Melkein TAPOIN lapsen illalla
Eilen klo 21 maissa, siis pimeää, ajelin hiekkatiellä autolla kotiinpäin, vauhtia n 80kmh, joka on myös tuon tien "aluerajoitus". Ei katuvaloja.
Yhtäkkiä tien laidasss oli ihminen, täysin mustissa, ei taskulamppua, ei edes heijastinta. Nostin jalan kaasulta. Yhtäkkiä havaitsemani ihmisen edestä lähti toinen pienempi ihminen, täysin mustissa, paitsi punaiset kumpparit, joka tuli puoliväliin kaistaani.
Jarrut pohjaan ja väistö vasemmalle, ei osunut, onneksi. Avasin ikkunan kauhistuneen naisen vieressä ja sanoin, että oisko järkeä hommata huomenna itselle ja lapselle HEIJASTIN?
Nainen, selvästi säikähtänyt, nosti hitonmoisen äläkän, syytti hurjastelusta, kaahaamisesta, aikoi ilmoittaa poliisille, nappasi puhelimella kuvankin. Jätin sen raivoamaan tien laitaan ja jatkoin matkaa.
Katsokaa hyvät ihmIset että teillä ja lapsilla on heijastin. Kohta ovat myös kouluaamut niin pimeitä, että heijastin on oikeasti tarpeen.
Eihän kukaan tahallaan aja päälle, mutta vähän voisi omasta mukavuudesta tinkiä ja laittaa heiluva tai edes ommeltu heijastin.