Sisarusten välinen kiusaaminen

Lapsena riitelimme ja tappelimme veljeni kanssa lähes koko ajan. Hänellä oli paljon kavereita ja itsellä ei niinkään. Koulun jälkeen veli kavereineen oli meillä ja huvikseen kiusasi minua. Aikuiset olivat tietenkin töissä eikä jälkeen päin kertomisellakaan oikein ollut vaikutusta.

Ihmettelen kyllä miten vanhempani eivät puuttuneet, sillä itse pitäisin todella outona jos lasteni kaverit käyttäytyisivät näin. Äitini on edelleen sitä mieltä, että lasten tulee selvittää välinsä keskenään, ilman aikuisten sekaantumista.

Omien lasten kohdalla olen vetänyt rajan siihen, että kukaan lasten kavereista ei todellakaan tule meille huvittelemaan kiusaamalla. Omien keskenään riitely kuuluu jossain määrin asiaan, mutta siihenkin puutun ja yritän ohjata sopuun.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena riitelimme ja tappelimme veljeni kanssa lähes koko ajan. Hänellä oli paljon kavereita ja itsellä ei niinkään. Koulun jälkeen veli kavereineen oli meillä ja huvikseen kiusasi minua. Aikuiset olivat tietenkin töissä eikä jälkeen päin kertomisellakaan oikein ollut vaikutusta.

Ihmettelen kyllä miten vanhempani eivät puuttuneet, sillä itse pitäisin todella outona jos lasteni kaverit käyttäytyisivät näin. Äitini on edelleen sitä mieltä, että lasten tulee selvittää välinsä keskenään, ilman aikuisten sekaantumista.

Omien lasten kohdalla olen vetänyt rajan siihen, että kukaan lasten kavereista ei todellakaan tule meille huvittelemaan kiusaamalla. Omien keskenään riitely kuuluu jossain määrin asiaan, mutta siihenkin puutun ja yritän ohjata sopuun.

Kiitos vastauksesta. Kuulostaa oudolta tuo, että kiusaamiseen ei puututtu. 

Itse olen yleensä aina ajatellut, että minulla oli normaali ja hyvä lapsuus. Nyt on kuitenkin alkanut tulla mieleen juttuja, jotka pistävät vähän miettimään... Veljeni kiusasi minua todella paljon, kun olin pieni. Meillä oli viisi vuotta ikäeroa, joten tietysti veli oli fyysisesti vahvempi ja muutenkin ylivoimainen. Kiusaamiseen yleensä puututtiin jollain tavalla, mutta minua ei lohdutettu.

- ap

ei tultu siskon kanssa toimeen ollenkaan, persoonallisuudet ei vaan kohdanneet. se oli enemmän kuin nahistelua ja silloin ärsytti suunnattomasti aikuisten lässytys, vaikka sellainen että tappelette koska rakastatte toisianne tai olette toisillenne kateellisia. kun olisi halunnut vaan pakoon toisesta eikä pakolla viettää aikaa keskenään. onhan se sinänsä surullista jos sisaret ei toisistaan tykkää mutta joskus se menee niin. aikuisena siedän häntä mutta pienissä erissä, ei tapella ollenkaan mutta ollaan etäisiä.

vanhempien pitäisi mielestäni antaa lasten olla erillään jos haluavat, eikä yrittää ratkoa heidän puolestaan kaikkea mutta tietysti puuttua kiusaamiseen. ei kaikki ole lasten nahistelua joka menee ohi. joskus parempi on ratkoa meneillään oleva kriisi ja antaa sitten elää hieman erillään.

Muistan yhden kerran, kun olimme saunassa. En muista minkä ikäisiä olimme, melko nuoria varmaan kun vielä yhdessä saunottiin. Veljeni yritti työntää minut alas lauteilta, vieläpä kiukaaseen päin. Jos olisin pudonnut, olisi voinut käydä todella pahasti. Tuo muisto pistää miettimään, oliko tuollaista käytöstä enemmänkin ja miksi siihen ei puututtu. 

Olin melko tavallinen lapsi, rauhallinen ja vähän arka. Jostain syystä veljeni vihasi minua suunnattomasti. 

- ap

Meillä isoveli kiusasi ja muut sisarukset olivat tylyjä ja arvostelevia. Vanhemmilla oli käsitys että minä olin syyllinen koska menin härnäämään.?? Veljeä ei rangaistu. Ikäeroa noin neljä vuotta.

Se sai jatkua niin kauan että menetin luottamukseni "vertaisryhmääni" ja aikuisiin lopullisesti. Vanhemmat eivät myöskään ole koskaan edes ajatelleet tehneensä väärin. Diagnoosina minulla sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Aikuisena veljeni ja muut sisarukset ovat myöntäneet hänen kiusanneen minua aivan kauheasti. Vielä aikuisena he saattavat ajoittain suhtautua minuun alentuvasti, jotenkin siitä tuli pysyvä asetelma.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isoveli kiusasi ja muut sisarukset olivat tylyjä ja arvostelevia. Vanhemmilla oli käsitys että minä olin syyllinen koska menin härnäämään.?? Veljeä ei rangaistu. Ikäeroa noin neljä vuotta.

Se sai jatkua niin kauan että menetin luottamukseni "vertaisryhmääni" ja aikuisiin lopullisesti. Vanhemmat eivät myöskään ole koskaan edes ajatelleet tehneensä väärin. Diagnoosina minulla sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Aikuisena veljeni ja muut sisarukset ovat myöntäneet hänen kiusanneen minua aivan kauheasti. Vielä aikuisena he saattavat ajoittain suhtautua minuun alentuvasti, jotenkin siitä tuli pysyvä asetelma.

Minullakin on yleistynyt ahdistushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Viime aikoina olen miettinyt, miten kotona tapahtunut kiusaaminen on vaikuttanut minuun. Muistan lapsuudesta omituisen häpeän ja ulkopuolisuuden tunteen, jonka syistä en ole oikein päässyt perille. 

Kiitos vastauksestasi. 

- ap

Jos lukee jotain artikkelia sisarusten suhteista niin kiusaamista ei koskaan edes mainita. Taas yksi esimerkki siitä että asiantuntijaneuvot voivat johtaa harhaan lasten kasvatuksessa, tarvitaan myös maalaisjärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Jos lukee jotain artikkelia sisarusten suhteista niin kiusaamista ei koskaan edes mainita. Taas yksi esimerkki siitä että asiantuntijaneuvot voivat johtaa harhaan lasten kasvatuksessa, tarvitaan myös maalaisjärkeä.

Niinpä. Sisarusten välinen kiusaaminen voi olla pahimmillaan todella väkivaltaista. On typerää luottaa siihen, että lapset osaisivat ratkoa erimielisyytensä itse. Eivät osaa!

- ap

Ap, minkä koet olevan ero kiusaamisen ja sisarusten välisen nahistelun välillä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä koet olevan ero kiusaamisen ja sisarusten välisen nahistelun välillä?

Sitä juuri yritän selvittää. Rajanveto on vaikeaa. Nahistelu muuttuu kiusaamiseksi, jos sisarusten välillä on iso ero iässä, voimakkuudessa ym. 

- ap

En ole tekemisissä sisarusten kanssa eikä meillä ollut mitää yhteistä lapsenakaan.

Mun isosisko vihasi mua mielettömästi.

Olin tunkeilija. Tiesin tän aina. En tajunnut, miten jotkut isosiskot tykkäävät sisaruksistaan. Myöhemmin aikuisena se tunnusti tän mulle kännissä. Katui myöhemmin ja väitti että olen keksinyt sen itse. Yritin aikuisena ansaita siskoni rakkautta auttamalla, palvelemalla olemalla hyödyksi.

Luulin myös että kun itse olen pulassa, hän on tukenani.

Ei ollut.

Olen katkaissut välit lopullisesti. Kadun vain etten tehnyt sitä aiemmin.

Hän yrittää yhä pakottaa mua yhteydenpitoon.

Ei käsitä vieläkään, etten enää suostu. Hänellä ei ole minuun enää mitään valtaa.

Siskoni hoiti teini-iässä omaa huonoa itsetuntoaan haukkumalla minua, ja innostamalla muitakin tähän.

Oikein ylpeä oli jos sai jopa omat kaverini nauramaan näille jutuille.

Nimitteli minua läskiksi, olin siis normaalipainoinen, mutta siihen aikaan oli muotia olla nälkiintyneen laiha.

Joka päivä aamusta iltaan "läskiläskiläski-hahahaa!!!!" "Läskit vaan löllyy kun sä kävelet!" "Sä oot vaan tollanen läskipallero!".

Yllättäen syömishäiriö rantautui kun olin n. 17 -vuotias. Lakkasin vaan syömästä, ja paino romahti hetkessä alipainoon.

Sisko alkoi tajuta homman vakavuuden siinä kohtaa, kun purskahti itkuun nähtyään minut ilman paitaa, olin täysin luuta ja nahkaa.

Nykyään painoa on taas enemmän, mutta valitettavasti syömishäiriöstä jää pitkät jäljet. Ei tarvitse kuin vähän kikkailla syömisten kanssa, niin ollaan taas lähellä uuden kierroksen puhkeamista.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni hoiti teini-iässä omaa huonoa itsetuntoaan haukkumalla minua, ja innostamalla muitakin tähän.

Oikein ylpeä oli jos sai jopa omat kaverini nauramaan näille jutuille.

Nimitteli minua läskiksi, olin siis normaalipainoinen, mutta siihen aikaan oli muotia olla nälkiintyneen laiha.

Joka päivä aamusta iltaan "läskiläskiläski-hahahaa!!!!" "Läskit vaan löllyy kun sä kävelet!" "Sä oot vaan tollanen läskipallero!".

Yllättäen syömishäiriö rantautui kun olin n. 17 -vuotias. Lakkasin vaan syömästä, ja paino romahti hetkessä alipainoon.

Sisko alkoi tajuta homman vakavuuden siinä kohtaa, kun purskahti itkuun nähtyään minut ilman paitaa, olin täysin luuta ja nahkaa.

Nykyään painoa on taas enemmän, mutta valitettavasti syömishäiriöstä jää pitkät jäljet. Ei tarvitse kuin vähän kikkailla syömisten kanssa, niin ollaan taas lähellä uuden kierroksen puhkeamista.

Millaiset välit teillä on nykyään?

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä koet olevan ero kiusaamisen ja sisarusten välisen nahistelun välillä?

Sitä juuri yritän selvittää. Rajanveto on vaikeaa. Nahistelu muuttuu kiusaamiseksi, jos sisarusten välillä on iso ero iässä, voimakkuudessa ym. 

- ap

Siis jos isompi kiusaa pienempää ja käyttää hyödykseen fyysistä uhkaa tai valta-asemaa. Toki voi olla niinkin, että nuorempi kiusaa isompaa.

Eilen palsta meni kiinni ennen kuin ehdin kirjoittaa kunnollista viestiä. Kyse on mielestäni kiusaamisesta, jos siihen liittyy mm. tavaroiden rikkomista ja jatkuvaa pahantahtoista härnäämistä ja tahallista ärsyttämistä. Jos härnääjä ei pyydä anteeksi eikä muuta käytöstään rangaistuksista tai toisen pahasta olosta huolimatta, kyse on kiusaamisesta. 

Meillä oli juuri tuota, että veli ärsytti minua tahallaan ja kiusasi verbaalisesti, kunnes itkin. Jotain tavaroiden rikkomistakin saattoi esiintyä. Tottakai hän oli minua fiksumpi ja etevämpi, koska hän oli minua viisi vuotta vanhempi. Kun en osannut sanoa hänelle vastaan mitään fiksua, sain kuulla olevani tyhmä. Kun itkin, sain kuulla olevani lapsellinen. Tätä jatkui vuodesta toiseen. Ollessani 12 veljen käytös muuttui ja hän rauhoittui huomattavasti. 

- ap

Koko lapsuuden kesti sekä henkinen että fyysinen väkivalta aina sinne asti kun muutin pois kotoa, eli ihan aikuiseksi asti. Suurin osa tapahtui kun paikalla ei ollut muita (oltiin usein kotona kahdestaan varsinkin kouluikäisinä kun vanhemmat töissä). Usein se oli tahallista ärsyttämistä, härnäämistä, haukkumista, nälvimistä, kovaa läpsimistä, potkimista, tökkimistä, tavaroiden varastelua/piilottelua. Ei jätetä omaan rauhaan, seurataan huoneesta toiseen vain tehdäkseen noita asioita, odotti milloin menetän hermot. Äidin neuvot oli vain että älä anna sille huomiota niin kyllä se lopettaa. Ei lopettanut. Jossain vaiheessa otin tavaksi alkaa huutaamaan niin kovaa kuin ääntä vain lähti aina kun tuli huoneeseeni tai alkoi kiusaaminen, yleensä siinä vaiheessa vanhemmat saattoi käskeä lopettamaan kiusaamisen ja huutamisen, mutta mitään rangaistusta ei annettu ja kiusaaminen taas jatkui normaalisti. Ala-asteella sai myös muita lähtemään mukaan kiusaamiseen ja oli jotenkin ihan yleisessä tiedossa että koska olen hänen sisarus niin minua saa kiusata.

Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään minkälaista h*lvettiä sitä on joutunut kestämään ja miten nuo asiat on vaikuttanut elämään, ja varsinkin että minkä IHMEEN takia kukaan ei puuttunut missään vaiheessa, varsinkin pikkulapsena? Ylipäätään miksei sisarusten välistä väkivaltaa oteta tosissaan vaan ajatellaan että se nyt on tuommosta leikkiä vaan, "rakkaudesta se hevonenkin potkii" (noin äitini aina sanoi aina kun kerroin kiusaamisesta).

No kaiken tämän seurauksena olen henkisesti p*skana ja pitäisi varmaan hakeutua terapiaan ratkomaan lapsuuden ongelmat. Rakastan kyllä vanhempiani ja lapsuudessani oli kyllä paljon mukaviakin asioita, mutta tämä väkivaltaisuus on alkanut häiritä..

Varmaan sanomattakin selvää että sisarukseeni en ole väleissä. Ei varmaan edes tajua tehneensä mitään väärin ja sehän tässä oksettaakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään minkälaista h*lvettiä sitä on joutunut kestämään ja miten nuo asiat on vaikuttanut elämään, ja varsinkin että minkä IHMEEN takia kukaan ei puuttunut missään vaiheessa, varsinkin pikkulapsena?

Lisään vielä että vaikka olisi ollut ihan kiva että olisi jo varhain tajuttu puuttua tähän, niin ehkä sittenkin ihmetyttää enemmän ettei edes kasvamisen myötä ymmärretty ettei tämä taida olla enää normaalia. Sitäkin vanhemmat jaksoi toistaa, että "kyllä se siitä rauhottuu sitten kun menee yläasteelle/lukioon/armeijaan/töihin". No näinhän ei käynyt, loppui vasta sitten kun muutin. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä että pakko olla jollain tapaa jälkeenjäänyt tai muuten häiriintynyt jos ei ymmärrä lopettaa lapsellista kiusaamista vielä _aikuisenakaan_, mutta "se nyt vaan on semmonen".

T. 16

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään minkälaista h*lvettiä sitä on joutunut kestämään ja miten nuo asiat on vaikuttanut elämään, ja varsinkin että minkä IHMEEN takia kukaan ei puuttunut missään vaiheessa, varsinkin pikkulapsena?

Lisään vielä että vaikka olisi ollut ihan kiva että olisi jo varhain tajuttu puuttua tähän, niin ehkä sittenkin ihmetyttää enemmän ettei edes kasvamisen myötä ymmärretty ettei tämä taida olla enää normaalia. Sitäkin vanhemmat jaksoi toistaa, että "kyllä se siitä rauhottuu sitten kun menee yläasteelle/lukioon/armeijaan/töihin". No näinhän ei käynyt, loppui vasta sitten kun muutin. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä että pakko olla jollain tapaa jälkeenjäänyt tai muuten häiriintynyt jos ei ymmärrä lopettaa lapsellista kiusaamista vielä _aikuisenakaan_, mutta "se nyt vaan on semmonen".

T. 16

Kuulostaa aivan kauhealta! Millainen veljesi (oletan, että kyseessä on veli, kun mainitsit armeijan) on nykyään? Pahoin pelkään, että hänenlaisistaan tulee aikuisena työpaikkakiusaajia tai vaimonhakkaajia. 

- ap

Mikään sisarusten välinen sanallinen kiusaaminen ei voita oman veljen seksuaalista ahdistelua lapsuuden aikaisessa perheessä. 

Oli kaikkea haukkumista, härnäämistä, tukistamista, väheksymistä, yhtäkkiä kimppuun käymistä ilman mitään syytä... Teini-iässä muuttui enemmän sanalliseksi. En koskaan ymmärtänyt miksi hän ajatteli että olisin niin kamala että ansaitsisin kaiken sen. Olen yrittänyt muistella omaakin käytöstäni mutta en todella tiedä. Siinä teininä aina kun sanoin jotain niin se oli väärin ja olin lopulta paska joten kokeilin että en sano enää mitään, pysyn vaan poissa tieltä. No olin taas kuulemma paska. Jos annoin takaisin niin siitähän toi sai vaan lisää vettä myllyyn ja unohti kaiken mitä itse teki minulle jatkuvasti. Meilläkään ei asiaan puututtu mitenkään merkittävästi tai ainakaan niin että siitä olisi ollut mitään apua.