Lue keskustelun säännöt.
Harmittaa vähän kun tuttavaa ei käy kukaan/ mikään kateeksi
31.10.2018 |
Hän on aina onnellinen muiden puolesta.
Hänen ilmeestään ei näy kateutta vauraampia kohtaan. On vähään tyytyväinen. Ei ole myöskään kilpailuhenkinen mikä minusta kertoo siitä, et hänelle ei tule paha mieli esim. muiden saavutuksista ja omaisuudesta.
Hän myös unohtaa loukkauksen ja ei suutu kenellekään mistään. Onko toi älykkyyttä vai mitä?
Tulee sellainen olo, et hän on jotenkin erityinen ja harvinainen ihminen.
Kommentit (23)
Jääkö muiden jalkoihin kun on tuollainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä itseäsi siinä tarkalleen harmittaa? Huomaatko itse että olisit hänen tilanteessaan kateellinen, vai toivotko että hän olisi jostain kateellinen esimerkiksi sinulle, mikä taas saisi sinut tuntemaan itsesi paremmaksi?
En provoa, vaan mielenkiinnosta kysyn. Olen itse nimittäin hieman tuollainen kuvailemasi kaltainen tyyppi.
Mä haluaisin olla hän. Mut olen niin ahne, et ei onnistu.
Ystäväsihän on oikein onnekkaassa asemassa. Varmaan hyvät, rakastavat vanhemmat tai runsaasti elämänkokemusta.
Mun onnellisuus alkoi siitä, kun lakkasin kadehtimasta. En jää jalkoihin, toisilla voi olla enemmän kun mulla, muttei haittaa. Elämä on mielenkiintoista ja toivon muille hyvää. Rakkautta mulla on elämässä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minuakaan. Mun salaisuus on lähinnä se että olen omistautunut elämässäni hengelliselle etsinnälle ja henkisille asioille, joten se mitä ihmiset yleensä kadehtii kuten raha tai asema, ei ole minulle mitenkään merkittävää. Siksi en sitä kadehdi kun ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei minuakaan. Mun salaisuus on lähinnä se että olen omistautunut elämässäni hengelliselle etsinnälle ja henkisille asioille, joten se mitä ihmiset yleensä kadehtii kuten raha tai asema, ei ole minulle mitenkään merkittävää. Siksi en sitä kadehdi kun ei kiinnosta.
Lisään vielä että en ole pyhimys, saatan kadehtia paljonkin esim. valaistumisen saavuttaneita ihmisiä. Mutta koska näistä asioista ei useimpien kanssa arjessa puhuta, niin monelle varmaan tulee käsitys etten kadehdi mitään. Useimmiten kun on puhe ihmisten tuloista, veneistä, työurista, autoista, taloista, mökeistä jne materiasta joka ei tosiaan kadehduta minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä itseäsi siinä tarkalleen harmittaa? Huomaatko itse että olisit hänen tilanteessaan kateellinen, vai toivotko että hän olisi jostain kateellinen esimerkiksi sinulle, mikä taas saisi sinut tuntemaan itsesi paremmaksi?
En provoa, vaan mielenkiinnosta kysyn. Olen itse nimittäin hieman tuollainen kuvailemasi kaltainen tyyppi.
Kilttinainen ilmoittautuu
Mä olen tuollainen. En osaa kadehtia mitään. Suurinta osaa tavarasta ja omaisuudesta, mitä ihmisillä on, en edes haluaisi. En myöskään kuuluisuutta, julkisuutta, menestystä tai vaikutusvaltaa. Tietysti olisi kivaa jos olisi vaikka miljonääri, että voisi aina tehdä mitä huvittaa talouden puolesta, mutta ei mua sekään kadehdituta että joku on. Ei elämässä mene mikään tasan, aina joillain on jotain mitä itsellä ei ole. Pidän itseäni aika tasapainoisena ja tyytyväisenä ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai siellä on pohjalla terveellä tavalla hyvä itsetunto. Kateuden taustalla usein on jonkin sortin tyytymättömyys omaan tilanteeseen, kun katsoo että muilla on paremmin ja minulla ei. Sen kanssa on kuitenkin raskasta elää, ja varmasti risoo katsella sellaisia joilla olisi "syytä" olla kateellisia muttei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi kaveri, joka ei kadehdi mitään, oikea luonnonlapsi. Hänellä on ollut rikkonainen elämä, mutta ei silti ole yhtään katkera, mitä ihmettelen suuresti. Aina yhtä aurinkoinen ja tyytyväinen ❤. Nauttii selvästi elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadehtiminen on hukkaan heitettyä energiaa. Rikaskin kadehtija on aina köyhä, ja köyhä voi olla todella rikas.
Ap:n harmitus on kyllä ihan käsittämätöntä. Onko se samaa sarjaa kuin nyrpeän naaman näyttäminen aina-iloiselle, hyväntuuliselle ihmiselle?
Olen hengellisen heräämisen kautta löytänyt uusia aarteita, niin mikään maallinen kadehtimiden aihe ei minua enää saa valtaansa.
Hassua silti, ettei Jeesus kelpaa kaikille, vaikka olisi avain onneen. Se ainoa, pysyvä Avain ja Onni.
Olen tuollainen. Aina iloinen ja ystävällinen. Hymyilen ja iloitsen toisten puolesta aidosti. Mutta sitten katkerana päässäni kadehdin jopa itseäni! :D mutta en kauaa. Unohdan nopeasti ja menen eteenpäin.ihminen minäkin.
Itse olen hieman samanlainen. En vaan jaksa olla kiinostunut mitä jollakin on ja kuinka paljon omistaa. Hieno juttu sen toisen kannalta mutta itse tulen toimeen vähemmällä. Sairastan keskivaikeaa masennusta ja olen pyrkinyt ottamaan asenteeksi että vaikka sataisi paskaa taivaalta niin nyt en ahdistu. Tietenkin haaveilen että voisin tehdä elämälläni jotain, mutta en ota siitä stressiä. Se on tullakseen jos on. Olen tyytyväinen kunhan on katto päänpäällä ja ruokaa syödäkseen.
Huomaan ahdistuvan ihmisten seurassa joiden mielenkiinnon kohteet on kuluttaminen, kuluttaminen ja kuluttaminen. Tietenkin itse myös kulutan, mutta huomattavasti vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minuakaan. Mun salaisuus on lähinnä se että olen omistautunut elämässäni hengelliselle etsinnälle ja henkisille asioille, joten se mitä ihmiset yleensä kadehtii kuten raha tai asema, ei ole minulle mitenkään merkittävää. Siksi en sitä kadehdi kun ei kiinnosta.
Lisään vielä että en ole pyhimys, saatan kadehtia paljonkin esim. valaistumisen saavuttaneita ihmisiä. Mutta koska näistä asioista ei useimpien kanssa arjessa puhuta, niin monelle varmaan tulee käsitys etten kadehdi mitään. Useimmiten kun on puhe ihmisten tuloista, veneistä, työurista, autoista, taloista, mökeistä jne materiasta joka ei tosiaan kadehduta minua.
Kadehdit valaistuneita? Voi jee, kun kuulostaa typerältä. Ei tuo mitään henkisyyttä ole, vaan ihan sitä samaa, kun kadehditaan vaikka naapurin autoa. Sinä vain kumartelet guruja ja kuvittelet sen olevan jotain hienompaa.
Paljon elämän kokemusta nyt ainakin.
Sellasen kuvan sain kirjoituksesta.