Halusin esitellä tyttöystävälleni vanhan mummolan, mutta serkun vaimo ajoikin pois
Olimme tänään uuden tyttöystäväni kanssa ajelulla ja ajoimme läheltä vanhaa mummolaani, jossa vietin aikaa lapsena paljon isovanhempieni vielä eläessä.
Halusin sitten siellä pitkästä aikaa poiketa ja esitellä tyttöystävällekin muistoja.
Enoni oli aikanaan mummolan ostanut ja nyt oli poikansa, minun serkkuni sen omistajana.
Ei nykyään kai ole soveliasta kyläillä ilmoittamatta, mutta eipä numeroita olisi ollutkaan. Ajoin mummolan pihaan ja siellä oli kiukkuinen emäntä heti vastassa, kun kerroin syytä poiketa.
Tämä pirttihirmu ilmoitti, että vaikka olenkin siellä lapsuuteni viettänyt, vanhukset ja eno on kuolleet ja minulla ei ole enää syytä tunkeutua toisten koteihin ja tulla itkemään vanhoja asioita ja että voin samantein lähteä.
Serkkuni katseli surullisen näköisenä maahan ja sanoi mumisten, että eiköhän se olisi nyt parempi, jos lähtisitte pois ja antaisitte vanhojen asioiden olla.
No lähdimme kyllä ilman seuraavaa kehoitusta. Kylläpä jäi surullisen paska olo, kun joukko muistoja vedetään toisten toimesta vessasta alas.
Kommentit (80)
Ihan oikeassa oli. Se on nyt heidän kotinsa, ei mikään yleinen muistelupaikka jonne voi saapua miten huvittaa.
Mun vanhan mummolan omistaa paikallinen pariskunta perheineen. Voinko vaan mennä sinne niiden pihaan fiilistelemään lapsuuttani? En tietenkään. Se on niiden piha ja talo ja niiden kotirauha.
Sun serkku ei edes ole mitenkään läheinen, kun ei ole edes numeroa. Olisin itsekin suuttunut tuollaisesta itsekkäästä käytöksestä.
Mihin ne muistot nyt sitten hävisi?
Sinun olisi ollut kohteliasta soittaa serkullesi, voitteko tulla käymään kun olette niin lähellä. Serkun taas olisi ollut kohteliasta vaihtaa muutama sana eikä vain käskeä lähtemään.
Miksi et pidä yhteyttä serkkuusi niin että olisit voinut sopia vierailusta etukäteen?
Oletpa rajaton. Jos joku sukulaisista on lunastanut vanhan tilan itselleen, se on hänen kotinsa eikä sinulla ole sinne asiaa.
Kas kun et menny sinne vaatimaan että saat olla kuin kotonasi, kuin olit joskus pikkupoikana.
0/5, suoraan vanhasta suomifilmistä.
Meidän mökillä pyörii noita fiilistelijöitä niin paljon, että pitäisi kerätä pääsymaksuja.
Reaktiosta päätellen tuossa mummolassa on sama tilanne. Toisten kotiin ei nykyään mennä ilmoittamatta milloin tahansa. Ajat muuttuu.
Miten sä siellä olisit vanhaa mummolaa esitellyt? Eiköhän sitä ole remoitoinut jo sekä enosi että serkkusi. Tuskin siellä paljon vanhaa mummolaa on jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Serkkusi vaimo teki aivan oikein. Vieraat helvettiin, jos eivät osaa ilmoittaa. Ja varsinkin oudot henkilöt. Sinä olet itsekäs ihminen, jonka oikea paikka olisi mielisairaalassa.
Serkun vaimo on tuollaisessa asiassa ihan sivullinen. Sääliksi käy serkkua. Vaimo on tietysti ylipainoinen ja rumakin.
No okei, onhan se tietysti vähän epäkohteliasta mennä ilman että soittaa ja kysyy sopiiko, mutta en mä nyt ymmärrä tuollaistakaan, että sanotaan että anna vanhojen asioiden olla ja että alkakaa vetää. Viittaa vähän perintöriitoihin tms. Ja toisekseen, nyt on talvi ja oletettavasti kinokset ja pakkasta. Miten sä olisit pihapiiriä esitelyt? Tyttistä kinoksessa kantaen? Oliko teillä lumikengät?
Vierailija kirjoitti:
Serkkusi vaimo teki aivan oikein. Vieraat helvettiin, jos eivät osaa ilmoittaa. Ja varsinkin oudot henkilöt. Sinä olet itsekäs ihminen, jonka oikea paikka olisi mielisairaalassa.
Siinä suvussahan se akka on vieras. Ja tuosta päätellen myös outo henkilö.
Kuinka usein sinulla on "uusia tyttöystäviä"?
Ap oli tyhmä. Ei toisten tontille mennä lupaa kysymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkusi vaimo teki aivan oikein. Vieraat helvettiin, jos eivät osaa ilmoittaa. Ja varsinkin oudot henkilöt. Sinä olet itsekäs ihminen, jonka oikea paikka olisi mielisairaalassa.
Serkun vaimo on tuollaisessa asiassa ihan sivullinen. Sääliksi käy serkkua. Vaimo on tietysti ylipainoinen ja rumakin.
Jos se vaimo omistaa talosta puolet niin se ei ole mikään sivullinen.
Onko suvussa riitoja ollut perinnöistä ym?
Voisi selittää ettet ole yhteyksissä ollut serkkusi kanssa.
On huonoa käytöstä joka tapauksessa serkkusi vaimolla, sillä olisi voinut kohteliaasti pihalla vaikka jutella jos ei kylään ketään halunneet.
Itse Asumme sukutilalla ja täällä myös käynyt vaikka ketä kyselemässä.
En ole innostunut kyselijöistä, mutta pihalla ollaan juteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkusi vaimo teki aivan oikein. Vieraat helvettiin, jos eivät osaa ilmoittaa. Ja varsinkin oudot henkilöt. Sinä olet itsekäs ihminen, jonka oikea paikka olisi mielisairaalassa.
Serkun vaimo on tuollaisessa asiassa ihan sivullinen. Sääliksi käy serkkua. Vaimo on tietysti ylipainoinen ja rumakin.
Jos se vaimo omistaa talosta puolet niin se ei ole mikään sivullinen.
Käytöstapoja pitää osata silti
No olipas tökeröä käytöstä emännältä. Kauanko siinä nyt olisi mennyt elämää hukkaan kun olisi normaalin ihmisen tapaan pari sanaa pihalla vaihtanut - tai siis enemminkin sinä serkkusi kanssa
Ehkäpä yksi ansaittu yö putkassa ja syyte kotirauhan rikkomisesta saa sinut avaamaan silmäsi ap.
Ei nykyään ole sovelista kyläillä, tavata sukulaisiaan tai ylipäätään muistella menneitä.