Onko kaikki ”vaikeat” lapset pohjimmiltaan masentuneita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Onko se tosiaan sen "vaikean ja itsepäisen" lapsen vika? Luulisi että jokainen lapsi tarvitsee luonteelleen sopivan kasvatuksen eikä niin että jos ei sovi yhteen kasvatustyyliin niin on automaattisesti "vaikea". Minä olen sellaisesta perhemallista jossa minä olin kultainenlapsi ja veljeni syntipukki ja kuvaamasi tarina on melkein kuin minun lapsuuteni tarina. Menetin kaverit koska he eivät pitäneet minun itsekkyydestäni ja yritin muuttua kiltimmäksi. Minusta kuitenkin vain tuli jokin sekamuoto, olin yhä asenteellinen ja itsekäs, koska kukaan ei opettanut normaaleja tapoja. Menetin yhä kavereita säännöllisesti, jäin yksin ja sitten minua kiusattiin. Olen melko varma että minun veljenikin inhoaa minua, vaikka vika ei alunperin ole minussa. Mutta kukapa sitä omia vanhempiaan uskaltaa syyttää.

Kyllä voi reilusti katsoa vanhempien suuntaan ja syyttää, jos syytä on. Ja sitä todella on, jos perheessä on lapsia kohdeltu eriarvoisesti. Narskuperheen suuntaan mennään kun pystytään kategorioimaan lapset syntipukkiin, näkymöttömiin ja kultalapseen.  Veljesi muuten tuskin inhoaa sinua, asenne on vahempiesi luoma.

Minua hieman kiinnostaa mitä tarkoitat tällä. Asia nimittäin on niin että vaikka, ja ehkä juuri siksi, että olin kultainen lapsi niin veljeni on asettunut puolustamaan vanhempiani. Erityisesti äitiä, joka oli tahtipuikon takana, vaikka hänkin sai sen näyttämään siltä että minä pyöritin koko perhettä. Olinhan minä suosikki jonka mielen mukaan mentiin. Veljeni on myös osoittanut minua kohtaan raivonpuuskia ja melkein lyönyt kun lapsena härnäsin häntä enkä tajunnut asetelmaa. Tästä päättelen että hän mieluummin inhoaa minua kuin äitiämme. T. se jota kommentoit

Totta, siinä lienee sama psykologinen kuvio kuin siinä, että petetty nainen hyökkää toisen naisen kimppuun eikä kovistele pettänyttä miestä. 

Juu, pettäjämies esittää syytöntä ja siirtää syyllisyyden toiselle puoliskolle, naiselle joka vamppasi hänet. Äiti esittää syytöntä ja helposti syöttää valheilla lapsensa asettumaan sisartaan vastaan. Vanhempi-lapsi- asetelma karumpi vanhemman väärin käytetyn vallan alla, koska kyseessä on lapsen ensimmäinen ja elämän tärkein luottamussuhde.

Ihmisen on myös vaikea vihata ja syyttää sitä tahoa, josta hän on riippuvainen. Helpompi on valita vihan kohteeksi se toinen osapuoli, vaikka syy onkin siinä jota ei osata vihata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Onko se tosiaan sen "vaikean ja itsepäisen" lapsen vika? Luulisi että jokainen lapsi tarvitsee luonteelleen sopivan kasvatuksen eikä niin että jos ei sovi yhteen kasvatustyyliin niin on automaattisesti "vaikea". Minä olen sellaisesta perhemallista jossa minä olin kultainenlapsi ja veljeni syntipukki ja kuvaamasi tarina on melkein kuin minun lapsuuteni tarina. Menetin kaverit koska he eivät pitäneet minun itsekkyydestäni ja yritin muuttua kiltimmäksi. Minusta kuitenkin vain tuli jokin sekamuoto, olin yhä asenteellinen ja itsekäs, koska kukaan ei opettanut normaaleja tapoja. Menetin yhä kavereita säännöllisesti, jäin yksin ja sitten minua kiusattiin. Olen melko varma että minun veljenikin inhoaa minua, vaikka vika ei alunperin ole minussa. Mutta kukapa sitä omia vanhempiaan uskaltaa syyttää.

Kyllä voi reilusti katsoa vanhempien suuntaan ja syyttää, jos syytä on. Ja sitä todella on, jos perheessä on lapsia kohdeltu eriarvoisesti. Narskuperheen suuntaan mennään kun pystytään kategorioimaan lapset syntipukkiin, näkymöttömiin ja kultalapseen.  Veljesi muuten tuskin inhoaa sinua, asenne on vahempiesi luoma.

Minua hieman kiinnostaa mitä tarkoitat tällä. Asia nimittäin on niin että vaikka, ja ehkä juuri siksi, että olin kultainen lapsi niin veljeni on asettunut puolustamaan vanhempiani. Erityisesti äitiä, joka oli tahtipuikon takana, vaikka hänkin sai sen näyttämään siltä että minä pyöritin koko perhettä. Olinhan minä suosikki jonka mielen mukaan mentiin. Veljeni on myös osoittanut minua kohtaan raivonpuuskia ja melkein lyönyt kun lapsena härnäsin häntä enkä tajunnut asetelmaa. Tästä päättelen että hän mieluummin inhoaa minua kuin äitiämme. T. se jota kommentoit

Totta, siinä lienee sama psykologinen kuvio kuin siinä, että petetty nainen hyökkää toisen naisen kimppuun eikä kovistele pettänyttä miestä. 

Juu, pettäjämies esittää syytöntä ja siirtää syyllisyyden toiselle puoliskolle, naiselle joka vamppasi hänet. Äiti esittää syytöntä ja helposti syöttää valheilla lapsensa asettumaan sisartaan vastaan. Vanhempi-lapsi- asetelma karumpi vanhemman väärin käytetyn vallan alla, koska kyseessä on lapsen ensimmäinen ja elämän tärkein luottamussuhde.

Ihmisen on myös vaikea vihata ja syyttää sitä tahoa, josta hän on riippuvainen. Helpompi on valita vihan kohteeksi se toinen osapuoli, vaikka syy onkin siinä jota ei osata vihata. 

Näinhän se on usein, epäterveissä ihmissuhteissa. Kyse on sosiaalisesta vallankäytöstä, heikosta itsetunnosta sekä tietoudesta, läheisriippuvaisuudesta, mustamaalauksesta ja sen sorttisesta toiminnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Onko se tosiaan sen "vaikean ja itsepäisen" lapsen vika? Luulisi että jokainen lapsi tarvitsee luonteelleen sopivan kasvatuksen eikä niin että jos ei sovi yhteen kasvatustyyliin niin on automaattisesti "vaikea". Minä olen sellaisesta perhemallista jossa minä olin kultainenlapsi ja veljeni syntipukki ja kuvaamasi tarina on melkein kuin minun lapsuuteni tarina. Menetin kaverit koska he eivät pitäneet minun itsekkyydestäni ja yritin muuttua kiltimmäksi. Minusta kuitenkin vain tuli jokin sekamuoto, olin yhä asenteellinen ja itsekäs, koska kukaan ei opettanut normaaleja tapoja. Menetin yhä kavereita säännöllisesti, jäin yksin ja sitten minua kiusattiin. Olen melko varma että minun veljenikin inhoaa minua, vaikka vika ei alunperin ole minussa. Mutta kukapa sitä omia vanhempiaan uskaltaa syyttää.

Kyllä voi reilusti katsoa vanhempien suuntaan ja syyttää, jos syytä on. Ja sitä todella on, jos perheessä on lapsia kohdeltu eriarvoisesti. Narskuperheen suuntaan mennään kun pystytään kategorioimaan lapset syntipukkiin, näkymöttömiin ja kultalapseen.  Veljesi muuten tuskin inhoaa sinua, asenne on vahempiesi luoma.

Minua hieman kiinnostaa mitä tarkoitat tällä. Asia nimittäin on niin että vaikka, ja ehkä juuri siksi, että olin kultainen lapsi niin veljeni on asettunut puolustamaan vanhempiani. Erityisesti äitiä, joka oli tahtipuikon takana, vaikka hänkin sai sen näyttämään siltä että minä pyöritin koko perhettä. Olinhan minä suosikki jonka mielen mukaan mentiin. Veljeni on myös osoittanut minua kohtaan raivonpuuskia ja melkein lyönyt kun lapsena härnäsin häntä enkä tajunnut asetelmaa. Tästä päättelen että hän mieluummin inhoaa minua kuin äitiämme. T. se jota kommentoit

Totta, siinä lienee sama psykologinen kuvio kuin siinä, että petetty nainen hyökkää toisen naisen kimppuun eikä kovistele pettänyttä miestä. 

Juu, pettäjämies esittää syytöntä ja siirtää syyllisyyden toiselle puoliskolle, naiselle joka vamppasi hänet. Äiti esittää syytöntä ja helposti syöttää valheilla lapsensa asettumaan sisartaan vastaan. Vanhempi-lapsi- asetelma karumpi vanhemman väärin käytetyn vallan alla, koska kyseessä on lapsen ensimmäinen ja elämän tärkein luottamussuhde.

Ihmisen on myös vaikea vihata ja syyttää sitä tahoa, josta hän on riippuvainen. Helpompi on valita vihan kohteeksi se toinen osapuoli, vaikka syy onkin siinä jota ei osata vihata. 

Minulla kesti aikuisikään asti tajuta, että äitini on lempeähkö ihminen kaikille, eikä silti tule rakastamaan minua. Siskoani hän rakastaa, minä olin vain "joukon jatko". Haastavaa nähdä elämäsi tärkeimmän ihmisen rakkaus ja ymmärtää että se ei koskaan tule kohdistumaan itseen. Roikuin vanhemmissani liian pitkään, kun kultalapsi oli jo hyvine itsetuntoine muuttanut pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävän klassinen ajatusvirhe. Kun ihmisellä on jokin ongelma, tehdään hänen elämästään vaikeaa, kunnes hän masentuu. Sitten todetaan että kyse oli koko ajan masennuksesta.

Juuri näin. Lapsi on vahempien kasvatuksen tuotos, johon liittyy paljolti luonnollinen kiintymyssuhde lapseen, sitä kautta luonnollinen rakkaus, empatian kyky, rajojen säätely, välittävyys, avoimuus jne. Ongelma on yleensä vanhemmassa, vanhemmissa ja suhtautumisessa lapseen. Sitä on vaikea hahmottaa tai sitä ei haluta nähdä, koska huono vanhempi mieluummin näkee ongelmat seurauksena lapsessaan, kuin älyisi, viitsisi, tai haluisi katsoa peiliin ja kehittyä vanhempana. Sisaruksiin on suunnattu erilaista empatiaa vanhempien suunnalta, ei nähdä edes sitä miten elämäntilanteet muuttavat vanhemmassa itsessään suhtautumista yhteen lapseen. Katse kohdistuu lapseen, joka terveesti osoittaa tunteitaan havaitsemiinsa epäkohtiin perheessä. Eikä lapsi niitä usein pysty sanoittamaan, syynä pelko, väärintekeminen, moitituksi tuleminen, hylkääminen tai syrjäytytykisi tuleminen perheen sisällä. Vanhemmat luovat puitteet ja tunnemaailman perheen sisällä, lapsi ilmaisee luontaisesti sen mitä on luotu. Lapsi masentuu, kun perheessä on annettu syyt siihen. Terve ilmaisukeino lapselle, kun hän ei muuhun pysty, olosuhteiden vallitessa. Kukaan lapsi ei ole iloinen ja avoin, jos perheessä ei ole kaikki hyvin.

Lätin, lätin, lätin. Ei kasvatuksella pysty tekemään mitään ihmeitä silloin, kun lapsen aivot eivät toimi normaalisti. Se on aina helppoa elvistellä täällä asiasta, josta ei itsellä ole mitään kokemusta. Me elämme tämän asian keskellä joka päivä.

T: ADHD-lapsen äiti ja kasvatustieteen maisteri

Kaavatustieteiden maisterin tutkinto ei anna eväitä lapsen emotionaalisen kasvun ja kehityksen tukemiseen, ainakaan sellaiselle henkilölle jonka oma persoonallisuus on vinoutunut. Joten tuolla tittelillä on turha lesoilla. Äitimme, rouva kasvatustieteiden maisteri, oli pahin narsistipahoinpitelijä mitä olla saattaa.

Itsekin adhd-lapsen äiti olen ja siksi tiedän, että adhd-lapsi edellyttää vanhemmaltaan vielä rakastavampaa, tarkempaa ja johdonmukaisempaa kasvatusta kuin ns.tavallinen lapsi. Muutoin on ainekset kasassa katastrofiin lapsen kanssa.

Tekemisen pula, liika sallivuus ja vanhempien pelko sekä kyvyttömyys antaa lapsen kokea pettymyksiä ja tylsyyttä on suurin syy masennukseen. Ensin muotiin tuli ADHD, sitä tarjottiin joka mukulalle, nyt masennus.

Kun on diagnoosi niin monelle vanhemmille se on helpotus, nyt voi sysätä vastuun lääkärille. Kakaralle vaan nappia huuleen niin kaikki on ok. Kun ei ole niin lääkärin vika ja kakara saa mellastaa kun sika pellossa. Mutku sil on se masennus/ADHD. Pienellä prosentilla on, enemmistöllä ei. Onneksi syntyvyys vähenee, päävikaista sakkia.

Vanhemmat (iso osa) on luottotiedottomia, työttömiä eli omakin elämänhallinta hukassa. Mites siinä kakarasta tervepäisen kasvatat? Se on tietty yhteiskunnan vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Olitko aina siskosi kyljessä vauvasta asti, kun  näit ja ymmärsit miten vanhempanne suhtautuivat siskoosi ja teihin?

Uskon, että siskoni on luonteeltaan geneettisesti joustamaton, mutta vanhemmat kyllä suhtautuivat häneen vaikeana. Varmasti se oli ikävää. Usein kuitenkin vanhempien hyljeksimätkin lapset pystyvät muodostamaan hyviä ystävyyssuhteita. Vaikea tietää, miksi tämä siskoni kohdalla onnistui huonosti.

Tarkoitan, että siskoni oli jo valmiiksi vähän erilainen ja vanhemmat varmasti pahensivat asiaa. Erittäin asiantuntevalla kasvatuksella olisi varmasti onnistunut kaikkiparemmin, mutta ei tämä myöskään kokonaan vanhempien syytä ole. Äitini on kertonut, että sisko oli heti pienestä jämpti ja tiukka omista mielipiteistään - mielestäni ehkä lievä Asperger. Sellaista ei kasarilla kuitenkaan tunnettu, ja varsinkin, kun piirteet olivat suht lieviä kuitenkin, niin lähes mahdotonta vanhempien olisi ollut ymmärtää saati saada ulkopuolista apua.

Piirteet eivät ole lieviä jos ne invalidisoivat siskosi noin, ettei keinoja liittyä muiden ikätovereiden joukkoon ollut, muuta kuin tekemällä sitä, minkä osaa - pomottamisen.

Aspergeria minäkin ajattelen, mutta en kuitenkaan minään ”lievänä” jos noin joustamaton on ollut.

Mutta siinä olet oikeassa, 80-90 - luvulla ei autismin kirjoa tunnettu Aspergerin oireyhtymän osalta juuri ollenkaan.

Tekee mieli sanoa jo että suksi vi**un aspergenien kanssa. Yritä sinäkin kahden sivun perusteella oleva päästä massadiagnoosistasi ymmärtämään muutakin, luonnollista käytöstä ihmiselämässä.

Ja mikäs se sinun tekosyysi on - tekisi mieli sanoa.

Kamalinta on kuulla lapsuuden ajan, miten äiti vertaa sinua naapurin ja sukulaisten lapsiin, toivoen ettei sinua olisi. Äidin pelko on, miltä hän näyttää ulkopuolelle äitiroolissa, kun lapsi kaihtaa äitiä ja ratkaisunaan äiti kehittelee lapselleen diagnooseja, joihin pieni lapsi ei voi vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tekemisen pula, liika sallivuus ja vanhempien pelko sekä kyvyttömyys antaa lapsen kokea pettymyksiä ja tylsyyttä on suurin syy masennukseen. Ensin muotiin tuli ADHD, sitä tarjottiin joka mukulalle, nyt masennus.

Kun on diagnoosi niin monelle vanhemmille se on helpotus, nyt voi sysätä vastuun lääkärille. Kakaralle vaan nappia huuleen niin kaikki on ok. Kun ei ole niin lääkärin vika ja kakara saa mellastaa kun sika pellossa. Mutku sil on se masennus/ADHD. Pienellä prosentilla on, enemmistöllä ei. Onneksi syntyvyys vähenee, päävikaista sakkia.

Vanhemmat (iso osa) on luottotiedottomia, työttömiä eli omakin elämänhallinta hukassa. Mites siinä kakarasta tervepäisen kasvatat? Se on tietty yhteiskunnan vika.

En pysty mitenkään ymmärtämään, mikä sellainen vanhempi on, joka tuuppaa rauhoittavaa tms. nappia lapsensa suuhun.  Se pitäisi lailla kieltää ja vanhemman kuuluisi käydä lastenkasvatuskoulu. Siihen sisältyisi myös terapiajakso, jossa käsiteltäisiin vanhemman traumat, jotta niitä ei projisoisi lapseensa. Koulutus olisi itserahoittama, päivät käydään instanssin osoittamissa töissä. Lapset ovat sijoitettuna tämän aikaa.

Mielenkiintoista että muillakin on allergiat aiheuttaneet raivoamista ja huonoa käytöstä. Meillä myös, sopimaton ruoka näkyy levottomuutena ja kiukkuna ja ärtyisyytenä jota lapsi ei pysty hallitsemaan.Ja siihen ei toimi normaalisti toimivat keinot(siis mikä samalla lapsella muuten toimisi,jos muusta syystä on levoton tai kiukkuinen). Ja yhteys on aivan selvä. Meillä tulee myös muita oireita. Mutta lapsesta saattaa siis nyt jo arvata ihan käytöksestä jos on saanut allegiaa aiheuttavaa.

Ja kun nykyään sitä siedätystä suositellaan jos ei oireet ole henkeä uhkaavia...aikamme sitä yritettiin mutta juurikin käytösoireiden ja lapsen ilmiselvästi hankalan olon vuoksi on nyt siitä luovuttu. Sanotaanko että haitat on hyötyä suuremmat.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista että muillakin on allergiat aiheuttaneet raivoamista ja huonoa käytöstä. Meillä myös, sopimaton ruoka näkyy levottomuutena ja kiukkuna ja ärtyisyytenä jota lapsi ei pysty hallitsemaan.Ja siihen ei toimi normaalisti toimivat keinot(siis mikä samalla lapsella muuten toimisi,jos muusta syystä on levoton tai kiukkuinen). Ja yhteys on aivan selvä. Meillä tulee myös muita oireita. Mutta lapsesta saattaa siis nyt jo arvata ihan käytöksestä jos on saanut allegiaa aiheuttavaa.

Ja kun nykyään sitä siedätystä suositellaan jos ei oireet ole henkeä uhkaavia...aikamme sitä yritettiin mutta juurikin käytösoireiden ja lapsen ilmiselvästi hankalan olon vuoksi on nyt siitä luovuttu. Sanotaanko että haitat on hyötyä suuremmat.

Lapsesi olivat siis pohjimmiltaan masentuneita, syntyessäänkö? Ja sitten syötit heille sopimatonta ruokaa, lopputulos että haitat ovat suuremmat kuin hyöty. Mitähän itse vedät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Ei tullut mieleen että sisko olisi tarvinnut apua ja tukea eikä haukkuja ja leimaamista. Tuskin siskoksi pahuuttaan sellainen oli, häneltä puuttuivat vain keinot toimia toisin. Vanhempiesi tehtävä olisi ollut nähdä tämä ja hakea siskolle apua.

Ei tullut mieleen, olin kolme vuotta nuorempi ja päällimmäisenä mieleen siskosta lapsuudesta jäi se, että hän kiusasi ja määräili minua. Aikuisena on toki tullut mieleen, mutta ei se ollut silloin minun vastuuni eikä ole nytkään. Vanhempien olisi kuulunut auttaa siskoani, suojella minua sekä tukea sisarussuhdetta, mutta eivät osanneet tehdä mitään noista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Ei tullut mieleen että sisko olisi tarvinnut apua ja tukea eikä haukkuja ja leimaamista. Tuskin siskoksi pahuuttaan sellainen oli, häneltä puuttuivat vain keinot toimia toisin. Vanhempiesi tehtävä olisi ollut nähdä tämä ja hakea siskolle apua.

Ei tullut mieleen, olin kolme vuotta nuorempi ja päällimmäisenä mieleen siskosta lapsuudesta jäi se, että hän kiusasi ja määräili minua. Aikuisena on toki tullut mieleen, mutta ei se ollut silloin minun vastuuni eikä ole nytkään. Vanhempien olisi kuulunut auttaa siskoani, suojella minua sekä tukea sisarussuhdetta, mutta eivät osanneet tehdä mitään noista.

Nyt olet aikuinen ja ymmärrät vanhempiesi virheet. Voit myös ymmärtää, miksi siskosi kiusasi ja määräili sinua, sen hän on opppinut vanhemmiltanne. Sinulla on mahdollisuus lähentyä siskosi kanssa, ajattele sitä niin sitten kun et ole enää vanhempiesi vallan alla henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ympäristö leimaa hankalaksi, niin johan siinä ajan myötä masentuu, lapsi kuin aikuinenkin.

Joo, mutta ympäristö leimaa syystäkin. Esimerkiksi mun sisko oli pienestä asti ns. vaikea ja itsepäinen lapsi. Murrosikään asti pärjäsi pomottamalla kaveriporukkaa, mutta sen jälkeen ei osannutkaan sosialisoitua normaalisti vaan jäi sovinnollisempien ihmisten jalkoihin. Masentui ja tuli koulukiusatuksikin. Kiusaaminen on aina väärin, mutta en kyllä ihmettele suoraan sanoen että hän ei saanut helposti kavereita luonteensa takia.

Ei tullut mieleen että sisko olisi tarvinnut apua ja tukea eikä haukkuja ja leimaamista. Tuskin siskoksi pahuuttaan sellainen oli, häneltä puuttuivat vain keinot toimia toisin. Vanhempiesi tehtävä olisi ollut nähdä tämä ja hakea siskolle apua.

Ei tullut mieleen, olin kolme vuotta nuorempi ja päällimmäisenä mieleen siskosta lapsuudesta jäi se, että hän kiusasi ja määräili minua. Aikuisena on toki tullut mieleen, mutta ei se ollut silloin minun vastuuni eikä ole nytkään. Vanhempien olisi kuulunut auttaa siskoani, suojella minua sekä tukea sisarussuhdetta, mutta eivät osanneet tehdä mitään noista.

Mitä kolme vuotta vanhemmalta siskoltasi odotit, että hän kohtelee sinua kuin äitiroolissa lapsena ollessaan? Olitko jossain vaiheessa hänen äitinsä, kun tiedät että siskosi oli vaikea ja itsepäinen, vai oliko sinulla varhain jo ymmärrys hahmottaa sisaresi luonne? Suostuisitko ajattelemaan, että äitisi on sinulle luonut mielikuvan siskostasi? Ymmärrätkö, että monen ihmisen kohtalo on kotiolosuhteiden tuotosta? Myös teidän molempien, sisarusuhteena.