Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten palauttaa kadotettu itseluottamus työnhaussa?
10.01.2019 |
Olen etsinyt hartiavoimin töitä nyt kaksi vuotta, mutta tuloksetta. Olen jotain kirjaa pitänyt hakemistani työpaikoista, ja hakuja on tullut tehtyä jo pitkälle yli sata. Tästä syystä olen aivan väsynyt työnhakuun, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Ongelmani liittyy jännittämiseen. Olen aika kova jännittäjä, erityisesti kun tulen uuteen tilanteeseen tai tutustun uusiin ihmisiin. Tästä johtuen työhaastattelu on minulle todella kamala paikka. Minulla on se 30-60 minuuttia aikaa antaa itsestäni mahdollisimman hyvä kuva, vieraassa paikassa jossa kaikenlisäksi minua "vastassa" on yleensä useampi vieras henkilö. Se lisää jännitystä kun pitää esiintyä useille ihmisille samaan aikaan.
Alussa sain pidettyä jännitykseni vielä kurissa, mutta viime aikoina kaikki on alkanut menemään katastrofaaliseen suuntaan. Lukuisat pettymykset pettymysten jälkeen ovat vieneet minusta kaikki mehut. Voimat ovat menneet niin kankeisiin hakujärjestelmiin, jatkuviin soittamisiin ja ympäri Suomen haastattelujen perässä reissaamiseen. Parhaimmillaan olen ollut aivan viimeisten mukana kisassa, mutta hävinnyt viime metreillä. Nämä viime hetken tappiot tuntuvat uuvuttavan kaikista eniten.
Viimeisin kova isku minulle oli eräässä henkilöarvioinnissa käyminen. Jännitin sitäkin suuresti, ja kerroin tästä avoinaisesti sille psykologille, jonka kanssa piti tunnin verran jutella omasta henkilökuvasta. Erehdyin myös möläyttämään tälle henkilölle, että minulla on ollut vaikeuksia löytää töitä kovasta hakemisesta huolimatta. Tämä psykologi innostui kyselemään hirveästi aiheesta, ja minä vastailin typeränä rehellisesti, kuten suositeltiin. Muuten tsemppasin mielestäni todella hyvin, ja minulle jäi hyvä maku reissusta. Olisin antanut suoritukselleni vähintään arvosanan 7, ellen jopa paremman.
Sain myöhemmin henkilöarvioinnin tulokset kotiini, ja ne olivatkin lopulta aika surulliset. Tuloksissa oli tartuttu aika tiukasti näihin itse kertomiini asioihin. Sanottiin henkilön kärsivän pahasti itseluottamuksen puutteesta ja lisäksi oli joidenkin asioiden kohdalla vedetty mielestäni mutkiakin suoriksi. Pahin oli kuitenkin loppulausuma, jossa minut todettiin hakemaani työhön kelpaamattomaksi näistä syistä. Teki oikeasti mieli itkeä kun luin raporttia tuota. Kyseinen työ ei ollut edes mitenkään poikkeuksellisen vaativa, vaan pikemminkin juuri kaikin puolin realistinen polku aloittaa eteneminen työuralla.
Kaikista pahiten henkilöarvioinnissa osui kuitenkin sen loppupalautteen ajoitus. Sain raportin käsiini vain päivää ennen uutta työhaastattelua, joka koski suunnilleen vastaavaa työpaikkaa. Kamala lähtökohta, josta en kyennyt kasaamaan itseäni noin vuorokaudessa. Tämä seuraava haastattelu (puhelinhaastattelu) menikin aika penkin alle. En ole varmaan ikinä ollut noin pahasti jäässä, enkä meinannut saada mitään fiksua suustani ulos. Haastattelijakaan ei oikein osannut reagoida pahaan jännittämiseeni mitenkään, ei esittänyt tarkentavia tai lisäkysymyksiä, vaikka kuuli varmasti minun olevan pahasti jäässä. Sanoi vain ääneen että kannattaa nyt ottaa kaikki tästä mahdollisuudesta irti ja kehua itseään, mikä oikeastaan vain pahensi jännitystäni. Tuloksia en ole saanut, mutta olen varma ettei kutsua seuraavaan vaiheeseen tule noin kehnon esityksen jälkeen.
Tällä hetkellä itseluottamukseni on aivan nollassa. Jonkin verran minulla on hakuja sisässä, mutta tällä hetkellä toivon ettei kukaan lähestyisi minua asiasta. Tekisi mieli hoitaa itseluottamus kuntoon ennen jatkamista, mutten tiedä miten sen tekisin. Olen jopa miettinyt että hakisin jotain työpaikkaa, johon ei tarvitse mitään koulutusta. Jospa sitä kautta henkinen lukko lähtisi purkautumaan ja saisin pitkästä aikaa niitä onnistumisen tunteita.
Kommentit (6)
Täytyy olla, että jotain teet/olet tehnyt oikein, kun olet kumminkin päässyt haastatteluihinkin. En tiedä onko tämä realistinen ajatus, mutta kun jännittämisesi kuulostaa noin rajulta, niin olisiko mahdollista kääntyä terveydenhuollon puoleen ja hakea sieltä kautta jotain apua tilanteeseesi?
Tsemppiä nyt kuitenkin kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluan rohkaista sinua, ap. On tosiaan jo paljon, että olet päässyt työhaastatteluihin! Kaikki eivät etene edes sinne asti (esim. ikävuosien takia).
Kyllä minäkin kääntyisin lääkärin puoleen, varmaan voisit saada jännitykseen jotain lääkettä.
Olisi kiinnostavaa tietää minkä alan työtä haet, mutta ihan ymmärrettävää ettet halua sitä paljastaa. Kuvauksen perusteella haet ehkä aika isoista firmoista tai organisaatioista töitä koska alasi ja asuinpaikkasi edellyttää sitä? Pienemmissä muutaman henkilön firmoissa saattaisi käydä niin, että juuri sinä olet se puuttuva palanen, eivätkä he kiinnittäisi huomiota jännittämiseen vaan työosaamiseesi ja motivaatioon työskennellä. Yksi perusohje jännittämiseen on se, että sanoo heti aluksi että mua jännittää tämä tilanne ja hymyilee päälle. Jos sulla on sopivia kavereita niin voit ehkä myös treenailla haastattelutilanteita. Onnea työnhakuun!
Tiedät nyt että ongelma on haastattelussa ja tiedät miten arvioinneissa tulee käyttäytyä (ei rehellisesti!). Hae lääkäriltä betasalpaajia ja opi mokista. Tsemppiä.
Itse en sanoisi jännittämisestä mitään. Ikävää että asia on näin, mutta kaikki normaalit tunteet ovat nykyään kiellettyjä rekryissä.
Alue: Aihe vapaa
Ei mahtunut aloitusviestiin, mutta AP on 20-30 ikävuoden välissä oleva korkeakoulutettu, joka ei ole vielä koskaan saanut koulutusta vastaavaa työtä. Jotain normaalia kesäduunikokemusta löytyy vähän. Työllistymiseni tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, koska ei ole työkokemusta, suhteita tai suosittelijoita ja pilaan minulle annetut mahdollisuudet jännittämällä. En tiedä miten ratkaisisin tämän solmun.