Mitä tarinoita isovanhempanne (tai muut sukulaiset) ovat kertoneet elämästä Suomessa heidän nuoruudessaan?
Olen tuntenut omista isovanhemmistani vain isoäitini, joka kuoli kun olin noin 9v. Kiinnostaisi kuulla, kun itse en ole kuullut juuri mitään. Mitä kauemmas Suomen historiassa päästään, sen parempi!
Kommentit (9)
Historiasta kiinnostunut nuori nainen? Taidat olla joku muumiosukupuolinen tai satuolento.
Isoisäni muisteli, miten punaiset aikoivat lävistää pistimellä hänen pikkuveljensä 1918 kapinassa. Juuri kävelemään oppinut pikkuinen taapersi tuvan lattialla, kun punaiset tulivat ottamaan hevoset ja karjan haltuunsa ja itseään huvittaakseen sohivat pientä pistimellä.
Sittemmin heidän leskensä saivat lähteä tyhjin käsin kerjuulta kotiinsa. Jostain syystä isoisän vanhemmat eivät heltyneet siitä tiedosta, että leskillä oli nälkäisiä lapsia.
Sota-ajoista tarinoita. Molemmat ukkini (olen 40-vuotias), olivat sodassa. Toinen ajoi hevosen kanssa miinaan, hevonen kuoli, mutta ukkini selvisi. Toinen tuli takaisin suoraan sanottuna aika sekaisin. Teki mummini elämästä aika helvettiä ja vieläpä 7 lasta siinä pyörinyt heidänkin jaloissaan elämänsä aikana. Eikä tuo elämä kovin hääppöistä ollut Pohjois-Suomessa, melkein korvessa asuessa, sota-aikaan. Väkivaltaa - henkistä ja fyysistä - rankkaa fyysistä työtä, keskenmenoja, yhden vauvan kuolema ja muutenkin aika alkeellista elämää. Mummini kertoi eläessään paljon asioita niiltä ajoilta. En varmaan koskaan unohda niitä..
Ukkini haavoittui jatkosodassa vaikeasti vatsaan, luultiin ettei ole enää eläjäksi ja oli muutenkin vaikeaa evakuoida kesken taistelun joten heitettiin vain havuja päälle näkösuojaksi. Taistelun laannuttua joku kuuli ukin vaikerointia havujen alta ja hän pelastui.
20-luvulla syntynyt mummoni lähti piikomaan 10-vuotiaana. Työ oli raskasta ja talo oli niin kylmä, että aamuisin joutui ensin rikkomaan jääpeitteen sisällä olleesta vadista, jossa oli vettä kasvojen ja käsien pesuun.
Sama mummo kohtasi elämänsä suuren rakkauden pari vuotta ennen sotaa ja menivät sodan aikana kihloihin. Naimisiin piti mennä seuraavalla lomalla ja olivat harrastaneet seksiä tuolla kihlajaislomalla. Mummon mies kuoli rintamalla ennen häitä ja mummo huomasi olevansa raskaana. Synnytti aviottoman lapsen, mikä olisi ollut ilman kihloja ja sotaa suuri häpeä.
Viimeisinä vuosinaankin mummo suri sitä, ettei häntä päästetty katsomaan kotiin tuodun sulhasen ruumista, vaikka oli sitä anonut paikallisen viljavaraston ovella, ruumis oli niin pahassa kunnossa, ettei voinut näyttää. Minä olin myöhemmin töissä tuossa samassa viljavarastossa joka oli muutettu kaupungin museoksi.
Oli rankkaa elämä ja ihailen näitä sen ajan vahvoja ihmisiä.
Eipä kertoneet. Toinen ukki kuoli ennen syntymääni, toinen ollessani pari vuotias. Mummoista toinen oli vähäpuheinen; jos jotakin yritti kysyä, vastasi vain lyhyesti. Oli elämään väsynyt. Toinen elossa oleva on nykyään dementoitunut, mutta nuorempana niin ärsyttävä ja suorastaan vittumainen, ettei siltä tehnyt mieli mitään kysellä.
Mummo (synt 1902) kertoi kun näki ensimmäisen kerran auton mutta en muista minö vuonna tämä oli.
Toinen mummo oli kokonelämänsä katkera ryssille, jotka veivät Karjalan. Välillä miettii minkälaista elämä olisi ollut ilman elämän uudelleen aloittamista tyhjästä 25-vuotiaana sodan jälkeen. Suvulla oli iso tila ja kaikki meni
Mummini oli aikoinaan Kytäjän kartanossa sisäkkönä / piikana. Ja juu, Vähäkallion aikaan. Lähti kuitenkin ennen kolmoismurhaa, koska isäntä oli hänestä "vähän outo".