Kävin perjantaina baarissa
Kahdessakin, yksin ja mies olen. Istuskelin ja katselin menoa, suurin osa ympäri päissään olevia miehiä, jotka horisivat aivan täyttä p**kaa keskenään. Naiset puolestaan olivat joko puolisonsa kanssa "sivistyneesti" tai sitten omissa laumoissaan nauraa räkättivät ja kikattelivat. Ei liene mitään asiaa, en viitsinyt edes yrittää tehdä tuttavuutta. Muutama yksinäinen nainenkin näkyi, räpläsivät kännykkää tai tuijottivat lasi kädessä vihaisen näköisenä. Ajattelin jättää tuttavuuden tekemisen väliin silläkin saralla.
Lisäksi joku reuhaviinaa ottanut urpo, joka istui viereisessä pöydässä ja alkoi haastaa riitaa.
Lienee muitakin ja parempia paikkoja löytää naisseuraa, eli kumppani tähtäimessä.
Kannattaisikohan lopettaa koko baareilu?
Sitä samaa tahtoo aina olla, mitään ne ei oikein anna, bilettäminenkään ei niin kiinnosta enään näin 35tosena.
Anteeksi, oli pakko hieman avautua :).
Kommentit (3)
En mäkään oo koskaan saanut baarista seuraa. En kavereiden seurassa enkä yksin. Niin ja olen nainen. En käy enää baareissa ja alkaa tota ikääkin jo olemaan.
Varmasti olisi otollisempiakin paikkoja löytää nainen parisuhteeseen, jos sellaista kaipaat. Itse löysin miehen arkisessa tilanteessa, jossa hän tuli tarjoamaan miehistä apua. Kulje silmät auki ainakin rautakaupassa, jos siellä palloilee nainen yksikseen, on aika todennäköistä, että hän on sinkku. Auttaminen antaa tilaisuuden jutustella ja tehdä tuttavuutta, ehkä ottaa vastaan ne tarjotut kiitoskahvit tai pyytää tai tarjota yhteystietoja.
Yksin onanoit.