Opiskelijoissakin on sellaisia, jotka kannattavat lukukausimaksuja myös suomalaisille opiskelijoille
En opiskele enää yliopistossa, koska valmistuin. Mutta silloin kun vielä opiskelin, niin tulipa opiskeluvuosien aikana kohdattua sellaisiakin opiskelijoita, jotka kannattivat lukukausimaksuja kaikille yliopisto-opiskelijoille. Siis myös suomalaisille opiskelijoille. En kyllä voinut oikein ymmärtää, miksi he niin ajattelivat ja miksi olisivat ihan tietoisesti halunneet vetää maton myös omien jalkojensa alta.
Osaatko arvata, mitä alaa nämä opiskelijat opiskelivat? Entäs sen, mitä puoluetta he kannattivat? No, heidän puoluekantansa joudun minäkin vain arvaamaan, mutta on minulla kyllä vähän - tai no ei kyllä ihan vähänkään, vaan enemmän - aavistuksia, mikä se voisi olla.
Entäs oletko itse kohdannut vastaavalla tavalla ajattelevia opiskelijoita? Ja minkä arvelisit heillä olevan syyn siihen, miksi he kannattavat lukukausimaksuja kaikille?
Kommentit (19)
Olen köyhä ja vasemmistolainen (vihaan Kokoomusta), mutta hyväksyisin kyllä periaatteessa jonkinlaisen lukukausimaksun.
Vierailija kirjoitti:
Maksajalla on oikeus vaatia laatua sekä hallintoon että opetukseen. Maksajalle koulutus on palvelu ja sitä myös käsitellään palveluna. Nykysysteemissä osa opiskelijoista ei arvosta opiskelua lainkaan, koska tälläkin palstalla selitetään, että siitä ei ole hyötyä. Maksut taas ei olisi ongelma, iso osa yliopistolaisista on perheistä,joilla on varaa maksaa.
No en tiedä, voiko enää sanoa, että iso osa opiskelijoista tulisi varakkaammista perheistä. Mulla ei ainakaan olisi ollut mitenkään rahaa maksaa opinnoista ja tulen köyhästä yh-perheestä. Nyt olen kuitenkin OTM ja maksan varmasti veroja sen opiskeluni verran ja muutaman muunkin.
Kai maksut voisi tuoda enemmän suunnitelmallisuutta ja ryhtiä opiskeluun. Minä en sitten kannata maksuja, mutta olen itse käynyt maksullisen yliopiston ulkomailla ja kyllähän se tarkoitti sitä, että maksajana on enemmän sananvaltaa mahdollisissa ongelmatilanteissa. Esim. jos proffa ei saavu pitämään luentoa tai ei anna tenttiarvosanoja ajoissa. Ja opinnotkin tulivat suoritettua sutjakasti kun ei huvittanut maksaa ylimääräistä lukukautta. Enkä ollut rikas enkä ole vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Maksajalla on oikeus vaatia laatua sekä hallintoon että opetukseen. Maksajalle koulutus on palvelu ja sitä myös käsitellään palveluna. Nykysysteemissä osa opiskelijoista ei arvosta opiskelua lainkaan, koska tälläkin palstalla selitetään, että siitä ei ole hyötyä. Maksut taas ei olisi ongelma, iso osa yliopistolaisista on perheistä,joilla on varaa maksaa.
Riippuu alasta ja oppilaitoksesta. Yleensä isompi osa on varakkaimmista taustoista vain niillä kaikkein kovimmilla aloilla ja vieläpä valtakunnan halutuimmissa yliopistoissa. Mutta monissa ns. "maakuntayliopistoissa" on sitten monia aloja, jonne pääsee helposti isot massat sisään ja siellä valtaosa opiskelijoista on ihan keskituloisista perheistä, moni jopa pienituloisista perheistäkin ja varakkaista perheistä olevat ovat siellä jopa vähemmistössä.
Tietenkään maksut eivät ole hyvätuloisille ongelma. Ei myöskään sellaisille, joilla on suhdetyöpaikka odottamassa. Miettikääpä millaiseen yhteiskuntaan se johtaa kun nytkin pieni piiri saa isoa tuhoa aikaan.

Niin, tasa-arvo on rikkaus, josta monissa paikoissa voi vain haaveilla ja meidänkin pitäisi muistaa sitä arvostaa. Itsekään en olisi tähän onneekkaaseen joukkoon kuulunut, mutta olen iloinen, että sain opiskella yliopistossa ja olin samassa asemassa niiden muiden "parempiosaisten" kanssa.
Samat mahdollisuudet kaikille, sen jälkeen oma taito, halu ja osaaminen vasta saa ratkaista asian.
Varmaan ihan samoja opiskelijoita, jotka katsovat ihan näkyvästi halveksuen pienituloisimmista taustoista tulevia. Valitettavasti tätä ilmenee yliopistoissa vielä nykyäänkin, vaikka siitä ei juuri puhutakaan. Haluavat lukukausimaksut ilmeisesti siksi, että vain "parempien piirien ihmiset" pääsevät opiskelemaan, kun on häpeällistä opiskella pienituloisista taustoista tulevien kanssa.
Mutta sehän on juuri suomalaisen yhteiskunnan rikkaus ja voimavara, että täällä opiskeluun pääsy riippuu sinun omista taidoistasi eikä vanhempiesi varakkuudesta. Näin toimii tasa-arvoinen yhteiskunta.
Tietenki varakkaan heikomman aineksen ainoa mahdollisuus pärjätä kiristyvässä kilpailussa on kampittaa pätevämmät heikomman tulotason kilpailijat jo lähtöviivoille.
Kannatan - alemman yliopistokoulutuksen jälkeen. Siis maisteritasolta pitäisi ottaa maksu. Kanditaso riittää useimpiin töihin, koska työssä pitää koko ajan oppia uutta. Tieto muuttuu myös koko ajan. Englannissa 22-23-vuotiaat ova jo työelämässä. Täällä vapaamatkustajien maassa siinä vaiheessa vasta lähdetään opiskelemaan. Ei väliä, koska loputon yhteiskunnan tuki juoksee. 30-kympisten pääasiallinen ammatti taitaa vielä olla opiskelija. Voi tsiisus!
”Ilmainen” opiskelu on yksi Suomen peruspilareita. Se kun siirtyy vain varakkaiden käyttöön, niin ei kaukana olla sisällissodasta. Täällä kun on hädintuskin varaa kasvattaa lapsia, vielä siihen päälle lukukausimaksut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksajalla on oikeus vaatia laatua sekä hallintoon että opetukseen. Maksajalle koulutus on palvelu ja sitä myös käsitellään palveluna. Nykysysteemissä osa opiskelijoista ei arvosta opiskelua lainkaan, koska tälläkin palstalla selitetään, että siitä ei ole hyötyä. Maksut taas ei olisi ongelma, iso osa yliopistolaisista on perheistä,joilla on varaa maksaa.
No en tiedä, voiko enää sanoa, että iso osa opiskelijoista tulisi varakkaammista perheistä. Mulla ei ainakaan olisi ollut mitenkään rahaa maksaa opinnoista ja tulen köyhästä yh-perheestä. Nyt olen kuitenkin OTM ja maksan varmasti veroja sen opiskeluni verran ja muutaman muunkin.
No jos uskomme opiskelijoista tehtyjä selvityksiä, niin vanhempien tulot ja nuoren opiskelu yliopistossa ovat aika lailla usein yhteydessä toisiinsa. Outoa, että OTM ei tätä tiennyt.
Olen opiskelija, ja itsekin vedän mattoa omien jalkojen alta - nimittäin kannatan leikkauksia perusopintotukiin. Mutta vastaavasti pitäisi myös parannella jostakin, nimittäin pitäisi lakata tukemasta opiskelijoiden naurettavan kalliissa yksiössä yksin asumista verorahoin. Yhteen muutto on kannattamaton ratkaisu taloudellisesti, ellei asu omistusasunnossa.
Onhan meillä opiskelijoilla asiat nyt helvetin hyvin, jos vertaa moniin muihin tuilla eläjiin, ja viinakset ja bilerahatkin voi maksaa kesätyörahoista tai lainasta sitten. Toisaalta taas oma elämäni on ollut opintoaikana luksusta, kun asun miehen kanssa hänen omistusasunnossaan, enkä maksa kuin puolet laskuista ja ruoasta, mutta saan silti opintotuen. Opintolainalla, vanhempien säästämällä pesämunalla ja osa-aikatyötyötuloilla olen maksanut sijoituskämppää.
Lukukausimaksuja en minäkään kannata, mutta jos koulutuksesta leikkaamisen pysäyttämiseksi täytyisi tehdä jotakin, niin kyllä multa ja kaltaisiltani olisi varaa leikata, meiltä joilla on säästöjä kymmeniä tuhansia ja nostetaan silti tukia ja valtion takaamaa edullista lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Tietenki varakkaan heikomman aineksen ainoa mahdollisuus pärjätä kiristyvässä kilpailussa on kampittaa pätevämmät heikomman tulotason kilpailijat jo lähtöviivoille.
No miksi jo nyt yliopito-opiskelijoiden vanhemmat tienaavat keskimäärin enemmän kuin pelkkään peruskouluun opintonsa päättäneiden vanhemat? Ei siellä nytkään luennoilla köyhiä kuhise.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään maksut eivät ole hyvätuloisille ongelma. Ei myöskään sellaisille, joilla on suhdetyöpaikka odottamassa. Miettikääpä millaiseen yhteiskuntaan se johtaa kun nytkin pieni piiri saa isoa tuhoa aikaan.
Mikä se on tämä suhdetyöpaikka? Tosissasiko uskot, että meillä on firmoja, joissa on töissä tuottamatonta väkeä? Miten ne pysyvät pystyssä?
Veronmaksajaraataja kirjoitti:
Englannissa 22-23-vuotiaat ova jo työelämässä.
No kai ne on, koska siellä ei ole miehillä elämässään sellaista pakollista hidastetta, kuin varusmiespalvelus. Viivästyttää miehen opintojen alkua ainakin vuodella, kenties jopa kahdella, jos vuoden nakki napsahtaa ja palvelun aloitus ja lopetus osuvat opintovuoden kannalta hankalaan ajankohtaan. Koita siinä sitten 22-23-vuotiaana valmistua, kun vasta 21-vuotiaana olet fuksivuottasi aloittamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään maksut eivät ole hyvätuloisille ongelma. Ei myöskään sellaisille, joilla on suhdetyöpaikka odottamassa. Miettikääpä millaiseen yhteiskuntaan se johtaa kun nytkin pieni piiri saa isoa tuhoa aikaan.
Mikä se on tämä suhdetyöpaikka? Tosissasiko uskot, että meillä on firmoja, joissa on töissä tuottamatonta väkeä? Miten ne pysyvät pystyssä?
Ei se suhteilla töissä oleva välttämättä sen tuottamattomampi kuin se suhteeton työntekijäkään. Omalla työpaikalla suunnilleen kaikki ovat suhteilla tavalla tai toisellä töissä ja ihan päteviä ovat. Melkein voisi jopa sanoa, että todennäköisemmin se jolla ei ole suhteita on se tuottamattomampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksajalla on oikeus vaatia laatua sekä hallintoon että opetukseen. Maksajalle koulutus on palvelu ja sitä myös käsitellään palveluna. Nykysysteemissä osa opiskelijoista ei arvosta opiskelua lainkaan, koska tälläkin palstalla selitetään, että siitä ei ole hyötyä. Maksut taas ei olisi ongelma, iso osa yliopistolaisista on perheistä,joilla on varaa maksaa.
No en tiedä, voiko enää sanoa, että iso osa opiskelijoista tulisi varakkaammista perheistä. Mulla ei ainakaan olisi ollut mitenkään rahaa maksaa opinnoista ja tulen köyhästä yh-perheestä. Nyt olen kuitenkin OTM ja maksan varmasti veroja sen opiskeluni verran ja muutaman muunkin.
No jos uskomme opiskelijoista tehtyjä selvityksiä, niin vanhempien tulot ja nuoren opiskelu yliopistossa ovat aika lailla usein yhteydessä toisiinsa. Outoa, että OTM ei tätä tiennyt.
No, ei kuulunut opiskeluihin, enkä muutenkaan ole asiaan niin tarkkaan tutustunut. Mutta suurin osa omista opiskelukavereista oli ihan keskituloisista perheistä. Useampia oli myös näistä pienituloisemmista.
Uskon, että ollaan menossa siihen suuntaan, ettei varakkaiden osuus kohta niin merkittävä muihin verrattuna.
Veronmaksajaraataja kirjoitti:
Kannatan - alemman yliopistokoulutuksen jälkeen. Siis maisteritasolta pitäisi ottaa maksu. Kanditaso riittää useimpiin töihin, koska työssä pitää koko ajan oppia uutta. Tieto muuttuu myös koko ajan. Englannissa 22-23-vuotiaat ova jo työelämässä. Täällä vapaamatkustajien maassa siinä vaiheessa vasta lähdetään opiskelemaan. Ei väliä, koska loputon yhteiskunnan tuki juoksee. 30-kympisten pääasiallinen ammatti taitaa vielä olla opiskelija. Voi tsiisus!
Ei Suomen kandia voi verrata muun maailman kandeihin. Täällä ne opinnot on suunniteltu sen mukaan, että käydään se maisterikin ja kandilla ei oikeastaan tee yhtään mitään... kun ei olla edes perusteissa oman alan asioissa.