Lue keskustelun säännöt.
Olen umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä
23.10.2018 |
Pienimuotoista avautumista luvassa...
Sairastuin vuosia sitten (aikuistumisen kynnyksellä) vakavasti, sen jälkeen elämä on ollut enemmän tai vähemmän kurjaa. Paljon vastoinkäymisiä on tullut eteen, läheisten sairastumisia ja kuolemia, ihmissuhteiden päättymistä, epäonnistuneita parisuhteita, talousvaikeuksia yms...
Sairauteni pahin vaihe on takanapäin, mutta ikävä kyllä sittemmin kroonistunut. On masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkioireita, muitakin mt-ongelmia ja sitten liuta fyysisiä oireita jotka rajoittavat elämääni. Sairauden takia jouduin aikoinaan keskeyttämään opinnot, töihin en siis pääse joko siksi, että sairaudet rajoittavat tai koska kukaan ei palkkaa kouluttamatonta.
Haluaisin kovasti tehdä elämälläni jotain, saavuttaa asioita, mutta en enää tiedä mistä aloittaa. Itsetuntoni on aivan olematon, en usko pystyväni mihinkään tai pärjääväni missään.
On kamalaa olla päivät kotona oireidensa kanssa ja vain pohtia kaikkea ikävää. Mietin jatkuvasti kuolemaa, pelkään että minulle tai jollekin läheiselleni sattuu jotain.
Käyn terapiassa, mutta sen lisäksi kaipaisin jotain mielekästä tekemistä päiviini. Halusin aloittaa opinnot eräässä koulussa, mutta sinne minua tuskin hyväksytään tilanteeni vuoksi. Tuntuu, että olen totaalisessa umpikujassa enkä tiedä mihin tästä mennä ja mitä tehdä. Mistä aloittaa kun edes oma identiteetti ei ole varmaa. Turhauttaa, kun rahatilannekin on niin huono, sekin rajoittaa tekemistä ja stressaa jatkuvasti.
Sätin itseäni usein tilanteestani ja pelkään olevani suuri pettymys läheisilleni. Pahinta on, kun osa heistä luulee, että "nautin" siitä, että voin olla päivät kotona eikä tarvitse tehdä mitään. Se ei ole totta, tuntuu että pääni hajoaa tähän, etten saa aikaiseksi mitään eikä minulla ole päivätekemistä. Haluaisin tehdä jotain kevyttä työtä vaikka, mutten tiedä mitä se olisi. Minulla on kyllä haaveita ja unelmia, mutta niiden tavoittelu tuntuu tässä elämäntilanteessa lähes mahdottomalta. En tiedä mitä tehdä, olen vain äärimmäisen väsynyt tähän kaikkeen sekä henkisesti että fyysisesti. :(
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/a…
Siinä infoa. 😊
Kiitos! AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minulla on kyllä haaveita ja unelmia, mutta niiden tavoittelu tuntuu tässä elämäntilanteessa lähes mahdottomalta."
Ei niiden tavoittelu ole mitenkään mahdotonta, olivat ne kuinka epärealistisia tahansa. Anna intohimosi osoittaa suunta elämälle. Jos intohimona on vaikka joku unelmatyö niin vapaa-aikaa voi ruveta käyttämään itseopiskeluun ja harjoitteluun. Jos intohimona on lomamatka niin johonkin perusduuniin ja rahat säästöön. Voit yrittää muuttaa harrastuksesta jotain syvempää mihin panostaa enemmän, tärkeintä että päivän aikana tulee tehtyä jotain josta voi olla ylpeä päivän jälkeen että on saanut jotain aikaiseksi.
Ikävä kyllä onneen ei ole mitään maagista salaisuutta vaan se muodostuu elämän lukuisista pienistä iloista. Itse tulen väkivaltaisesta perheestä ja kurjasta köyhästä nuoruudesta joten nykyään olen tyytyväinen siihen perjantai-illan saunavuoroon, saunakaljaan ja jonkun leffan katsomiseen omassa rauhassa. Jos vaikka oma elämäsi pieni ilo tulee roskaruuasta ja muista paheista niin tee päivärytmi missä liikut ahkerasti että voit viikonloppuna sitten lyödä hommat läskiksi. Näin tulee arkisin sekä onnistumisen että ylpeyden tunnetta että viikonloppuna sitten syötyä sitä mistä tykkää.
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
-Jeesus Kristus
Vierailija kirjoitti:
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
-Jeesus Kristus
🙄
Vierailija kirjoitti:
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/a…
Siinä infoa. 😊
Suosittelen ennemmin opintopolku.fi Sieltä omatoimista tutustumista aloihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla. Sairastuin mieleltäni ollessani 15-vuotias. Ennen tuota minulla oli unelmia ja kunnianhimoa, mutta sairauteni vei minulta kaiken.
Olen nyt 30-vuotias kuntoutuja. Olen käynyt läpi useamman terapian ja lääkityksen. Nyt olen ollut kuntoutustuella 9 vuotta ja näyttää siltä, että minut viimein todetaan työkykyiseksi.
Mutta mistä ihmeestä aloittaa, kysyn minäkin itseltäni. En ainoastaan ole tottunut joutenoloon, vaan konkreettisesti kouluttamaton. Olen pähkäillyt ja pähkäillyt, yrittää kaivaa itsestäni esiin sen lapsuuden kunnianhimon ja unelmat, ja yksinkertaisesti päätin aloittaa ”alusta”.
Päätin aloittaa iltalukiosta. Ylioppilastodistuksella aion hakea yliopistoon ja kouluttautua alalle, joka minua kiinnostaa. Tämä kuulostaa varmasti monenkin korvaan aivan naurettavalta tässä iässä, mutta tällaiset ovat olleet minun elämänvaiheeni, enkä muuksi muutu ja menneisyyttä mitenkään muuta. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa. Se on nyt kolmekymppisenä typerryttävän hidasta, en voi tietää saanko koskaan alan töitä ikäni ja tyhjän CV:ni vuoksi, mutta ainakin olen yrittänyt.
Hirmuisesti tsemppiä sinulle. Pienin askelin!
Vierailija kirjoitti:
"Minulla on kyllä haaveita ja unelmia, mutta niiden tavoittelu tuntuu tässä elämäntilanteessa lähes mahdottomalta."
Ei niiden tavoittelu ole mitenkään mahdotonta, olivat ne kuinka epärealistisia tahansa. Anna intohimosi osoittaa suunta elämälle. Jos intohimona on vaikka joku unelmatyö niin vapaa-aikaa voi ruveta käyttämään itseopiskeluun ja harjoitteluun. Jos intohimona on lomamatka niin johonkin perusduuniin ja rahat säästöön. Voit yrittää muuttaa harrastuksesta jotain syvempää mihin panostaa enemmän, tärkeintä että päivän aikana tulee tehtyä jotain josta voi olla ylpeä päivän jälkeen että on saanut jotain aikaiseksi.
Ikävä kyllä onneen ei ole mitään maagista salaisuutta vaan se muodostuu elämän lukuisista pienistä iloista. Itse tulen väkivaltaisesta perheestä ja kurjasta köyhästä nuoruudesta joten nykyään olen tyytyväinen siihen perjantai-illan saunavuoroon, saunakaljaan ja jonkun leffan katsomiseen omassa rauhassa. Jos vaikka oma elämäsi pieni ilo tulee roskaruuasta ja muista paheista niin tee päivärytmi missä liikut ahkerasti että voit viikonloppuna sitten lyödä hommat läskiksi. Näin tulee arkisin sekä onnistumisen että ylpeyden tunnetta että viikonloppuna sitten syötyä sitä mistä tykkää.
Kiitos paljon tästä viestistä!
Minusta tuntuukin, että haaveideni tiellä seisoo ehkä fyysisiä oireitakin enemmän huono itseluottamus, jonka vuoksi pelkään edes yrittää tavoitella niitä. :/ Toisena ongelmana on juuri tuo sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkioireet joiden vuoksi jopa lähikaupassa käyminen saattaa joskus olla todella vaikeaa... Ei auta kuin sinnikkäästi siedättää itseään lisää ja toivoa että se pidemmällä ajalla auttaisi ongelmaan. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan et ole yksin, vaikka lähipiiristä ei muita samanlaisia löydykään. Täällä 31-vuotias 4. vuotta sairas. Olen saanut opiskelupaikan, mutta joutunut perumaan aloituksen terveyden takia. Syyllistän itseäni ja kaikki muutkin tuntuu näkevän laiskana, muistutan itselleni, että ihan oikeasti olen vieläkin huonosti kunnossa. Välillä meinaa usko loppua, mutta toivo ei.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla. Sairastuin mieleltäni ollessani 15-vuotias. Ennen tuota minulla oli unelmia ja kunnianhimoa, mutta sairauteni vei minulta kaiken.
Olen nyt 30-vuotias kuntoutuja. Olen käynyt läpi useamman terapian ja lääkityksen. Nyt olen ollut kuntoutustuella 9 vuotta ja näyttää siltä, että minut viimein todetaan työkykyiseksi.
Mutta mistä ihmeestä aloittaa, kysyn minäkin itseltäni. En ainoastaan ole tottunut joutenoloon, vaan konkreettisesti kouluttamaton. Olen pähkäillyt ja pähkäillyt, yrittää kaivaa itsestäni esiin sen lapsuuden kunnianhimon ja unelmat, ja yksinkertaisesti päätin aloittaa ”alusta”.
Päätin aloittaa iltalukiosta. Ylioppilastodistuksella aion hakea yliopistoon ja kouluttautua alalle, joka minua kiinnostaa. Tämä kuulostaa varmasti monenkin korvaan aivan naurettavalta tässä iässä, mutta tällaiset ovat olleet minun elämänvaiheeni, enkä muuksi muutu ja menneisyyttä mitenkään muuta. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa. Se on nyt kolmekymppisenä typerryttävän hidasta, en voi tietää saanko koskaan alan töitä ikäni ja tyhjän CV:ni vuoksi, mutta ainakin olen yrittänyt.
Hirmuisesti tsemppiä sinulle. Pienin askelin!
Ei kuule kuulosta lainkaan naurettavalta! Täällä on 33-vuotias, iltalukiota viimeistä vuotta käyvä yliopistokoulutuksesta haaveileva :) Tähän elämän tielle on mahtunut vaikka mitä nuorisopsykiatrian osastosta perhekotiasumiseen ja burn outiin, mutta tässä sitä edelleen mennään kohti tulevaisuutta. Hyvä me!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan et ole yksin, vaikka lähipiiristä ei muita samanlaisia löydykään. Täällä 31-vuotias 4. vuotta sairas. Olen saanut opiskelupaikan, mutta joutunut perumaan aloituksen terveyden takia. Syyllistän itseäni ja kaikki muutkin tuntuu näkevän laiskana, muistutan itselleni, että ihan oikeasti olen vieläkin huonosti kunnossa. Välillä meinaa usko loppua, mutta toivo ei.
Se on pahinta, kun läheiset joiden toivoisi tukevan, eivät ymmärrä ja pahimmillaan vain pahentavat tilannetta käytöksellään tai kommenteillaan. :/ Itse olen paljon saanut vähättelyä ja painostusta osakseni jopa sellaisilta ihmisiltä keneltä vähiten sellaista odottaisi. Täytyy vain yrittää muistaa luottaa itse itseensä ja olla ylpeä pienistäkin asioista. Tsemppiä! AP
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla. Sairastuin mieleltäni ollessani 15-vuotias. Ennen tuota minulla oli unelmia ja kunnianhimoa, mutta sairauteni vei minulta kaiken.
Olen nyt 30-vuotias kuntoutuja. Olen käynyt läpi useamman terapian ja lääkityksen. Nyt olen ollut kuntoutustuella 9 vuotta ja näyttää siltä, että minut viimein todetaan työkykyiseksi.
Mutta mistä ihmeestä aloittaa, kysyn minäkin itseltäni. En ainoastaan ole tottunut joutenoloon, vaan konkreettisesti kouluttamaton. Olen pähkäillyt ja pähkäillyt, yrittää kaivaa itsestäni esiin sen lapsuuden kunnianhimon ja unelmat, ja yksinkertaisesti päätin aloittaa ”alusta”.
Päätin aloittaa iltalukiosta. Ylioppilastodistuksella aion hakea yliopistoon ja kouluttautua alalle, joka minua kiinnostaa. Tämä kuulostaa varmasti monenkin korvaan aivan naurettavalta tässä iässä, mutta tällaiset ovat olleet minun elämänvaiheeni, enkä muuksi muutu ja menneisyyttä mitenkään muuta. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa. Se on nyt kolmekymppisenä typerryttävän hidasta, en voi tietää saanko koskaan alan töitä ikäni ja tyhjän CV:ni vuoksi, mutta ainakin olen yrittänyt.
Hirmuisesti tsemppiä sinulle. Pienin askelin!
Ihana viesti, kiitos paljon ja tsemppiä myös sinulle. :)
Kertomassasi oli paljon kohtia mihin voin niin samaistua, mistä todella tunnistan itseni. Se on raskasta, kun ei välillä tahdo oikein edes tunnistaa itseään, miettii vain että mihin se haaveita, elämäniloa ja tavoitteita täynnä oleva minä katosin ja voiko sen vielä saada takaisin. Katkeroitua ja luovuttaa ei kuitenkaan pidä, oikealla asenteellakin pääsee jo pitkälle.
Välillä on vain näitä todella huonoja päiviä, kun masennuksen iskiessä usko itseen ja parempaan tulevaisuuteen meinaa loppua, mutta kiitos teille kannustavista tarinoista ja sanoista - ne todella auttavat. :) AP
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/ammatinvalinta_koulutus/a…
Siinä infoa. 😊