Uusi parisuhde sekä uusperhe - miten vaikeaa tämä voi olla? Mitä jos ollaankin ihan erilaisia??
Oletko todennut aikuisena uuden parisuhteen perustettuasi ja/tai uusperheen perustettuasi, että hups kuin vaikeaa...
Yhtäkkiä nyt jonkun aikaa yhdessä asuttua tuntuu että miehestä paljastunut (ja varmaan minustakin) karummin mitä oikeasti olemme. Huomaan että eihän meitä juuri kiinnosta samat asiat, ja todellakin tapamme ja moni muu asia on aika erilaisia.
ONko tämä vain alun yhteenhioutumista, mikä nuorena ehkä kävi ketterämmin? Onko joku päässyt tällaisista fiiliksistä yli?
Kommentit (10)
Minä olin ensimmäisessä avioliitossa parikymmentä vuotta. Kun uuden miehen tapasin muutaman vuoden jälkeen, niin ensimmäisenä sanoin, ettei tähän sitten sotketa lapsia. Mutta toisin kävi. Menimme naimisiinkin ennen kuin asuimme yhdessä.
Tämä on ollut paljon helpompaa kuin ensimmäisessä avioliitossa. Ensimmäisessä kaiken piti olla tiptop, suoritimme avioliittoa, mies tiesi sen yhden ja oikean tavan elää.
Nykyiheni mieheni ei ole yhtä pikkutarkka, on paljon rennompi elämää kohtaa, ja hän hyväksyy erilaisuutta. Meillä on oikein leppoisaa.
Uusperheen perustamiseen minulla on monia teesejä. Niistä ensimmäinen on, että se ei sovi nipottajille,
Kauanko seurustelitte ennen yhteen muuttamista?
Me on nyt seurusteltu 5 vuotta, ei asuta vielä yhdessä. Luulen, että yllätyksiä ei enää tule siinä vaiheessa kun noin 3-4 vuoden päästä muutetaan yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko todennut aikuisena uuden parisuhteen perustettuasi ja/tai uusperheen perustettuasi, että hups kuin vaikeaa...
Yhtäkkiä nyt jonkun aikaa yhdessä asuttua tuntuu että miehestä paljastunut (ja varmaan minustakin) karummin mitä oikeasti olemme. Huomaan että eihän meitä juuri kiinnosta samat asiat, ja todellakin tapamme ja moni muu asia on aika erilaisia.ONko tämä vain alun yhteenhioutumista, mikä nuorena ehkä kävi ketterämmin? Onko joku päässyt tällaisista fiiliksistä yli?
Ei tule toimimaan. Menit ihastuksen huumassa yhteen ihmisen kanssa joka on nyt näyttänyt oikean minänsä. Toivottavasti ymmärrät virheesi nyt.
Myönnän, että tuli ihan puskista kahden lapsen äitinä miten raskas joku lapsi voi olla, enkä pysty edes hengittämään, kun miehen lapsi tulee meille. Nyt kun lapsi oli meillä kaksi viikkoa oli hyvin lähellä etten lähtenyt suhteesta, kun kolme ihmistä näyttelee ihan jotain muutakin kuin on. Mutta nyt kun olemme olleet toista viikkoa kahdestaan olen taas huomannut miten hyvä arki ja suhde meillä on, että jaksan taas sitä teatteria joka toinen viikonloppu ja uskon kun lapselle tulee ikää lisää saamme olla ihan vaan kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko seurustelitte ennen yhteen muuttamista?
Me on nyt seurusteltu 5 vuotta, ei asuta vielä yhdessä. Luulen, että yllätyksiä ei enää tule siinä vaiheessa kun noin 3-4 vuoden päästä muutetaan yhteen.
Me muutettiin yhteen yli 10 vuoden seurustelun jälkeen ja niitä yllätyksiä tuli ihan liikaakin :D Kyllä ne viat ajetaan esiin, kun sitä pako mahdollisuutta ei enää ole. Asioita on ihan liian helppo salata, kun taloudet on erit ja ei joudu puhaltamaan yhteen hiileen esim. talousasioissa.
Mikä tuossa on erilaista suhteutettuna nuoruuden parisuhteisiin?
Samalla laillahan täällä on aloituksia, kun mies ei ollutkaan sellainen mitä piti, kun lapsia alkoi syntymään. Uusperheessä tämä tieto tulee nopeammin, kun ne lapset tulevat kuvioon nopeammin,
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa on erilaista suhteutettuna nuoruuden parisuhteisiin?
Samalla laillahan täällä on aloituksia, kun mies ei ollutkaan sellainen mitä piti, kun lapsia alkoi syntymään. Uusperheessä tämä tieto tulee nopeammin, kun ne lapset tulevat kuvioon nopeammin,
Olennainen kysymys!
Mulla uusperhe kokemusta sen verran, että mies viskasi oman lapsen mun hoidettavaksi.
Eikä se lapsi ollut mikään enkeli, lisäksi alkoi vaatimaan enemmän asioita minulta (aloin neuroottisesti siivoamaan, koska ikinää ei ollut tarpeeksi puhdasta, laitoin ruokaa, kävin töissä, vein lapsen tarhaan ja hain sen sieltä, maksoin kaikki laskut (vuokraa myöten) yksin).
Mikään ei ikinä riittänyt ja lopulta paloin loppuun, sitten alkoi syyllistäminen, haukkuminen ja parisuhde väkivalta.
Anoppikin uskaltautui haukkumaan minua (teki aiemmin selän takana, kun paloin loppuun sai miehen haukkumaan minua myös).
Anoppi alkoi tunkeutuilemaan asuntoon, alkoi syyttelemään, että pimitän tuloja (koska minulla ei ollut rahaa kun maksoin aina kaiken pois).
Lopulta anoppi (eli jo niin omassa kuvitelmassa siitä, kuinka paha ihminen olen), suostutteli poikansa muuttamaan kotiin SALAA.
Sain selville sen heti, pakkasin kamat ja lähdin yöllä pois kun kukaan ei ollut kotona.
Myöhemmin mies ryömi takaisin, mutten ottanut.
Ei enää kaiken sen loukkaamisen ja satuttamisen jälkeen.