Oletko saanut työpaikan, jota et hakiessa uskonut voivasi saada?
Ja en nyt siis tarkoita mitään perinteistä suomalaista nöyristelyä vaan ihan oikeasti sitä, että ilmoituksessa etsittiin pätevämpää tekijää tai jotain muuta sellaista, minkä takia oli todella epätodennäköistä, että voisit saada työn. Mutta niin silti kävi.
Onko kenellekään käynyt näin?
Kommentit (5)
On. Pidin vitsinä työkkärin tarjousta, mutta pitihän sitä hakea. En tullut silloin valituksi, mutta myöhemmin siitä lähti työntekijä hyvin lyhyellä varoitusajalla ja tarvittiin sijaista. Silloin työtä tarjottiin minulle. Harvoin minua edes kutsutaan haastatteluun niihin paikkoihin, joihin olisin omasta mielestäni sekä sopiva että pätevä, mutta useasti olen saanut sellaisen paikan, johon ei ole ollut yhtään pätevää hakijaa. Määräaikaisia, mutta onhan sekin jotain.
Kyllä.
Mutta mietipä mitä mahtaa tarkoittaa vastikkeellinen toimeentulotuki. Siis käytännössä toteutettuna. Eli hakeeko tuen saaja itse sen vastikepaikan tms.
Toimisi varmaan kuin tämä aktiivimalli.
Eli ei ollenkaan. Paitsi byrokratiaa lisäisi.
No, ehkä menee vähän asian vierestä, mutta en ole osannut mitään työtä mihin mut on palkattu. Eli koulutus on, mutta ei kyllä valmistanut mitenkään mihinkään niihin mitä olen elämäni aikana tehnyt.
Kaikki olen oppinut työtä tekemällä ja sitä kautta opettelemalla. Erilaisia töitä joista osa määräaikaisia ja nyt taitaa olla kolmas vakiduuni.
Olen senkin huomannut, että koulutus voi olla kuinka hyvä paperilla tahansa, mut jos hlö ei opi tehtäviä käytännössä, niin ei se opi. Eli en kyllä tuijota koulutusta hakiessani uutta työtä. Enkä muuten ole näitä jotka parin vuoden jälkeen kaipaa jo jotain uutta, vaan sitoudun tehtäviini kyllä. Työsuhteeni ovat olleet pitkiä.
En, kyllä ne kaikki paikat, joihin oon jo hakiessa tiennyt olevani epäpätevä, on myös jääneet saamatta.