Mitä mieltä vanhemmasta joka pakottaa lapsensa lukioon?

Fiksu, ja haluaa lapsestaankin fiksun rähjäävän karjalalippis-odininsoturi-persu-homotvi*tuun-työ_ukon sijasta.

Vastuullinen vanhempi. Amikseen ei kukaan kunnon vanhempi lastaan laita.

Typerä. Lasten pitää antaa omaa elämäänsä. Aina voi myöhemmin muuttaa suunnitelmiaan.

- tuollaisen vanhemman ärtynyt aikuinen lapsi, jolta yo-lakki lensi roskakoriin heti lakkiaisten jälkeen.

Amishan alkaa vaatia nykytilassaan jo paljon enemmän kuin lukio, kun opetus vain vähenee ja itseoppimisen merkitys on suuri.

Jos lapsellani on lukupäätä, niin haluan hänen hakevan kaksoistutkintoa. Koskaan ei voi olla liikaa tietoa, eikä ole turhaa pitää ovia auki joka suuntaan. Voi sitten jatkokouluttautua ihan toisille urille, jos ei amiksen koulutus olekkaan sitä mitä haluaa, tai hakea lisäkoulutusta jo opiskelemastaan alasta. Lukio helpottaa korkeakouluopintoja, oli se sitten yliopisto tai ammattikorkea. Ja amistutkinto helpottaa työllistymistä, jos haluaa hengähtää hetken ja tehdä vain töitä.

Millainenkohan olen. Haluan lapselleni paremmat mahdollisuudet tulevaisuuteen, mitä itse sain. Tiukka, mutta rakastava. Itse jouduin menemään ns. Perse edellä puuhun, kun ei ollut tukiverkkoa, jonka kanssa keskustella asioista enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Typerä. Lasten pitää antaa omaa elämäänsä. Aina voi myöhemmin muuttaa suunnitelmiaan.

- tuollaisen vanhemman ärtynyt aikuinen lapsi, jolta yo-lakki lensi roskakoriin heti lakkiaisten jälkeen.

Kadutko oikeasti? Minä en. Sekoilin kaksi vuotta (huonosti palkattuja töitä), sitten aloin opiskella. Helppo oli jatkaa, kiitos äidin, kun pakotti kaksoistutkinnon.

Vastuullinen vanhempi joka ajattelee lapsensa tulevaisuutta. Puoliväkisin pakotin ja lahjoin poikani lukioon 2015. Viime keväänä sai lakin ja pääsi pääsykokeen kautta jatko-opintoihin korkeakouluun. Myöntää itsekin että lukioon kannatti mennä.

Mun isä pakotti minut aikoinaan lukioon. En olisi halunnut millään mennä. No, eka luokka menikin sitten penkin alle ja sain ehdot. Lähdin vuodeksi töihin ja palasin sitten lukioon ihan omasta halusta. Motivaatio oli sitten todella korkea. Hyvää teki välivuosi.

kaksoistutkinto. 

Mut pakotettiin lukioon. Olisin kyllä hyötynyt siitä amistutkinnosta suuresti, lukion olisin joka tapauksessa luultavasti päätynyt myöhemmin käymään. Ammatti takataskuun olis tosi jees. Kirjoitin tosi hyvin, mutta enemmän olisin käytäntöön taipuvainen.

Tuossa iässä osaa kyllä jo itse päättää, olisin arvostanut että vanhemmatkin luottavat arviointikykyyni.

Nykyinen amis on sitä luokkaa ettei kukaan kunnon vanhempi pane sinne lastaan

Pakottaminen ei ole koskaan the way to go, ellei ole kyse asiasta, joka on vain pakko tehdä tai jostain henkeen ja terveyteen liittyvästä asiasta (eli voit pakottaa lapsen aamulla päivähoitoon, kun menet itse töihin).

Olen sitä mieltä, että sellainen pakottava vanhempi ei kunnioita lapsen omaa tahtoa eikä ehkä osaa asettua hänen asemaansa. Perustelu ja järkevä keskustelu taas on hyvästä ja herättää ehkä lapsenkin miettimään, mitä oikeasti haluaa.

Omia vanhempia kiitän 'pakottamisesta' ja lahjomisesta. Hevosenhoitajaksi olisin yläasteen jälkeen halunnut, lukioon pakotettuna päädyin eläinlääkäriksi. Paljon parempi näin!

Olin ihan kakara 15-vuotiaana ja nyt on pakko myöntää, että äiti tiesi paremmin, mikä minulle sopii.

Sellainen vanhempi haluaa lapsen vain käyvän koulua monta vuotta. Harmi hänelle että työelämässä arvostetaan enemmän työtä tehneitä.

Hyvä työ. Kaikkeni yritin myös vaan poika p€rkele oli sitkeämpi ja piti oman päänsä

Lukio on lähinnä jatkettu peruskoulu. Jos on fiksu niin voi hankkia ammatin vyön alle valmiiksi ja siitäkin vielä jatko-opiskella jos haluaa. Ylioppilastodistuksella ei saa kummoisia töitä, jos niitä jatko-opintojen aikaan haluaa samaan aikaan tehdä. Ammattikoululinjat eroavat myös paljon toisistaan ja osasta oppii paljonkin, jopa sellaista mistä voi olla muutenkin hyötyä tulevaisuudessa. Lukion ainoaksi plussaksi luen mahdollisuuden eri kielten opiskeluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerä. Lasten pitää antaa omaa elämäänsä. Aina voi myöhemmin muuttaa suunnitelmiaan.

- tuollaisen vanhemman ärtynyt aikuinen lapsi, jolta yo-lakki lensi roskakoriin heti lakkiaisten jälkeen.

Kadutko oikeasti? Minä en. Sekoilin kaksi vuotta (huonosti palkattuja töitä), sitten aloin opiskella. Helppo oli jatkaa, kiitos äidin, kun pakotti kaksoistutkinnon.

Kyllä. Painostaminen jatkui lukion jälkeenkin. Nyt olen 3-kymppinen enkä enää keksi mikä minua kiinnostaisi hienolta tutkinnosta huolimatta. Olisin halunnut tehdä omanlaisia juttuja jo nuoresta alkaen.

Voihan sitä pakottaa, mutta mites motivaatio. Itse ainakin laitaisin opiskelun ranttaliksi, jos minut pakotettaisiin johonkin mihin en halua.

Mitäpä tuohon nyt sanoisi.

Aihe meillä nyt "kuuma peruna", koska kuopuksen yht.hakuaika lähestyy. Hänellä sujuu koulu kohtalaisen hyvin, ka siinä 8 kieppeillä, mutta ei hällä kummoisia ambitioita opiskeluja kohtaan ole. Fyysisesti kuin mies, henkisesti lapsi. Ja sitten pitäisi kyetä näin isoihin päätöksiin, huhheijakkaa vain. Vaikka aikuisena voikin opiskella ja vaikka ammattia vaihtaa niin ei se saa mikään tavoite tai päämäärä mielestäni olla.

Toisekseen hänellä ei kummoista mielenkiintoa saati intohimoa tunnu mihinkään ammattiin olevan, vaan napannut vain jonkin "mukavan" ja ilmeisen iisibiisin valinnan opon jakamasta esitteestä eri ammattitutkintolinjoista.

Tuskin hänestä mikään akateeminen koskaan kuoriutuu eikö tietenkään tarvitsekaan, mutta kunhan miettisi asioita ja toimisi niin, että olisi useampia mahdollisuuksia valita kuin vain se yksi josta luulee, että työelämä aukeaa ja suht helposti vieläpä ja rahaa tulee.

Soisin, että menisi, pääsisi, lukioon, saisi yleissivistystä ja järkeä päähänsä, kehittyisi psyykkisesti ja hieman lisäaikaa tuumailla ja miettiä mahdollisuuksiaan ja mitä tekisi. Mutta en tiedä, matematiikka ei ole nytkään läheskään koko ajan suitsait iisibiisiä ja äidinkielen tekstin tuottaminen on suht haastavaa, vihaa fiktiota ja on tuittupäinen ja nopsaan poksahtava persoona.

Kyllä, tämä asia stressaa ja huolestuttaa tätä äitiä ja paljon.

Minut pakotettiin lukioon vaikken halunnut. "Koska sukuun pitää saada toinenkin jolla on valkolakki". 

Menin lukioon, sinnittelin lähes 2 vuotta ja lopetin vanhemmilta salassa.  2 viikkoa meni ennen kuin uskalsin kertoa että olin lopettanut lukion. Ja paska vyöry siitä seurasi vanhemmilta ja isovanhemmilta.

Painostuksesta hain myös ammattikouluun kunnes lopetin puolessa vuodessa. Ei motivaatiota kun en tiennyt miksi haluan isona.

Menin töihin ja viiden vuoden työn teon jälkeen opiskelin ammatin itselleni hyvällä motivaatiolla. 

Lukion suorittamista loppuun harkitsin myös,mutta siitä oli tullut niin vastenmielinen kokemus että jätinpä suorittamatta ja keskityin töihin. Sainkin alle 30 vuotiaana vaki paikan jossa työskentelen edelleen.

Ja ala-asteella olin tunnollinen, kohtuu hyvä koulussa. Paineet kasattiin minun niskaan vanhimpana lapsena. Ei kiva.