Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsille periytyvä ulkonäkö

Vierailija
15.10.2018 |

Olen 27-vuotias ja lasten hankkiminen alkaisi olla ajankohtaista. Se on minulle selvää, että lapsen haluaisin, mutta en välttämättä biologista. Lapselle periyisi minun ja mieheni ulkonäkö, enkä halua että hän joutuisi kärsimään asiasta yhtä paljon kuin minä koko ikäni päivittäin.

Tuntuu hassulta ajatella näin, enkä uskalla asiasta kenellekään puhua. Asia on myös tabu. Voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun on raskaana, ei millään muulla ole väliä kuin että lapsi olisi terve. Ei sillä lapsen ulkonäöllä olisi minulle siinä vaiheessa minkäänlaista merkitystä.

Minä olen hoikka ja hyväkroppainen, mutta en kasvoistani kaunis. Asia vaivaa minua joka ikinen päivä. Mieheni on luonteeltaan aivan ihana, rakastava ja älykäs, mutta ei myöskään ulkonäöllisesti komea. Hänellä on myös mm. ylipainoa ja pälvikalju.

Olemme kuitenkin terveitä, järkeviä, ahkeria ja sosiaalisesti taitavia. Näiden asioiden periytyminen ilahduttaisi minua paljon.

Miten kuitenkaan voisin synnyttää lapsen tähän maailmaan, joka on vuosi vuodelta vain ulkonäkökeskeisempi paikka. En haluaisi aiheuttaa hänelle kärsimystä, johon hänellä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.

Harkitsen myös adoptiota, mutta en tiedä voiko edes adoptoida, jos ei ole käynyt hedelmättömyyshoidoissa, ts. olisi mahdollista saada myös biologinen lapsi.

Painiiko joku samanlaisten pohdintojen kanssa?

Kommentit (119)

Vierailija
1/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin sinä niin ruma oikeasti olet; onhan sinulla jo mies. :)

Ja joskus rumemmilla vanhemmilla on kauniita lapsia. Kyse on myös paljolti sattumasta.

Vierailija
2/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus kyllä näkee lapsia, joille on periytynyt niin silmiinpistävän ruma ominaisuus vanhemmalta, että todellakin käy sääliksi. Esim entisen kotini lähellä asui nainen jolla oli TOSI neandertallaisen otsa - siis silmän päällä sellainen ihan näkyvä lippa, ja silmät tosi syvällä päässä. Ja molemmat lapset olivat tuon perineet 😑. Toisella taas silmät oli niinkuin kalalla, ulkonevat ja kaukana toisistaan - taas, lapset samanlaisia kalanaamoja. Eli jos on jokin todella erikoinen kasvonpiirre, niin ehkä tosiaan kannattaa miettiä onko sen lapsen ihan pakko olla biologinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minuakin kiinnostaisi myös tämä. Tai mitä jos tietää olevansa vaikka matemaattis-loogisilta taidoilta heikohko, huvittaako silloin lisäänty ja välittää geenejä eteenpäin?

Vierailija
4/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Purentaviat perytyvät, no ne ovat hoidettavissa. Pahempaa on silti kaikki sairaudet ja psyykkiset vaivat, kauneuskirurgia vie ne esteettiset pois.

Vierailija
5/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Purentaviat perytyvät, no ne ovat hoidettavissa. Pahempaa on silti kaikki sairaudet ja psyykkiset vaivat, kauneuskirurgia vie ne esteettiset pois.

Kaikki ei ole edes välttämättä esteettisellä kirurgialla korjattavissa. Plus kaikilla ei ole moiseen varaa eikä julkisellakaan puolella välttämättä hoideta kaikkea.

Vierailija
6/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta ruman eikä köyhän kannattaisi nykyään lisääntyä. Eikä sairaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua taas pelottaisi kasvattaa ei-biologista lasta, kun en tietäisi mitä kaikkea sukurasitetta tällä voi olla.

Olen itse jykeväpiirteinen, en erityisen kaunis nainen, ja minulla on kolme komeaa poikaa.

Vierailija
8/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On sulla ongelmat

tyhmät lisääntyy kuin kanit ja vetää samalla röökiä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi myös tämä. Tai mitä jos tietää olevansa vaikka matemaattis-loogisilta taidoilta heikohko, huvittaako silloin lisäänty ja välittää geenejä eteenpäin?

En ajatellut yhtään geenejä. Täytyy vaan ihmetellä miten poika sai niin hyvät geenit. Isäänsä pidin vielä tyhmempänä kun itseäni. 

Vierailija
10/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Geenit tekee jos jonkinlaisia temppuja. "Rumat" tai vaatimattomat ulkonäöltään saada hyvännäköisiäkin lapsia ja kauniit toisinaan ei niin kauniita lapsia. Lähtiessä lisääntymään geenit voi tehdä niin monenlaisia kujeita ulkonäköön ja ennen kaikkea terveyteen liittyen, että ulkonäkö ei olisi ensimmäinen asia, jota miettisin ja harkitsisin adoptiota sen vuoksi. Lapsestanne voisi tulla vaikka kuinka hyvännäköinen, jos sillä jotain merkitystä on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsistanne voi tulla tosi kauniita, vaikka itse olisitte taviksia.

Katso nyt vaikka Meghan Marklen isää.

Vierailija
12/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämäsi taitaa kuitenkin muka ei-kauniista kasvoista huolimatta olla mukavampaa kuin se, että et olisi syntynyt ollenkaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:

Se, että minulla on mies, ei todista sitä, ettenkö olisi ruma. Mieheni ei ole lainkaan ulkonäkökeskeinen, ei edes osaa katsoa naisia "sillä silmällä". Itsekin rakastuin hänessä vain upeaan persoonaan, en mihinkään ulkoiseen. Silti meillä on keskenämme kyllä paljon vetovoimaa, mutta enemmänkin johtuen tunnepuolesta.

Adoptiolapseen päätymistä edesauttaisi myös se tosiseikka, että maapallo on ylikansoittunut, eikä tänne oikeasti kannattaisi lapsia hankkia. Onhan se itsekästä touhua. Tuntuu, että elämästä puuttuu palanen ilman lasta.

Vierailija
14/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietipäs nyt hiukan omia arvojasi. Pidät siis kauneutta niin suurella korokkeella, että ”rumien” ei pitäisi edes syntyä, viis muista ominaisuuksista. Sitä paitsi kauneus on katsojan silmässä, mun mielestä esim. sara sieppi on todella ärsyttävän näköinen, jonkun mielestä kaunotar. Näin myös kerran todella erikoisen näköiset n.10v. siskokset, isot silmät kaukana toisistaan, suuri hymy. Joku vois sanoa, että rumia, mutta minun mielestäni he olivat tulevia huippumalleja.

Kyllä elämässä nyt hyvänen aika muut asiat on tärkeämpiä kuin kauneus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on totta. Omat lapseni eivät ole ollenkaan niin hyvännäköisiä kuin mieheni ja minä ja tunnen muitakin pariskuntia, joiden lapset eivät ole ulkonäöllisesti lähelläkään vanhempiensa tasoa. Ja sitten tavan pottunokkaperheillä näkee syötävän suloisia lapsia ja upeita bambi-teinejä.

Terveys ja älykkyys siis ovat ulkonäköä tärkempiä ominaisuuksia periytyvyyttä ajatellen. Jos ne on kunnossa niin antaa palaa vaan. Ulkonäkö voi periytyä vaikka miehen tädin tmv.sukulaisen mukaan.

Vierailija
16/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai kauhea, nyt täällä siis mietitään onko rumuus niin kauhea ominaisuus, että olisi parempi olla olematta. Pakko ei ole lisääntyä, sukusoluja valuu hukkaan koko ajan. Mutta kuulostaa, että ne olemassa olevat rumatkin on niin kauheita, että ei ole lähes ihmisarvoa. Eihän se hyvältä tunnu olla ruma, mutta vika on kyllä niissä, jotka ei poikkeavan näköisiä siedä ympärillään.

Vierailija
17/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi myös tämä. Tai mitä jos tietää olevansa vaikka matemaattis-loogisilta taidoilta heikohko, huvittaako silloin lisäänty ja välittää geenejä eteenpäin?

Ap: Tää on kyllä myös kiinnostava kysymys, jota en ole tullut ikinä miettineeksi, koska olen matemaattisesti lahjakas. Ehkä jos olisi niin huono loogisessa päättelyssä, että se haittaisi joka päiväistä elämää. Vaikea kuvitella, en ole varmaan ikinä tavannut tällaista ihmistä ilman, että siinä olisi joku sairaus taustalla. Lisäksi saman ongelman pitäisi tulla myös isän puolelta.

Vierailija
18/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rodunjalostusta. Kovat on arvot nykymaailmassa.

Vierailija
19/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.

Vierailija
20/119 |
15.10.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.

Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kuusi