Miksi elämä on niin vaikeaa?

Yleensä rikkaidet kultalusikkalapsilla elämä on huoletonta ja iloista. Ei huolta rahasta ja saa ostella kaikenlaista kivaa.

Kuulut käytännössä maailman onnekkaimpaan 10% jolla on mahdollisuus muokata itse omaa elämääsi. Koulutus käden ulottuvilla, senkun laitat hakupaperit menemään. Jos ei mikään huvita, niin voit istua himassa tekemättä mitään ja valtio elättää kotiisi. Aika harvalla tämän maapallon elävällä on elämä yhtä helppoa. Mitta onhan se kieltämättä hankalaa kun pitää itse siivota kämppä ja käydä kaupassa ja tiedostaa se, että lopulta suurin este omalle onnellesi olit sinä itse.

Samaa mieltä olen. Vaikka asutaan ns. hyvinvointivaltiossa, niin en voi sille mitään, että etenkin raha-asiat ahdistavat todella paljon. Kaiken muun lisäksi tietenkin. Joskus mietin, että olisiko elämä jopa helpompaa, tai ainakin vähemmän ahdistavaa jos eläisi alkukantaisesti jossain kehitysmaassa tai viidakossa ja viljelisi/metsästäisi ruokansa ja rakentaisi itse oman mökkinsä mihin huvittaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä olen. Vaikka asutaan ns. hyvinvointivaltiossa, niin en voi sille mitään, että etenkin raha-asiat ahdistavat todella paljon. Kaiken muun lisäksi tietenkin. Joskus mietin, että olisiko elämä jopa helpompaa, tai ainakin vähemmän ahdistavaa jos eläisi alkukantaisesti jossain kehitysmaassa tai viidakossa ja viljelisi/metsästäisi ruokansa ja rakentaisi itse oman mökkinsä mihin huvittaa jne.

Tiedätkö, toisin kuin niillä kehitysmaiden viljelijöillä, sulla on ihan mahdollisuus ostaa lippu jonnekin pimeän Afrikan peräjeeraan ja alkaa viljelijäksi. Otat vaikka pikavippejä ja jätä ne pystyyn. Ei ne sulta niitä tule sieltä perimään. Sitten oot siellä loukussa, vailla vaihtoehtoja tai sosiaaliturvaa, mutta ehkä voisit olla onnellinen.

Anteeksi nyt vaan, mutta onhan tuo oikeasti ihan kakaramaista valittamista kun on muka niin hankalaa, että kastittomilla Intian slummeissakin on elämä parempaa kuin sulla. Pikkulapset viettävät päivät töissä maksaakseen itselleen muutaman tunnin koulua. Sun pitäis vaan päättää ja tehdä, mutta kun se tekeminen on niin työlästä, kyynel. Häpeäisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä olen. Vaikka asutaan ns. hyvinvointivaltiossa, niin en voi sille mitään, että etenkin raha-asiat ahdistavat todella paljon. Kaiken muun lisäksi tietenkin. Joskus mietin, että olisiko elämä jopa helpompaa, tai ainakin vähemmän ahdistavaa jos eläisi alkukantaisesti jossain kehitysmaassa tai viidakossa ja viljelisi/metsästäisi ruokansa ja rakentaisi itse oman mökkinsä mihin huvittaa jne.

Tiedätkö, toisin kuin niillä kehitysmaiden viljelijöillä, sulla on ihan mahdollisuus ostaa lippu jonnekin pimeän Afrikan peräjeeraan ja alkaa viljelijäksi. Otat vaikka pikavippejä ja jätä ne pystyyn. Ei ne sulta niitä tule sieltä perimään. Sitten oot siellä loukussa, vailla vaihtoehtoja tai sosiaaliturvaa, mutta ehkä voisit olla onnellinen.

Anteeksi nyt vaan, mutta onhan tuo oikeasti ihan kakaramaista valittamista kun on muka niin hankalaa, että kastittomilla Intian slummeissakin on elämä parempaa kuin sulla. Pikkulapset viettävät päivät töissä maksaakseen itselleen muutaman tunnin koulua. Sun pitäis vaan päättää ja tehdä, mutta kun se tekeminen on niin työlästä, kyynel. Häpeäisit.

En häpeä. Koen vain tämän elämän todella ahdistavaksi. Raha-asioiden hoito, laskut, loputon paperisota milloin mistäkin, ja iltalehdessäkin on vaikka millä mitalla listoja kaikesta, mitä pitäisi muistaa ja osata ettei sinua vain huijata asunnon ostamisessa, palkanmaksussa ja vaikka missä muussa. Siksi mietinkin tuota "henkisesti huoletonta" elämää juurikin esimerkiksi viljelijänä jossain missä aurinko paistaa. Tietysti niillä intian lapsilla on vaikeaa, en ole muuta väittänytkään, mutta heillä on unelma; päästä jokin päivä töihin jolloin voivat elää stressaavaa, mutta turvattua ja fyysisesti huoletonta elämää. Itse taas unelmoin pääseväni elämään juurikin sitä henkisesti huoletonta elämää. On törkeää syyllistää ihmistä siitä, että kokee samankaltaisen elämän toisella tavalla kuin itse. Voisin väittää, että joku saattaa jopa nauttia vaikeasta elämästä, jossa pääasia on selviytyminen.

Miatä te tiedätte miten helppoa jollain toisella on?! Yleensä ihmiset valitsevat pitää vaikeutensa piilossa. Kannattaa keskittyä siihen omaan elämään. 

kato madventures ja ymmärrä että tuolla maailmalla on ihmisiä joiden elämä lapsesta asti on pelkkää kaatopaikan kuokkimista että saisi tälle päivälle ruokaa

Ei ap tarkoittanutkaan verrata slummien asukkeihin vaan ihan oikeasti herättää keskustelua siitä MIKSI elämä täällä hyvin vointivaltiossa on osalle meistä vaikeaa. Keskustelua ja sitä kautta ymmärrystä omaan oloon, kenties ratkaisuja.. jos elämä on sinulle helppoa, mikä tarve on teilata, tuomita ja tyrmätä toisten keskustelu??? Itselleni ahdistusta aiheuttaa; matalapalkkainen työ (haen kyllä muuta työtä mutten pääse edes haastatteluihin, olen kork.koulutettu ja alan vaihtoa estää moninaiset vaikeat krooniset sairaudet.) pätkätyö, kohonneet elinkustannukset, vaikka kuinka nihistän, palkka ei meinaa riittää, jatkuva väsymys, pelko tulevasta, syvä suru läheisten menettämisistä, krooniset ihon tulehdukset ja kutina ja kipu jotka verottavat voimia, tunne siitä etten lepäänny, epänormaali väsyminen työssä, liikkumisessa, kotitöissä, ihmisten tapaamisessa ihan kaikesta, huoli lapsista, huoli siitä että unohdan jotain tärkeää tai teen jotain väärin ja joudun maksamaan siitä kallisti, pelko selviytymisestä ja virheistä, pelko sairastuneesta läheisestä joka yrittää horjuttaa elämääni, väsyminen jatkuvaan suorittamiseen ja stressiin, toivottomuus siitä että tilanteeseen ei näy muutosta.. Ymmärrän pointtisi ap. Vastausta en tiedä.

Ap, ei täällä kannata tällaista kysellä. Aina tulee joku ilkeilijä nillittämään kuinka vaikeaa on köyhien maiden lapsilla jotka kaivelevat kaatopaikkaa että saavat ruokaa. Nämä ihmiset eivät edes yritä ymmärtää mitä sanot. 

Jokainen elää elämäänsä siinä maailmankolkassa mihin on syntynyt, toisilla on varaa sieltä lähteä halutessaan, toiset eivät koskaan liiku kotikaupunggistaan mihinkään. Synnyinpaikkaansa, vanhempiaan, yhteiskuntaluokkaa tai lapsena saamaansa kasvatusta ei voi valita itse. Näissä asioissahan se elämän perusta juuri luodaan ja jos esimerkiksi kasvatuksesi on vauvasta lähtien täysi-ikäiseksi köyhyyttä, häpeää, väkivaltaa tai muuta hyväksikäyttöä, ongelmia ongelmien perään, on tiedossa aika varmasti ongelmia aikuisenakin. 

Tässä valossa on aika turha tulla sanomaan että jokainen voi itse tehdä sitä ja tätä ja  miksi et tee näin ja noin !? Ne onnekkaat joilla on ollut hyvä, kannustava koti ja rakastava kasvatus, harrastuksia ja kavereita sekä muut asiat hyvin, lähtee aikuisuuteen täysin eri lähtökohdista kuin huonommat kortit käteensä saanut ihminen. 

Huonompien tähtien alla kasvanut kantaa usein mukanaan häpeää ja huonoa itsetuntoa. on alisuoriutumista monella elämänalueella. Tunne-elämä on kaoottista, on totuttu siihen että kaikki on aina vinossa ja elämä on "normaalia" kun hoitaa ja korjailee muiden sotkuja. Masennusta ja väsymystä koko elämään voi olla jo tässä vaiheessa, juuri kun muut aloittavat innoissaan itsenäistymistään ja menevät unelmiensa perässä kouluihin vanhempiensa tukemina. Omat vanhemmat saattavat vaan jatkaa ryyppäämistä eikä nuorella aikuisella ole  mitän tukiverkkoa. Jotta saat edes bussikortin , joudut sen itse jostakin hankkimaan, koulukirjoista ym. puhumattakaan. Isot saappaat täytettäviksi heti aikuisuuden kynnyksellä. Monesti siinä sitten käykin niiin että vastoinkäymisten jatkuesssa  koulu jää kesken. On sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia heti alkuunsa, pitäisi järjestää oma asuminen koska ei halua enää kuunnella kotona sitä huutoa, ryyppäämistä ja tappelua joka päivä. 

Silloin alkaa se miettiminen että miksi minun elämäni on niiin vaikeaa? 

Katsoo sivusta kun muilla on niin paljon helpompaa. Aikuisena sama jatkuu. Samat ihmiset joilla oli paremmat lähtökohdat tähän elämään, porskuttavat ja voivat hyvin. Selviävät vaikeista tapahtumista yli helpommin. Voi olla että vielä ovat omat vanhemmat apuna, hoitamassa lapsia ja ostelemassa toppahaalareita talveksi. Itse olet yh, tullut pieksetyksi liitossasi ja muuttanut lastesi kanssa vuookrakasarmiin. Ei oel vanhempia auttelemassa eikäö lastenkaan isä välitä heistä, ei tapaa, ei hoida. Rämmit elämässäsi lastesi kanssa jotenkuten eteenpäin, jatkat pienipalkkaisessa paskassa työssäsi hoitovapaan jälkeen ja kituutat vuodesta toiseen eteenpäin masentuneena ja väsyneenä. JATKUU ...

...JATKUU

Huomaat lasten kasvaessa että olet siirtänyt omia tunteitasi ja näköalattomuuttasi omiin lapsiisi. Se aiheuttaa lisää häpeää ja alakuloa. Lapsia käytetään perheneuvolassa ja psykologilla käytösongelmien takia ja koulussakin on oppimisvaikeuksia. 

Joten kyllä, miksi helvetissä tämä elämä on toisille niin vaikeaa ja toiset saavat kaiken? Vaikka kuinka yrität siinä pienessä surkeassa kuplassasi parantaa asioita ja tehdä oikein, mikään ei muutu. Käyhyys, masennus, yksinäisyys ja huonot asiat leijuvat vaan kohti sinua koko ajan. 

Mistä aikuinen saisi yhtäkkiä enemmän rahaa jos ei ole älliä eikä mahdollisuuksia aikuisena enää opiskella? Mistä saa hyvän miehen tuosta  vaan? Mistä saa uudet vanhemmat jotka jeesaavat aikusenakin vielä? Mistä saa kannustusta, tukea ja rakkautta jälkikäteen jota olisi tarvittu jo lapsena? 

Millainen ero on ihmisellä joka lapsesta lähtien on tottunut siihen että asiat kyllä järjestyvät ja ihmisellä joka on tottunut siihen että mikään ei muutu eikä järjesty eikä korjaannu? Miten se voikaan vaikuttaa koko elämän kokemiseen ja siinä elämiseen? 

Hyvällä itsetunnolla varustetu ihminen uskoo itseensä ja omaan tekemiseensä, kun taas tällä toisella ei ole uskoa itseen eikä myöskään muihin ihmisiin. Hänelle elämä on melko tumma paikka jossa kaikesta pitäisi selvitä itse. Ei usko että oikein osaa tai pystyy, kukaan ei ole opettanut mitään. Kukaan ei ole sanonut että kyllä tämä onnistuu. 

Aikuisena on vaikea luoda suhteita ja hankkia ystäviä. Tukiverkkoa ei ole. Sukulaisia ei ole. Töissä jää ulkopuolelle porukoista. On monenlaisia syitä jotka vaikuttavat siihen ulkopuolisuuteen, siihen ei auta neuvo " menet vaan sinne" Aikuisetkin voivat olla tosi ilkeitä. Kiusaamistakin esiintyy töissä. 

Mistä tämä kaikki nyt sitten minulla on tiedossa? No ihan omasta elämästäni. Sellaista minun elämäni on ollut, vaikeaa. On edelleen. 

Hauta on syntymää lähempänä tällä hetkellä, ikää lähes puoli vuosisataa. Vanhemmat, ne juopot, kuopattu vuosikymmen sitten. Lapset aikuisia ja melko ongelmaisia kaikki. Yritän heitä tukea miten pystyn. Lapsia he ovat onneksi ymmärtäneet olla tekemättä vielä. Jokainen kai on ymmärtänyt että siitä vain ongelmat lisääntyisivät kun muutenkin on vaikeaa. Köyhyys on periytyvää, mt-ongelmat ovat kehittyneet matkalla heilläkin. 

Positiivisia asioita yritän kaivella mutta tällä hetkellä niitä ei paljon ole. Ei se elämä parane sillä että miettii nälkäänäkeviä kun pitäisi saada se oma elämä elettyä tässä hetkessä, tässä maassa, niillä spekseillä mitä nyt on käytössä. Tällä osaamisella, tällä palkalla ja tässä rupisessa vuokrakasarmissa. On rumaa tulla huutelemaan elämässään jo tarpeeksi nitistetylle että se on oma syy kun elämäsi on tuollaita, tekisit näin tai noin, menisit sinne tänne ja tuonne, mitäs olet tuollainen! Ei se tähän kohtaan nyt auta yhtään mitään. Uskon että toiset saavat kannettavakseen sitä paskaa isommatty reput jotta ne toiset saisivat elää parempaa elämää. Näin se vaan menee. Ilo revitään pienistä asioista, esimerkiksi siitä että tänää oli varaa ostaa vaikka pulla kotiin kahvin kanssa. muuhun ei sitten olekaan varaa. 

Näillä mennään. Ap:lle halaus ja voimia, on meitä muitakin Aku Ankkoja täällä! 

Elämä sukkaa 2 kirjoitti:

...JATKUU

Huomaat lasten kasvaessa että olet siirtänyt omia tunteitasi ja näköalattomuuttasi omiin lapsiisi. Se aiheuttaa lisää häpeää ja alakuloa. Lapsia käytetään perheneuvolassa ja psykologilla käytösongelmien takia ja koulussakin on oppimisvaikeuksia. 

Joten kyllä, miksi helvetissä tämä elämä on toisille niin vaikeaa ja toiset saavat kaiken? Vaikka kuinka yrität siinä pienessä surkeassa kuplassasi parantaa asioita ja tehdä oikein, mikään ei muutu. Käyhyys, masennus, yksinäisyys ja huonot asiat leijuvat vaan kohti sinua koko ajan. 

Mistä aikuinen saisi yhtäkkiä enemmän rahaa jos ei ole älliä eikä mahdollisuuksia aikuisena enää opiskella? Mistä saa hyvän miehen tuosta  vaan? Mistä saa uudet vanhemmat jotka jeesaavat aikusenakin vielä? Mistä saa kannustusta, tukea ja rakkautta jälkikäteen jota olisi tarvittu jo lapsena? 

Millainen ero on ihmisellä joka lapsesta lähtien on tottunut siihen että asiat kyllä järjestyvät ja ihmisellä joka on tottunut siihen että mikään ei muutu eikä järjesty eikä korjaannu? Miten se voikaan vaikuttaa koko elämän kokemiseen ja siinä elämiseen? 

Hyvällä itsetunnolla varustetu ihminen uskoo itseensä ja omaan tekemiseensä, kun taas tällä toisella ei ole uskoa itseen eikä myöskään muihin ihmisiin. Hänelle elämä on melko tumma paikka jossa kaikesta pitäisi selvitä itse. Ei usko että oikein osaa tai pystyy, kukaan ei ole opettanut mitään. Kukaan ei ole sanonut että kyllä tämä onnistuu. 

Aikuisena on vaikea luoda suhteita ja hankkia ystäviä. Tukiverkkoa ei ole. Sukulaisia ei ole. Töissä jää ulkopuolelle porukoista. On monenlaisia syitä jotka vaikuttavat siihen ulkopuolisuuteen, siihen ei auta neuvo " menet vaan sinne" Aikuisetkin voivat olla tosi ilkeitä. Kiusaamistakin esiintyy töissä. 

Mistä tämä kaikki nyt sitten minulla on tiedossa? No ihan omasta elämästäni. Sellaista minun elämäni on ollut, vaikeaa. On edelleen. 

Hauta on syntymää lähempänä tällä hetkellä, ikää lähes puoli vuosisataa. Vanhemmat, ne juopot, kuopattu vuosikymmen sitten. Lapset aikuisia ja melko ongelmaisia kaikki. Yritän heitä tukea miten pystyn. Lapsia he ovat onneksi ymmärtäneet olla tekemättä vielä. Jokainen kai on ymmärtänyt että siitä vain ongelmat lisääntyisivät kun muutenkin on vaikeaa. Köyhyys on periytyvää, mt-ongelmat ovat kehittyneet matkalla heilläkin. 

Positiivisia asioita yritän kaivella mutta tällä hetkellä niitä ei paljon ole. Ei se elämä parane sillä että miettii nälkäänäkeviä kun pitäisi saada se oma elämä elettyä tässä hetkessä, tässä maassa, niillä spekseillä mitä nyt on käytössä. Tällä osaamisella, tällä palkalla ja tässä rupisessa vuokrakasarmissa. On rumaa tulla huutelemaan elämässään jo tarpeeksi nitistetylle että se on oma syy kun elämäsi on tuollaita, tekisit näin tai noin, menisit sinne tänne ja tuonne, mitäs olet tuollainen! Ei se tähän kohtaan nyt auta yhtään mitään. Uskon että toiset saavat kannettavakseen sitä paskaa isommatty reput jotta ne toiset saisivat elää parempaa elämää. Näin se vaan menee. Ilo revitään pienistä asioista, esimerkiksi siitä että tänää oli varaa ostaa vaikka pulla kotiin kahvin kanssa. muuhun ei sitten olekaan varaa. 

Näillä mennään. Ap:lle halaus ja voimia, on meitä muitakin Aku Ankkoja täällä! 

Ystäviä on hyvin vaikea saada, jos on kaikille niin valtavan kateellinen ja elämänasenne on katkera ja negatiivinen.

Mutta olet myös monessa asiassa oikeassa. Esimerkiksi geenit vaikuttavat useimpiin asioihin elämässä. Siihen lisänä vielä alkoholiongelmat ja väkivaltaisuus, jota periytetään sukupolvesta toiseen, niin sieltä on vaikea ponnistaa, kun lapsesta asti päähän ajetaan kateellisuutta siitä, miten elämässä kaikki on kiinni vain onnekkuudesta. 

Jokin vastuu ihmisellä itselläänkin on omasta elämästään ja etenkin lastensa kasvatuksesta. Emme ole vain lastuja laineilla, joilla vain tapahtuu asioita ilman että siihen voi mitenkään vaikuttaa. Katkera ja kateellinen asenne on sellainen, joka myrkyttää herkästi myös lapsen elämän, kun kaikki muka on kiinni vain tuurista ja siitä onko rikkaat vanhemmat tms. Se nyt vain on paskapuhetta ja lapsille huono perintö.

No mulla oli hyvät lähtökohdat. Oli suht hyvätuloiset vanhemmat. Satuin vaan olemaan koulukiusattu joka vei elämästä pohjan ja ennenaikaiselle eläkkeelle. En ole katkera mutta kuitenkin. Itsellä yksi sisarus joka saanut hyvät eväät elämään. On välillä rankkaa katsoa miten hän menestyy ja perheensä menestyy. Meillä rahapulaa ja masennusta ym.lapsilla vaikeaa.

Kateus vie kalatkin vedestä.

Kateus on kuin söisi myrkkypillerin ja toivoisi, että joku muu kuolee siihen.

Siinä miettimistä näille, jotka näkevät muiden elämän olevan kuin tanssia vaan.

x

Vierailija kirjoitti:

Kateus vie kalatkin vedestä.

Kateus on kuin söisi myrkkypillerin ja toivoisi, että joku muu kuolee siihen.

Siinä miettimistä näille, jotka näkevät muiden elämän olevan kuin tanssia vaan.

Juu. Kaivat vaan omaa hautaasi, kun olet kateellinen ja vihainen rikkaille. Tilanne ei mitenkään siitä muutu vaikka kuinka vihaisit heitä. Pikemminkin kannattaa selvittää, että miksi kokee moisia tunteita ja vapauttaa itsensä itsepiinasta ja elää sitten vapaampaa elämää.

Elämä on työlästä. Omaisia kuollut paljon. Rahat ei riitä. Mutta toitotetaan Koita jaksaa. Älä tapa itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä rikkaidet kultalusikkalapsilla elämä on huoletonta ja iloista. Ei huolta rahasta ja saa ostella kaikenlaista kivaa.

Tässä iässä kuin minä edes ostelu ei tuota mitään iloa.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä rikkaidet kultalusikkalapsilla elämä on huoletonta ja iloista. Ei huolta rahasta ja saa ostella kaikenlaista kivaa.

Se osteluko se tekee onnelliseksi. Tai on onnen määritelmä

Tulet onnellisemmaksi, kun hankit todellisia arvoja elämääsi. 

Missähän unessa oikein elät?

Kyllä se katkeruus on joka tuossa puhuu, ei mikään muu.

Mistä ihmeestä tiedät mitä kenenkin elämässä on tapahtunut ja tapahtuu.  Mitä on käynyt tai käymässä läpi. 

Missä Shangri La`ssa olet nähnyt noita kuvaamisiasi ihmisiä?

Se mitä elokuvissa näytetään ja se mitä Instagram-elämässä näytetään ei ole totuutta nähnytkään.

Muistan kun eräs opettajani sanoi että elämä ei ole pelkkää rakkautta ja romantiikaa, se on raaka peli. Ja paikkansa pitää. Elämä heittää haasteita, isompia ja pienempiä ihan joka ikiselle. Se on sitten itsestä kiinni miten ne käsittelee.

Otahan pois ne vaaleanpunaiset silmälasit joilla katselet toisten elämiä ja laskeudu maan päälle näkemään totuus.