Ensinnäkin, se, miten kiitollinen lapsi on riippuu myös persoonallisuudesta. Esim. mulla on kaksi lasta, joista vanhempi on vähän sellainen marisija, kun taas nuorempi ilahtuu pienistäkin jutuista ja sanoo sen ääneen. Ja lapsen persoonallisuutta ei oikein voi muuttaa, vaikka se olisi kätevää.
Paras on tietenkin esimerkin voima. Tämä olisi tietenkin hyvä aloittaa jo paljon pienempänä. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten itse puhuu asioista. Jos vanhemmat puhuvat kiitolliseen ja huomaavaiseen sävyyn asioista, se todennäköisemmin tarttuu lapseenkin. Lasta ei voi käskeä olemaan kiitollinen, jos kodin ilmapiiri on jotain muuta.
Tietynlaista kohteliaisuutta voi ja kannattaa toki opettaa ihan pienestä asti. Kun itse sanoo kiitos, lapsikin oppii parhaiten sanomaan kiitos. Toisten huomioiminen todennäköisesti opettaa toisista tietoisempaa ajattelua lapselle, ja tietenkin se, että lapsikin huomioidaan.
Ensinnäkin, se, miten kiitollinen lapsi on riippuu myös persoonallisuudesta. Esim. mulla on kaksi lasta, joista vanhempi on vähän sellainen marisija, kun taas nuorempi ilahtuu pienistäkin jutuista ja sanoo sen ääneen. Ja lapsen persoonallisuutta ei oikein voi muuttaa, vaikka se olisi kätevää.
Paras on tietenkin esimerkin voima. Tämä olisi tietenkin hyvä aloittaa jo paljon pienempänä. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten itse puhuu asioista. Jos vanhemmat puhuvat kiitolliseen ja huomaavaiseen sävyyn asioista, se todennäköisemmin tarttuu lapseenkin. Lasta ei voi käskeä olemaan kiitollinen, jos kodin ilmapiiri on jotain muuta.
Tietynlaista kohteliaisuutta voi ja kannattaa toki opettaa ihan pienestä asti. Kun itse sanoo kiitos, lapsikin oppii parhaiten sanomaan kiitos. Toisten huomioiminen todennäköisesti opettaa toisista tietoisempaa ajattelua lapselle, ja tietenkin se, että lapsikin huomioidaan.