Miksi viikko-viikko -lapsen elämän pitää olla yhtä juhlaa?
Ihan ensin: en ole kateellinen miehen lapselle, en vihaa miehen exää, kunhan ihmettelen nykyvanhemmuutta. Minulla ei ole omia lapsia, olen siksi varmaan todella tyhmä.
Silti ihmettelen.
Mies ja exä erosivat 3 vuotta sitten, lapsi on nyt 6v ja huoltajuus ja lapsen elämä on sovussa jaettu. Vanhemmat ovat ihan hyvissä väleissä keskenään! Ja se on minullekin OK. Minulla on oma koti, asun siellä ns. lapsiviikot, mutta näilläkin viikoilla nähdää miehen ja lapsensa kanssa.
Minusta tuntuu siltä, että lapsi ei elä lainkaan tylsää taviselämää, vaan isä ja äiti pyrkivät järjestämään mahdollisimman paljon kaikkea kivaa koko ajan. Jos äiti vie lapsen joka tiistai mäkkäriin, pitää isän viedä omana tiistainaan hoplopiin JA mäkkäriin. Jos isä menee lapsen kanssa aina keskiviikkona uimaan, pitää äidin omana keskiviikkonaan viedä lapsi elokuviin JA jätskille. Viikonloput ovat jatkuvaa tapahtumissakäymistä, aina löytyy joku perhepuistoilu tai lapsimessut, jonne pitää mennä.
Ymmärtäisin, jos kerran kuukaudessa olisi tuollainen maksullinen "riehameno", mutta kesällä lapsi kävi joka launtai Linnanmäellä. Ei se ole minulta pois, mutta nauttiiko lapsi sitten lopulta huvipuistokäynneistä, jos niitä on joka viikko? Ehdotin, että vaihteeksi mennään vanhempieni mökille lossimatkan päähän (minusta siinä olisi omanlaistaan uutuudenviehätystä), mutta miehen mielestä lapsella voi olla mökillä tylsää, vaikka matka olisi kiva.
Olen ydinperheen lapsi ja omassa lapsuudessa välillä sai pitkästyä ja vain olla. Nyt jos ehdotan torstaiksi yhteistä elokuvailtaa kotona, niin mies sanoo, että ei siitä jää lapselle kivaa muistoa. Ei kai jokaisesta päivästä tarvitsekaan jäädä? Vai olenko lapsettomana niin tolkuttoman tyhmä, että en tajua, että nykylapsille maailma ja tapahtumat ovat aina avoinna, ei tarvitse istua kotona hetkeäkään.
Kommentit (37)
Oletko itse ollut heittopussi? Huomaa kyllä ettei sulla ole lapsia.
Viikko-viikko-lapsella ei ole kotia, joten kodittomuutta pitää kompensoida kaikella kivalla
Rahaa näyttäs olevan ainakin. Lapsesta kasvaa luultavasti lellitty joka ei kestä aikuisena tylsää arkielämää.
Syyllisyyttä. Ja vanhemmat kilpailevat keskenään, kumpi on kivempi.
Vierailija kirjoitti:
Rahaa näyttäs olevan ainakin. Lapsesta kasvaa luultavasti lellitty joka ei kestä aikuisena tylsää arkielämää.
Miksi aikuisena pitäisi elää tylsää arkielämää?
EIköhän tuossa ole kyse "kilpavarustelusta", eli halutaan olla se parempi vanhempi kuin toinen.
Vanhemmat selvästi eivät halua laittaa lastaan kakkoseksi uuden kumppanin rinnalla ja se on hyvä.
Viikko-viikko -kuvio on minusta usein lapselle aika rankka ja kuluttava ja vanhempien pitääkin tehdä hieman tavallista enemmän töitä, että lapsi tuntee silti olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi - mutta olen tismalleen samaa mieltä siitä, että tuo ei ole se oikea tapa. Normaalin, turvalliseen kotiarkeen kuuluu se ihan tavallinen elämä ja jopa tylsyys, joskaan en itse todellakaan muista ehdottamiasi juttuja (leffailta kotona, mäkkimatka) tylsinä vaan juuri niinä parhaina hetkinä kun oltiin perheen kanssa yhdessä. jatkuva uutuudenviehätys ja elämyksellisyys ei todellakaan ole mikään tavoittelemisen arvoinen juttu, vaan niitä tarvitaan vain mausteeksi.
Sikäli kun kertomasi pitää paikkansa, niin olet minusta täysin oikeassa. Mutta todennäköisesti sinua ei tässä kuunnella ja asiaan puuttuminen kääntyy helposti itseäsi vastaan. Itse ehkä vetäytyisin tilanteesta ja jättäisin osallistumasta ihan kamalan paljoa kaikkeen hulabaloohon, vaan sanoisin, että nyt kaipaat itse vaikka rauhallista koti-iltaa, kokkaamista ja leffaa, ja että mielelläsi teet sen yhdessä miehen ja lapsen kanssa, mutta jos he haluavat tehdä jotain muuta niin heillä on siihen oikeus kahdestaan. Mistäs sitä tietää jos lastakin vaikka moinen ehdotus kiinnostaisi.
Mun lapsella oli Särkänniemen kausikortti ja käytiin siellä kahtena kesänä noin joka toinen päivä. Ei tuo kerran viikossa lintsillä paljoa ole.
Olet oikeassa, viikko-viikko -ressut eivät todellakaan saa vanhempien päätöksestä elää tylsää taviselämää.
Minunkin vuoroviikkolapseni läkähtyivät jossain vaiheessa kesälomilla. Lapset olivat kaksi viikkoa putkeen, eli molemmilla vanhemmill 2x2 viikkoa.
Minä tietty halusin viedä lapset ulkomaille, ja isäkin. Minä halusin käydä mökillä, ja isäkin. Minä halusin käydä kavereiden kanssa maalla, ja isä halusi lasten kanssa veneilemään.
Eli lapset olivat lennossa koko kesän.
Lopulta minä lopetin kaiken, emme tehneet mitään kuin korkeintaan pari päivää mökillä. Olivat iloisia saadessaan olla vain kotona. Koska isäviikoilla sitten taas lennettiin ja matkusteltiin.
Sinuna puhuisin asiasta miehellesi. Ei tee lapselle pidemmän päälle hyvää olla jatkuvasti "viihdytettynä" - kyllä ihan tavalliset arkipäivät kuuluvat elämään suuressa määrin, ja nimenomaan niistä ihan tavallisista kotipäivistä jää se tavallisen elämän muisto iloisine hetkineen ja tylsinekin hetkineen. Se muisto voi auttaa ja kantaa läpi elämän, koska suurin osa elämästämme tosiaan kuitenkin on ihan arkea.
Jos/kun lapsi pian menee kouluunkin niin tätä asiaa olisi hyvä pohtia siksikin. Opettaja ei pysty jokaista lasta olla jatkuvasti hauskuuttamassa, ja koulupäivien olisi hyvä olla jossain määrin rauhoitettuja koululle, mahdollisille kotitehtäville ja perhe-elämälle (ja toki välillä myös kavereille, harrastuksille jne, mutta siis sirkushuveja ei oikein jokaiseen viikkoonkaan välttämättä ole mielekästä ahtaa). Lapsella on oikeus oppia elämään ihan tavallista elämää, vaikka kahden kodin väliä kulkeekin.
Tosiaan ehdotan, että puhut miehellesi. Pidä äänensävy ystävällisenä ja vältä kaikenlaista syyllistämistä. Voithan tarvittaessa sanoa, että olet asiasta lukenut lehdestä tms, jos tuntuu muuten hankalalta ottaa asiaa puheeksi. Niin ja hyvinhän voisit - jos itse haluat siis - ehdottaa, että voit mielelläsi olla silloin tällöin mukana näissä ihan tavallisisssa koti-illoissa ja keksiä välillä niihin koti-iltoihin jotain pientä mukavaa yhteistä puuhaa. Lautapelit, lettujen paisto, piirustus- tai tuunausiltamat, tosiaan ihan tavalliset kotisohvan leffaillat yms. ovat mukavaa yhdessäoloa ja en millään usko, ettei lapsi tällaisista hetkistä tykkäisi. Monestihan lapset itseasiassa janoavatkin ihan vaan rauhallista aikaa aikuis(t)en kanssa.
Ei se välttämättä johdu viikko-systeemistä. Jotkut nykyvanhemmat on sellaisia, että kokoajan pitää olla jotain toimintaa, mielummin pois kotoa. Ei osata yhtään rauhoittua vaan olemiseen. Pitää mennä kuin päättömät kanat. Työkaverini on oikein malliesimerkki. Pisimpään ne pystyy olemaan kotona 2 vrk jouluna, sitten on jo johonkin päästävä, kun seinät kaatuu päälle.
Samoja havaintoja.
Olen itse eronnut ja minun lasten pääkoti on luonani - yhteisestä päätöksestä. Näin lapsilla on selkeästi koti, mutta toki näkevät isäänsä myös silloin, kun eivät hänellä ole. Olemme myös pyrkineet normalisoimaan arjen, emmekä osta irtopisteitä jatkuvalla sirkushuvilla. Näin menty jo vuosia. Normaalia elämää, normaaleja kotitouhuja, harrastuksia ja toki lomiakin, mutta myös tylsyyttä ja vastuita kotitöistä.
Puolisolla lastensa ja exänsä kanssa juuri toisinpäin. Sitä sirkushuvia ja suosion kalastelua puolin ja toisin sekä kumpikaan vanhempi ei uskalla kasvattaa. Näin kun lapset ovat kasvaneet niin tarvitseeko sanoa, kumman lapsille tullut ongelmia.. ja pahojakin.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna puhuisin asiasta miehellesi. Ei tee lapselle pidemmän päälle hyvää olla jatkuvasti "viihdytettynä" - kyllä ihan tavalliset arkipäivät kuuluvat elämään suuressa määrin, ja nimenomaan niistä ihan tavallisista kotipäivistä jää se tavallisen elämän muisto iloisine hetkineen ja tylsinekin hetkineen. Se muisto voi auttaa ja kantaa läpi elämän, koska suurin osa elämästämme tosiaan kuitenkin on ihan arkea.
Jos/kun lapsi pian menee kouluunkin niin tätä asiaa olisi hyvä pohtia siksikin. Opettaja ei pysty jokaista lasta olla jatkuvasti hauskuuttamassa, ja koulupäivien olisi hyvä olla jossain määrin rauhoitettuja koululle, mahdollisille kotitehtäville ja perhe-elämälle (ja toki välillä myös kavereille, harrastuksille jne, mutta siis sirkushuveja ei oikein jokaiseen viikkoonkaan välttämättä ole mielekästä ahtaa). Lapsella on oikeus oppia elämään ihan tavallista elämää, vaikka kahden kodin väliä kulkeekin.
Tosiaan ehdotan, että puhut miehellesi. Pidä äänensävy ystävällisenä ja vältä kaikenlaista syyllistämistä. Voithan tarvittaessa sanoa, että olet asiasta lukenut lehdestä tms, jos tuntuu muuten hankalalta ottaa asiaa puheeksi. Niin ja hyvinhän voisit - jos itse haluat siis - ehdottaa, että voit mielelläsi olla silloin tällöin mukana näissä ihan tavallisisssa koti-illoissa ja keksiä välillä niihin koti-iltoihin jotain pientä mukavaa yhteistä puuhaa. Lautapelit, lettujen paisto, piirustus- tai tuunausiltamat, tosiaan ihan tavalliset kotisohvan leffaillat yms. ovat mukavaa yhdessäoloa ja en millään usko, ettei lapsi tällaisista hetkistä tykkäisi. Monestihan lapset itseasiassa janoavatkin ihan vaan rauhallista aikaa aikuis(t)en kanssa.
Kotipäiviä on hankala viettää, jos kotia ei ole. Erolapsesta uusi (tai vanha mutta ilman toista vanhempaa) majapaikka tuntuu yhtä paljon kodilta kuin au pairista isäntäperheen talo. Yhdestä kodista ei ole siirrytty kahteen vaan nollaan. Se kannattaa muistaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna puhuisin asiasta miehellesi. Ei tee lapselle pidemmän päälle hyvää olla jatkuvasti "viihdytettynä" - kyllä ihan tavalliset arkipäivät kuuluvat elämään suuressa määrin, ja nimenomaan niistä ihan tavallisista kotipäivistä jää se tavallisen elämän muisto iloisine hetkineen ja tylsinekin hetkineen. Se muisto voi auttaa ja kantaa läpi elämän, koska suurin osa elämästämme tosiaan kuitenkin on ihan arkea.
Jos/kun lapsi pian menee kouluunkin niin tätä asiaa olisi hyvä pohtia siksikin. Opettaja ei pysty jokaista lasta olla jatkuvasti hauskuuttamassa, ja koulupäivien olisi hyvä olla jossain määrin rauhoitettuja koululle, mahdollisille kotitehtäville ja perhe-elämälle (ja toki välillä myös kavereille, harrastuksille jne, mutta siis sirkushuveja ei oikein jokaiseen viikkoonkaan välttämättä ole mielekästä ahtaa). Lapsella on oikeus oppia elämään ihan tavallista elämää, vaikka kahden kodin väliä kulkeekin.
Tosiaan ehdotan, että puhut miehellesi. Pidä äänensävy ystävällisenä ja vältä kaikenlaista syyllistämistä. Voithan tarvittaessa sanoa, että olet asiasta lukenut lehdestä tms, jos tuntuu muuten hankalalta ottaa asiaa puheeksi. Niin ja hyvinhän voisit - jos itse haluat siis - ehdottaa, että voit mielelläsi olla silloin tällöin mukana näissä ihan tavallisisssa koti-illoissa ja keksiä välillä niihin koti-iltoihin jotain pientä mukavaa yhteistä puuhaa. Lautapelit, lettujen paisto, piirustus- tai tuunausiltamat, tosiaan ihan tavalliset kotisohvan leffaillat yms. ovat mukavaa yhdessäoloa ja en millään usko, ettei lapsi tällaisista hetkistä tykkäisi. Monestihan lapset itseasiassa janoavatkin ihan vaan rauhallista aikaa aikuis(t)en kanssa.
Kotipäiviä on hankala viettää, jos kotia ei ole. Erolapsesta uusi (tai vanha mutta ilman toista vanhempaa) majapaikka tuntuu yhtä paljon kodilta kuin au pairista isäntäperheen talo. Yhdestä kodista ei ole siirrytty kahteen vaan nollaan. Se kannattaa muistaa
Höpö höpö. Totta kai lapsella on koti.
Se on sittem eri asia, voiko lapsella olla kaksi kotia. Minun lapseni olivat 7 vuotta vuoroviikkolapsia, molemmat teinit ovat sanoneet, ettei koti isän luona koskaan tuntunut kodilta, vaan koti oli aina vain minun luonani. (Ja ei, he eivät ole sanoneet tätä minua mielistelläkseni, vaan tämä liittyi isompaan keskusteluun). Sinänsä surullista, koska olivat isän luona kuitenkin puolet ajasta.
Luulen, että se johtuu siitä, että minä olin aikanaan hoitovapaalla useamman vuoden, minä olin aina se kodinhengetär. Minä olin pienenä se, joka kodin teki.
Ja kun isä pariutui uudelleen, niin uusi nainen tekee omanlaisensa kodin, se tuntuu varmasti ei-kodilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna puhuisin asiasta miehellesi. Ei tee lapselle pidemmän päälle hyvää olla jatkuvasti "viihdytettynä" - kyllä ihan tavalliset arkipäivät kuuluvat elämään suuressa määrin, ja nimenomaan niistä ihan tavallisista kotipäivistä jää se tavallisen elämän muisto iloisine hetkineen ja tylsinekin hetkineen. Se muisto voi auttaa ja kantaa läpi elämän, koska suurin osa elämästämme tosiaan kuitenkin on ihan arkea.
Jos/kun lapsi pian menee kouluunkin niin tätä asiaa olisi hyvä pohtia siksikin. Opettaja ei pysty jokaista lasta olla jatkuvasti hauskuuttamassa, ja koulupäivien olisi hyvä olla jossain määrin rauhoitettuja koululle, mahdollisille kotitehtäville ja perhe-elämälle (ja toki välillä myös kavereille, harrastuksille jne, mutta siis sirkushuveja ei oikein jokaiseen viikkoonkaan välttämättä ole mielekästä ahtaa). Lapsella on oikeus oppia elämään ihan tavallista elämää, vaikka kahden kodin väliä kulkeekin.
Tosiaan ehdotan, että puhut miehellesi. Pidä äänensävy ystävällisenä ja vältä kaikenlaista syyllistämistä. Voithan tarvittaessa sanoa, että olet asiasta lukenut lehdestä tms, jos tuntuu muuten hankalalta ottaa asiaa puheeksi. Niin ja hyvinhän voisit - jos itse haluat siis - ehdottaa, että voit mielelläsi olla silloin tällöin mukana näissä ihan tavallisisssa koti-illoissa ja keksiä välillä niihin koti-iltoihin jotain pientä mukavaa yhteistä puuhaa. Lautapelit, lettujen paisto, piirustus- tai tuunausiltamat, tosiaan ihan tavalliset kotisohvan leffaillat yms. ovat mukavaa yhdessäoloa ja en millään usko, ettei lapsi tällaisista hetkistä tykkäisi. Monestihan lapset itseasiassa janoavatkin ihan vaan rauhallista aikaa aikuis(t)en kanssa.
Kotipäiviä on hankala viettää, jos kotia ei ole. Erolapsesta uusi (tai vanha mutta ilman toista vanhempaa) majapaikka tuntuu yhtä paljon kodilta kuin au pairista isäntäperheen talo. Yhdestä kodista ei ole siirrytty kahteen vaan nollaan. Se kannattaa muistaa
Älä sekoile, tilanteita ja ihmisiä on erilaisia, ei tuo ole mikään totuus.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella oli Särkänniemen kausikortti ja käytiin siellä kahtena kesänä noin joka toinen päivä. Ei tuo kerran viikossa lintsillä paljoa ole.
Siis olit sun 6v:n kanssa joka toinen päivä Särkänniemessä? Asutte varmaan ihan siinä vieressä, koska muuten tuo tuntuu melkein siltä, kun olisi Särkänniemessä töissä. Oliko teillä omat eväät mukana? Ja mitä itse teit, kun 6v oli laitteissa?
No, minusta tuo kuulostaa tarpeettomalta. Ja miten vanhemmatkaan ehtivät ja jaksavat tyyliin joka päivälle edes järjestää jotain aktiviteettia?
Itse asuin juuri tuollaisessa vuoroviikkojärjestelyssä lapsena ja ihan normaalia, usein melko tylsää (lapsen mielestä) ja tavallista arkea elimme. Viikonloppuisin saatoimme vuokrata leffoja, ostaa karkkia tai käydä jossain tapahtumassa, kerran kesässä joku huvipuistoretki. Viikolla harvemmin mitään huvituksia oli.
Mutta tämä oli siis 80-90-luvulla, jolloin lapsen saaminen ja kasvattaminen ei ehkä ollut tarkoin säänneltyä ja vaativaa lifestyle-elämäntapaa, jossa jokainen lapsi on erityistarpeinen, uniikki lumihiutale.
Mulla on ainakin ihan kivoja muistoja leffailloista kotona, ja muistakin ihan tavisjutuista, tai vaikka siitä, että on ollut tylsää ja on ollut pakko keksiä itse jotain tekemistä.