Lue keskustelun säännöt.
Sisarusten välinen kiusaaminen
09.12.2018 |
Lähes kaikissa perheissä sisarukset nahistelevat, mikä on normaalia. Joskus kuitenkin voi olla niin, että kyse on ihan selkeästä kiusaamisesta. Millaisia kokemuksia teillä on sisaruksen tekemästä kiusaamisesta, miten se vaikutti teihin ja miten olette selvinneet? Missä menee normaalin nahistelun ja tuhoisan kiusaamisen raja?
Kommentit (33)
Minulla isosisarukseni keskittyi lähinnä minun kampittamiseen jotta hän voisi näyttää olevansa parempi kuin minä. Ja nolaamiseen vanhempien silmissä. Olin sisaruksen mielestä se täysi uuno, johon ei voinut nuorempana ja hölmönä luottaa missään vastuullisessa asiassa. Vanhemmat eivät puuttuneet tähän ja koin että heille se oli ihan okei. Monesti myös vanhempien kanssa keskustelut olivat sellaisia että he puhuivat, minä vain kuuntelin hiljaa heitä enkä juuri sanonut mitään. Varmaan kokivat että vanhemmalla sisaruksella oli paremmat ja kypsemmät jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarukseni inhosivat minua jo lapsena, ja sama tuntuu jaktuvan aikuisuudessakin joten nykyään olen yhteydessä vain yhteen sisaruksistani ja harvoin häneenkään enää. Rakstivat/rakastavatyhä nolaamistani, nöyryyttämistäni, neuvomistani, en osa enkä tiedä mitään heidän mielestä, minua ei kuunnella tai kunnioiteta yhtään. Mitään "oikeita"asioita en kerro näille enää elämästäni, pinnallisesti vain kuulumiset. <välillä etenkin yksi sisarus esitää jotain suurta tukijaani, todellisuudessa vähättelee ja oiikittelee koko ajan ja ylentää itseään jatkuvasti. ILmainen lasten hoitoapu ja muut palvelukset ym. on aina kelvannut näille, mutta itse jään suurien huolien keskelle yksin. Välillä tuntuu, että pitävät yhteyttä vain varmistellaakseen, meneehän minulla varmasti vielä heitä huonommin jotta voivat tuntea itsensä menestyneemmiksi ja kaikin puolin paremmiksi. Löydän paljon narsistisia piirteitä lapsuudenperheestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtämään minkälaista h*lvettiä sitä on joutunut kestämään ja miten nuo asiat on vaikuttanut elämään, ja varsinkin että minkä IHMEEN takia kukaan ei puuttunut missään vaiheessa, varsinkin pikkulapsena?
Lisään vielä että vaikka olisi ollut ihan kiva että olisi jo varhain tajuttu puuttua tähän, niin ehkä sittenkin ihmetyttää enemmän ettei edes kasvamisen myötä ymmärretty ettei tämä taida olla enää normaalia. Sitäkin vanhemmat jaksoi toistaa, että "kyllä se siitä rauhottuu sitten kun menee yläasteelle/lukioon/armeijaan/töihin". No näinhän ei käynyt, loppui vasta sitten kun muutin. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä että pakko olla jollain tapaa jälkeenjäänyt tai muuten häiriintynyt jos ei ymmärrä lopettaa lapsellista kiusaamista vielä _aikuisenakaan_, mutta "se nyt vaan on semmonen".
T. 16
Kuulostaa aivan kauhealta! Millainen veljesi (oletan, että kyseessä on veli, kun mainitsit armeijan) on nykyään? Pahoin pelkään, että hänenlaisistaan tulee aikuisena työpaikkakiusaajia tai vaimonhakkaajia.
- ap
En oikeastaan tiedä pahemmin, nähdään niin harvoin jos esim. vanhemmilla satutaan törmäämään ja ollaan kuin ilmaa toisillemme, mutta kuulemma hänellä kavereita on, töissä käy edelleen ja hiljattain löysi naisystävän eli varmaan ihan normaalisti käyttäytyy muualla maailmalla. Tuo naisystävä haluaisi kuulemma tutustua minuunkin (en ole nähnyt häntä mutta on vanhempieni kanssa paljon tekemisissä), mutta en tiedä haluanko tavata ihmistä joka on rakastunut pahoinpitelijääni, vaikka eihän se tuon naisen vika olekaan ja tuskin tietää asiasta mitään. En tiedä pitäisikö hänelle kertoa, varoittaa vai saanko jonkun hullun sisaren maineen.
Jos muutaman vuoden vanhempi sisarus kiusasi, äiti sanoi vain: "Kumpi aloitti?"
Tai: "Selvittäkää itse välinne."
En ole työkykyinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos muutaman vuoden vanhempi sisarus kiusasi, äiti sanoi vain: "Kumpi aloitti?"
Tai: "Selvittäkää itse välinne."
En ole työkykyinen.
Tuollaiset asiat kertonevat perheen sisäisestä dynamiikasta laajemminkin. Epäilen, että näissä perheissä (omani mukaanlukien) on ollut muutakin lasten laiminlyöntiä, henkistä väkivaltaa myös vanhempien taholta jne.
Vierailija kirjoitti:
Mikään sisarusten välinen sanallinen kiusaaminen ei voita oman veljen seksuaalista ahdistelua lapsuuden aikaisessa perheessä.
Kyllä voittaa monikin asia, esim vammautumiseen johtava pahoinpitely ja kiusaaminen, tai kuolemaan johtavat tapahtumat. Myös kodin ulkopuolelle leviävä maineen pilaaminen ja koko ympäristön houkutteleminen kiusaamiseen joka johtaa vuosikymmenten yksinäisyyteen tai työkyvyn menettämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikään sisarusten välinen sanallinen kiusaaminen ei voita oman veljen seksuaalista ahdistelua lapsuuden aikaisessa perheessä.
Tietysti toiset asiat ovat pahempia kuin toiset. Mutta ei tämä ole mikään kilpailu.
Itselläni on muuten kokemusta tuosta seks. ahdistelustakin, tosin ihan toisen sukulaisen taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä koet olevan ero kiusaamisen ja sisarusten välisen nahistelun välillä?
Sitä juuri yritän selvittää. Rajanveto on vaikeaa. Nahistelu muuttuu kiusaamiseksi, jos sisarusten välillä on iso ero iässä, voimakkuudessa ym.
- ap
Kiusaamisessa on yleensä kaksi tai useampi yhtä vastaan aiheetta, nahistelussa pelkästään päittäin ja aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen voi jatkua aikuisikään asti (minulle on käynyt näin). Kaikista hulluinta on tämä: Kiusaajaveli odottaa minun kuitenkin auttavan häntä melkein kaikessa (hän on todella toistaitoinen uuvatti) eikä muka ymmärrä miksen auta häntä enää. Sisareni joka taas on vihannut minua syntymästäni asti manipuloi veljeäni härskisti omia tarkoituksiaan varten. Ja yrittää käyttää minua hyväkseen siinä sivussa. Tai yrittäisi jos antaisin: olen katkaissut välit sisaruksiini lähes kokonaan.
Vanhempamme näkivät tästä osan mutta olettivat että juu kyllä minä kestän ja ymmärrän kun ne nyt vaan ovat tommosia eivätkä tarkoita mitään.....ainoa vaan että aikuisella iällä kukaan ei enää ymmärrä ja paapo sisaruksiani. Sitten syytetään että vika on muissa. Tosin veljeni ihmetteli jokin aika sitten onkohan hänen käytöksensä jotenkin kummaa ja pitäisiköhän sitä muuttaa? Totesin tähän että mieti ihan itse!
Ei mitään yhtenäistä rajaa siihen missä kohdin puutun. Toinen sietää nahisteluna toisiavasioita paremmin kuin toinen. Silti riitelyn pitää olla rakentavaa ja sisarusten välinen nahistelu on hyvää oppia kofliktitilanteiden selvittämiseen, niitä jokaiselle tulee vastaan vielä aikuisenakin hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Puutun siinä vaiheessa jos huomaan että tilanne kaipaa puuttumista, riitaa ei osata sopia ollenkaan tai toinen joku loukkaantuu selvästi sellaisesta asiasta josta on hyvä oppia olemaan loukkaantunutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun isosisko vihasi mua mielettömästi.
Olin tunkeilija. Tiesin tän aina. En tajunnut, miten jotkut isosiskot tykkäävät sisaruksistaan. Myöhemmin aikuisena se tunnusti tän mulle kännissä. Katui myöhemmin ja väitti että olen keksinyt sen itse. Yritin aikuisena ansaita siskoni rakkautta auttamalla, palvelemalla olemalla hyödyksi.
Luulin myös että kun itse olen pulassa, hän on tukenani.
Ei ollut.
Olen katkaissut välit lopullisesti. Kadun vain etten tehnyt sitä aiemmin.
Hän yrittää yhä pakottaa mua yhteydenpitoon.
Ei käsitä vieläkään, etten enää suostu. Hänellä ei ole minuun enää mitään valtaa.minulla saman tyylinen kokemus.
minua reilun vuoden vanhempi sisareni kiusasi minua ja piti mykkäkoulua ainakin kaksi vuotta minua kohtaan kun olin 5-7 luokilla.ja sama juttu: olen auttanut häntä valtavasti lastenhoidossa, puutarha-asioissa ja kaikessa muussakin.
Oli usein käsi pitkällä ottamassa minun tavaroita. Minä kilttinä annoin ottaa.
törkeyden huippu mielestäni oli kun olin opiskelemassa.
tuli tekstiviesti kaksi päivää ennen joulua:Manjalle ja Luukakselle pitäis saada potkukelkat niin pääsisivät helpommin kulkemaan kouluun. Jos yhteislahjana ostaisitte?
no ei ostettu. Ei olla enää väleissä tän siskon kanssa. (Muista syistä..)
Ai niin, toki isän hautajaisissa sanoi minulle; Jos olen sinua loukannut niin anteeksi. En vastannut hänelle.
Onneksi aikuisena voi valita seuransa.
Saatoit ollakin tunkeilija. Sanon tämän kuitenkin hyvällä. Kokemusta on siitä, kun pienempi sisarus tuppautuu väkisellä isomman (ja hänen kavereidensa) seuraan. Siitä seuraa eripuraisuutta, jos toinen ei halua lapsenvahdin roolia. Mielestäni vanhempien velvollisuus olisi huolehtia, että isommat sisarukset saavat olla rauhassa pienemmiltä. Pikkusisarus ei sitä yleensä ymmärrä, eikä hänen tarvitsekaan ymmärtää, että hänen seuransa voi olla hyvinkin rasittavaa. Hyvät hetket sisarusten kanssa syntyvä silloin, kun niihin osallistutaan vapaaehtoisesti.