keskenmeno ja reissu anoppilaan

Voi ei, otan osaa :(

Et ole kohtuuton missään nimessä. Toimit ihan oman jaksamisesi mukaan. Voimia sinulle.

En ymmärrä, miksi edes pitäisi lähteä. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä hoitaa pettymyksen tunteensa, jos jokin ei mene "mieltä myöten".

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Otan osaa, ap. Kamala asia tapahtuvaksi ja vieläpä ennen joulua :(

Ei sinun ole tietenkään pakko lähteä minnekään. Voithan sanoa appivanhemmille (tai pyytää miestäsi sanomaan), että voit huonosti etkä siksi jaksa nyt seurustella muiden kanssa, ei sitä tarvitse sen enempää ryhtyä avaamaan.

Minulla oli aikoinaan kaksi keskenmenoa. En olisi voinut kuvitellakkaan että olisin lähtenyt minnekkään, itkin ja surin aikani ja sitten helpotti. Tuollaisessa tilenteessa häätyy ajatella itseään ja omaa jaksamistaan.

Otan osaa.

Olen myös saanut keskenmenoja ja niiden jälkeiset päivät ovat tosi hankalia. Olisivat varmaan sen pettymyksen ja vuodon takia jo muutenkin, mutta se, kun ei saisi edes näyttää tunteitaan... Töihinkin olen joutunut menemään suoraan sairaalasta kun ei vaan ollut pätkätyöläisenä järkevää paljastaa että lapsi on suunnitelmista.

Kerran minulle sattui samanlainen tilanne, jossa anoppia nähdessä viikon keskenmenon jälkeen hän alkoi tivaamaan, että oletpas sinä kalpea ja eikö teidänkin pitäisi jo ruveta lapsia tekemään eikä vain pitää hauskaa.

En osaa neuvoa tässä asiassa kummemmin. Itse olen päätynyt menemään ihmisten ilmoille kuitenkin. Omalla kohdalla on tuntunut, että mieluummin kertarysäyksellä takaisin elämään kuin ne jälkikäteen jatkuvat utelut, että mikäs sillä miniällä on kun ei edes jouluna seura kelvannut.

Sen linjan olen ottanut, että en ala mitään maailmaa syleilevää roolia vetämään. Hoidan asialliset osat, ja muuten pistän uteluille lopun. Kertoa ei todellakaan ole pakko. Kyse on kuitenkin tiukasti yksityisasiasta joka ei alkuvaiheessa kuulu kenellekään muulle jos perhe ei itse halua tietoa jakaa.

Aika hirvee mies sulla.

Menon saa perua ja sun miehen paikka on sun luona.

Mieti rauhassa, kannattaako tuota suhdetta jatkaa.

Millainen mies ei valitse vaimon seuraa varsinkaan tuollaisessa tilanteessa?!?

Tottakai perut, jos siltä tuntuu.

Itsekin sain aikanaan aikaisen keskenmenon ja surin sitä tottakai. Kuitenkin seuraavasta kierrosta raskauduin ja raskaus jatkui ja nykyään lapsi on 4v. Kuitenkin kun asia kerrottiin anopille, hän kysyi että milloin hankin abortin. Ja lapsi oli siis aivan suunniteltu ja olimme mieheni kanssa aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Eiköhän ole parempi vain lähteä anoppilaan, eikä jäädä rypemään suruun. Saat muuta ajateltavaa. Elämä jatkuu, jatka sinäkin.

Olen pahoillani, ap!

Ajattele tuossa tilanteessa omaa hyvinvointiasi enemmän kuin miehen toiveita tai anopin mahdollista loukkaantumista. Miehelle sanoisin ihan suoraan että en halua lähteä. Appivanhemmille voi ehkä tuossa tilanteessa kertoa jonkin valkoisen valheen (influenssa?).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.

Älä lähde, jos tuntuu ettet jaksa lähteä. Mies voi valita sinut tai vanhempansa.

Valitettavasti varhainen keskenmeno ei useimmille miehille ole muuta kuin joku möykky, jota kohtaan heille ei ole kerennyt kehittyä tunteita. Luonto on sellainen. Siksi ehkä mies ei ole ihan tajunnut miltä asia ap:sta tuntuu, jos ap on reippaana sanonut, että mene sinä vain ja kyllä hän pärjää.

Totta kai sinulla on oikeus jäädä kotiin suremaan. Mies päättää itse haluaako mennä vanhempiensa luokse vai jäädä sinun seuraksesi. Onko mahdollista että mies olisi vain lyhyemmän aikaa vanhemmillaan, ja lopun joulun kanssasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain varhaisen keskenmenon tällä viikolla, ja huomenna pitäisi lähteä miehen kanssa kohti anoppilaa. En millään haluaisi lähteä. Haluaisin vain olla kotona ja surra menetystä rauhassa. Appivanhemmille en haluaisi keskenmenosta kertoa ja jos jään kotiin, he loukkaantuvat. Tiedän, että mies haluaa lähteä vanhemmilleen enkä häntä aio kotiin seurakseni vaatia. Tiedän myös sen, että miehelleni olisi tärkeää olla yhdessä joulu – omassa kodissa hän ei sitä vain halua viettää... Olenko kohtuuton, jos jään yksin kotiin?

Entä jos miehesi haluaisi kertoa vanhemmilleen?

Miehen asia ei ole kertoa eteenpäin ap:n lääketieteellistä infoa.

Oli se miehellekin menetys.

Mikä on varhainen keskenmeno? Kuukautiset?

Nyt on paljon nuhakuumetta liikkeellä. Sanokoot mies anopille, että oot kipeenä. Pieni valkoinen valhe ei tässä tapauksessa ketään tapa.

Toisaalta - voisit saada sieltä nyt jotain muutakin ajateltavaa surusi keskellä, kuin hautoa yksin asiaa, jolle kukaan ei valitettavasti mahda mitään. Alkuraskauden keskenmeno on yleensä aina yksinkertaisesti vain luonnon omaa valintaa mahdollisimman elinvoimaisen jälkikasvun syntymiselle ja äidin oman terveyden turvaksi.

Miksi sun pitäisi viettää joulu näin surullisena aikana yksin, kun sulla on mieskin?

Mitä on toisessa vaakakupissa? Pelko, että anoppi suuttuu!

Ja sinä pidät tätä kuviota normaalina?

En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta miehesi ei ole aikuinen: vaan mieslapsi.