Lue keskustelun säännöt.
Onko huonotuulisella ihmisellä velvollisuus olla yksin?
06.08.2018 |
Sanotaan että muiden iloa ei saa pilata, ei saa valittaa, ei saa synkistellä, ei saa olla ankeuttaja, ei saa levittää huonoa mielialaa. No, jos joku on aina huonolla tuulella niin onko hänellä siis velvollisuus olla aina yksin? Eli täytyy pysyä poissa muiden seurasta ettei levitä huonoa mielialaa? Huonotuulisen täytyy pysyä kaukana muista? Onko se näin?
Tai toimiiko sekin jos huonotuulinen viettää aikaa muiden huonotuulisten kanssa? Silloin ei pilaa muiden mielialaa kun se on jo valmiiksi pilalla. Huonotuulisen pitäisi siis jostain kummasta löytää huonotuulista seuraa. Murjotusseuraa. Mistähän minä sellaista löytäisin?
Kommentit (11)
Mene hautajaisiin.
Ja kyllä: on velvollisuus pysyä kaukana iloisista ihmisistä. Älä mene häihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi olla oikeus olla yksin...mutta ei, aina joku tulee lässyttämään omia asioitaan ja häiriköimään hyvän angstin.
Meillä lapsuudenkodissa oli noin. Vauras, menestyvä suomenruotsalainen perhe, oikein unelmaa. Kaikki aina iloisia, ulkoisesti huoliteltuja, aina järkeviä vailla hallitsemattomia tunnepurkauksia tai epärationaalista käytöstä.
Sen taustalla oli se, että meille lapsille opetettiin, että jos ei ole siinä oletetussa, sopivan itsevarmassa, iloisessa ja sosiaalisessa mielentilassa, täytyy pysyä omassa huoneessa kunnes paha mielentila menee ohi. Oppihan sitä sitten pitämään sellaista julkisivua, vaikka sisällä tuntuisi miltä. Sekä itselläni että nuoremmalla veljelläni tämä on johtanut aikuisena masennuksiin ja ahdistuneisuushäiriöihin. Omalta osaltani meni ohi 30 ikään mennessä, veljelläni ei vieläkään. Yksi lapsista on tosin porskuttanut, hän ei ole niin tunteellinen ihminen, ei niin sisäisiin ahdistuksiin taipuvainen, joten hänen ei ole tarvinnut piilottaa lapsuudessa kovin suurta osaa itsestään.
Riippuu vähän miten käyttäytyy. Olisi se aika kohtuuton vaatimus vaikka masentuneelle, jos ihmisten seurassa pitäisi aina olla hyvällä tuulella, piste. Mutta huonolla tuulellakin pitää hillitä itsensä. Jos ei osaa olla kiukuttelematta ja piikittelemättä eikä viitsi edes teeskennellä ottavansa osaa muiden ihmisten murheisiin ja iloihin niin sitten pitää todellakin olla yksin. Enkä ymmärrä, mitä se huonotuulinenkaan silloin hyötyy muiden ihmisten seurasta.
Mua ainakin ärsyttää jos joku pilaa mun murjotuksen hyväntuulisuudellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonotuulisen ihmisen ei tarvitse olla yksin, mutta hän ei saa huonotuulisuudellaan pilata muiden tunnelmaa. Et sinä voi mennä kiukuttelemaan ja murjottamaan porukkaan, jossa on hyvä fiilis, ihan perus käyttäytymissääntöjä.
Lainausmerkeissä hyväntuulisilla ihmisillä on mielestäni velvollisuus oppia keskustelemaan syvällisemmin ja olla masentumatta pohjimmiltaan syvemmistä keskustelunaiheista, kuten elämän tarkoitus, shoppailun merkitys oman mielenterveysharhan ylläpidossa tai kuoleman tai surun kohtaaminen. Näistäkin on opittava löytämään se aurinkoisempi puoli eikä vain tiuskaista hyi tai että onpas negativista taas ja pyöritellä samalla silmiään. Postiivisuutta ei pitäisi korostaa tyhjänpäiväisillä tavoilla. Yhdessä tekeminen, vastuun kantaminen yhdessä kevyemmin kuin yksin ja asioiden aikaansaaminen voisivat olla iloisempia asioita. Saisivat oppia olemaan kiitollisempia ihmisiä ja oppia realisteilta oikeaa elämänasennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsuudenkodissa oli noin. Vauras, menestyvä suomenruotsalainen perhe, oikein unelmaa. Kaikki aina iloisia, ulkoisesti huoliteltuja, aina järkeviä vailla hallitsemattomia tunnepurkauksia tai epärationaalista käytöstä.
Sen taustalla oli se, että meille lapsille opetettiin, että jos ei ole siinä oletetussa, sopivan itsevarmassa, iloisessa ja sosiaalisessa mielentilassa, täytyy pysyä omassa huoneessa kunnes paha mielentila menee ohi. Oppihan sitä sitten pitämään sellaista julkisivua, vaikka sisällä tuntuisi miltä. Sekä itselläni että nuoremmalla veljelläni tämä on johtanut aikuisena masennuksiin ja ahdistuneisuushäiriöihin. Omalta osaltani meni ohi 30 ikään mennessä, veljelläni ei vieläkään. Yksi lapsista on tosin porskuttanut, hän ei ole niin tunteellinen ihminen, ei niin sisäisiin ahdistuksiin taipuvainen, joten hänen ei ole tarvinnut piilottaa lapsuudessa kovin suurta osaa itsestään.
Tästä tuli mieleen että meidän perheessä on joskus mennyt päinvastoin: toinen on hyvllä tuulella ja nauraa -> tämä nujerretaan esimerkiksi loukkauksella, negatiivisen asian tai uhan esilletuomisella tai pistävällä kommentilla.
Vierailija kirjoitti:
Huonotuulisen ihmisen ei tarvitse olla yksin, mutta hän ei saa huonotuulisuudellaan pilata muiden tunnelmaa. Et sinä voi mennä kiukuttelemaan ja murjottamaan porukkaan, jossa on hyvä fiilis, ihan perus käyttäytymissääntöjä.
En kiukuttele. Pelkästään istun hiljaa paikallani. Mutta sekin häiritsee seuralaisia, siis he ärsyyntyvät, suuttuvat, sanovat "älä aina oo tollanen", "älä nyt oo niin huonolla tuulella, puhuisit ees vähän", jne. Eli ilmeisesti mun pitäisi istua hiljaa paikallani yksin kotona, ei ihmisten keskuudessa.
Joku muu kirjoitti:
"Enkä ymmärrä, mitä se huonotuulinenkaan silloin hyötyy muiden ihmisten seurasta."
No joo, mutta yritäpäs aina olla yksin. Kyllä seuraa kaipaa. Siksi pitäisi löytää seuraa missä saa istua hiljaa paikallaan. Joku ehdotti hautajaisia - kuulostaa hyvältä! Lisää ehdotuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsuudenkodissa oli noin. Vauras, menestyvä suomenruotsalainen perhe, oikein unelmaa. Kaikki aina iloisia, ulkoisesti huoliteltuja, aina järkeviä vailla hallitsemattomia tunnepurkauksia tai epärationaalista käytöstä.
Sen taustalla oli se, että meille lapsille opetettiin, että jos ei ole siinä oletetussa, sopivan itsevarmassa, iloisessa ja sosiaalisessa mielentilassa, täytyy pysyä omassa huoneessa kunnes paha mielentila menee ohi. Oppihan sitä sitten pitämään sellaista julkisivua, vaikka sisällä tuntuisi miltä. Sekä itselläni että nuoremmalla veljelläni tämä on johtanut aikuisena masennuksiin ja ahdistuneisuushäiriöihin. Omalta osaltani meni ohi 30 ikään mennessä, veljelläni ei vieläkään. Yksi lapsista on tosin porskuttanut, hän ei ole niin tunteellinen ihminen, ei niin sisäisiin ahdistuksiin taipuvainen, joten hänen ei ole tarvinnut piilottaa lapsuudessa kovin suurta osaa itsestään.
Tästä tuli mieleen että meidän perheessä on joskus mennyt päinvastoin: toinen on hyvllä tuulella ja nauraa -> tämä nujerretaan esimerkiksi loukkauksella, negatiivisen asian tai uhan esilletuomisella tai pistävällä kommentilla.
No siis näitä mahdollisimman pahansuopia muiden nujertajiahan on vaikka kuinka paljon, ei siis vain perheissä vaan ihan kaikkialla.
Ilmeisesti synkässä seurassa ei saa olla iloinen. Muut suuttuvat.
Iloisessa seurassa ei saa olla synkkä. Muut suuttuvat.
Jos et pysty olemaan kuten seuralaisesi niin häivy ja ole yksin. Sittenkin kyllä muut saattavat suuttua - "mikset vietä iltaa meidän kanssa? miksi karttelet meitä? miksi oot vaan kotona kaiket illat? tekisit jotain, menisit jonnekin, pitäisit hauskaa! mikä sua oikein vaivaa? kyllä sun täytyy olla sosiaalisempi!"
Joten loppujen lopuksi ihan sama mitä teet - jotkut suuttuvat joka tapauksessa.
Joten vastaus alkuperäiseen kysymykseen: synkistelijän ei tarvitse olla yksin, synkistelijä saa olla iloisessa seurassa.
Mistä löytäisi murjotusseuraa? Mitä vaihtoehtoja on? Kertokaa, luetelkaa,...
On hauska "goottideitti" sivusto (www.goottideitti.net) jolla on tosi hieno slogan: "Älä murjota yksin. Se on paljon hauskempaa kahdestaan." Tuossa vain on se vika että en ole gootti enkä tahdo deittailla. Tahdon vain ihan normaalia arkista seuraa missä kaikki murjottavat niin että en voi vahingossa pilata kenenkään iloa.