Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko olevanne ensisijaisesti miehiä/naisia vai vain yksilöitä?
23.08.2018 |
Näitä mies/nainen vääntöjä täällä lueskelin ja tuli vaan mieleen. Olen nainen ja minulla on veljiä joiden kanssa olen kasvanut, enkä koskaan kokenut että ajattelisimme asioista jotenkin erilain. Tästä on jäänyt itselleni käsitys että pojat ja tytöt tai miehet ja naiset eivät oikeasti ole kovin erilaisia ajattelultaan tai kiinnostuksiltaan. En itse mitenkään vahvasti tunne edustavani naissukupuolta, olen vain minä. Yleensä nousee vähän karvat pystyyn kun yritetään laittaa johonkin muottiin siksi että olen nainen (olen ihan naisellinen olemukseltani ja suhtautuminen sitten sen mukaan). Nyt vaan aloin miettimään että onko tämä kokemus jotenkin harvinainen, etten tarkastele maailmaa erityisesti naisena, vaan pään sisällä olen aika androgyyni? Tunnetteko te muut jatkuvasti ja vahvasti että olette miehiä ja naisia?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Mies ja ihminen. Katso vaikka muurahaispesää ja etsi sieltä "yksilö". Sitten katso jotain ilmasta otettua kuvaa ihmismassasta. Ei ole sen enempää yksilö kuin muurahainenkaan, vaikka mitä kuvittelee.
Minusta teeskentelyä korostaa yksilöllisyyttään, koska jos asut siellä missä muutkin asuu, niin ihan samaa lihaa olet. Samaa massaa.
Ahaa, en kyllä nyt ajatellut tässä mitään uniikki lumihiutale tyyppistä tilannetta, vaan yritin vain valaista sitä että en varsinaisesti ajattele hirveän usein omaa sukupuoltani tai ylipäätään tunne olevani muuta kuin ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen. En tunne oloani millään tavalla naiselliseksi, vaikka sukupuoli-identiteettini onkin naisen, ja olen heteroseksuaalinen. Toivoisin ettei sukupuoliin kiinnitettäisi mitään huomiota.
Olen ymmärtänyt, että hyvin moni suomalaisnainen mieltää itsensä ensisijaisesti ihmiseksi eikä jatkuvasti ajattele naiseuttaan. Siksi kerron transtaustastani vain hyvin naisellisille naisille, koska he jotenkin ymmärtävät sen paremmin. Tavallisten naisten kanssa joutuu aina vääntämään siitä, että mitä eroa sukupuolilla muka on ja miksi koin tarvetta mennä prosessiin, kun kyllähän nainen voi tehdä ihan samaa kuin mieskin.
Nykyään siis koen itseni ensisijaisesti ihmiseksi enkä erityisesti ajattele itseäni miehenä. Paitsi masturboidessani ja harrastaessani seksiä koen itseni vahvasti mieheksi.
Se ärsyttää myös, jos oletetaan jotain vahvasti vain siksi, että olen mies. Se nyt vaan on yksinkertaisesti tyhmää.
Itse olen ollut pienestä pitäen androgyyni nainen.
Lapsena leikin Tarzania ja Mustanaamiota ja avaruusjuttuja, enkä koskaan tykännyt nukeista vaan keksin seikkailuja pienille muovieläimille. En välittänyt mekoista, enkä välitä edelleenkään. Tukka on todella lyhyt, "poikamallinen", enkä ole koskaan meikannut. Kotityöt ei voisi vähempää kiinnostaa. Harrastan pelijuttuja ja sarjakuvaa vielä näin vanhempanakin.
Mutta olen kuitenkin hetero ja aina vähän harmitellut sitä, kun en osaa olla naisellisempi. Kun laitan naisten vaatteet päälle, olo on kuin transvestiitilla. Mutta toisaalta en ole tehnyt siitä itselleni mitään maatakaatavaa ongelmaakaan vaan olen pitkälti hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen.
Löysin seurustelukumppanin ja puolison vasta vanhemmalla iällä, mutta kelpasin hänelle sentään omana itsenäni.
Joten olen kai niitä yksilöitä, jotka häilyvät vähän sillä välillä.
Ajattelen olevani ihminen. Ja sen jälkeen mies. Miehen identiteetti on minulle tärkeä mutta ei ensisijainen. Minusta on hyvä että pystyy tekemään valintoja miettimättä sitä ovatko ne naisten vai miesten "juttuja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ensisijaisesti ihminen, sukupuoleltani nainen. Minunkin on vaikea ymmärtää, miten muka miehet ja naiset olisi niin erilaisia. Tosin nyt yli kolmekymppisenä on tullut ensimmäisiä kertoja ajatus, että haluaisinko ehkä jotenkin korostaa naiseuttani enemmän. Mielenkiintoisia asioita. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihminen. Olen ajatellut, että eläisin ihan samaa elämää sukupuolesta riippumatta. Minulle ei olisi järkytys, jos heräisin huomenna muussa sukupuolessa kuin missä nyt olen. En ole ikinä ymmärtänyt noita edellä oleviakin juttuja "olen anrogyyni, kun en tykkää siitä tuosta ja tykkään tästä ja tästä". Kiinnostuksen kohteet kun ovat mielestäni persoonallisuudesta lähtöisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän itseäni samanlaisena ihmisenä kuin kakki ihmiset, miehet tai naiset. Olen nainen ja myös tyytyväinen että olen. Mielenkiintoisinta on porukassa silloin, kun on sekä naisia että miehiä, oikeastaan tasaväkisesti.
Pidän itseäni samanlaisena ihmisenä kuin kaikki ihmiset, miehet tai naiset. Olen nainen ja myös tyytyväinen että olen. Mielenkiintoisinta on porukassa silloin, kun on sekä naisia että miehiä, oikeastaan tasaväkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen olevani ensisijaisesti nainen. Rakastan naiseuttani ja se on vahva osa persoonallisuuttani. Minulle olisi todellakin ongelma, jos heräisin huomenna miehenä, tai edes androgyynin näköiseksi muuttuneena. Enkä voisi kuvitella ihastuvani mihinkään muuhun, kuin selkeästi miehen näköiseen mieheen. Ja joo tiedän, että tämä saa alapeukkuja. Mutta näin minä silti tunnen, vaikkei se niin trendikästä olekaan.
Mulla on hyvin vahva naisen identiteetti. En yhtään osaa kuvitella oloa miehenä. Olen myös feministi. Enkä ajattele, että kaikilla naisilla on vahva naisidentiteetti tai miehillä miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mitenkään perinteisellä tavalla naisellinen nainen, mutta silti tunnen itseni hyvin vahvasti naiseksi. Minun onkin ollut aina helppo ymmärtää transihmisiä, koska oma kokemukseni omasta sukupuolesta on niin vahva.
Tottakai koen itseni myös yksilöksi, mutta eiköhän niin tee ihan jokainen, vaikkei meitä marraskuisessa aamuruuhkassa toisistamme erota :)
Koen olevani nainen, mutten sellaisella pursuavan seksuaalisella tavalla, vaan välittävällä ja hoivaavalla tavalla. Ensisijaisesti kuitenkin tunnen ihmisjoukossa vain olevani erilainen ja ulkopuolinen, en niinkään mies tai nainen.
Olen nainen, en haluaisi olla kunhan vaan henkilö. Saan naiseudestani voimaa ja iloa.
Olen hyvinkin femiininen nainen, mutta ensisijaisesti kuitenkin ”minä” enkä ”nainen”. Kuvaisin itseäni monella muulla substantiivillä ennen ”naista”, koska koen mm. suomalaisen, eurooppalaisen, länsimaalaisen, nuoren, korkeakoulutetun, opettajan, maalaisen ja monen muun kuvaavan minua paremmin kuin ”nainen”, vaikka sellaiseksi vahvasti identifioidunkin.
Vierailija kirjoitti:
Koen olevani nainen, mutten sellaisella pursuavan seksuaalisella tavalla, vaan välittävällä ja hoivaavalla tavalla. Ensisijaisesti kuitenkin tunnen ihmisjoukossa vain olevani erilainen ja ulkopuolinen, en niinkään mies tai nainen.
Tämä on ehkä se ”muotti” josta tunnen eniten ulkopuolisuutta. Minulla on lapsia ja hyvät välit heihin ja he varmasti tietävät että välitän heistä, mutta sellainen varsinainen naisen malli ja äitihahmo en pysty olemaan. Olen vain ihmisen malli. Roolimme lasten isän kanssa on suunnilleen samat.
Ap
Olen täsmälleen samaa mieltä. Erot ovat yksilöiden välisiä, ei sukupuolten. Toki kulttuuri pyrkii kasvattamaan tietynlaiseen "oikeaan" sukupuolen esittämiseen.
Tunnen itseni ihmiseksi ensisijaisesti, toissijaisesti naiseksi. Melko "miehekkääksi" naiseksi kyllä jossain asioissa.
Mies ja ihminen. Katso vaikka muurahaispesää ja etsi sieltä "yksilö". Sitten katso jotain ilmasta otettua kuvaa ihmismassasta. Ei ole sen enempää yksilö kuin muurahainenkaan, vaikka mitä kuvittelee.
Minusta teeskentelyä korostaa yksilöllisyyttään, koska jos asut siellä missä muutkin asuu, niin ihan samaa lihaa olet. Samaa massaa.