Mua hämmästyttää valtavasti tämä akateemisten palvonta!
Tälläkin palstalla heihin suhtaudutaan kuin yli-ihmisiin, parhaiten sen huomaa juuri viesteistä, joissa vakuutellaan, että he ovat " aivan tavallisia ihmisiä" tai, että hekin mokailevat joskus.
Akateemisen ja amiksen välinen kuilu on valtava, jälkimmäiset tietysti huonommalla puolella sitä kuilua.
Minä tunnen molempia ja en vain millään pysty ajattelemaan, että akateemisissa olisi jotain erityisen hyvää, jollei huonoakaan. He ovat vain opiskelleet pitempään. Heidän joukkoonsa mahtuu käsittämättömän yksinkertaista väkeä ja samaa voi sanoa amiksista.
En minäkään nyt tyhmä ole, tottakai annan suuren arvon asiantuntijuudelle ja älykkyydelle eri aloilla. Mutta annan yhtä suuren arvon myös ahkeruudelle, hyväsydämisyydelle ja henkiselle älykkyydelle ja näitä ominaisuuksia löytyy myös amiksista kukkuroittain.
Ja joo, olen itse amis, mutta en tunne itseäni yhtään alemmaksii sen takia. Ja jopa ajattelen, etä jos taloudellinen tilanne antaisi periksi, niin varmasti riittäisi lukupäätä akateemiseksi asti. Eikö ole kamalaa uskoa itsestään noin suuria:D
Kommentit (31)
kunhan tietää maailman menosta paljon ja seuraa aikaansa aktiivisesti. Ihmiset, jotka eivät tiedä mistään mitään, ovat auttamattoman tylsiä. Tähän asti ihmiset, jotka täyttävät tuon kriteerin, ovat lähes poikkeuksetta olleet akateemisia. Akateemisuus ja henkinen aktiivisuus korreloivat - näin se vain on.
Itsellä on amk-tutkinto ja yliopisto-opintoja takana, mies on tohtori. Sos. ympyröissä siis runsaasti akateemisia, oikeastaan pelkästään. Ihan samanlaisia tolleroita kuin kuka hyvänsä. Mutta totta on se, ettei sitä täytyisi joutua sanomaan ääneen, sehän on itsestään selvää!
Olis kyllä kiva jos kaveripiirissä olis enemmän " oikeiden" töiden tekijöitä, jos miehenkin kaverit on jotain kielitieteilijöitä, niin eipä niistä juuri apua ole muutoissa ja rempoissa..
Ja vielä, koulutusaste ei läheskään aina kerro älykkyydestä ja vielä harvemmin sivistyneisyydestä.
linjoilla kanssasi nelonen. En ole koskaan ymmärtänyt koulutuksella brassailua, se on mautonta ja ääliömäistä muutenkin. Itse kunnioitan ihmistä, joka tekee työkseen mitä tahtoo sydämestään tai ainakin pyrkii jollain keinolla kohti tätä tavoitettaan. Ihminen, joka on hyväsydäminen ja empaattinen ansaitsee kunnioitukseni. Kunnioitustani ei mitata suinkaan koulutuksen tasossa!!
terv: toinen maisteri
kumpikin kielitieteilijöitä ja ihan omatoimisesti ollaan muutot saatu hoidettua. Apuna ollut kyllä ammattikorkeakoululaisiakin, mutta pakkaus ollaan hoidettu ihan itse:)
Vierailija:
Mutta annan yhtä suuren arvon myös ahkeruudelle, hyväsydämisyydelle ja henkiselle älykkyydelle ja näitä ominaisuuksia löytyy myös amiksista kukkuroittain.
yksikään tuntemani amis ei ole ahkera eikä hyväsydäminen ja tunnen aika monta kun olen siellä opettanutkin. Älykkäitä on joukossa jonkun verran, mutta ahkeria ne tyypit EIVÄT ole. Amikseen meneekin pääasiassa väkeä, jotka haluavat päästä helpolla ja se asenne saa siellä kaveripiiristä koko ajan lisätukea, nii nettä jokaisessa paikassa missä voidaan, yritetään lintsata tai mennä aidanrimojen välistä.
Ja mitä tulee hyvään sydämeen niin sellaisia koulukiusaajiakaan ei näy enää missään muulla toisen asteen koulutuksessa. Ja veroja kierretään sen minkä kyetään.
Minäkin anna suuren arvon ahkeruudelle ja hyvälle sydämmelle (ja älykkyydelle, jos sen kanssa tulee joku muu hyvä ominaisuus joka pitää sen kuosissa nii nettei sen avulla tehdä vain pahaa). mutta en minä niitä amiksesta juuri löydä.
Vai sanotaanko todella nykyään ammattiKORKEAkoulua käyviä amislaisiksi?
Olen kyllä muuten samaa mieltä, loistavasti sanottu.
esim. viihtyykö hän työssään. Se on hänen henkilökohtainen ongelmansa. Minua kiinnostaa se, ovatko ihmiset hyvää seuraa, eikä hyväksi seuraksi tee hyvä sydän, vaan se, että osaa keskustella ja tietää asioista syvällisesti ja laajasti. Ja tässä akateemisilla on yleensä etulyöntiasema.
miksi siis luokittelisin koulutustason mukaan?
kyllä ammattikorkeassakin olevia voi sanoa amiksiksi.
amiksessa ja kyllä sai olla iloinen, jos ryhmässä oli yksikin asiallisesti hommansa hoitava tapaus.
Ymmärtänet, että siivoojat, roskakuskit, kadunlakaisijat, kaupantyöntekijät, keittiötyöläiset, hoitajat, raksamiehet, putkimiehet, sähkömiehet, talonmiehet jne jne, ovat kaikki amiksia?
Valtavat määrät amiksia sinunkin ympärilläsi tekemässä ahkeruudellaan sinun elämääsi helpommaksi, jotta voit rauhassa keskittyä kehittelemään ylimielisiä ja todellisuudesta irrallaan olevia ajatuksiasi heistä ylivertaisissa akateemisissa aivoissasi?
Miten luulet, että mikään pyörisi, jos kaikki amikset olisivat laiskoja ja kiusaisivat vain toisiaan?
amis tarkoittaa toisen asteen tutkintoja. Siis pääasiassa niitä, joihin lähdetään kouluttautumaan suoraan peruskoulupohjalta. Eikä siis amk-tutkintoja.
Vierailija:
Ymmärtänet, että siivoojat, roskakuskit, kadunlakaisijat, kaupantyöntekijät, keittiötyöläiset, hoitajat, raksamiehet, putkimiehet, sähkömiehet, talonmiehet jne jne, ovat kaikki amiksia?Miten luulet, että mikään pyörisi, jos kaikki amikset olisivat laiskoja ja kiusaisivat vain toisiaan?
Siivooja täällä hoitaa hommansa asiallisesti, samoin sähkömies. Roskakuskit laskuttaa käynnistä kahden viikon välein, mutta käyvät noin 2,5 tai 3 viikon välein - aina saa olla soittelemassa perään. Kadunlakaisijoita ei tällä kaupungiss aedes ole. Lähikaupan työntekijät eivät saa vanhentuneita elintarvikkeita hylyistä pois eikä kassalla usein ole sama ahintaa kuin hyllyssä. Työmaaruokalamme ruoka on surkeaa ylikeitettyä mössöä ja salaatissa on etanoita. Asiakaspalvelusta ne eivät ole koskaan kuulleetkaan. Oöljykattilan kalvopaisuntasäiliön viallista kalvoa on karhuttu putkiasentajalta kohta 3 vuotta. Talonmiehiä ei ole enää olemassakaan enkä uskalla edes ajatella millaista olisi joutua jonkun hoitajan armoille...
saaneen korjata.
Itse HALUSIN amikseen koska halusin AMMATIN, no minulla on ammatti ja hyvä työ ja ammatillisen pätevyyden ja työssäosaamisen takia myös tuloni ovat keskitasoa paljon paremmat.
Tosin, seuraukset ovatkin sitten ikävämpiä. Mm. lääkärin huolimattomuuttaan määräämä pahimmillaan tappava lääkeyhdistelmä.
toki asiallisemmin kuin koulun. Tietysti, koska muuten voi olla potkun kuva perseessä, mutta kyllä useimmat tietävät, että jos löytää esim. kunnolla työnsä hoitavan siivoojan, niin todennäköisesti tämä on aika pian paremmissa hommissa. Kyllä moni duunari hoitaa hommansa menemällä sieltä, mistä aita on matalin. Katselin juuri tänään erästä kierrätysastian tyhjentäjää, jolta livahti kauhasta (tai mikä lie härveli on) puolet roskista kadulle. Siitä viis, roskat jäivät siihen ja äijä liikenteeseen.
eväillä he (tai siis osa heistä) työelämässä pärjäävät. Osa täysin moraalitonta, laiskaa ja moniongelmaista sakkia.
Olen itse ihan tavallinen tradenomi vain, ja kyllä olen hävennyt sanoa sitä ääneen. Alemmuuden tunne katosi vasta sitten kun perustin oman menestyvän yrityksen ja aloin nostaa keskimääräistä kovempaa palkkaa.
Nykyään on ihan sama mitä muut koulutuksestani ajattelevat. Ei ihan joka tyttö pyöritä osakeyhtiötä yksinään.
että koulutustaso ei ole se tärkein, vaan parasta on se, että ihminen tuntee olevansa juuri sellaisessa työssä, jota on halunnutkin ja viihtyy työssään.
Oli hän sitten minkä tahansa ammatin edustaja. Itseään korostavia akateemisia en ole koskaan ymmärtänyt.
T: maisteri