Aikuiset kyllä tietävät, mitä tekevät.
"Aikuisilla" on sitten aikaa miettiä siellä hoivakodissa aikanaan, että muistaakseni oli lapsenlapsikin joskus jossain, vai olikohan sitäkään...
Joo, tää musta on jännä kortti. Missä vaiheessa ne aikuiset eivät muka tajua valintojensa mahdollisia seurauksia, ts. odottavat lapsenlapsia hoivakotiin kuolinvuoteen vierelle, jos ovat aikanaan tehneet ratkaisunsa niin, etteivät ole läheisiä?
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa (en tosin ole vielä isovanhempi), etten minäkään olisi mitenkään erityisen innoissani lapsenlapsista nyt kun omat on vihdoin saanut aikuisiksi. Ne olisivat heidän lapsiaan, eivät meidän, ja on vaikea kuvitella, että seuraavaan sukupolveen syntyisi enää sellaista äärimmäisen tiivistä sidettä, joka vanhempien ja lasten välillä on, eikä toki tarvitsekaan. Vastuu on jo toisilla.
Juuri näin varmasti meidän vanhemmat ajattelevat. Tajua, että heillä on siihen oikeus, mutta tunnetasolla suruttaa.
-ap
Ja jatkan vielä: appivanhemmat hoitavat pari kertaa viikossa tätä heidän ensimmäistä lapsenlastaan. Eli ei voi olla kiinni edes jaksamisesta. Tai sitten jaksamista ei enää riitä meille.
Kertokaa, pyydänkö liikoja, että isovanhemmat kävisivät edes joskus kylässä kahvilla?