Onko kaikki ”vaikeat” lapset pohjimmiltaan masentuneita?

Up

Olen kuullut sanonnan, että joka toinen uhma olisi vaikeampi. Eli paha uhmaikä, helppo teini ja toisinpäin.

Pikemminkin päinvastoin. Lapsi jolla on tahtoa pärjää, saa kavereita, on suosittu, tekee omia juttujaan. Lapsi, joka vetäytyy, ei uskalla avata suutaan, mukautuu, ei kerro mitä haluaa, on arka masentuu.

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Vastaus: ei.

En usko. Luulen että taustalla on neuropsykiatrisia ominaisuuksia. Silloin lapsi käyttäytyy ”huonosti” kun kuormittuu ja ympäristön vaatimukset/aistiärsykkeet ovat vain liikaa, eikä lapsella ole keinoja selviytyä niistä ja säädellä aistitulvaa ja stressiä.

Toki neuropsykiatriset ominaisuudet ”altistavat” masennukselle itsessään, sillä maailma on tehty neuronormaaleille, eikä poikkeavat ominaisuudet aina ole hyväksyttyjä kun ymmärrystä ei ole. Kuvitellaan vaan että kaikkien pitää mennä samasta muotista, vaan kun ei mene ja pakottaminen ei johda sen parempiin tuloksiin.

Vierailija kirjoitti:

Minun yksi lapsistani, poika, oli pienenä tosi vaikea. Kovapäinen, teki aina mielensä mukaan. Sitten huusi ja huusi ja huusi siinä, missä kuka tahansa muu väsyi. Esim. Jos ei saanut vauvana maitoa juuri sillä - kirjaimellisesti - minuutilla, niin huusi 20 minuuttia putkeen. Ei välittänyt kavereista, jollei tehneet mitä hän halusi.

Kaverini tyttö oli vielä vaikeampi. Väänsi kaikesta. Mikään ei ollut koskaan hyvin.

Teineiksi tultuaan molemmat muuttuivat itsetuhoisiksi ja masentuivat.

Kun katson sisaruksia tai muita tuntemiani teinejä, niin muilla ei ole ollut tällaisia ongelmia. Jäin siis miettimään, korreloivatko nämä keskenään? Vai onko jossain teini, joka muuttui vaikeasta helpoksi?

Vahvat temperamentit saavat niin paljon huonoa palautetta ympäristöstään, paheksuvia katseita ja karttamista. 

Ei ihme jos masentuvat!!

Lisäksi yhteiskunnan tukea ei saa, vaikka kaikilla ei ole neurobiologialta samat eväät pärjätä isoissa ryhmissä. Eikä ne kenellekään pienelle lapselle hyvää tee! Ei aikuinenkaan jaksa sellaista.

Meillä meni äidin kanssa huonosti, koska hän ei osannut vastata henkisiin tarpeisiini ja turvantarpeeseen. Hän toki edes yritti pitää minusta huolta, isä ei. Olin tuen tarpeessa ja yksin ja räjähtelin. Ja tarhaikäisenä purin. Toki suuntasin osan pahasta olosta sisään päin, joten en ollut niin työläs kuin lapsi, joka purkaisi kaiken ulos.

Viiltely ja masennus kuvaa kai sitä, ettei lapsi kehtaa enää heittä itkupotkuraivareita, vaikka vaikeita tunteita velloo, joten turruttaa itseään.

Ärsyttävän klassinen ajatusvirhe. Kun ihmisellä on jokin ongelma, tehdään hänen elämästään vaikeaa, kunnes hän masentuu. Sitten todetaan että kyse oli koko ajan masennuksesta.

Meidän esikoinen sekosi vauvana jos ei saanut ruokaa heti kun heräsi/tuli nälkä. Jos kerkesi sekoamaan ei enää syönyt vaan huusi vaikka tunnin. Jouduin pakkosyöttämään välillä että sai vauvan taas kuntoon.

2 v iässä rupesi saamaan karseita raivareita. Kaikki lohdutti että uhmaikää. Naapurin monen vilkkaan lapsen äiti näki yhden raivarin ja katsoi suu auki. Lasagnea lensi pitkin keittiötä ja normaalisti aurinkoinen ja tottelevainen lapsi meni aivan pois päältä. Sattumalta huomattiin että nämä järjettömät raivarit tuli aina tasan 2 tuntia siitä kun lapsi oli syönyt pähkinöitä. Jätettiin pähkinät pois ruokavaliosta ja lapsi rauhoittui normaaliksi. Kunnes raivarit alkoivat parin kuukauden päästä aina kun oli syönyt kanelia. Koko lapsuuden välillä aina allergisoitui jollekkin ruoka-aineelle ja raivosi kunnes pahis löydettiin ja jätettiin pois. Hetken välttämisen jälkeen ruoka-aineet sitten sopi taas. Ja ennen kiviryöppyä niin nuo allergiat näkyivät myös allergiatesteissä lääkärissä vaikka mitään muuta näkyvää ei ollut kuin raivoaminen sopimattomasta.

Nyt teini ja voi syödä kaikkea ja koulusta tulee kehuja hyvästä käytöksestä ja koulu sujuu todella hyvin ja helposti. Eli meillä sen vaikean lapsen juttu oli allergiat jotka tekivät olon kamalaksi. Kun syö sopivaa ruokaa niin lapsi ei ollutkaan yhtään vaikea vaan ihan perus muksu. Niin ja noin 10 vuoden iässä tuo lapsi oppi itse sanomaan että allergiahuono olo kun oli syönyt sopimatonta ja ainakin kurkkukipu liittyi tuohon huonoon oloon.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävän klassinen ajatusvirhe. Kun ihmisellä on jokin ongelma, tehdään hänen elämästään vaikeaa, kunnes hän masentuu. Sitten todetaan että kyse oli koko ajan masennuksesta.

Juuri näin. Lapsi on vahempien kasvatuksen tuotos, johon liittyy paljolti luonnollinen kiintymyssuhde lapseen, sitä kautta luonnollinen rakkaus, empatian kyky, rajojen säätely, välittävyys, avoimuus jne. Ongelma on yleensä vanhemmassa, vanhemmissa ja suhtautumisessa lapseen. Sitä on vaikea hahmottaa tai sitä ei haluta nähdä, koska huono vanhempi mieluummin näkee ongelmat seurauksena lapsessaan, kuin älyisi, viitsisi, tai haluisi katsoa peiliin ja kehittyä vanhempana. Sisaruksiin on suunnattu erilaista empatiaa vanhempien suunnalta, ei nähdä edes sitä miten elämäntilanteet muuttavat vanhemmassa itsessään suhtautumista yhteen lapseen. Katse kohdistuu lapseen, joka terveesti osoittaa tunteitaan havaitsemiinsa epäkohtiin perheessä. Eikä lapsi niitä usein pysty sanoittamaan, syynä pelko, väärintekeminen, moitituksi tuleminen, hylkääminen tai syrjäytytykisi tuleminen perheen sisällä. Vanhemmat luovat puitteet ja tunnemaailman perheen sisällä, lapsi ilmaisee luontaisesti sen mitä on luotu. Lapsi masentuu, kun perheessä on annettu syyt siihen. Terve ilmaisukeino lapselle, kun hän ei muuhun pysty, olosuhteiden vallitessa. Kukaan lapsi ei ole iloinen ja avoin, jos perheessä ei ole kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Meidän esikoinen sekosi vauvana jos ei saanut ruokaa heti kun heräsi/tuli nälkä. Jos kerkesi sekoamaan ei enää syönyt vaan huusi vaikka tunnin. Jouduin pakkosyöttämään välillä että sai vauvan taas kuntoon.

2 v iässä rupesi saamaan karseita raivareita. Kaikki lohdutti että uhmaikää. Naapurin monen vilkkaan lapsen äiti näki yhden raivarin ja katsoi suu auki. Lasagnea lensi pitkin keittiötä ja normaalisti aurinkoinen ja tottelevainen lapsi meni aivan pois päältä. Sattumalta huomattiin että nämä järjettömät raivarit tuli aina tasan 2 tuntia siitä kun lapsi oli syönyt pähkinöitä. Jätettiin pähkinät pois ruokavaliosta ja lapsi rauhoittui normaaliksi. Kunnes raivarit alkoivat parin kuukauden päästä aina kun oli syönyt kanelia. Koko lapsuuden välillä aina allergisoitui jollekkin ruoka-aineelle ja raivosi kunnes pahis löydettiin ja jätettiin pois. Hetken välttämisen jälkeen ruoka-aineet sitten sopi taas. Ja ennen kiviryöppyä niin nuo allergiat näkyivät myös allergiatesteissä lääkärissä vaikka mitään muuta näkyvää ei ollut kuin raivoaminen sopimattomasta.

Nyt teini ja voi syödä kaikkea ja koulusta tulee kehuja hyvästä käytöksestä ja koulu sujuu todella hyvin ja helposti. Eli meillä sen vaikean lapsen juttu oli allergiat jotka tekivät olon kamalaksi. Kun syö sopivaa ruokaa niin lapsi ei ollutkaan yhtään vaikea vaan ihan perus muksu. Niin ja noin 10 vuoden iässä tuo lapsi oppi itse sanomaan että allergiahuono olo kun oli syönyt sopimatonta ja ainakin kurkkukipu liittyi tuohon huonoon oloon.

No juu, oli sitten allergiaa, mutta ei liittynyt lapsen masennukseen.

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Olitko aina siskosi kyljessä vauvasta asti, kun  näit ja ymmärsit miten vanhempanne suhtautuivat siskoosi ja teihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Kuuluitko sinä ympäristöön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Olitko aina siskosi kyljessä vauvasta asti, kun  näit ja ymmärsit miten vanhempanne suhtautuivat siskoosi ja teihin?

Uskon, että siskoni on luonteeltaan geneettisesti joustamaton, mutta vanhemmat kyllä suhtautuivat häneen vaikeana. Varmasti se oli ikävää. Usein kuitenkin vanhempien hyljeksimätkin lapset pystyvät muodostamaan hyviä ystävyyssuhteita. Vaikea tietää, miksi tämä siskoni kohdalla onnistui huonosti.

Meillä eka lapsi huusi heti, kun oli nälkä. Opin nopeasti hänen rytminsä ja syötin heti oltiin missävain. Muulloinkin hän tarvitsi selkeän rytmin milloin syödään ulkoillaan pesydytään yms.

Allergiat on vaikeimpia itkupotkun aiheuttajia. Oli pakko jättää kaikki väriaineilla värjätyt, kuten namit, limut pois. Samoin leivät jotka on nostatettukaasuilla tai hapoilla tai hiivalla. Juurella nostettu kävi. Viljoista ohra, ruis, tattari. Vehnä ei ollekaan. 

Ehkä pahimpana pidin epäjohdonukaisuutta. Isä kieltää äiti sallii. Lapsi ei tiedä mikä on sallittua. Jatkuva kieltäminen ja lapsen näkeminen vain negatiivisissa tilanteissa masentaa kenet vain. Kehutaan useita kertoja. Sanotaan kivaksi,mukavaksi, ihanaksi, kullaksi, muruksi rakkaaksi ym mukavaa. Opeta lasta sanomaan: Hyvä minä, kun hän onnistuu, sano se itsellesikin.

En usko mihinkään hyssyttelyyn, kyllä lapset oppivat olemaan kun niille asettaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Olitko aina siskosi kyljessä vauvasta asti, kun  näit ja ymmärsit miten vanhempanne suhtautuivat siskoosi ja teihin?

Uskon, että siskoni on luonteeltaan geneettisesti joustamaton, mutta vanhemmat kyllä suhtautuivat häneen vaikeana. Varmasti se oli ikävää. Usein kuitenkin vanhempien hyljeksimätkin lapset pystyvät muodostamaan hyviä ystävyyssuhteita. Vaikea tietää, miksi tämä siskoni kohdalla onnistui huonosti.

Tarkoitan, että siskoni oli jo valmiiksi vähän erilainen ja vanhemmat varmasti pahensivat asiaa. Erittäin asiantuntevalla kasvatuksella olisi varmasti onnistunut kaikkiparemmin, mutta ei tämä myöskään kokonaan vanhempien syytä ole. Äitini on kertonut, että sisko oli heti pienestä jämpti ja tiukka omista mielipiteistään - mielestäni ehkä lievä Asperger. Sellaista ei kasarilla kuitenkaan tunnettu, ja varsinkin, kun piirteet olivat suht lieviä kuitenkin, niin lähes mahdotonta vanhempien olisi ollut ymmärtää saati saada ulkopuolista apua.

Minulla on autistinen ADHD tyttö. Aina ei ole helppoa, jumittuu asioihin ja toiminnanohjaus ei aina toimi. Silti ei sairasta masennusta ja on iloinen ja tyytyväinen, ainakin välillä. Sanoisin, että mitään ei voida vetää suoraviivaisesti. Meitä on moneksi.