Lue keskustelun säännöt.
Kadutko lapsien hankkimista? mies haluaa lapsia, minä en oikein tiedä...
31.08.2018 |
ollaan menossa siihen suuntaan että pian pitäis alkaa päättämään tehdäänkö niitä vai ei. Mies haluaa lapsia mutta sanoo että haluaa mielummin olla minun kanssani vaikka ilman niitä lapsia.
Minulla on selvät urasuunnitelmat ja haluan menestyä. Pelkään että lapset estäisi kouluttautumisen loppuun siihen ammattiin mihin pyrin ja pelkään että en voisi tehdä sitä työtä samalla panoksella lapsien takia.
Pelkään myös että jäisin yksinhuoltajaksi. Sitä pelkään eniten. Mitä jos mies ei osallistu lapsen hoitamiseen ja se onkin yhtäkkiä ihan vaan mun lapsi eikä miehen. Mitä jos koko suhde kariutuu lapsen tuoman lisäpaineen takia
Nuorempana halusin varmasti perheen mutta nyt kun katson tilannetta niin en vain koe että pystyisin siihen. Jaksan juuri ja juuri elämää tällaisenaan niin mitä jos olisi yksi ihminen huolehdittavana vielä... jäisin ihan yksin siihen kuitenkin ja en koskaan saavuttaisi uraan liittyviä tavoitteitani.
Neuvoja? vielä on hedelmällistä aikaa reilusti jäljellä että sinänsä ei kiire mutta pitäis suunnitella asioiden kulkua lähinnä ja sitä että millainen suhde meillä sitten on jos mies ei saa haluamiansa lapsia tai jos minä hankin ne lapset ja kaikki hajoaa käsiin
ps. pahoittelen sekavaa kirjoitusta
Kommentit (62)
Älä ihmeessä tee, jos vähääkään epäilyttää. Saattaa loppuelämä mennä pilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kukaan normaali lapsiaan kadu.
Hanki lapsi.
Sitä ennen hanki parempi mies.
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi.
Sitä ennen hanki parempi mies.
mieheni on ihana. Hän meni ja opiskeli hänelle rakasta asiaa mutta työpaikat sillä alalla on vähissä...
No ei nyt hirveän hyvältä lastenhankintatilanteelta kuulosta. Mutta haluaisitko lapsia ylipäänsä, jos tietäisit, että nuo luettelemasi pelot eivät kävisi toteen?
Minusta teidän kannattaa antaa vielä ajan kulua ja ehdottomasti myös keskustella kaikista noista asioista, mitä olet miettinyt. Totta kai koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kuka tahansa voi yhtäkkiä joutua vaikka yksinhuoltajaksi, mutta parempi ainakin kunnolla yhdessä pohtia näitä asioita etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan normaali lapsiaan kadu.
Alapeukuttajille tiedoksi, että epänormaalit erikseen. ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki lapsi.
Sitä ennen hanki parempi mies.
mieheni on ihana. Hän meni ja opiskeli hänelle rakasta asiaa mutta työpaikat sillä alalla on vähissä...
ja siis minähän en haukkunut miestä millään tapaa :D nuo olivat vain arvailuja että mitä jos mies ei osallistuisi lapsen hoitoon tarpeeksi tai jos jättäisi tai vastaavaa. Kaikkiin kotihommiin osallistuu aivan täysillä ja aina tukee kaikessa. Mietinpähän vaan että jos lapsi muuttais kaiken
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni katuu lapsien hankkimista, vaikka ei myönnäkään sitä. Lapset toki tietysti rakkaita ja tärkeitä, mutta katuminen on enemmän niitä ajatuksia, että ennen lapsia asiat oikeastaan olivat hyvin/paremmin, oli enemmän aikaa, ei ollut koko ajan niin väsynyt jne.
Mitä lisäarvoa lapset toisivat elämääsi? Pystytkö kantamaan kaiken yksin, jos mies ei sitoudu?
Vierailija kirjoitti:
No ei nyt hirveän hyvältä lastenhankintatilanteelta kuulosta. Mutta haluaisitko lapsia ylipäänsä, jos tietäisit, että nuo luettelemasi pelot eivät kävisi toteen?
Minusta teidän kannattaa antaa vielä ajan kulua ja ehdottomasti myös keskustella kaikista noista asioista, mitä olet miettinyt. Totta kai koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kuka tahansa voi yhtäkkiä joutua vaikka yksinhuoltajaksi, mutta parempi ainakin kunnolla yhdessä pohtia näitä asioita etukäteen.
Juu, ei me juuri nyt niitä lapsia hankittaisikaan mutta sitten kun asiat ois "vakaasti" esim talouden kannalta.
Jos kaikki noi pelot kävis toteen niin haluaisin ehkä silti edes sen yhden lapsen, minulla on todella hyvä verkosto ympärilläni ja äitini varmasti osallistuu kaikkeen. Lapselle kuitenkin haluaisin hyvän perheen ympärille... itsellä ei isää ollut joten näkyy varmasti peloissani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan normaali lapsiaan kadu.
Alapeukuttajille tiedoksi, että epänormaalit erikseen. ohis
Määritele ensin mikä on sinun mielestäsi normaali.
Lapsi muuttaa aivan kaiken. 17 vuoden kokemuksella :). Meillä oli mies vauvakuumeessa, minä "no okei, okei, yksi"-mentaliteetilla. En siis innoissani. Saatiin yksi "saa tulla jos on tullakseen" -lapsi. Erottiin sitten myöhemmin siksi, koska näkemykset lapsiluvusta eivät kohdanneet (se yksi ei miehelle riittänytkään), ja toisen päätä on täysin mahdoton kääntää näin isoissa asioissa niin, ettei jompikumpi katkeroituisi. Hyvin kävi; nykyään exällä on toivomansa suurperhe, ja minä avioiduin myöhemmin uudelleen velamiehen kanssa. Ihan hyvä äiti minustakin tuli, mutta elämä olisi voinut olla ihan yhtä hyvää lapsettomanakin. Vauvakuumetta en saanut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan normaali lapsiaan kadu.
Kyllä mielestäni voi katua. Normaalikin ihminen voi katua sitä että on hankkinut lapsia. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että niitä jo hankittuja lapsia inhoaisi ja haluaisi heittää ne mäkeen, vaan että huomaa ettei se ehkä ollutkaan niin kivaa/ei ollutkaan ihan oma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaa aivan kaiken. 17 vuoden kokemuksella :). Meillä oli mies vauvakuumeessa, minä "no okei, okei, yksi"-mentaliteetilla. En siis innoissani. Saatiin yksi "saa tulla jos on tullakseen" -lapsi. Erottiin sitten myöhemmin siksi, koska näkemykset lapsiluvusta eivät kohdanneet (se yksi ei miehelle riittänytkään), ja toisen päätä on täysin mahdoton kääntää näin isoissa asioissa niin, ettei jompikumpi katkeroituisi. Hyvin kävi; nykyään exällä on toivomansa suurperhe, ja minä avioiduin myöhemmin uudelleen velamiehen kanssa. Ihan hyvä äiti minustakin tuli, mutta elämä olisi voinut olla ihan yhtä hyvää lapsettomanakin. Vauvakuumetta en saanut koskaan.
ymmärrän :/ kiva kuitenkin kuulla että kaikki sujui lopulta hyvin. Mullakaan ei oo tähän mennessä ollut yhtään vauvakuumetta. Joskus ollut vaan sellainen fiilis että kai se on pakko tehdä lapsia sitten joskus. Nyt vaan se joskus lähestyy ja alkaa ahdistamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan normaali lapsiaan kadu.
Kyllä mielestäni voi katua. Normaalikin ihminen voi katua sitä että on hankkinut lapsia. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että niitä jo hankittuja lapsia inhoaisi ja haluaisi heittää ne mäkeen, vaan että huomaa ettei se ehkä ollutkaan niin kivaa/ei ollutkaan ihan oma juttu.
tottakai voi. Mä tiedän sellaisia jotka katuu myös sitä ajankohtaa milloin hankki lapsen tai miestä jonka kanssa hankki lapsen.
kyllä sitä katumusta riittää kaikkiin elämänvalintoihin
Älä hyvä ihminen lisäänny, jollet ole asiasta varma! Lapsi kyllä aistii...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaa aivan kaiken. 17 vuoden kokemuksella :). Meillä oli mies vauvakuumeessa, minä "no okei, okei, yksi"-mentaliteetilla. En siis innoissani. Saatiin yksi "saa tulla jos on tullakseen" -lapsi. Erottiin sitten myöhemmin siksi, koska näkemykset lapsiluvusta eivät kohdanneet (se yksi ei miehelle riittänytkään), ja toisen päätä on täysin mahdoton kääntää näin isoissa asioissa niin, ettei jompikumpi katkeroituisi. Hyvin kävi; nykyään exällä on toivomansa suurperhe, ja minä avioiduin myöhemmin uudelleen velamiehen kanssa. Ihan hyvä äiti minustakin tuli, mutta elämä olisi voinut olla ihan yhtä hyvää lapsettomanakin. Vauvakuumetta en saanut koskaan.
ymmärrän :/ kiva kuitenkin kuulla että kaikki sujui lopulta hyvin. Mullakaan ei oo tähän mennessä ollut yhtään vauvakuumetta. Joskus ollut vaan sellainen fiilis että kai se on pakko tehdä lapsia sitten joskus. Nyt vaan se joskus lähestyy ja alkaa ahdistamaan
Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Siitä huolimatta muistan myös itse hieman nuorempana ajatelleeni että kai niitä lapsia täytyy sitten joskus hankkia kun se vähän niinkun kuuluu elämään. Nyt olen 30v, enkä ole lapsia hankkinut, enkä aio hankkia. Ei mun tosiaan ole mikään pakko, niinkun ei ole kenenkään muunkaan pakko. Harmittaa kyllä oikeasti vanhempieni puolesta, kun olen heidän ainut lapsensa, niin jäävät ilman lapsenlapsia. Mutta silti ajattelen enemmän itseäni ja onnellisuutta, loppuelämääni, miten haluan sen viettää.
Ei sillä ole mitään väliä kadummeko me muut. Vain sinä tiedät mitä omalta elämältäsi haluat.
Vierailija kirjoitti:
Älä hyvä ihminen lisäänny, jollet ole asiasta varma! Lapsi kyllä aistii...
tätä pelkään kanssa. Olen jopa nähnyt painajaisia siitä että minulla on lapsi jota en halua ja koitan kokoajan jättää sitä johonkin matkan varrelle :( kamalaa..
Olen opiskellut vielä sellaista alaa että tiedän kasvatuksesta ja ihmismielestä paljon joten en todellakaan haluaisi turmella ketään ihmislasta kylmällä käytökselläni
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaa aivan kaiken. 17 vuoden kokemuksella :). Meillä oli mies vauvakuumeessa, minä "no okei, okei, yksi"-mentaliteetilla. En siis innoissani. Saatiin yksi "saa tulla jos on tullakseen" -lapsi. Erottiin sitten myöhemmin siksi, koska näkemykset lapsiluvusta eivät kohdanneet (se yksi ei miehelle riittänytkään), ja toisen päätä on täysin mahdoton kääntää näin isoissa asioissa niin, ettei jompikumpi katkeroituisi. Hyvin kävi; nykyään exällä on toivomansa suurperhe, ja minä avioiduin myöhemmin uudelleen velamiehen kanssa. Ihan hyvä äiti minustakin tuli, mutta elämä olisi voinut olla ihan yhtä hyvää lapsettomanakin. Vauvakuumetta en saanut koskaan.
ymmärrän :/ kiva kuitenkin kuulla että kaikki sujui lopulta hyvin. Mullakaan ei oo tähän mennessä ollut yhtään vauvakuumetta. Joskus ollut vaan sellainen fiilis että kai se on pakko tehdä lapsia sitten joskus. Nyt vaan se joskus lähestyy ja alkaa ahdistamaan
Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Siitä huolimatta muistan myös itse hieman nuorempana ajatelleeni että kai niitä lapsia täytyy sitten joskus hankkia kun se vähän niinkun kuuluu elämään. Nyt olen 30v, enkä ole lapsia hankkinut, enkä aio hankkia. Ei mun tosiaan ole mikään pakko, niinkun ei ole kenenkään muunkaan pakko. Harmittaa kyllä oikeasti vanhempieni puolesta, kun olen heidän ainut lapsensa, niin jäävät ilman lapsenlapsia. Mutta silti ajattelen enemmän itseäni ja onnellisuutta, loppuelämääni, miten haluan sen viettää.
juurikin näin :/ koen jotenkin velvollisuutena antaa äidilleni lapsenlapsen, meidän koko suku on todella suuri ja kaikki lisääntyy kokoajan, ja minä olen tällainen häpeäpilkku sitten :D
lisään vielä että miehellä vaikeuksia työllistyä ammattiinsa. Pelkään sitä että joudun kantamaan koko taloudellisen taakan harteillani ja tekemään enemmän töitä kun mitä jaksaisin edes